NAINEN No mä nyt olen vain tämmöinen.
Vakavat miehet katselevat kummissaan. Lopulta he poistuvat, ja nainen nousee ylös lattialta.
Kun aikoinaan kyselin FB:n joukkoälyltä naisia näytelmäkirjailijoina (pohdinnoissa, jotka johtivat Shakespearen sisarukset -lukuhaasteeseen), tämä Saara Turusen tuore kokoelma mainittiin (yhtenä harvoista, parviälylläkin oli kai vaikeuksia nimetä). Kirja on siis ollut vuoroaan odottamassa haasteen alusta asti...
Samalla kuitenkin ihan sopivaa että lukeminen lykkäytyi ja ehdin tähän väliin lukea Elfriede Jelinekin näytelmän, koska samoja piirteitä näissä löytyy: paitsi naiseus aiheena ja asiana, myös runsas ironia, kulttuuriviittaukset ja puheen tyylilliset lainat: Jelinek banalisoi mahtipontisia voimafraaseja ja iskulauseita, Turusen hahmojen puheesta kuultavat mainokset ja populaarikulttuuri, nujertavat neuvot, netin keskusteluryhmät, lopputuloksena ihmiset (erityisesti naiset) jotka ovat vieraantuneet itsestään ja hapuillen sitä etsivät.
Näytelmiä on neljä, Puputyttö, Broken Heart Story, Tavallisuuden aave ja Medusan huone. Kaikki etenevät varsin fragmenttisesti, yksittäisinä kohtauksina ja kuvina: varsinaisia juonia ei näissä ei harrasteta, kohtauksia yhdistää ennemmin temaattisuus, niissä käsitellään ja verbalisoidaan kokemuksia usein hyvin yleiselläkin tasolla, abstraktiutta, symboleja, arkki- ja stereotyyppejä ja kliseitäkin pyöritellen.
Parhaimmillaan tuo kokemusten sanallistaminen ja julkisen kielen ironinen käyttö kyllä toimii erinomaisesti, hyviä sekoituksia sarkastista hauskuutta ja kauheutta, ja kohtauksissa tuntuu niin kokemuksellisuus kuin arkkityyppisyys.
Mutta samalla mietin että sanotaanko näistä teemoista, naiseudesta, taiteesta, kulttuurista, kansallisuudesta jne. mitään sen kummempaa. Kokemus sanallistetaan, mutta entäs sitten? Ne, joista ei ole omaa kokemusta, ovat kyllä jo toisen käden kautta tuttuja, jotkut tuntuvat jo kliseiltä, ja he joille nämä eivät ole tuttuja eivät varmaan tähänkään kirjaan tartu tai teatterissa näitä katso (asia, josta Turunen on selvästi tietoinen ja johon myös viitataan näytelmien sisällä).
Ja tuntuu Turunen tämän ajatukseni myös ennakoivan, yllä olevasta sitaatista Medusan huoneesta tunnistin kyllä itseni vakavaksi mieheksi. Ja vaikka pointin myönnän, niin totean silti että "no mä nyt olen vain tämmöinen" käy kyllä jossain vaiheessa perusteluna riittämättömäksi.
Mutjoo, on tämä kuitenkin parempi lukea kuin olla lukematta. Puputytön nostaisin satsin kiinnostavimmaksi, näytelmän läpi kantava ristiriita ja seksin, väkivallan, mielikuvien ja symbolien yhteenkietoutuminen toimii hyvin.
Shakespearen sisaruksiin yhdestoista teos, joista tämä on viides elossa olevan kirjalijan kirjoittama. Ja vasta toinen suomalainen, sattuneesta syystä ovat jääneet paitsioon (ajatuksissa oli hakea projekti Lönnrotista jotain mutta on ollut kaikkea muuta).
Ja häpeämättömästi nappaan Helmet-haasteesta kohdan 14. Urheiluun liittyvä kirja, koska parissakin kirjan näytelmässä tulee formulaa joko televisiosta tai radiosta.
