31.3.2022

Alkuvuoden luetut

 Heinrich von Kleist - Mikael Kohlhaas
Audur Ava Ólafsdóttir - Rosa Candida
Anton Tammsaare - The Misadventures of the New Satan (Hornanperän uusi paholainen)
Françoise Sagan - Château en Suède (Linna Ruotsissa)
Maria Jotuni - Kultainen vasikka
Josef Škvorecký - The Republic of Whores
Kamel Daoud - La préface du nègre
Eric-Emmanuel Schmitt - Oscar et la dame rose (Oscar ja Roosamamma)
Ivy Compton-Burnett - The Present and the Past
Oiva Paloheimo - Lepakko
Moritz Rinke - Madonnan kanssa luontaistuotekaupassa & muita tarinoita
Elina Vaara - Huone holvikaaren päällä
Zoyâ Pirzâd - Comme tous les après-midi
Hiromi Kawakami - Strange Weather in Tokyo (Sensein salkku)

Gustav Kuhn - Experiencing the Impossible: The Science of Magic
John R. Searle - Mind, Language and Society
Joseph Blenkinsopp - Une histoire de la prophétie en Israel
Louis Monloubou - Prophète qui es-tu
Yrjö Luojola - Kristus ja ihminen
Peter Adamson (ed.) - Interpreting Avicenna
 
Taas koostetaan, vuoden ensimmäiset kolme kuukautta ja lukutahti näkyy olevan aika sama kuin edellisissä kvartaaleissa (tietopuolella on tullut luettua tietysti paljon muissa julkaisuformaateissa kuin kokonaisina kirjoina...ja noistakaan ei yhdestäkään tullut blogattua)
 
Ainoa varsinainen lukuhaaste, Helmet-haaste, on rullannut reippaasti alkuun, saa nähdä miten jatkoa löytyy, kun siellä on joitain aika haastavia kohtia...muuten olen lueskellut mitä löytyy, joskin kielivalikoima on tullut napsittua tarkoituksella varsin monipuoliseksi, 14 kirjalla on katettu yhdeksän eri alkukieltä.

Jatkoa seuraa, pari kirjaa on kesken ja niistä kuulette lähiaikoina, ja lisää lukemista odottavia kirjoja toki riittää.


mies nainen x
englanti 142 131 1 274
suomi 91 56
147
ranska 92 32 2 126
saksa 49 13
62
japani 44 13
57
italia 46 2
48
venäjä 29 7 1 37
ruotsi 24 12
36
espanja 12 7 1 20
norja 12 5
17
tsekki 15 2
17
unkari 8 2 1 11
arabia 7 2 1 10
viro 8 2
10
tanska 7 2
9
puola 5 4
9
islanti 3 1 1 5
kiina 3 2
5
muu

5 5
portugali 2 2
4
serbo-kroatia 3 1
4
hollanti 1 3
4
slovenia 2
1 3
slovakia 2 1
3
kreikka 3

3
persia 2 1
3
iiri
1 1 2
latina 1 1
2
katalaani
2
2
bengali 2

2
turkki 1

1
albania 1

1
urdu 1

1
bulgaria

1 1
latvia 1

1
malta 1

1

620 307 16 943

  

28.3.2022

Hiromi Kawakami - Strange Weather in Tokyo (Sensein salkku)

 
Ei ehkä ollut onnistunein valinta lukea tämä Hiromi Kawakamin suosittu kirja (joka on myös suomennettu nimellä Sensein salkku, huomasin sen jälkeen kun tämä jostain ilmaishyllystä oli mukaan tarttunut) heti tuon edellisessä postauksessa käsitellyn Zoyâ Pirzâdin kirjan jälkeen: näissä oli kohtalaisesti samaa, tavalla, joka tässä alkoi ärsyttää. 
 
