Olen aikoinani lukenut Vesa Haapalalta runokokoelman Vantaa, jonka jälkeen on pitänyt lukea lisää, mutta...kunnes siis nyt: runokokoelma Hieronymus Boschin kuuluistasta maalauksesta kuulosti teokselta johon pitää tutustua.
Ja teos on mitä lupaa. Edellisen lukemani tapaan tämä teos on nimenomaan yhtenäinen teos, ei nippu yksittäisiä runoja, ja koko kirja pyörii Boschin maalauksen ympärillä. Harvassa taitavat olla taulut joista moinen onnistuisi näin suvereenisti, Maallisten ilojen puutarha on sen verran runsas ja hämmentävä teos että sen yksityiskohtiin voisi uppoutua hyvinkin laveasti tarvitsematta toistaa itseään. Ja samalla tämä ei ole mikään taidehistoriallinen essee, vaan taulua tarkastellaan nimenomaan runolla. Runsaalla, iloittelevalla, usein haastavalla ja moniin suuntiin viittaavalla, kuten esikuvansakin.
Mutta tietysti se asettaa myös haasteita niin kirjoittajalle kuin lukijalle. Huomattava osa runojen mieltäkääntävimmistä kuvista ja ilmaisuista onkin suoraan Boschin siveltimestä, onko Haapalan kontribuutio riittävä tällä rimakorkeudella? Pitäisikö minun yrittää lukea tätä teosta jotenkin irrallaan erillisenä teoksena välittämättä Boschista, ja onko se edes mahdollista, vai lukea tätä nimenomaan suhteessa tauluun, kun kirjailija tuo yhteyden kuitenkin esiin.
No, tarkoituksesta en osaa sanoa, kun kuitenkin huomaan että isoloivaan lukemiseen en pysty, taulua on tarkasteltava lukemiseen suhteessa. Ja Haapala kyllä saa minut tarkastelemaan kuvia enemmän, vie huomioni yksityiskohtiin (ja esittää niistä omia huomioitaan) ja toisaalta huomioimaan laajempia kokonaisuuksia (ja pohtimaan kuinka paljon Bosch vuorostaan on lainaillut Danten Jumalaisesta näytelmästä: kiirastulen sijaan keskellä on maa ennen vedenpaisumusta, mutta osioiden ominaispiirteissä on kaikuja Dantelta). Tässä kirjassa pelattiin myös enemmän kielellä kuin mitä Vantaasta muistan: liikutaan monissa rekistereissä puhekielisestä jutustelusta arkaaisen vanhakantaiseen runokieleen, ja joskus kieli hajoaa täysin palasiksi, mutta niissä piireissä missä tässä liikutaan, lienee se tarkoituksenmukaista, kielellä ja nimeämisellä on tärkeä roolinsa paratiisissa ja läpäisee se myös muun maailman. Mikä taas herättää kysymyksiä käsiteltyjen aiheiden luonteesta...
Kuitenkin katselen Haapalan kera niin innokkaasti Boschia, että huomaanko sitten tarpeeksi Haapalaa? Jos sanon, että 'Maallisten ilojen puutarha on vaikuttavan upea ja pohjattoman antoisa teos' niin kummasta puhun? No, jos kirjan äärellä saadaan taide-elämyksiä ja filosofista pohdiskeltavaa, niin absoluuttisesti se on ansio.
Kulkija II
Puutarha ei ole olosuhteiden kehä, se on olojen ehto,
sen jokainen kohtaa yksin niin kuin hyvän ja pahan
ja kyvyttömyytensä luoda.
Iätön tässä ja nyt. Vedenpaisumus ei ole vielä täällä!
Tulvaa ei luotu aikojen alkuun, saimme sen aikaan itse.
Kuin suuri tammi, jossa pöllö istuu
ja katsoo silmäpellon laitaa takanaan korvien metsä.
Älä sano: demonit olivat meissä jo paratiisissa.
Halu on luonnonolento, näkymättä liitää läpi päivän ja yön.
Ja niin kuin mansikan maku katoaa pian,
kun suu on marjan niellyt,
niin on halujemme ilo täällä.
