Kun alkuvuonna kommentoin uskon aiheista uudemmassa kotimaisessa kirjallisuudessa, Anki mainitsi tämän Marko Annalan kirjan, ja kun se sen jälkeen sattui löytymään niin nappasin luettavaksi. Ja hyvä että vinkkasi, koska tämähän oli mitä erinomaisin teos.
Eusebiuksen kirkkohistoria on kansilehdeltään kellastunut, mutta sisältä ehjä; minä olen vielä ensimmäistä harmaata hiusta vaikka mutta sisältä pölyssä.
Paastonajan kynnyksellä Matias Törmä, parikymmentä vuotta sitten ortodoksiksi kääntynyt kirkkotekstiilitutkija, tunnustaa vaimolleen Marikalle että on kadottanut uskonsa Jumalaan. Marika, myös uskossa (en muista oliko mainintaa missä kirkkokunnassa tai suuntauksessa, ei kuitenkaan ollut ortodoksi) ei asiasta ilahdu, varsinkin kun se laukaistaan juuri ennen kuin hän on lähdössä pitkäksi aikaa Etiopiaan, ja niinpä Matias jää pohtimaan elämänsä suuntaa yksin paastonajaksi. Oma huolenaiheensa on myös huonoon kuntoon mennyt isoäiti Tyyne, ja sattumalta työmatkalla kohdattu nuori nainen Tessa, ja näidenkin kautta on tarvetta pohtia elämän perustuksia...ja pääsiäisen tullessa moni asia on toisin.
Tosiaan, ilahduttava teos, pohdiskelua uskosta ja sen merkityksestä, vakavaa muttei kuitenkaan milloinkaan raskasta. Matiaalla on ollut vahva tuntemus Jumalan läsnäolosta, mutta aikanaan seuraava sielun pimeä yö kääntyy syväksi kriisiksi...ja toisaalta voi pohtia kuinka mielekästä on ajatella että uskon voi hukata kuin auton avaimet: ajatteleeko Matias liikaa uskoaan jonain konkreettisena joka on hallussa niin kauan kunnes ei enää ole, ja vastaavasti onko Matias liiankin kiinni niissä hyvin konkreettisissa Jumalan läsnäolon kokemuksissa, ja niiden haipuessa koko perustus järkkyy (ja tavallaan Matias tavoittaa taas joitain olennaisia käsityksiä silloin kun ajatukset kääntyvät ulospäin toisiin ihmisiin omien kokemusten vatvomisen sijaan, niin isoäidillä kuin Tessalla on oma tärkeä roolinsa kirjassa).
Uskon ja sen kriisien pohdinta on tietysti hyvinkin yleismaailmallinen ja ikiaikainen aihe, ja se tuodaan hyvin esiin: jokaisen luvun aloittaa sitaatti idän kirkkoisiltä (joista moni on minullekin tuttu), satojen vuosien takaa kommentoidaan sujuvasti Matiaksen nykyhetkeä...ja toisaalta kiinnostava oli kristillisyyden monimuotoisuus: Matias on ortodoksi (samoin kuin muutama sivuhenkilö), isoäitinsa vapaakirkkolainen, Marikasta en tosiaan ole ihan varma mutta jonkin lajin protestantti, Tessa taas vaikuttaa ryhmittymien ulkopuolisesti hengelliseltä...on niin monta tapaa elää uskoaan, ja siinä on myös omat haasteensa: vaikka Matiasta ja Marikaa yhdistääkin Jumala, niin samalla ymmärrys ja tapa elää jumalsuhdetta ei ole täysin yhteismitallinen eikä näin aina toisiaan tukeva...
Kiinnostava ja antoisa aihe, joka on kotimaisessa kaunokirjallisuudessa turhankin paitsiossa, ja kerronnallisesti tämä oli myös erinomaisen toimiva ja mukaansa tempaava, kieli ei kikkaile turhia mutta on sujuvaa, tarkoituksenmukaista ja kaunista (Matiaksen työkuviot tosin vaikuttivat lopulta aika irrallisilta ja ei niin realistisilta, mutta ei se häirinnytkään). Joku voisi kritisoida liiallistakin sujuvuutta ja siisteyttä, mutta tavallaan kirjassa on myös tavallaan pointtina varsin tavallisten ihmisten varsin tavalliset kokemukset, silloin kun elämää ei täytäkään suuret ja raadolliset mullistukset ja ravistukset...ja pohdittavaa riittää näinkin.
Ensin mieli etsii ja löytää
ja sitten se yhtyy löytämäänsä.
Etsintään se käyttää järkeä,
kun taas yhtymisen aikaansaa rakkaus.
Järki etsii totuutta,
kun taas rakkaus pyrkii yhtymään hyvyyteen.
(Teoleptos, Filadelfian metropoliitta)
Kirjaa on luettu monissa blogeissa: Kirjan jäljillä, Kirsin kirjanurkka, Kirjavinkit, Aukeamia, Kirjarikas elämäni...
Helmet-lukuhaasteessa tämä menee kohtaan 28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä: elämme paastonaikaa. Ja Sadan vuoden lukuhaasteessa tällä saa 2010-luvun.