Tsukiko, alkavasti keski-ikäistyvä nainen kohtaa sattumalta baarissa entisen japaninopettajansa, jonka nimeä ei aluksi edes muista, joten kutsuu tätä vain Senseiksi. Japani ei ollut Tsukikon lempiaineita eikä koulussa mitenkään loistanut, mutta kun sattuvat samassa baarissa ja muuallakin toisiinsa törmäämään, niin Tsukiko ja Sensei viihtyvät toistensa seurassa. Ja pikkuhiljaa (tosiaankin pikkuhiljaa) näiden kahden yksinäisen ihmisen suhde syvenee...
 
Ja, niin. Tässä kirjassa notkutaan baarissa, juodaan paljon olutta ja sakea, syödään...jatkuvat viittaukset ruokalajeihin alkoivat nopeasti ärsyttää: olen ihan huvikseni lukenut joitain ruokahifistelymangoja kuten Oishinbo, mutta tässä se pysyi ihan vaan namedroppailun piirissä, ja toi ikävästi mieleen tuon Pirzâdin kirjan, jonka henkilöiden ajatukset myös pyörivät usein ruoan parissa...ehkä iranilaisten naisten pitäisi lukea tämä kirja, voisivat huomata ettei siellä ikkunan takana sen kummempaa ole.

Tjooh. Luulen, että en olisi jaksanut tästä niin suuresti innostua muutenkaan, mutta nyt ainakin osui lukuhetkeen, jossa kirja värittyi epäedullisesti.
Positiivisempia arvioita löytyy runsaasti, tätä on luettu monessa blogissa (linkkien takana lisään linkkejä): Kiiltomato, Kirjaluotsi, Kirja vieköön...

No, Helmet-haasteessa saan tällä kohdan 44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi.

23.3.2022

Zoyâ Pirzâd - Comme tous les après-midi (Kuten joka iltapäivä)

 
Vaikka kirjassa onkin kahdeksantoista novellia, ei tämä iso kirja ole: iranilaisen Zoyâ Pirzâdin novellit ovat lyhyitä, kokoelman pisin kahdeksan sivua ja suurin osa 2-4 sivua.
 
Ja harvassa ovat kirjat, joissa tapahtuu yhtä vähän: naiset laittavat ruokaa tai tekevät muita jokapäiväisia talousaskareita tai ajattelevat niitä tai katselevat ikkunasta ulos, ikkunan takana puita tai lunta tai toisia naisia jotka tekevät jokapäiväisiä talousaskareita...
 
Kieli on yksinkertaista, selkeää ja toteavaa, pienten arkisten tapahtumien kuvauksissa saa hyvin välähdyksiä tavallisesta keskiluokkaisesta persialaisarjesta, joka ei lopulta suuresti eroa tavallisesta keskiluokkaisesta arjesta monessa muussa maassa. Yksittäisillä novelleilla on oma viehättävä tyylinsä, mutta tuntuu että niitä ei ole kuitenkaan tarkoitettu yksittäisiksi, kirjan vahvempi vaikutelma tulee kokoelmasta kokonaisuudessaan: toistosta syntyvä vaikutelma, että tässä kuvataan nyt koko elämänpiiriä, sellaisena millaiseksi se on rajattu. 
 
Pirzâd ei heruttele koskettavia kärsimystarinoita, osa henkilöistä suhtautuu elämäänsä toki paremmin kuin toiset mutta kuten sanottu, ei näissä novelleissa tapahdu paljoa. Mutta surumielisyys ja painostavuus tulee juuri siitä: vaikka joillain näistä naisista olisikin ambitioita ja kiinnostusta muuhunkin kuin kodinhoitoon, aviomieheen ja lapsiin, niin näilla naisilla on kodinhoito, mies ja lapset eikä juuri muuta. 

Viehättävä teos, joka omalla tavallaan sanoo paljon. Ja olen aiemmin jo kehunut kuinka nättejä nämä Zulma-kustantamon pokkarit ovat.

Helmet-haasteessa tämä sopii mainiosti kohtaan 24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija: iranilainen arki tulee hyvin tutuksi.

