Janne Teller - Samantekevää

Satunnainen löytö kirjaston ilmaishyllystä, teoksesta ei ollut mitään käsitystä mutta takakansi vinkkaili kiinnostavanoloista filosofista otetta, eikä kiinnostavaa tanskalaista kirjallisuutta nyt niin usein käsiin tule (suom. Veijo Kiuru) joten miksi ei kokeilisi. Ja päädyinkin sitten "mitäköhän mä just luin"-osastolle.  

Kirja kertoo tanskalaisen pikkukaupungin ("Siellä ei ollut hienoa, vaan melkein hienoa.") luokasta 7a, jonka yksi oppilas, Pierre Anton, ensimmäisellä kouluviikolla julistaa että millään ei oikeastaan ole mitään merkitystä, kaikki on samantekevää, ja karkaa luokasta istumaan luumupuuhun. Sieltä hän huutelee luokan muille oppilaille samantekevyyden sanomaansa, ja luokan oppilaat päätyvät keskenään pohtimaan miten voisivat vastata Pierre Antonille ja todistaa että on jotain, jolla on merkitystä. Koska mieleen hiipii kollektiivinen pelko että ehkä Pierre Anton onkin oikeassa. 

Ja luokan oppilaat alkavat kokoontua läheiselle hylätylle sahalle ja etsiä todistusaineistoa merkityksestä. Yksi oppilas tuo jotain itselleen tärkeää, ja sitten voi nimetä toisen oppilaan, ja mitä tämän täytyy laittaa merkityksen kasaan. Ja ensimmäiset annit ovat vielä aika maltillisia (ensimmäisenä pinoon päätyy kasa roolipelikirjoja, ja minä-kertoja joutuu luopumaan hienoista vihreistä sandaaleistaan) mutta pian panokset kovenevat, samoin ryhmäpaine luopua siitä mitä on määrätty...ja kun kasaan on kertynyt kaikenlaista, niin onko siinä sitten merkitystä, mistä sen tunnistaa ja mitä sille tehdään.

Janne Tellerin teos luokitellaan nuortenkirjaksi, ainakin päähenkilöiden ikien perusteella, mutta ote on kyllä varsin epätavallinen. Olen aika satunnainen nuortenkirjojen lukija, osin koska silloinkin kun niissä käsitellään isoja ja kompleksisia aiheita (ja niin niissä tehdään, mitä on syytä arvostaa) niin käsittely pysyy usein kuitenkin aika yksinkertaisena ja vaikeatkin aiheet saadaan yleensä siistiin onnelliseen nippuun ja rusetti päälle. Mikä on joskus kivaa mutta usein kaipaan vähän enemmän kompleksisuutta ja ristiriitaisuutta. No, Tellerillä on iso aihe, ja hän muotoilee siitä varsin omalaatuista filosofista ajatusleikkiä (jossa, todettakoon, otetaan hieman vapauksia realismista: vaikea uskoa että todelliset ihmiset käyttäytyisivät näin, mutta lukijana mukaudun filosofiseen probleemaan), mutta tässä päädytäänkin aikamoiseen eksistentialistiseen pimeyden sydämeen, jossa ei olekaan helppoja ja miellyttäviä ratkaisuja...

Jep, kaikessa omalaatuisuudessaan oli vaikuttava teos, ja on näköjään saanut palkintoja ja aiheuttanut debattia, en ole yllättynyt. Mutta jos lukija ei osu samalle aallonpituudelle niin tätä on myös hyvin helppo inhota (ja nykymallissa tässä olisi aika monia trigger warningeja, koska epämiellyttäviä asioita tapahtuu). 

Helmet-haasteessa laitan kohtaan 35. Kirjassa on lyhyet luvut (n. 130 sivua, 26 lukua). Ja kirjan ovat lukeneet ainakin Linnea ja Nti Kirjastotäti. 

 

Kalle Ankas Pocket Special - Rio

Sitten täsmäluentaa Helmet-haasteeseen: kohta 27, 'Jossain maassa kielletty kirja, joka on julkaistu 2000-luvulla' ei ollut mitenkään inspiroiva, kun ne jossain kielletyt kirjat joita luen tapaavat olla vanhempia, minua ei nyt oikeasti huvita lukea mitään amerikkalaista YA-kirjaa, joka on poistettu jonkun koulukirjaston valikoimasta, eikä muutkaan haastekohdan yhteydessä yleensä mainitut kirjat kuulostaneet kovin houkuttelevilta (tai sitten olivat kirjoja, joita ei järkevästi saa käsiinsä: esim. jossain mainittu nepalilainen karttakirja olisi hyvinkin voinut olla selaamisen arvoinen, mutta ei taida löytyä Helmet-valikoimista).

