Mika Waltari - Turms, kuolematon

Olen Mika Waltarin tuotantoa lukenut vuosien mittaan varsin epäsuunnitelmallisesti, kirjailija ei ole noussut ihan suosikkien joukkoon mutta on kirjojaan silti tullut luettua kymmenkunta...blogiaikana olen lukenut vain yhden, eräällä lukumaratonilla vedin Ihmiskunnan viholliset reiluun 24 tuntiin, ja historiallisista romaaneista aiemmin olin lukenut Valtakunnan salaisuuden (ehkä suosikkini Waltarin tuotannosta) ja joskus ikuisuus sitten olen lukenut Sinuhe Egyptiläisen ja Nuoren Johanneksen (sen verran kauan sitten että oikeastaan ansaitsisivat uudelleenluennan).

Ja viimeksi kun Suomessa kävin niin houkutti taas uppoutua johonkin näistä, ja tarjolle tuli Turms, joten se sitten, ja nyt oli sitten sopiva hetki myös lukea se...pohjatietona että kirjassa taisi olla etruskeja tjsp.

Olen aiemmin valitellut Waltarin joidenkin kirjojen taipumuksesta haahuiluun ja näissä historiallisten romaanien genressä muutenkin löytyy taipumusta "suunnistusfantasiaan", siihen että kirjan alussa löytyy kartta ja on selvää että kirjan henkilöiden pitää käydä jokaisessa karttaan merkityssä paikassa, aloittaa jostain jossa tapahtuu jotain, siirtyä seuraavaan jossa tapahtuu jotain muuta, ja seuraavaan jossa tapahtuu jotain muuta...ja tietysti pitää vilahtaa osallistumassa tai ainakin todistamassa kaikki aikaskaalan tärkeät tapahtumat ja tavata henkilökohtaisesti kaikki keskeiset henkilöt.

Ja kas, kirjan sisäkansiaukeamalla on kartta Välimerestä, ja joukko kaupunkeja merkitty pitkin poikin, paljon on reissattavaa. Ja nimiösivu antaa aikamääreen, vuodesta 520 vuoteen 450 eKr, noniin, matkaan, Turms.

Mutta osin tämä pätee tähänkin kirjaan, mutta osittain Waltari pääsi myös yllättämään. Ja tästä eteenpäin tullen SPOILAAMAAN joitain juonenkäänteitä tai niiden puuttumisia, joskin suurta osaa en.

Kirja alkaa oudosti, kuvaamalla jotain merkillisiä riittejä joita kertojammme Turms suorittaa, ilman että liikoja selvitetään mistä on kyse...mutta rituaalit tuntuvat rituaaleilta, symboleilta ja merkeiltä joiden merkitys on lukijalle osin tuntematon. Ja sen jälkeen Turms vanhana miehenä alkaa kertoa elämänsä tarinaa...

Joka sekin alkaa oudosti vähän keskeltä: päähenkilömme on menettänyt muistinsa nuoruudessaan, eli lapsuutta ei kerrota, ja samoin ennen kirjan alkua on jo tapahtunut Turmsin yksittäisistä teoista ehkä eniten maailmanhistoriaan vaikuttanut, kirjassa siitä puhutaan vain jälkeenpäin, jo tehtynä.

Ja Persia ottaa valtaansa Joonian kaupunkeja ja alkaa uhkata myös Kreikan niemimaata, eli tässähän on sitten komeat puitteet kirjalle, Persian ja Kreikan kaupunkien välinen sota, Marathon ja Thermopylai ja Salamis ja mitä näitä on, ja Ateenan nousu kultakauteensa...

Paitsi että ei. Turms osallistuu alkuvaiheessa isoon meritaisteluun, mutta tämä vielä edeltää noita kouluhistoriasta tutumpia tapahtumia, sen jälkeen seilaillaan vähän Välimeren itäosissa, mutta suurin osa kirjasta sijoittuukin Sisiliaan ja Pohjois-Italiaan, ja tuo Kreikan ja Persian välinen sota näkyy kirjassa vain välillisesti ja toisen käden mainintoina...kaikki karttaan merkityt paikat kyllä mainitaan kirjassa, mutta suuressa osassa ei käydä. 

Ja kun Roomaankin päästään niin sielläkin Turms sattuu osumaan vähän tapahtumista sivuun: viimeinen kuningas on heivattu jo maanpakoon, ja kirjan aikana kyllä tapahtuu Coriolanuksen sotaretki Roomaa vastaan, mutta juuri sen aikana Turms sattuu olemaan reissussa muualla, näistäkin kuullaan vain toisen käden tietoja...

