16.10.2020

Elfriede Jelinek - Ce qui arriva après le départ de Nora (Mitä Noran lähdön jälkeen tapahtui)

 
Kovin paljoa ei itävaltalaisen Elfriede Jelinekin tuotantoa ole kai suomennettu, mutta jotain, myös laajaa näytelmätuotantoaan. Muttei tätä, esikoisnäytelmäänsä vuodelta 1979, mutta ranskaksi oli kirjastossa tarjolla.
 
Kirjan nimi kertoo jo lähtötilanteen, eli tässä kirjoitetaan jatkoa Ibsenin Nukkekoti-näytelmälle: Nora Helmer on jättänyt perheensä ja valmistautuu uuteen itsenäiseen elämään, ensin tehtaalle töihin ja sieltä päätyy uusille urille...
Kun jatkoa kirjoitetaan ja Ibsenin henkilöitä käytetään, niin Nukkekoti on hyvä olla nähty tai luettu että ainakin perustapahtumat ja keskeinen problematiikka on tuttua, vaikka Jelinek kirjoittaakin eri tyylillä ja kommentoi omalla teoksellaan nimenomaan problematiikkaa, ei sinänsä yksittäisia tapahtumia, ja on sijoittanut näytelmänsä ennemmin 1920-luvulle, joskin näytelmäohjeissa sanotaan että myös futuristista puvustusta voi käyttää, historiallistista naturalismia ei tavoitella.
 
Nora. Je voulais, grâce à mon travail, passer du rang d'objet à celui de sujet. Peut-être pourrais-je, sous les traits de ma personne, apporter un peu de lumière dans une usine lugubre.
Chef du personnel. Nos espaces de travail sont lumineux et bien aérés. 
Nora. Je veux porter haut la dignité humaine et le droit fundamental à un libre épanoussement de la personnalité.
Chef du personnel. Vous ne pouvez rien porter car vous avez besoin de vos mains pour des choses plus importantes.
Nora. Le plus important, c'est que je devienne un être humain.
 
Eikä naturalismia muutenkaan. En ole Jelinekiä lukenut joten en myöskään mieltänyt erityisen humoristiseksi, mutta tämä näytelmä kyllä tihkuu ironiaa, ja etäännyttämistä harrastetaan kyllä runsaasti, liekö Brecht-vaikutusta...Ibsenin näytelmä mainitaan näytelmän sisälläkin muutamaan kertaan, ja henkilöt puhuvat usein varsin fraseeraten, iskulauseita ja aforismeja pudotellen, eli keskustelulla ei tavoitella realistista sävyä...mutta jo ensimmäinen kohtaus, jossa tehtaan työhönottohaastattelussa Nora vastailee henkilöstöpäällikön kysymyksiin hyvää-päivää-kirvesvartta-tyylisesti Itsenäisen Naisen Voimaantumislausein, huvitti kyllä ja jatkoa tuli näytelmän mitalta...

Weygang. Le capital est la seule chose qui aspire sans cesse à sa reproduction et qui n'y perd rien en beauté, tandis que les femmes qui travaillent assidûment à leur reproduction voient souvent leur apparence subir des dommages.
Nora. Mais je ne prévois pas d'enlaidir mon apparence.
Weygang. Ma rousserolle saura-t-elle être responsable? Être pour moi une vraie partenaire? La femme partenaire est une femme qui commence à être à la mode.

Niin, mitä tässä sitten sanotaan Noran problematiikasta? Nora ehtii olla paljon muutakin kuin tehdastyöläinen, ja menestyäkin. Mutta samalla riippumatta siitä minkä roolin hän ottaa, menestyvän bisnesnaisen tai SM-dominan, niin kauan kuin hän pitää kiinni vain yksilöllisestä emansipaatiostaan porvarillisuuden puitteissa, ei vapautuminen kapitalismin nukkekodista ole mahdollinen, kapitalistisessa jârjestelmässä ei ole mahdollista olla muuta kuin miehisen ylivallan herttainen pelinappula riippumatta siitä millaista valtaa yksilö kuvittelisi käyttävänsä (arvatkaa minkä puolueen jäsen Jelinek oli).

