Troijan sota ja sen jälkiseuraamukset ovat sellainen tarinavyyhti, että johonkin sen osioon tai henkilöihin keskittyviä kirjoja on aika monta kirjoitettu, tässäkin blogissa on jo muutama tullut käsiteltyä ja aiemminkin näitä on tullut luettua...ja nyt lisää, itäsaksalaisen Christa Wolfin romaanina (suom. Oili Suominen).
Päähenkilö, troijalainen näkijätär Kassandra, saapuu Mykeneen Agamemnonin vankina: tietoisena että pian tämän vaimo Klytaimnestra aikoo tappaa niin miehensä kuin Kassandran...ja tätä odotellessa on aikaa palata miettimään elämän tarinaa, lapsuudesta Troijan sodan vaiheisiin alusta loppuun.
Teema on hieman sama kuin Giraudoux'lla: vääjäämätön ja jokseenkin turha ajautuminen sotaan, joka olisi voitu välttää, jos tahtoa olisi ollut, mutta ei tahtoa ei ole. Kassandra on myyteissä kirottu lausumaan oikeita ennustuksia joita kukaan ei usko; tässä kirjassa kyse on ennemmin siitä, että moni kyllä ymmärtää hyvin mistä Kassandra puhuu, ja tietää niissä olevan totuudenkin, mutta kun nämä totuudet eivät vastaa sitä minkä halutaan olevan totta, on Kassandran vaiettava...Wolf liittyy Troijan sodan myytin siihen versioon, jossa Helena ei ikinä edes tullut Troijaan vaan jäi matkan varrelle Egyptiin, mikä alleviivaa sodan mielettömyyttä (tämä idea on myös klassinen, Euripides on aikoinaan tehnyt yhden näytelmän tämän pohjalta).
Isä, minä sanoin - enkä koskaan enää puhunut hänelle yhtä kiihkeästi. Sota jota käydään aaveen takia voidaan vain hävitä.
Miten niin? Aivan vakavissaan kuningas kysyi minulta: miten niin. On vain pidettävä huoli siitä että sotajoukon usko aaveeseen säilyy, hän sanoi. Ja miten niin sota. Mikä pakko on käyttää aina noin suuria sanoja. Minun käsittääkseni meidän kimppuumme hyökätään, ja me siis puolustaudumme.
Samalla aiheena on naisen asema ja patriarkaatti: siinä missä vanhassa Troijassa naisilla on suurempi vapaus ja hovin naiset ovat olleet osina neuvostossa, sodan myötä naiset sysätään sivuun, Troijassa naisten asema ei olekaan enää sen kummempi kuin kreikkalaistenkaan puolella...Kassandra tarkkailee tapahtumia omasta näkökulmastaan, mutta näkee myös tekemiään virheitä, tilanteita, joissa oli väärässä (ja joskus yhtaikaa väärässä ja oikeassa). Ja vaikka tulevaisuudesta ei olisikaan paljoa odotettavaa, ja Kassandra ymmärtää lähestyvän kuoleman vääjäämättömyyden, niin tärkeäksi kysymykseksi nousee mahdollisuus jättää jokin jälki maailmaan, että tämäkin subjekti ja sen kokemukset ja tarina jotenkin säilyisi jälkipolville (teema joka luonnollisesti on esillä niin feminismissä kuin marginaaleissa ylipäänsä).
Suuri rooli kirjassa on Eumeloksella, joka todellisuudessa pitää vallan ohjaimia käsissään, juonittelija joka lietsoo vihamielistä nationalismia ja salajuonilla ja pelolla pitää väärää mieltä olevat poissa päätöksistä, tai laajemmin yhteiskunnastakin. Hahmoon on helppo lukea viittauksia niin natsijohtajiin kuin Stasiin ja kylmän sodan aikaiseen Saksaan, Wolfin näkemässä Saksassa on ollut paljon pyrkijöitä tähän rooliin. Ja kyllähän sotia ja niiden lietsontaa on nykyaikanakin riittävästi.
Ja sen kaiken minä olin jo unohtanut. Koska en voinut hyväksyä että nainen halusi kuolemaa. Ja koska hänen kuolemansa peitti alleen kaiken mitä hänestä sitä ennen oli tiedeyyt. Jos olisimme luulleet, ettei kauhu enää voisi yltyä, niin nyt jouduimme näkemään, ettei ole mitään rajja niille hirveyksille mitä ihmiset pystyvät toisilleen tekemään; että me pystymme repimään toisen ihmisen sisälmykset, halkaisemaan hänen kallonsa pyrkiessämme saavuttamaan tuskan huipun. "Me", sanon minä, ja yhä tämä koskee kipeämmin kuin mikään muu "me" mihin olen koskaa itseni lukenut. "Akhilleus elukka" on niin paljon helpompi sanoa kuin tämä Me.
Koko kirja on pitkää monologia, ilman jakoa lukuihin, mutta erinomaisesti rytmitetty kerronta veti kyllä mukaansa raskaasta aiheesta huolimatta...voisipa kiinnostaa tämä dramaattisena monologina ja ehkä sopisi myös äänikirjaksi. Sen verran on henkilöitä ja tapahtumia, että Troijan sodan keskeiset vaiheet on hyvä tuntea (itsehän en ole vieläkään lukenut Iliasta, mutta kun näitä versioita on tullut vastaan sen verran paljon niin pysyn kärryillä, mutta luulen kyllä että Iliaan lukeminen vielä parantaisi lukemista). Mutta hyvä kirja oli.
En löytänyt muita bloggauksia, vaikka Margit onkin kirjan lukenut ja blogannut muista Wolfin kirjoista.
Helmet-lukuhaasteessa alkavat sopivat haastekohdat loppua, olkoon tämä 45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan (perustuu myyttiin, taruun tai legendaan).
Ja tietysti tämä päätyy naistenviikko-haasteeseen.
