(kansikuva Kirjasammosta, lukukappaleessani ei ollut kansipapereita)
Taas hieman runoutta: joku vuosi sitten luin Aila Meriluodon toisen runokokoelman, ja nyt vuorossa esikoinen.
Nuori Meriluoto saavutti ilmeisesti heti tällä suuren suosion ja arvostuksen, ehkä vähän rasitteeksikin asti. Ja lukiessa tämä on tavallaan helppo ymmärtää, koska tässä tuntuu olevan vähän jokaiselle jotakin taitavasti tehtyä. Suurin osa runoista on mitallista ja taitavasti Meriluoto mittoja käyttää, mutta on mukana joitain vapaankin mitan runoja. Ja tunnelmissakin on hyvin vaihtelua: vaikka yleissävy onkin herkän vakava, niin osioihin mahtuu niin perinteistä runotyttömateriaalia kuin sellaista rajua kauneutta joka minua viehätti eniten seuraavassa kokoelmassa. Ja on niin keskeislyriikkaa kuin roolirunoja, ja vaihteluista huolimatta on kokonaisuus tasapainoinen, Merilluoto näyttää tasapuolisesti osaamistaan.
Mutta ehkä tämä on liiankin tasapainoinen, arvostan taitoa mutta yksittäiset runot eivät sitten niin nouse esiin ja mieleen: muistelen sitä Sairas tyttö tanssii -kirjaa epätasaisemmaksi mutta samalla sen huiput olivat korkeammalla.
Eli varmaan niitä seuraaviakin Meriluodon kirjoja pitää lukea.
Yön kämmenellä
Pientä on kaikki yön kämmenellä,
pieniä meret ja vuosisadat,
tornit päivällä pystytetyt,
pieniä ihmisten mahtavat joukot...
Hetkeksi päivään päästyänsä
silmiään sokkoina siristävät:
vääntynein muodoin kaikki seisoo,
vääriä peilejä kaikkialla.
Katsovat kättään ja sanovat: vahva.
Katsovat työtään ja sanovat: suuri.
Mutta yön kämmen on alati auki.
Vähenee päivä ja päivän valta.
Kasvavat totuudet syvyyksistä.
Kuljet polkua yötä kohden,
pieneksi käyden ja vastustamatta.
Pieneksi kaikki käy ympärilläs,
tiet sinun polkemas, takomas tornit,
pientä on "mistä" ja "minne" ja "miksi"...
Valmiina astut yön kämmenelle.
