Hieman yli vuoden kestänyt näytelmälukuhaaste
Shakespearen sisarukset on saatu loppuun, itse laitoin viimeisen kirjan kuun loppuun klassikkohaasteeseen.
Tätä myötä luettuja kirjoja tuli yhteensä 16, ja kun kahdessa kirjassa näytelmiä oli neljä ja kahdessa kolme, yksittäisiä näytelmiä tuli 26, listana seuraavanlainen (kategoriaselitykset löytyvät haastepostauksesta). Ja alahaasteitakin sain napsittua aimo joukon.
Pierre Beaumarchais - Le barbier de Séville BDFG, 1700-luku
Minna Canth - Papin perhe ACFH, 1800-luku
Corinne Fleurot - Contre toute attente ADEG, 1900-luku
Christopher Fry - Curtmantle BDFH, 1900-luku
Henry de Montherlant - La Mort qui fait le trottoir BDFG, 1900-luku
Nathalie Sarraute - Le mensonge ADFH, 1900-luku
Georges Bernanos - Dialogues des Carmelites BDFH, 1900-luku
Josiane Balasko - Dernier rappel ADEH, 2000-luku
Perushaaste: suoritettu
Monipuolinen lukija: suoritettu
Perehtyvä lukija: suoritettu A (naiskirjailija), B (mieskirjailija), D
(ei-suomalainen kirjailija), E (elävä kirjailija), F (kuollut
kirjailija), G (kirjailija jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin), H
(kirjailija jonka tuotantoa olen lukenut aiemmin)
Historiallinen lukija: suoritettu
Koska haaste sai inspiraationsa
havainnosta, että en ollut lukenut juuri lainkaan naisten kirjoittamia näytelmiä, kiinnitin siis lukuvalinnoissa huomiota siihen, mutta samalla myös muihin kategorioihin, ja määrän ohella jahtasin noita eri kategorioita ja niiden yhdistelmiä, ja sainkin jo kirjoilla haltuun melkein kaikki kategoriat (naiset ja miehet, elävät ja kuolleet, vanhat tutut ja uudet tuttavuudet), ainoa joka jäi puuttumaan olivat suomalaiset kirjailijat (ja niissäkin jos laskisin näytelmiä eikä kirjoja, saisin tarvittavat viisi kokoon, kiitos Saara Turusen neljän näytelmän kokoelman). Alun perin oli aikeita etsiä enemmänkin kotimaista luettavaa vaikkapa projekti
Gutenbergista, mutta se nyt jäi.
Lukukieliä oli kolme ja sattuneesta syystä ranskalaiset olivat varsin runsaasti edustettuina kymmenellä kirjailijalla: pari englantilaista ja yksittäiset amerikkalainen ja itävaltalainen mahtuvat mukaan.
Olen aiemminkin pitänyt näytelmien lukemisesta, ja haaste ei heikentänyt mieltymystäni. Muussakin kirjallisuudessa minua viehättävät erityisesti henkilöt ja henkilöiden väliset suhteet ja dialogivetoisuus, ja luonnollisesti näytelmät tekevät tätä ihan perusluonteeltaan. Toisaalta kiinnostavat myös jotkut kerronnalliset ratkaisut: behavioristinen kerronta, jossa suhteita ja psykologiaa esitetään puheen ja toiminnan kautta, fragmenttisuus ja symbolisuus, eri tapahtumien ja tapahtumasarjojen jukstapositiot, rinnastumiset, sekoittumiset, kaikki juttuja jotka proosassa kävisivät kokeellisiksi ja näytelmissä ovat ihan selkeää peruskauraa.
Ja olen myös maininnut aiemmin että näytelmät ovat myös hyvä lajityyppi ei-täydellisellä vieraalla kielellä lukemiseen, ainakin jos ei ihan niitä tosi vanhoja lyyrisiä luettavaksi valitse: kerronta on dialogia, joka on se osuus kielestä jota yleensä parhaiten on opeteltu.
Niinpä voin luvata, että näytelmiä tulee lukemisissani ja blogissa olemaan myös jatkossa: kaikkia hyllyssä olevia en ehtinyt vielä lukea, ja paljon löytyy lisää kirjastosta ja muualta...
Tuo saatavuuskysymys oli kuitenkin asia, johon kiinnitin haasteen aikana huomiota, ja osaltaan sain selitystä mistä syystä aiemmin lukemani näytelmäkirjailijat olivat lähes kategorisesti kaikki miehiä.