Mutta sitten muistin tämän kirjan, tai nimenomaan sen kansikuvan. Tämä Kalle Ankas Pocket -erikoisnumero on tehty juhlistamaan Brasiliassa pelattuja jalkapallon MM-kisoja 2014, ja siihen ja vastaaviin julkaisuihin eri maissa teki temaattisen kansikuvan Andrea Freccero. Mutta kun samaa kantta käytettiin pari vuotta myöhemmin suomalaisessa Rio, ohoi! -taskukirjassa, oli kannen Cristo Redentor -patsaan mukaelma sensuroitu pois. Siksi siis tämä kirja piti lukea ruotsiksi, koska kansi on Suomessa kielletty.

Ja ehkä itsesensurointi oli kustantajalta ihan mielekäskin päätös, koska tuosta kannestahan voisi Hämeenlinnassa tulla korvausvaatimuksia: Kristus on Suomessa kauhistus. 

Niin, sisällöstä sitten. Kalle Ankas Pocket Special -tyyliin kirjaan on koottu varsin sekalainen joukko taskukirjasarjoja, jotka jotenkin liittyvät Etelä-Amerikkaan. Aarteita etsitään useissa tarinoissa, karnevaalit ja jalkapallot ovat mukana ja pari omalaatuista mysteeriäkin mahtuu mukaan.

Kolme sarjoista on brasilialaista tuotantoa, joita ei kovin usein eurolehdissä näe, mutta valitut jutut olivat aika mitättömiä lyhyitä jalkapallojuttuja. Parissa tanskalaistuotannossa kolutaan viidakkoa, mutta eivät nämäkään mitään huippuja ole...

Suurin osa sarjoista on italialaistuotantoa, ja kun valikointia on tehty vuosien varrelta, niin tekijäjoukossa ovat edustettuna paljon perinteisiä isoja nimiä (ja niukemmin uutta polvea). Mutta vaikka vanhempi Giorgio Cavazzano, Massimo de Vita ja myös Luciano Gatto ja Guido Scala piirtäjinä ilahduttavatkin, niin tämän kirjan tarinat eivät ole tekijöidensä terävintä kärkeä.

Paras onkin jätetty viimeiseksi, eli Guido Martinan ja Giovan Battista Carpin Duck Dorado Guldkungen. Klassisen ihmesadun elementtejä pyöritellään, kun altavastaajana tullut nuorin sisarus (tässä Tupu, Lupu ja Hupu) saavat hyvyydellä ja viisaudella palkkansa, ja ahneet ja itsekkäät vanhemmat sisarukset (tai siis Roope ja Aku) saavat kärsiä ja hävetä, mutta sinne päästessä riittää pitkässä tarinassa tvistejä...
Eihän tämä ole moraliteetiltaan mitenkään hienovarainen, mutta vanhemmissa italialaisissa tarinoissa ei keskeisten hahmojen konflikteja muutenkaan säästellä, ja kun ollaan vielä ihmesadun kaavassa niin Martina pääsee toteuttamaan tuon mukavalla räväkkyydellä, ja Carpin taide on tietysti myös ilo silmälle. 

Villy Sørensen - Ragnarök: jumalten tuho

Kun kolusin kirjaston nuortenosastolla fantasiahyllyä katsellen mitä jostain-muusta-kielestä-kuin-englannista käännettyä kirjallisuutta sieltä mahtaisi löytyä (ei kovin paljoa mutta jotain) niin huomasin tämän jo useamman vuoden takaisen teoksen. Olin aikoinaan lukenut yhden novellikokoelman tanskalaiselta Villy Sørensenilta, ja muistin pitäneeni sen vinksahtaneesta mielikuvituksellisuudesta, joten tämä tuli samantien lainattua (suomennos Mika Siimes).

Tässä teoksessa Sørensen käyttää ilmeisesti aika rajallisesti omaa mielikuvitustaan, pohjana ovat vanhat tarinat viikinkien jumalista, ja ilmeisesti aika uskollisina tulkintoina Snorri Sturlasonin Eddalle: niitä ei kai sellaisinaan ole suomeksi ikinä käännetty, mutta aika monena toisen käden versiona näitä on nähty, ja moni tarina oli hyvinkin tarkkaan sama kuin mitä muistin lukeneeni Peter Madsenin Valhalla-sarjakuvista ja muista vastaavista. Jotkut lyhyistä tarinoista ei ollut ennestään tuttuja, mutta epäilen silti että ne ovat myös Snorrilta, vain vähän vähemmälle versioinnille jääneitä. Ja kun en niitä alkumuotoisia ole lukenut niin en tiedä kuinka paljon Sørensen laittaa omaa tyyliään, henkilökuviaan yms ja kuinka paljon tulee Snorrilta.

Koska vaikka kielellinen ilmaisu onkin varsin helposti lähestyttävää proosaa (mitä varsinkin runomuotoiset saagat erikoisine kielikuvineen eivät aina ole), niin tyylissä on kuitenkin mukana legendojen ja myyttien henki, tapahtumissa ja henkilöissä on arkaaista kummallisuutta, eli täydellinen moderni uudelleenkerronta tämä ei yritäkään olla. Toteavuus voi häiritä suurempaa psykologista otetta kaipaavia, minua yhä viehättää tällainen legendamainen ote.

