Olen nyt opetellut hollantia sen verran, että pystyn jotenkuten lukemaan sarjakuvia sanakirjan kanssa (ja tietysti tajuamaan jotain sanomalehdistä, kylteistä yms), ainakin jos teksti pysyy kohtuullisen helppona ja visuaalisella kerronnalla on riittävän suuri osuus...ja siis nimenomaan lukemaan: puhumista en edes yritä 'hallo'ja ja 'bedankt'eja pitemmälle...
Ja jonkin verran kiinnostavia sarjakuvia onkin tullut luettua: hollanniksi käännetään kohtalaisen paljon, mutta omaakin tuotantoa riittää niin Alankomaiden kuin Belgian puolella, mutta kovin suuri osa sarjoista ei ole levinnyt kielialueen ulkopuolelle.
Tämä Het jaar van de olifant on kuitenkin julkaistu niin ranskaksi kuin englanniksi, kotimaassaan se voitti 2009 Bronzen Adhemar -sarjakuvapalkinnon ja olihan tämä sen verran omalaatuinen että pitää myös blogata: alunperin sarja ilmestyi kahdeksana 24-sivuisena albumina (muoto jossa sen luin, kuvassa osat 7 ja 8 kirjastotarroilla), mutta on julkaistu myös kokoomateoksena, ja tässä muodossa ovat myös käännökset.
Willy Linthout on pitkän linjan sarjakuvatekijä, parhaiten tunnettu surrealistisen huumorin täyttämästä Urbanus-sarjasta, jota en ole varsinaisesti lukenut mutta selannut joitain albumeja kyllä, ja niissä ollaan jossain 91:anin, Fingerporin ja amerikkalaisen undergroundin välimaastossa (mainittakoon, että hollantilais-flaamilainen huumori on havaintojeni mukaan usein aika rankkaa, suosituissa perhesarjiksissakin on juttuja jotka eivät menisi läpi monessa muussa maassa).
Tämä tarina sen sijaan perustuu tekijän omiin kokemuksiin: Linthoutin 21-vuotias poika teki itsemurhan 2007, samoin tekijän alter egon Karelin poika sarjan ensimmäisellä sivulla, ja lopuilla sivuilla Karel sitten työstää tätä tapahtumaa ja suruaan...mutta Linthout käyttää tässäkin sarjassa surrealistisen huumorisarjakuvan keinoja ja piirrostyyliä. Karelin kokemuksia ja mietteitä kuvataan hallusinatorisin tilantein ja tunnetilat näkyvät myös ulkoisesti sarjan maailmassa. Periaatteessa keinorekisteri on siis tuttua humoristisuutta, mutta niiden käyttö ja konteksti kääntääkin ne ennemmin traagisiksi: lopputulosta voisi kuvata "kipeäksi" sanan monissa eri merkityksissä.
Käytetty kerronta korostaa myös ajatusta ihmisestä psyko-fyysis-sosiaalisena kokonaisuutena: Karel läpikäy omia kokemuksiaan, tunteitaan ja ajatuksiaan, mutta samalla myös suhteitaan muihin ihmisiin: suruprosessi kulkee varsin eri tahtia vaimon kanssa, varsin epäempaattinen pomo ja psykiatri joka, no, on psykiatri ovat myös paljon mukana, pojan muistokuvasta ja satunnaisista kohtaamisista puhumattakaan. Ja fyysisessäkin kunnossa näkyy vaikutuksia, puhkeavia vaivoja (sarjan nimi on viittaus uniapnean hoitoon käytetyssä maskissa, jota Karel alkaa käyttää). Joten tältä kannalta on johdonmukaista, että Karelin sisäinen maailma ulottuu myös ulkoisen maailman toimintaan...
Omintakeinen ratkaisu on myös ollut jättää piirrosjälki lyijykynä-asteelle: piirroksia ei ole tussattu eikä väritetty. Näin sarjassa on keskeneräisyyden tuntu, niin sarja kuin sen kuvaama prosessi ei ole näppärästi tullut valmiiksi ja loppuunkäsitellyksi: sarja päättyy kahdeksanteen osaan, mutta tarinakaan ei tule siististi loppuun, se jätetään tietoisesti keskeneräiseksi.
Käsitellystä aiheesta ei ole omia kokemuksia (ei ole lapsia, tai itsemurhan tehneitä perheenjäseniä muutenkaan) joten lukukokemus pysyy ulkopuolisena empatiana, mutta metatasolla täytyy arvostaa myös kerrontaa: Linthout ei vain kerro tarinaansa vaan on tehnyt siitä nimenomaan sarjakuvan, ja tavalla ja keinoilla joilla minäkin, vielä pahasti puolikielisenä, kykenen saamaan siitä kiinni. Kiinnostaisikohan ketään julkaista tämä suomeksi?
Helmet-haasteessa tämä voisi olla vaikka 17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo (se pomo on aika kauhea).