19.3.2022

Elina Vaara - Huone holvikaaren päällä

Ja vaihteeksi runoutta: Elina Vaara on tullut vastaan kääntäjänä, esim. Petrarcan, mutta oma tuotanto on jäänyt aikeisiin, tähän asti. 
 
Tämä runokokoelma on vuodelta 1943, ensimmäisissä runoissa vaellellaan italialaisissa maisemissa, annostellaan eksotiikkaa romanttishenkisesti ja samalla varmasti miljöö on kirjailijalle tuttu...ja myöhemmissä tulee ajoin sota esiin, vaikka pääosin seulotaan sisäisiä kokemuksia varsin abstraktis-klassillisella tasolla, ja kokoelman päättää muutama käännös englannista (Shelley, Swinburne, Poe, Blake).
 
Vaara kirjoittaa korostetun mitallista runoutta, mutta tässä tuntuu kuitenkin kynä olevan kesäterässä: arvostan taidokasta mitallisuutta mutta tästä en nyt innostu, tyyli on jo 40-luvulle vanhanaikaista sillai ikävällä tavalla, kuin heikentyneenä kaikuna tulenkantajuudesta, rakenteet ovat usein liioitellun vääntyneitä ja siellä täällä riimittelyssä näkyy jopa hämmästyttävää kömpelyyttä, kun puhutaan kuitenkin ihan arvostetusta runoilijasta.
Ja runojen aiheista ja kuvistakaan en nyt oikein jaksanut innostua: siinä missä se matkailueksotiikka on ehkä aikalaisille vielä palvellut tarkoitustaan, se ei vanhene kovinkaan arvokkaasti. Ja monissa muissa runoissa ollaan usein liiankin epämääräisiä, unenomaisia ja väisteleviä, etten niistä oikein kiinni saanut. Okei, oli tässäkin kirjassa pari runoa joiden tunnelmasta päädyin pitämään (yksi esimerkki noin kahdesta alempana).
 
Mutta laajasti ottaen tämä teos jäi nyt vakuuttamatta, saatan joltain muulta aikakaudelta kyllä vielä Vaaraa kokeilla.
Helmet-haasteessa, sopiikohan tämä mihinkään...8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua? Tai sitten ensimmäinen kirja kohtaan 47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun, jos luen vuoden aikana Lauri Viljasta tai Tatu Vaaskiveä, joiden kanssa Vaara oli ollut naimisissa (ja Vaaskivi oli kuollut syksyllä 1942, josta voi ehkä vetää jotain ajatuksia...)

Nainen ja luola

On meressä luola ja luolan sisällä luola.
Siell' eksyen nainen syvässä unessa käy.
Väliin loistaa tähdet ja kirpeä lyö meren suola -
taas onkalot umpilukkoon pimentäy.
On meressä luola ja luolan sisällä luola.

Hän laulaa: Syvälle painuu kaikki, mi kuolee,
meren kuiluihin, missä mustekalat, yö
ja pelko asuvat - pohjavirta vuolee
yhä hautoja, joita on etsiä turha työ.
Unen mereen syvälle painuu kaikki, mi kuolee.
 
Alas sinne laskeuduin, sinun kasvojas etsin,
joit' en minä kohtaa silmin valvovin.
Kedot aaltosivat punakelmein korallimetsin,
minut ahmaisi luolan suu iki-uumenin.
Alas sinne laskeuduin, sinun kasvojas etsin.
 
Polyyppien polttavain, monikimmelteisten
kera sieluni sous, kera unien, muistojen sous.
Repi okaat kätketyt mua lailla veisten.
Hymys liljat elotta kuin vaha, kuplat nous
polyyppien polttavain, monikimmelteisten.
 
Uponneita haaksia katkennein oli köysin
leväpermannoilla, ruumiit silpomat hain
oli kauheat nähdä! Kasvojas etsin - ja löysin
hiuskäärmein uivia päitä medusain.
Uponneita haaksia katkennein oli köysin.
 
Miten raskas kuolema on! yhä syvemmäs painut.
Kiven lailla painaa katkera kärsimys.
Syvyyksien kirjaa luin, ja merkki jok' ainut
oli ansa, ympäri synkkeni pimeys.
Miten raskas kuolema on! yhä syvemmäs painut.
 
