12.7.2024

Raymond Chandler - The Long Good-Bye (Pitkät jäähyväiset)

Raymond Chandler The Long Good-Bye kirja dekkari englanti

Jatkan Raymond Chandler -tuntemukseni kasvattamista: muutaman olen lukenut, yhdestä blogannut, ja nyt sitten tämä uran loppupuolen kirja, lajityyppinä tietysti kovaksikeitetty dekkari ja sankarina yksityisetsivä Philip Marlowe.

A white night for me is as rare as a fat postman. If it hadn't been for Mr Howard Spencer at the Ritz-Beverly I would have killed a bottle and knocked myself out. And the next time I saw a polite character in a Rolls-Royce Silver Wraith, I would depart rapidly in several directions. There is no trap so deadly as the trap you set for yourself.

Marlowe tapaa sattumalta Terry Lennoxin, omalaatuisen mutta eittämättä charmantin miehen, jonka ajoittain holtiton alkoholinkäyttö vaatii huolehdintaa, mutta eräänlainen ystävyys Marlowen ja Lennoxin välille syntyy. Ja niinpä Marlowe auttaa, kun Lennoxille tulee äkillinen tarve siirtyä diskreetisti Meksikon puolelle: syytä voi jo epäillä, ja sellaiseksi paljastuu pian Lennoxin rikkaan vaimon väkivaltainen murha. Pian Lennox tavoitetaan pienestä meksikolaiskylästä, tunnustuksen ja itsemurhan tehneenä, joten juttu paketoidaan nopeasti ja siististi kasaan vaikka se aika paljon Marlowea häiritseekin (ja varsinkin kun useampikin henkilö käy vinkkaamassa että olisi paree jos juttua ei sen enempää tongittaisi).

Pian tämän jälkeen Marlowe saa toisen pestin: menestynyt kirjailija Roger Wade pitäisi löytää. Wadellakin on ongelmia alkoholin kanssa, ja nuori ja kaunis vaimo Eileen on huolissaan niin Waden ollessa poissa kuin läsnä. Ja tietysti tämä juttu ei ole ollenkaan niin yksinkertainen kuin miltä aluksi näyttää, ja asiat liittyvät toisiinsa...

Vaikka tarina on perinteiseen tapaan polveileva ja juonenkäänteitä riittää, ei tämä ihan niin labyrinttinen ollut, ja joitain käänteitä saattoi arvata jo ennalta ja tapahtumat keskittyivät kuitenkin pieneen joukkoon henkilöitä ja paikkoja. Mutta samalla tuntui että lukemistani Chandlereista tämä oli heikommasta päästä. Marlowen toiminnan perusteet ja motivaatiot tuntuivat usein köykäisiltä, romanttista moraalista omaehtoisuutta korostetaan mutta monta kertaa mietitytti miksi hän ylipäänsä niin innokkaasti menee mukaan juttuihin joissa kuitenkin korostaa pitävänsä etäisyyttä; Kerrontatyylin purevuus ei ollut oikein edellisten kirjojen tasolla, Chandler on kuitenkin tarjonnut paljon viehättäviä kielikuvia ja fraaseja jotka suorastaan haluavat tulla siteeratuiksi, mutta tässä niukemmin, ja myös ympäristökuvauksen elävyys on ollut kiinnostavaa, mutta vaikka mukana oli ehkä yhteiskunnallisesti kriittisiä sävyjä korruptiosta, poliisiväkivallasta yms. niin tämäkin puoli jäi jotenkin, no, vajaaksi.

Kirja kulki kyllä hyvin matkalukemisena joka vei mukanaan, ja ei siinä varsinaisesti mitään vikaa ollut, mutta se tuntui kaikin puolin vaimeammalta kuin mitä tohdin odottaa.  

Mutta löytyi tästä Helmet-haasteeseen osuma kohtaan 19. Suomi mainittu. "The first was a big, bond roughneck named Kuissenen or something Finnish like that. He jammed his massive bottom in the customer's chair and planted two wide, horny hands on my desk and said he was a power-sovel operator, that he lived in Culver City, and the goddam woman who lived next door to him was trying to poison his dog."

7 kommenttia:

  1. Suomi-bongaukset ulkomaisessa kirjallisuudessa on minun erityisharrastukseni. Hauska yksityiskohta suomenkielen vaikeudesta tai erityispiirteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jesh, aika sivumaininta on, ja netistä katselin että ensimmäisessä suomennoksessa tuo pätkä oli jätetty pois...