Tätä lukiessa mieleen tuli kysymyksiä näistä uusista hyvin esillä olevista kirjoista tyyliin Historian jännät naiset, Naiset joita ajattelen öisin jne, joissa esitellään huomattavia historiallisia naisyksilöitä. Huomattavia yksilöitä korostava suurmies-malli on romantiikan ajan suosiossa ja sieltä jäänyt kummittelemaan olematta kuitenkaan vailla ongelmia, eivâtkä ne ongelmat varmaan katoa sillä, että suurmies olisikin vaihteeksi suurnainen. 
Mitä mieltä Jelinek vuonna 1979 olisi tästä ilmiöstä ja edustaako se todella emansipaatiota, mitä mieltä Jelinek on asiasta nyt? Mitä mieltä minä olen, mitä mieltä sinä?
(okei, kun asiaa pohdin...vaikka suhtaudunkin hyvin epäluuloisesti sekä individualismin ylikorostukseen että kapitalismiin, olen kuitenkin henkilökohtaisen kilvoittelun kannattaja, ja tätä kautta en jaa näytelmän näkemyksiä. Mutta kiitän näytelmää kysymyksestä)

---------------------------------------------------------

Shakespearen sisarukset -lukuhaasteesta saan tällä täyteen osion joka kyseisen haasteen inspiroi, eli tämä on viides haasteeseen lukemani naiskirjailijan näytelmä (myös kirjailijat joita en ole lukenut aiemmin tulee tässä täyteen). Mutta aikeissa on kyllä vielä lisää lukea...

4 kommenttia:

  1. Ei tainnut tehdä minuun kovin suurta vaikutusta tämä Ibsenin tunnettu näytelmä, josta Jelinek on saanut syttyä. Varmaan mielialani ei ole sopinut näytelmän lukaisemiseen.

    Noista tuoreista suurnaiskirjoista lukaisin yhden kuvakirjan, joka oli suunnattu ilmeisesti nuorille koulukkaille ja siinä korostettiin ulkomaalaistaustaisten naisten osuutta tarkoituksellisesti, mikä johti kenties hieman epätasaiseen meriittilistaan esiteltyjen naisten välillä. Toisaalta mikä on merkittävää? Suomessahan palkitaan äitejä, jotka ovat tehneet huomattavaa kasvatustyötä. Tosin siinäkin on taidettu suosia suurperheen äitejä. Voihan sitä ihminen tehdä suuria tekoja yhdelle ihmisellekin eikä tarvitse olla äiti eikä presidentti. Minä tein eilen ja toissapäivänä haravoimalla suuria tekoja aika monille syksyn lehdille ja nyt on sitten kyynärvarsi pulleana kuin maitohapoista täyteen pumpattuna. Eipä siitä kukaan kirjaa kirjoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole miksikään Ibsenin suurfaniksi päätynyt mutta Nukkekodin tematiikka oli kyllä vielä muistissa, vaikka ihan tarkasti tapahtumat eivät enää olleetkaan.

      Niinpä, mikä on merkittävää, kuka sen määrittelee, ja millä perusteilla...esim. suurperheiden äitejä on palkittu mutta nykymuodissa eivät taida olla enää ihailun ykköskohteita tai välttämättä kohteita ollenkaan. Itse kirjoittelin tänne blogiin joku kuukausi sitten autuaasta Diana d'Andalosta ja muitakin erinomaisen huomionarvoisia pyhiä naisia on mutta sekulaarimmassa maailmankuvassa on suositeltavampaa ajatella kuin näitä ei olisi olemassa...

