Ranskankielisessä kristillisessä kirjallisuudessa Paul Claudel nauttii klassikkoasemaa runoillaan, näytelmillään jne. vaikka suhtautumisessa hajontaa saattaa ollakin: juuri tätä näytelmää ennen luin artikkelin yhdeltä kirjallisuuskriitikolta, joka ei Claudelia juuri arvostanut, korkeintaan varhaistuotannossa noin ennen ensimmäistä maailmansotaa on vielä jotain...
No, tämä näytelmä on vuodelta 1912 (vaikka mainittiinkin nimeltä, että tämän esimuoto 1890-luvulta on parempi versio), ja tässä kirjassa on mukana myös myöhemmin muokattu viimeinen näytös, eli aiheeseen palattiin pitkin uraa.
Nimi viittaa angelus-kellojen yhteydessä lausuttuun rukoukseen, mutta tapahtumapaikkana on Reimsin seutu joskus myöhäiskeskiajalla: Claudel kirjoittaa mysteerinäytelmää, joten ajankohdaksi luodaan yleinen impressio keskiajasta, ei mikään tietty historiallinen ajankohta (muutama historiallinen maininta viittaa 1400-luvun alkupuoliskolle, mutta nämä eivät osu yhteen).
Sisällössä lähdetään myös mysteerin tai legendan alueelle, pyhyyden salaisuuksiin. Nuori neito Violaine on alustavasti puhuttu jo morsiameksi isänsä oppipojalle ja kasvatille Jacquesille, mutta tuntee tiettyä sympatiaa myös nuorta arkkitehtia Pierreä kohtaan...mutta Pierre kertoo sairastavansa salaisesti lepraa. Violainen antamaa säälivän ystävyyden suudelmaa on todistamassa tämän sisar Mara, joka itse rakastaa palavasti Jacquesia, ja kun myös Violaine sairastuu lepraan, päätyy tämä yhteisön reunamille kerjäläiseksi, kun taas Mara nai Jacquesin.
Mutta muutamaa vuotta myöhemmin Mara ryntää hän tämän luo jouluyönä kuolleen lapsensa kanssa Violainen luo: vaikka hän ei sisartaan rakastakaan, on hänellä kuitenkin luottamus tämän pyhyyteen...
Niin, omalla tavallaan tässä kehitellään legendaa paikallisesta pyhimyksestä asioiden tapahtuessa, ja sellaisena tässä on kiinnostavia piirteitä, niin Violainessa kuin Marassa...näytelmässä on tosiaan kaksi vaihtoehtoista viimeistä näytöstä, joista vanhempi on epämääräisempänä kiinnostavampi, uudempi etenee selkeämmin mutta myös osoittelevammin (tavalla joka ansaitsee sen alussa mainitun kriitikon paheksunnan). En nyt ihastunut, tuli luettua ja saatan lukea ehkä joskus jotain muutakin Claudelilta.
Helmet-lukuhaasteessa tämä voisi olla, öö, 22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon. Sadan vuoden lukuhaasteessa tällä saa 1910-luvun, ja tämän myötä myös haasteen bonusosasto tulee täyteen.
