Olin joskus laittanut muistiin Siegfried Lenzin kirjailijana jota pitäisi kokeilla, ja tämä pienoisromaani oli käsiin tullut, joten luetaan (suomentajan nimeä en kirjasta löydä, wiki kertoo että Oili Suominen)
Varsin tiivis (sata sivua isolla fontilla, hyvin voisi lukea yhdellä istumalla) kertomus sijoittuu toisen maailmansodan viimeisiin päiviin, Itämerellä purjehtivalle miinanraivaaja MX 12:lle. Laiva saa komennon lähteä Kuurinmaalle hakemaan mottiin jääneitä sotilaita samalla kun tulee ilmoitus, että osittainen tulitauko länteen päin on solmittu, Saksa on antautunut. Mutta itään päin taistelut ovat yhä käynnissä, Itämeren itäosat ovat laivojen hautausmaa ja sinne seilaaminen tuntuu toivottomalta itsemurhatehtävältä. Niinpä miehistö päättää kapinoida, kapteeni laitetaan selliin ja palataan Kieliin jossa odottaa sotimisen lopettaminen.
Mutta vaikka sotiminen olisikin MX 12:n osalta loppu, niin sotilasoikeus ei ole, ja kapinointiin ei yhäkään suhtaudu kukaan osapuoli lempeästi. Sinänsä ymmärrettävästi: laivoilla linjana kuitenkin on, että käskyvalta on kapteenilla ja sitä noudatetaan, ilman että miehistö jokaisen käskyn kohdalla alkaisi sumplia että onko tämä käsky sellainen jota noudatetaan vai ehkä ei sittenkään. Kapinointia pidetään aina periaatteessa vakavana, koska siihen ei haluta saada mitään kasuistista säätöä että nyt se onkin oikeutettu: jos se on kerran oikeutettu, on se sitä periaatteessa mahdollisesti aina.
Joten tässä sitten dilemma, kun sota on yhdellä tavalla jo loppu ja toisella taas ei, niin miten toimia, ja miten suhtautua tekemisten ja tekemättä jättämisten seurauksiin...ja kirja on sen verran lyhyt, että ei tuon dilemman ohella sitten oikein muuta tarinassa olekaan. Helpot ja tyydyttävät ratkaisut ovat jossain muualla.