      Poista
  2. Tämä näytelmä ei tunnu yhtä kammottavalta kuin ne Jelinekin romaanit, joista olen lukenut bloggauksia. Ensimmäinen lainaus oli jopa hauska (toisen kieli oli minulle liian vaikeaa).

    Suurmies- ja suurnaisajattelussa on tietysti ongelmansa. Esimerkiksi USA:n 1960-luvun kansalaisoikeusliike henkilöityy lähinnä Martin Luther Kingiin tai Malcolm X:ään (halusivat he aikoinaan itse sitä tai eivät), vaikka se oli suurten ihmisjoukkojen liike ja kymmenet tuhannet ihmiset toimivat asian hyväksi. Minusta on kuitenkin kiva, että on ihmisiä, joihin tavallaan tiivistyvät monet hyvät asiat (kunhan muistaa, että ihmiset eivät ole täydellisiä, eivät sankaritkaan) ja joihin voi peilata omaa identiteettiään ja käyttää myös esikuvina. Ja minusta on hyvä, että myös huomattavia naisia (ja mustia, homoja, ei-länsimaalaisia ym.) nostetaan esille miesten seuraksi, koska varsinkin nuorena on tärkeää löytää omaan ryhmään kuuluvia positiivisia roolimalleja.

    Kiva kun on tulossa vielä lisää naisnäytelmäkirjailijoita, niitä löytyy enemmän kuin miltä alussa vaikutti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän oli minullakin mielikuvaa että Jelinek olisi kovin raskasta ja synkeää...ja eihän tämäkään sillai "kiva" ja hilpeä ollut mutta ironia kuitenkin on työkalu.
      Toisen sitaatin keskeinen osa: "Pääoma on ainoa asia, joka pyrkii jatkuvasti lisääntymään menettämättä siinä kuitenkaan kauneuttaan, kun taas naiset jotka uutterasti huolehtivat lisääntymisestään näkevät usein ulkonäkönsä kärsivän vahingot."

      Ja joo, esikuvallisuus ja laaja sellainen on minustakin hyväksi, mutta ongelmallisempaa on juuri kun ilmiöt ja liikkeet henkilöityvät yhteen toimijaan ja muut ovat sitten passiivisia suurmiehen/-naisen geniuksen vastaanottajia (tai myös vaikka jos se suurhenkilö ei olekaan niin täydellinen ja tästä paljastuu jotain epämiellyttäviä piirteitä, niin niitä voidaan sitten käyttää negatoimaan koko asiansa...)

      Joo, naiskirjailijoita löytyy mutta huomaan että kyllä niitä täytyy kuitenkin aktiivisesti etsiä, satunnaisotannalla tai poimimalla niitä jotka ovat parhaiten esillä jäävät helposti katveeseen.

      Mieleen tuli myös että onko lajin kirjallisessa arvostuksessa eroja, kun Ranskassa tuntuu että suunnilleen jokaisen vähänkään enemmän kirjoitaneen kirjailijan tuotannossa on myös ainakin joku näytelmä jos ei useampia, ja on ne kyllä ainakin jotenkin esillä ja pidetään osana kirjailijan tuotantoa.
      Suomeksi käännetään tietysti vähemmän ja ehkä niitäkin joita käännetään päätyy varsinaisiksi kirjoiksi vähemmän, ja tuntuisi että jos kyseessä ei ole varsinainen näytelmiin spesialisoitunut kirjailija niin nämä jäävät tuotantokatsauksissa alaviitteiksi.

      Just vilkuilin Hesarin esikoiskirjailijapalkintoehdokaslistaa ja siellä on ainakin parilla kirjailijalla aiempana tuotantona julkaistuja näytelmiä mutta niitä ei näköjään lasketa (aiempina vuosina on havaittu että lastenkirjallisuutta ei myöskään lasketa oikeaksi kirjallisuudeksi esikoiskirjailijuusmääritelmissä, tietokirjallisuudesta puhumattakaan).

      Poista