      Poista
    2. Se suomalainen alemmuuskompleksiko ollut syynä? :) Hienoa, jos korjasivat.

      Poista
  2. Itse pidin kovasti tästä. Näitä pitäisi tosiaan lukea englanniksi, kun esimerkiksi Syvän unen käännös on aika ajoin hieman hämärää, toki koko kirja on sumea, mutta minusta hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kielenkäyttö on minusta aika olennainen osa viehätystä, joten alkukielinen on alkukielinen...ja samalla on kyllä todettava että kun tässä viljellään niin paljon omanlaista hyvin idiomaattista puhetta niin ei ole aina helppo ymmärtää.
      Tuntuu vielä voimakkaammin Hammettilla, jonka ilmaisu on joskus niin niukkaa ja idiomaattista että lukeminen suomennoksina on ihan kannatettava ratkaisu vaikka englantia luulenkin osaavani...

      Syvä uni on toki kuuluisasti ajoittain hämärä, siinä taisi olla kanssa jotain juoniaukkojakin että ainakin joku kuolematapaus jäi kirjassa kokonaan selviämättä...pitäisi lukea joskus uudestaan.

      Poista
  3. Kun minulta tilattiin Chandlerin Pitkien jäähyväisten "esittely" Ruumiin kulttuurin juhlanumeroon (joka äskettäin ilemstyi) Murha ei vanhe -osastoon (lyhyitä muisteluita vanhoist dekkareista), niin pelkäsin vähän että kirjan lukeminen ei enää iske samoin kuin joskus aikaisemmin.

    Mutta iski!

    Sinuun ei näköjään iskenyt Marlowen "kristusmaisuus" tai se että romaanissa pohditaan moraalia ja että se on kuvaus kahden miehen suhteesta jossa toinen pettää toisen luottamuksen.

    No, eihän kaikki iske kaikkiin. Sillä tavalla kirjallisuus vaikuttaa ja ei.

    Laitanpä tähän pätkä kirjoituksestani, taustaa romaanin "synnytyksestä":

    "Pitkät jäähyväiset oli Chandlerin kuudes romaani. Hän kirjoitti sen yli kuusikymppisenä. Kirjailijan elämä oli vaikeaa. Hänen vaimonsa Cissy sairasteli. Chandler kirjoitti surullista romaaniaan yksinäisenä. Öisin hän saneli La Jollassa kirjeitä tutuille ja tuntemattomille. Cissy kuoli Pitkien jäähyväisten ilmestyttyä USA:ssa.
    Chandler kirjoitti romaanin valmiiksi toukokuussa 1952. Lähetettyään käsikirjoituksen agentilleen hän sai epäystävällistä palautetta, jossa kritisoitiin Marlowen sentimentaalisuutta ja sitä, että Marlowesta oli tullut kristushahmo, joka ei osaa epäillä eikä pilkata omaa tunteellisuuttaan. Chandler pettyi. Hän katkaisi suhteensa agenttiin. Hän huomautti tälle, että halusi kirjoittaa sellaisen romaanin jota itse piti hyvänä, eikä sellaista mitä joku ulkopuolinen toivoi."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielipiteet jakautuvat, ja kun laitoin linkin FB:n puolelle niin sielläkin kyllä ilmoittautui muutama joiden mielestä tämä on Chandlerin paras kirja tai ainakin parhaimmistoa...ja sitä mieltä oli ilmeisesti myös kirjailija. Tämä suotakoon (ja samalla se että minä lukijana en välttämättä ihastu tekstiin vaikka asiantuntevan kirjailijan mielestä se olisi kuinka hyvä).

      Mutjoo, minusta se sentimentaalisuus meni tosiaan yli: Lennoxin suhteessa tämä toimi paremmin mutta Waden jutussa ihmettelin toistuvasti miksi Marlowe roikkuu tässä mukana vaikka itsekin toistuvasti sanoo ettei oikeasti voi tehdä mitään...Lennox-puoli kirjasta oli kyllä parempi, mutta siinäkin tuntui että vaikka se saatiin myös hyvin loppuun, sekään ei ihan tavoittanut sitä traagista purevuutta mikä olisi voinut olla (ihan vaikka tuohon edelliseen Näkemiin kaunokaiseni verrattuna), ehkä juuri Marlowen "kristusmaisuuden" vuoksi.

      Poista