Ensitutustuminen Eeva Joenpellon tuotantoon.
Kirjailija on toki ollut nimenä tuttu jo pitkään, ja monia kirjojaan olen niminä ja kansikuvina katsellut ja käsitellyt useina kappaleina: kun olin muutamia vuosia sitten Emmauksen kirppiksellä hoitamassa kirjaosastoa, niin Joenpellon tuotantoa tuli sisään varsin tasaiseen tahtiin, ja hyllyssäkin niitä pidettiin esillä, muttei niitä kukaan koskaan ostanut, niinpä niitä piti käydä myös poistamassa paperikeräykseen...Joenpelto oli ehkä kaikkein näkyvin esimerkki kirjailijasta joka oli ollut suosittu pari-kolmekymmentä vuotta aiemmin mutta joka ei enää selvästikään kiinnostanut ketään, ja tämä ei mitenkään nostanut lukemisintoa. Ja että kirjansa vaikuttivat olevan laveaa maaseuturealismia ei auttanut asiaa tippaakaan.
Joku aika sitten useammassa blogissa kuitenkin innostuttiin lukemaan Joenpeltoa, asiasta taisi olla haastekin, ja niitä bloggauksia lueskelin minäkin. Ja tarpeeksi innostavasti niissä kirjailijaa kuitenkin kuvattiin, että totesin, että eiköhän johonkin pidä tutustua. Mieluummin kuitenkin näihin myöhempiin itsenäisiin kirjoihin kuin johonkin neliosaiseen Lohja-sarjaan...tämä oli yksi potentiaalisesti kiinnostavan kuuloinen (Kirjarouvan elämää -blogista), ja tuli näppärästi käsiin viime Suomen vierailulla, joten tuli sitten tämä.
Ollaan 50-60-luvun vaihteessa jossain nimeämättömässä maalaiskunnassa, jonne nuori peltiseppä Risto Lindqvist on ajautunut Helsingistä vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa. Pienestä pitäen Lindqvistillä on ollut kaikenlaisia rautoja tulessa, opportunisti etsii keinoja edetä elämässä vaikka sitten hieman arveluttavin keinoin, mutta nyt tuntuu että on tullut tehtyä virhearviointi, ollaan jumissa maaseudulla jossa tilaisuuksia ja mahdollisuuksia ei näköpiirissä ole, vaimolla sentään työ koulun keittäjänä...
Hän oli ollut nokkela, neuvokas poika, hyvä toimittamaan
kauppa-asioita. Sitten hän oli ollut aina jaloilleen putoava, nokkela,
neuvokas mies. Hän oli elokuvissa nähnyt tuhansia onnellisia loppuja,
muunlaisia ei voinut olla.
Tämä todellinen maaseutu häntä masensi.
Maalla ei ollut yhtään mitään, väärin, maalla ei ollut mitään mikä ei
olisi inhottanut. Hän oli tottunut elämään oman itsensä varassa,
tietysti. Mutta pellot olivat kuin miinakenttä, metsät sakeita ja
siivottomia ja taas se lehmä ammui.
Kunnes huomio kiinnittyy läheisen kartanon (jonka mailla vuokralaisena Lindqvist asuu, vaikkei vuokraa olekaan viime aikoina maksanut) asukkeihin, entisen mahtisuvun kahteen viimeiseen edustajaan, naimattomiin sisaruksiin Heikki ja Hertta Sareniin, varsin eksentriseen pariin. Ja löytäähän yritteliäs mies keinon tästä hyötyä, ja keplottelusta, varsin epäilyttävästä testamentista ja myös varsin epäilyttävästä kuolemantapauksesta seuraa vuosikymmenien mittainen tahtojen taistelu.
Noniin, onhan tässä kirjassa paljon ansioita. Minua viehätti Joenpellon pisteliäs sarkasmi, alkaen jo kirjan nimestä. Ihmisiä yhteisössä tarkastellaan häivähdyksellä liioittelua ja karrikointia, juuri sen verran että henkilökuvaus on erinomaista ja persoonat suuria. Joenpeltoa kiinnostaa oikeudenmukaisuus, moraalinen ja eettinen toiminta niin yksilöinä kuin osina yhteisöä (kunniallisuus on ilmeisesti aiheena muussakin Joenpellon tuotannossa). Vähän tuli mieleen Muriel Spark, mikä on oikein arvostettava verrokki tässä blogissa, vaikka Joenpelto pitääkin tyylinsä konventionaalisempana.
Ja samalla on todettava, että en minä väärässä ollut arvellessani Joenpellon kirjojen olevan laveaa maaseuturealismia. Tässäkin kirjassa tapahtumat tosiaan ulottuvat usean vuosikymmenen ajalle ja usean näkökulmahenkilön vuoroillaan kertomaksi. Ymmärrän toki, että monille lukijoille kirjojen laajuus on vain plussaa, ja yhteiskunnallisten murrosten kuvauksessa se eittämättä on etu, mutta totean että itse lukijana suosin yleensä tiiviimpää ja rajatumpaa kerrontaa (ja maaseuturealismiin en nyt vain ole yleisesti kovinkaan ihastunut)
Sen verran kiinnostava kirja oli, että joskus tulevaisuudessa voin hyvin jatkaa rouva Gladin tai tuomari Mullerin parissa, vaikken nyt ihan "tätä on saatava heti lisää"-ihastunut olekaan.
Helmet-lukuhaasteessa menköön kohtaan 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan, ja Sadan vuoden lukuhaasteessa osutaan 1990-luvulle.