Ajatuksia hiljemmin ui kalat välkkyvin evin
yli kattokourun aukkojen vihreäin.
Suu luolan tukkeutui meritähdin ja levin.
Epätoivon jäytävän minä vangiks jäin.
Ajatuksia hiljemmin ui kalat välkkyvin evin.

13.3.2022

Kirjamessut: Rue des livres

 Kas, tänä viikonloppuna kotikaupungissani on kirjamessut! Ja kun Rue des livres -tapahtumaan sisäänpääsy oli ilmainen, niin toki siellä piti käydä pyörähtämässä.

Formaatti on tuttu, messuhallissa on useita standeja, mukana niin kirjakauppoja, kustantamoja kuin joitain muitakin toimijoita, ja lisäksi muutamassa salissa oli kirjailijoita puhumassa kirjoistaan, ateljeita ja työpajoja, lasten leikkitila yms. 

 Perinteinen messukuvakulma

Ohjelma oli aika väljä, ja minulle tuttuja tekijöitä oli kaksi sarjakuvatekijää, Fabcaro ja Zanzim (kumpaakaan ei ole vissiin suomennettu, joten ei välttämättä teille tuttuja, vaikka hyviä ovatkin) ja näiden haastattelut olivat aikana jolloin en ollut paikalla...kävin vähän aikaa kuuntelemassa yhtä dekkarikeskustelua mutta laajemmin keskustelut ja esitykset jäivät nyt seuraamatta.

Keskityin enemmän kiertelemään hallissa ja katselemaan näytteilleasettajia. Kovin suuri tapahtuma tämä ei ole, mutta Ranskassa itsenäiset kirjakaupat ovat voimissaan ja samoin mukana oli paljon pieniä omintakeisia kustantamoja, joten esillä oleva valikoima oli hyvin kirjava.

Harmi etten ole päässyt ranskankielisen runouden makuun, kirjaesineinä nää on hienoja

 Paikallisuus on myös perinteisesti valttia, joten kirjavalikoimassa oli hyvin vahvasti esillä Bretagne eri muodoissaan, niin faktassa kuin fiktiossakin...(oikeasti niitä kirjoja oli paljon) mutta muutakin.

Suomi mainittu: Naruton, MHAn ja kumppanien seurana Oili Tanninen

Päädyin nyt itse hankkimaan vain yhden tietokirjan kiinnostavasta aiheesta (josta lisää sitten kun sen luen ja mahdollisesti tuon blogiin) ja bongailemaan muutaman kiinnostavan oloisen teoksen joita voisin vilkaista lisää kirjastossa. Mutta olipahan mukavaa ihan vaan käydä pyörähtämässä ihan fyysisessä kirjatapahtumassa. 

12.3.2022

Moritz Rinke - Madonnan kanssa luontaistuotekaupassa & muita tarinoita


Kirjailijalta jota en aiemmin tunne lyhytproosaa, näitähän tulee luettua.
 
Moritz Rinke on saksalainen kirjailija, tuotannossa on näytelmiä ja romaaneja, ja runsaasti Rinke on myös kirjoittanut lehtiin, reportaaseja, artikkeleja jne. Ja jonkin verran sitten myös lyhytproosaa: tämän kokoelman tekstit ovat tyyliltään varsin kolumnimaisia, kommentoiden ajankohtaisia aiheita tai omaa elämää varsin iloittelevaan, usein hieman absurdiin ja surrealistiseenkin sävyyn: lehtitausta näkyy kyllä, mutta en tiedä ovatko nämä tekstit ilmestyneet erillisinä missään (36 tarinan suomentajina on Turun yliopiston suomentajaseminaari, viisi oppilasta ja kaksi ohjaajaa). 

No, nämä ovat opintotarkoituksissa varmastikin hyvää materiaalia, koska ovat hyvin tiukasti kiinni saksalaisessa kulttuurissa, sen lukuisia puolia 2000-luvun alkuvuosina käydään läpi. Samalla luulen, että jos aihe ei ole lainkaan tuttu, niin tästä kirjasta ei kyllä saa kovin paljoa irti, niin tiukasti se on omassa maassaan ja ajassaan: itse asuin Saksassa juuri tuon 00-luvun puolivälissä eli jokin kosketuspinta joka jutussa oli vaikka kaikkia viittauksia en tietenkään tavoita, mutta luulen että esim. nykyhetken parikymppisille anti olisi hyvin niukka...

Ja, joo, minäkin nyt luin nämä mutta en voi väittää että suurempaa vaikutusta olisivat tehneet: tämä oli sellainen ihan kiva kolumnikokoelma kirjailijalta, joka tuntuu osaavan kirjoittaa sen verran että voisin vaikka jonkun näytelmistään lukea, jos niihin joskus törmään. 
Mutta myönnän että esim. Otto Rehhagel ei ole ollut ajatuksissani vuosiin, mutta muistin perukoilta kuitenkin heti pomppasi kun nimi mainittiin, ja joskus aikoinaan hullun lehmän tauti oli keskeinen kriisi uutisotsikoissa.  

Laitan kirjan Helmet-haasteessa kohtaan 1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota: ihan en tiedä kuinka suuri osa kirjasta on fiktiota, mutta osa.

6.3.2022

Blogistanian kirjapalkinnot - omat ääneni

Perinteisiä blogistanian kirjapalkintoja ollaan taas jakamassa: tänä vuonna äänestys tehdään hieman eri tavalla, lomakkeella (että myös kirjagrammaajien yms osallistuminen olisi helpompaa), ja äänestys on ollut käynnissä tällä viikolla.

Nyt ennen koottujen tulosten ilmestymistä ilmoitan kuitenkin mitä itse olen äänestänyt.

Uutuuksien luenta on minulla ollut aina aika satunnaista, eli sitä on ollut myös osallistuminen, mutta useimpina vuosina on kuitenkin jotain äänestettävää löytynyt. Tänä vuonna jopa kahdessa kategoriassa, olen siis tosi ajan hermolla.

Tänä vuonna osallistumatta jäävät lanu-kirjojen Kuopus (olenkohan koskaan osallistunut tähän, ei tosiaankaan ole ominta aluetta) ja käännösfiktion Globalia (tähän on sentään tullut osumia usein, muttei nyt). 

Blogistanian Finlandiaan löytyi kaksi luettua kirjaa jotka molemmat olivat tarpeeksi hyviä että rohkenin niitä äänestää.

 
-----------------------------------------------------------------------
Haastavin palkinto tänä vuonna on Tieto, johon hämmästyttävästi oli jopa ylitarjontaa: luin viimevuotisia kirjoja kolme kappaletta, mutta samalla kaksi aiemmin lukemaani ja bloggaamaani kirjaa julkaistiin viime vuonna ensi kertaa suomeksi, joten ovat myös oikeutettuja osallistumaan.
Ja kaikki olivat vieläpä niin hyviä, että ansaitsisivat äänensä eikä keskinäinen paremmuusjärjestys ole ollenkaan helppoa määrittää (toisaalta millään näistä ei ole ollut valtavasti muita blogisavuja, joten taktikointiakaan ei varsinaisesti ole...)

Tuetaan kuitenkin kotimaisuutta antamalla kärkisijat suomalaisille kirjailijoille, ja molemmat ansaitsevat myös paikkansa ihan yleissivistyksen nimissä.

 
Mutta se kolmas...päädyin valitsemaan kolmannen kirjan sillä perusteella, että sen suomennos oli ilahduttavin yllätys, joten viimeisen pisteen sai
 
 
Haluan kuitenkin mainita myös ne kaksi muuta, eli
 
 
jotka ovat myös lukemisen arvoisia:  mutta sori vaan, joskus ensimmäiset ovat viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä, ja paavi ja kirkonopettaja jäävät tällä kertaa äänittä.   
 
Voittajat (ja toivottavasti myös pistesijat) kuulutetaan palkintojen vastuublogeissa huomenna. 

4.3.2022

Oiva Paloheimo - Lepakko

 
Tämä kirja tuli napattua viimeksi Suomessa käydessä kirppikseltä kovin vähäisillä ennakkotiedoilla: Oiva Paloheimon yhden runokirjan olen lukenut, Tirlittanin tiedän mutten ole lukenut, ja muuten mennään sillä että kannessa olevan enkelin ja kirjan nimen välinen kontrasti uteloitti: takakannenkaan yhden lauseen mittainen sisältökuvaus ei paljoa paljastanut (ja kirjaa lukiessa huomasin että takakannen laatija ei ole tainnut kirjaa lukea, ei se yksi lausekaan oikein tähän teokseen osunut).

Myrskysi, oli todella kauhea yö, oli tuollainen kevättalvinen myteri, joka varsin etäältä ja kaikkea muuta kuin uskottavasti ilmoittaa kevään ja kukkasten heräämisestä. Juuri tällaisella ilmalla, tasan kaksi vuotta sitten, Koistisen Mirjamin mökinraiskan molemmat katonlappeet lensivät ilmaan ja pudota läiskähtivät Teirilän pellolle, putosivat levälleen kuin kirjan kannet. Mutta itse kirjan sisältö, Koistisen Mirjamin ullakon salaisuudet, likaiset vaatteet, Musta Raamattu ja tyttöjen, piikariepujen, hätähuutokirjeet, kaikki kaikki lentelivät ympäri kylää. Eikä mitään niistä kadonnut eikä mitään niistä pimitetty, kaikki kaikki tuotiin häpeämättömästi Koistisen Mirjamille takaisin.

Nuo ensimmäiset rivit kertovat ehkä jotain sävystä: hämäläiskylän asukkaita kuvataan hieman ilkikurisesti, ja usein varsin myrkyllisesti: yhtään myönteistä ja positiivista henkilöä tässä omalaatuisessa moraliteetissa ei ole, ei edes päähenkilö, seitsemänvuotias Rafael Relle, jolle eksentrinen taiteilijaisä on kuollessaan jättänyt perinnöksi pistoolin ja oman enkelin. Ja vain enkelistään, Ringelettestä, Rafael välittää, melkein sosiopaattisuuteen asti, vaikka nuoresta orvosta välittäjiä kyllä riittää, onhan poika kaunis, älykäs ja selvästi paremman väen vesa (niin epäilyttävä kuin isänsä olikin, ei tämä ollut köyhä ja nimikin on ollut lehdissä).   
Ja aikanaan Rafael kasvaa, ja kuvioihin tulee yksi Annikki, ja enkelin ohella näköpiirissä alkaa olla myös niitä lepakoita...

Juu, en halua liikaa kertoa, koska teoksen kummastuttavuus on sille ansioksi, aika moneen otteeseen ihmettelin että mitäköhän olen oikein lukemassa: mitään maalaisrealismia tämä ei ole, vaan hieman vinksallaan olevaa, faabelimaista, allegorista tarinaa (allegorisuutta lisää viimeisessä luvussa kirjaan ilmestyvä ei-kovin-peitelty versio kirjailijasta itsestään, joka tulee jututtamaan päähenkilöä enkeleistä ja lepakoista, mutta mitä hänellä sitten on sanottavaa niistä...)

Jännä, omalaatuinen teos: kerronta on täynnä kiehtovia yksityiskohtia, ja laajemmissa teemoissa tuntuu myös olevan jotain viisautta, minkä verran ja minkäsuuntaista, sitä on vaikea arvioida. Ymmärrän kyllä että tämä on ehkä vähän liian vinksahtanut (ja sen verran ilkikurinen ja ilkeileväkin) että ei ole noussut suureksi klassikoksi, mutta itse kyllä viihdyin tämän parissa.

Helmet-haasteessa osukoon kohtaan 28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen: tätä hän on suurimman osan kirjasta.