Ja vaikka kirja koostuu yksittäisistä lyhyistä tarinoista, edetään kokonaisuudessa silti vääjäämättömästi kohti nimen lupaavaa loppua: Ragnarök tulee lopussa (yllättävänkin nopeasti), mutta kyllä se on ollut koko ajan valmisteilla ja ihan syystä sinne päädytään.

Sen suhteen en sitten tiedä lainasinko tämän oikealta osastolta: sivistävä tämä eittämättä on, mutta vetoaako tällainen toteava tragedia sitten nuoriin, en tiedä. Myös itse pidin enemmän niistä aiemmin lukemistani novelleista...

Helmet-haasteessa tämä menköön kohtaan 42. Kirjan päähenkilö tekee huonoja valintoja: en ole ihan varma kuka on kirjan varsinainen päähenkilö, mutta kuka onkaan, tuo pätee. 
Ja muita bloggauksia löytyi joitain: Varjelum, Cilla, Titania, Johanna...

Peter Høeg - Tales of the Night (Kertomuksia yöstä)

Olen toki Peter Høegin nähnyt mainittavan usein, mutta tuotantoonsa ei ole tullut tartuttua, ei edes siihen Lumen tajuun...mutta tapani mukaan, kun vastaan tuli novellikokoelma, niin voihan kokeilla.

Ihan sekalaisten tarinoiden kokoelma tämä ei ole, kahdeksan novellin välillä on selviä yhteyksiä...paikoissa hajotaan moneen suuntaan, ollaan Kongossa tai Portugalissa tai Ranskassa tai aika usein Tanskassa (ja kaikissa tarinoissa on joku yhteys Tanskaan), mutta kaikki novellit sijoittuvat ainakin osin 19. maaliskuuta 1929; monessa pohjustetaan kyseistä päivää (ja yötä) edeltävilla tapahtumilla, ja yksi novelli sijoittuu suurelta osin muutamaa vuotta myöhemmäksi, joskin siinäkin maaliskuulla 1929 on tehtävänsä.

Vaikka tapahtumissa onkin kirjoa (pettynyt matemaatikko matkustaa Joseph Conradin kanssa afrikkalaisessa junassa, kaupunki eristäytyy uhkaavalta kulkutaudilta, järkähtämättömän oikeustuntoinen tuomari rakastuu provokatiiviseen dekadenttiin kirjailijaan...) niin jollain tavoin novellit tapaavat kietoutua rakkauden ympärille, ja myös tarinankerronnalla novellien sisällä on tärkeä rooli, monella on tarinansa kerrottavana...ja ongelmallistahan se rakkaus usein on, varsinkin kun siitä sellaista tekee, joten on tarinoita kerrottavana kun vaan joku kuuntelee.

Mietitytti myös melkein kaikissa novelleissa näkyneet uskonnolliset viittaukset (tai ehkä niitä oli jokaisessa enkä vain kiinnittänyt aina huomiota) jotka nousivat esiin taustalla, mutta tavallaan ne aina purkautuivat toisin keinoin, oli korvikkeena sitten taide, tiede, edistys, hyväntekeväisyys, politiikka (ja jos sitä korvikeasemaa ei ymmärrä, on seuraukset helposti epätyydyttäviä). Ja ehkä tästä rakkaudesta, tarinankerronnasta ja uskonnon sublimaatiosta seuraa myös itsensä etsiminen...linkittyviä teemoja, joihin on kuitenkin saatu runsaasti variaatiota, samaa novellia ei kirjoiteta kahdesti.

Ihan kiinnostava valikoima jonka kiinnostuneena luin, vaikka saapi nähdä kuinka paljon tästä muistan esim. puolen vuoden kuluttua. 

Helmet-haasteessa ollaan täsmäluentavaiheessa, ja tanska sopii kohtaan 32. Kirja on kirjoitettu alun perin kielellä, jolla on korkeintaan 10 miljoonaa puhujaa. Ja pikagooglauksella löytyi Susannan postaus.

"One of the things I never understood was the audience. But this much I did grasp: that for our spectators - who were small in number, so small that I have wondered whether the public for which we danced did not in fact consist of the same few thousand people filling the theatre day in, day out - for them, the place was a temple. They made a sort of pilgrimage to it. They came to see people on the stage who had faith, perhaps because they themselved did not trust anyone, even God. And they came to hear how it sounds when someone prays for something or other, perhaps because they themselves did not know of anyone or anything they believed would listen to them. And they came to see fasting, and I am convinced that this had something to do with the fact that in their daily lives they were so busy accumulating things that they had to come and see people who willingly practiced self-denial in order to catch a glimpse of God.
"Obviously there must have been other reasons, too, for their turning up. But right now, this evening, I cannot think of any.