Olen
aiemminkin jo pohtinut sitä, että naiskirjailijoilta tunnutaan julkaistavan käännöksiä vähemmän (tai ainakin käännöksiä jotka minua kiinnostavat), mutta nyt havahduin siihen, että itse asiassa näytelmien osalta myös mieskirjailijoiden julkaisu on aika onnetonta. Aikoinaan kun suomalaista kirjallista kulttuuria on rakennettu, niin siihen on kuulunut varsin runsas määrä myös maailman näytelmäkaanonia, Shakespeare, Ibsen, Tsehov, Goethe, Molière, Racine, Strindberg, Holberg, antiikin kreikkalaiset jne jne aina jonnekin Brechtin tienoille asti, mutta kun aloin etsiä toisen maailmansodan jälkeisiä suuria nimiä (ja vähän 1900-luvun alkupuolisiakin)
Kirjasammosta ja
Helmet-kirjastojen valikoimasta niin sain pitkän rivin eioota tai satunnaisia yksittäisiä teoksia. Beckettin Godot, Sartren pari näytelmää, yksi Ionesco, muttei Williamsia, Pinteria, Havelia, Pirandelloa, Stoppardia, Fota, Fossea jne (joiltain näiltä kirjailijoilta löytyy kyllä muuta kuin näytelmätuotantoa). Ja ei-niin-yllättäen naisetkin näytelmäkirjailijoina tapaavat olla tätä modernimpaa polvea joka siis pääsääntöisesti on sivuutettu.
Lisää urkittuani ja kyseltyäni tuli kyllä ilmi, että teatteria varten käännöksiä on tehty paljonkin, ja niitä löytyy jopa luettavaksi joistain kirjastoista (pääasiassa
teatterikorkeakoulun omasta kirjastosta, mutta joissain alueellisissa kirjastoissa oli myös jonkin verran teoksia, mahdollisesti koska joku sopiva henkilö oli omia kappaleitaan niille lahjoitellut). Kirjastotietojen perusteella tosin julkaisut tapasivat olla monistenippuja ja vastaavia, eli nimenomaan teatteriväen omaan käyttöön...
Eli näytelmiä, noita moderneja klassikoitakin, käännetään ja ne ovat osa teatterirepertuaaria, mutta ei voida sanoa että ne olisivat osa kirjallisuutta, kirja-alan toimijat eivät niihin näköjään helposti koske ja tästä syystä saatavuus on samizdat-linjaa: jos oikeitä henkilöitä tunnet, saattaa monistenippu jostain löytyäkin.
Kiinnitin huomiota myös
Hesarin esikoiskirjapalkintoehdokkaisiin: tällä kertaa mukana oli muutamakin teatteritaustainen kirjailija, ja erityisen kiinnostavaa oli, että ainakin parin "esikoiskirjailijan", voittaja Terhi Kokkonen mukaanlukien, tuotannosta löytyi ennen ehdokaskirjaa jo näytelmätuotantoa (aiempina vuosina on tietysti samassa kisassa ollut ehdolla myös kirjailijoita, joilla on jo lasten- ja nuortenkirjatuotantoa, mutta kun ensimmäinen aikuisille suunnattu kirja ilmestyy niin on sujuvasti "esikoiskirjailija". Tietokirjakaan ei havaitusti vie esikoiskirjaneitsyyttä).
Tämä vain vahvistaa ajatusta, että suomalaisessa kirjallisuuskäsityksessä (aikuisten) romaani on muotona valtavan ylikorostunut: runous ja novellikokoelmat ilmeisesti lasketaan vielä kirjallisuuden piiriin joskin marginaaliin (siinä määrin etteivät edes saa kisata siitä ainoasta kirjallisuuspalkinnosta jolla on relevanssia, aikuisten kaunon Finlandiasta) mutta muilla menee vielä heikommin, niin käännöksinä kuin kotimaisena tuotantona.
Oma pohtimisen aiheensa olisi milloin ja miksi tuo on tapahtunut, koska kuten sanoin, 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla näytelmät olivat kuitenkin selvästi olennainen osa kirjallisuutta, ja suomenkielisen kirjallisuuden esikuvan, Aleksis Kiven, tuotannossa nämä ovat isossa osassa. Joskin tuntuu että nykykatsannossa Kivi on yhä enemmän ja enemmän yksinomaan Seitsemän veljeksen kirjoittaja, kirjan, joka voidaan lukea romaaniksi ja romaanina, ja Nummisuutarit, Kihlaus, Kullervo, Lea jne yhä aktiivisemmin unohdetaan. Ja että kansalliskirjailijan viitta on muutenkin liukunut Väinö Linnan harteille, tämän tuotanto kun on näppärästi romaaneja. Mm. englantilaisilla ja ranskalaisilla Shakespeare ja Molière ovat niin tiukasti kiinni näytelmämuodossa, että se pakostakin pysyy osana kirjallisuutta...
Koska tällainen kirjallisuuden yksipuolistuminen on ihan periaattessa, no, tylsää, on se hyvä syy pitää näytelmiä esillä myös kirjallisuutena, lukea niitä ja kirjoittaa niistä vaikka sitten blogiin. Ja ilahduttavasti tähän haasteeseen tarttui myös joukko muita bloggareita, yhdessä on luettu hyvinkin runsas valikoima mitä moninaisimpia näytelmiä, monet sellaisia joita tuskin on muuten ikinä blogattu tai ehkä muutenkaan laajemmin kirjallisuuskeskustelussa ja medioissa esiin nostettu, ja päälle myös kiinnostavia huomioita ja ajatuksia näytelmien muodosta, historiasta jne. Kiitos osallistujille, teitte tästä onnistuneen haasteen.
Tässä muiden osallistujien osallistumispostauksia joita olen jo nähnyt, vinkatkaa kommenteissa jos on lisää: