12.7.2024

Raymond Chandler - The Long Good-Bye (Pitkät jäähyväiset)

Raymond Chandler The Long Good-Bye kirja dekkari englanti

Jatkan Raymond Chandler -tuntemukseni kasvattamista: muutaman olen lukenut, yhdestä blogannut, ja nyt sitten tämä uran loppupuolen kirja, lajityyppinä tietysti kovaksikeitetty dekkari ja sankarina yksityisetsivä Philip Marlowe.

A white night for me is as rare as a fat postman. If it hadn't been for Mr Howard Spencer at the Ritz-Beverly I would have killed a bottle and knocked myself out. And the next time I saw a polite character in a Rolls-Royce Silver Wraith, I would depart rapidly in several directions. There is no trap so deadly as the trap you set for yourself.

Marlowe tapaa sattumalta Terry Lennoxin, omalaatuisen mutta eittämättä charmantin miehen, jonka ajoittain holtiton alkoholinkäyttö vaatii huolehdintaa, mutta eräänlainen ystävyys Marlowen ja Lennoxin välille syntyy. Ja niinpä Marlowe auttaa, kun Lennoxille tulee äkillinen tarve siirtyä diskreetisti Meksikon puolelle: syytä voi jo epäillä, ja sellaiseksi paljastuu pian Lennoxin rikkaan vaimon väkivaltainen murha. Pian Lennox tavoitetaan pienestä meksikolaiskylästä, tunnustuksen ja itsemurhan tehneenä, joten juttu paketoidaan nopeasti ja siististi kasaan vaikka se aika paljon Marlowea häiritseekin (ja varsinkin kun useampikin henkilö käy vinkkaamassa että olisi paree jos juttua ei sen enempää tongittaisi).

Pian tämän jälkeen Marlowe saa toisen pestin: menestynyt kirjailija Roger Wade pitäisi löytää. Wadellakin on ongelmia alkoholin kanssa, ja nuori ja kaunis vaimo Eileen on huolissaan niin Waden ollessa poissa kuin läsnä. Ja tietysti tämä juttu ei ole ollenkaan niin yksinkertainen kuin miltä aluksi näyttää, ja asiat liittyvät toisiinsa...

Vaikka tarina on perinteiseen tapaan polveileva ja juonenkäänteitä riittää, ei tämä ihan niin labyrinttinen ollut, ja joitain käänteitä saattoi arvata jo ennalta ja tapahtumat keskittyivät kuitenkin pieneen joukkoon henkilöitä ja paikkoja. Mutta samalla tuntui että lukemistani Chandlereista tämä oli heikommasta päästä. Marlowen toiminnan perusteet ja motivaatiot tuntuivat usein köykäisiltä, romanttista moraalista omaehtoisuutta korostetaan mutta monta kertaa mietitytti miksi hän ylipäänsä niin innokkaasti menee mukaan juttuihin joissa kuitenkin korostaa pitävänsä etäisyyttä; Kerrontatyylin purevuus ei ollut oikein edellisten kirjojen tasolla, Chandler on kuitenkin tarjonnut paljon viehättäviä kielikuvia ja fraaseja jotka suorastaan haluavat tulla siteeratuiksi, mutta tässä niukemmin, ja myös ympäristökuvauksen elävyys on ollut kiinnostavaa, mutta vaikka mukana oli ehkä yhteiskunnallisesti kriittisiä sävyjä korruptiosta, poliisiväkivallasta yms. niin tämäkin puoli jäi jotenkin, no, vajaaksi.

Kirja kulki kyllä hyvin matkalukemisena joka vei mukanaan, ja ei siinä varsinaisesti mitään vikaa ollut, mutta se tuntui kaikin puolin vaimeammalta kuin mitä tohdin odottaa.  

Mutta löytyi tästä Helmet-haasteeseen osuma kohtaan 19. Suomi mainittu. "The first was a big, bond roughneck named Kuissenen or something Finnish like that. He jammed his massive bottom in the customer's chair and planted two wide, horny hands on my desk and said he was a power-sovel operator, that he lived in Culver City, and the goddam woman who lived next door to him was trying to poison his dog."

9.7.2024

Alba de Céspedes – Avant & après (ennen ja jälkeen)


Tällainen löytyi. Alba de Céspedes on nimenä tuttu, ja Kielletty päiväkirja on vilkkunut blogeissa ja muussa kirjallisuuskeskustelussa viime aikoina, mutta tätä teosta vuodelta 1956 ei kai ole suomennettu.

Irène, 35-vuotias roomatar, elättää itsensä journalistina: ehkä vaatimattomammin kuin siinä elämässä mitä äitinsä ja vanhempi sisarensa pitävät ainoana oikeana, sopivana ja tavoittelemisen arvoisena naiselle. Mutta ainakin boheemi intellektuelli tienaa oman elantonsa ja voi elää sellaista elämää kuin haluaa (johon kuuluu myös pitkäaikainen miesystävä, jonka kanssa ei ole ollut suunnitelmia mennä naimisiin, ja joukko muita liberaaleja ystäviä, niin naisia kuin miehiä).

Kirjan alussa Irènen taloudenhoitaja Herminie (tai kirjassa sanotaan “bonne”, mutta “piika”-sanalla on nykysuomessa epäilemättä huonompi mielikuva kuin mikä tähän sopii) ilmoittaa lähtevänsä, palaavansa edellisen työnantajansa talouteen: rikkaan naisen joka kohteli Herminiea huomattavsti huonommin kuin Irène. Tämä hämmentää Irènea, ja samoin talouteen syntyvä sosiaalinen aukko, kuin ystävän lähtö...

Ja tämän hämmennyksen seassa Irène sitten pohtii omaa elämäänsä, miten ja millä ehdoilla se on rakennettu ja miten siihen on päädytty, mitkä ovat olosuhteet, jotka ovat tähän johtaneet.

Ei tämä siis mitenkään juonivetoinen kirja ole, iso osa kirjasta on Irènen pohdintaa ja muistelua. Kirjaa ei ole jaettu mitenkään lukuihin ja kerronta seilaa edestakaisin nykyhetkessä ja ei-kovin-järjestäytyneessä menneessä, joten oli ihan työlästä yrittää pysyä mukana missä kohtaa milloinkin oltiin ja miten palapelin palat liittyivät toisiinsa, missä vaiheessa ja miten Maurice oli mukana elämässä kunnes ei enää ollut, ja Marthan luona Napolissa käytiin kahteen kertaan mutta onko tämä kohta nyt ensimmäinen vai toinen matka, ja miten se lehtiura käynnistyi...

Tyyli on siis enemmän psykologinen romaani, vaikkakaan jännästi tämä ei tunnu olevan oikein yksilöpsykologiasta kiinnostunut, vaan ennemmin tietystä elämäntavasta suhteessa toisiin elämäntapohin. Irène on tyyppi, samoin kuin ystävänsä, ja niin ovat myös Irènen äiti ja muut henkilöt, jotka elävät toisenlaista elämää. Sosiologinen romaani? Ja kirjailijan sympatiat ovat toki asettuneet puolueellisesti tässä vastakkainasettelussa, muttei tämä kuitenkaan manifesti ole, sitä rikkoo juurikin Herminien tuoma näkökulma, joka haastaa Irènen ymmärryksen niin itsestä kuin maailmasta. Hyvä ratkaisu nostaa Irènen ja Herminien suhde näin esiin, koska tämä on kirjan kiinnostavin osuus: aikalaisia ehkä provosoivat osiot joissa nainen elättää itsensä intellektuaalisella työllä eikä ole kiinnostunut naimisiinmenosta ovat nykynäkökulmasta tietysti koko lailla laimentuneet, kun taas Herminien näkemyksissä on yhä haastavuutta moneen suuntaan (Irènen työteliäs arki ei tarjoa samanlaisia mahdollisuuksia hohdokkaaseen haaveiluun kuin rouva Pasinottin joutilas rikkaan seurapiirirouvan puuhastelu, eikä tämän ystävällisyys tarjoa palvelusväelle mahdollisuuttaa nauraa tämän selän takana, talousvarojen omaan pussiin laittamisesta puhumattakaan...)

Helmet-haasteessa sopii vaikkapa kohtaan 35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa (sodan aikana Irène suuntaa Roomasta Napoliin, ja kun rintamalinja halkaisee reitin niin aikaa joudutaan viettämään piileskelemällä metsässä...)