Mutta toki Turmsillekin tapahtuu kaikenlaista, seikkailua, sotimista, politiikkaa ja muuta riittää kyllä...ja sankarimme elää eräänlaista "lumottua elämää", mikään onnettomuus ei ihan henkilökohtaisesti osu kovin syvälle (vaikka tovereille voikin käydä huonommin), ja Turms pääsääntöisesti onnistuu siinä mitä tekee (ne asiat joita ei suoraan ole tekemässä sen sijaan saattavat mennä huonosti, ja kaikkia asioita ei olisi kannattanut yrittää...)

Ja mukaan tarttuu myös Waltarin perinteinen Juonitteleva PahisNainen(tm), joka onkin mukana niin suuressa osassa kirjaa, että käy jo huomattavan ärsyttäväksi sekä itsessään että siinä kuinka kaikki miehet ovat niin totaalisesti tämän vietävissä (ja toisaalta on mukana niin suuressa osassa kirjaa, että henkilökohtaiset motivaationsa tulevat kyllä esiin ja omalla tavallaan ymmärrettäviksi, vaikkei ehkä hyväksyttäviksi).

 

Tuon historian suurten linjojen varjoissa kulkemisen ohella hätkähdyttävä piirre kirjassa on painotus jonka kirja antaa enteille, ennustuksille, jumalille, rituaaleille, hurmostiloille, mysteereille: näitä kirjassa riittää ja paljon. Ja vaikka yksittäisinä tapahtumina epäilevä agnostikko voisikin tulkita kaikki yksittäisinä tapahtumina yhteensattumiksi ja subjektiivisiksi hallusinaatioiksi niin niitä on sen verran paljon ja siinä määrin isossa roolissa että tuo pyhän kokemus ja transsendenssin purskahtelu tämänpuoleiseen maailmaan on keskeinen teema kirjassa.
Ja itsensä etsintä muutenkin: niin kauan kuin Turms ei tunne vielä itseään ja omaa paikkaansa, on luvassa paljon koettelemuksia niin itselle kuin muillekin, mutta kun paikka etruskien keskuudessa on löytynyt, ja tätä kautta tasapaino ja rauhallisuus, näyttää kreikkalainen kulttuuri kaikessa maallisessa hyörinnässään ja riitaisuudessaan yhä arveluttavammalta...

Ja nämä kaksi aihetta tosiaan liittyvät läheisesti toisiinsa, etruskeilla on parempi ymmärrys uskonnollisuudesta, ja maailmankuva asettuu näin mysteereistä ja tuonpuoleisista voimista huolimatta kosmokseksi, kun taas kreikkalaiset, epäilijät, ovat riitaisia ja kaoottisia, tuhoavat niin toisiaan kuin muita ja heidän jumalansakin ovat seuraajiensa tapaan jatkuvassa keskinäisessä konfliktissa. Ja ovatko Rooman tai Persian eri versiot poliittisen ja sotilaallisen mahdin yhdistämisestä tai Karthagon kapitalistinen imperiumi sen parempia...

 

Paitsi siis ihmisyyden peruskysymyksiä, luin siis kirjaan myös yhteiskunnallisia huomioita, viittauksissa sotaan ja militarismiin se ei ole ollenkaan hienovarainen (onhan kirja kirjoitettu hieman toisen maailmansodan jälkeen) mutta siinä on kaikupohjaa myös kapitalismin, materialismin ja kulutusyhteiskunnan tarkasteluun nykyisestä ympäristökriisin vinkkelistä.

En tiedä tarpeeksi antiikin Sisiliasta tai etruskeista pystyäkseni sanomaan sen kummemmin kuinka tarkkaa Waltarin historiallisuus ja taustatutkimus ovat, oletan että pääosin asiat ovat kunnossa, mutta mikä ilahdutti on että vaikka Waltarin aiheissa on ikuisuuden tuntua, niin henkilöt eivät ole nykyihmisiä nykykäytöksellä hassuissa vaatteissa. Persoonat ovat voimakkaita, äkkivääriäkin, enteiden ja omanlaisensa maailmankuvien ohjaamia, ja kirjan tunnelman voi sanoa olevan kiehtovan mystinen, sanan varsinaisessa merkityksessä.

 

Kirja ei valtavasti ole blogeissa näkynyt mutta jonkin verran kuitenkin: Salla, Kirjakirjokansi, Täällä lukulampun alla...

Ja Helmet-haasteessa tämä on tietysti 3. Historiallinen romaani.