12.7.2024

Raymond Chandler - The Long Good-Bye (Pitkät jäähyväiset)

Raymond Chandler The Long Good-Bye kirja dekkari englanti

Jatkan Raymond Chandler -tuntemukseni kasvattamista: muutaman olen lukenut, yhdestä blogannut, ja nyt sitten tämä uran loppupuolen kirja, lajityyppinä tietysti kovaksikeitetty dekkari ja sankarina yksityisetsivä Philip Marlowe.

A white night for me is as rare as a fat postman. If it hadn't been for Mr Howard Spencer at the Ritz-Beverly I would have killed a bottle and knocked myself out. And the next time I saw a polite character in a Rolls-Royce Silver Wraith, I would depart rapidly in several directions. There is no trap so deadly as the trap you set for yourself.

Marlowe tapaa sattumalta Terry Lennoxin, omalaatuisen mutta eittämättä charmantin miehen, jonka ajoittain holtiton alkoholinkäyttö vaatii huolehdintaa, mutta eräänlainen ystävyys Marlowen ja Lennoxin välille syntyy. Ja niinpä Marlowe auttaa, kun Lennoxille tulee äkillinen tarve siirtyä diskreetisti Meksikon puolelle: syytä voi jo epäillä, ja sellaiseksi paljastuu pian Lennoxin rikkaan vaimon väkivaltainen murha. Pian Lennox tavoitetaan pienestä meksikolaiskylästä, tunnustuksen ja itsemurhan tehneenä, joten juttu paketoidaan nopeasti ja siististi kasaan vaikka se aika paljon Marlowea häiritseekin (ja varsinkin kun useampikin henkilö käy vinkkaamassa että olisi paree jos juttua ei sen enempää tongittaisi).

Pian tämän jälkeen Marlowe saa toisen pestin: menestynyt kirjailija Roger Wade pitäisi löytää. Wadellakin on ongelmia alkoholin kanssa, ja nuori ja kaunis vaimo Eileen on huolissaan niin Waden ollessa poissa kuin läsnä. Ja tietysti tämä juttu ei ole ollenkaan niin yksinkertainen kuin miltä aluksi näyttää, ja asiat liittyvät toisiinsa...

Vaikka tarina on perinteiseen tapaan polveileva ja juonenkäänteitä riittää, ei tämä ihan niin labyrinttinen ollut, ja joitain käänteitä saattoi arvata jo ennalta ja tapahtumat keskittyivät kuitenkin pieneen joukkoon henkilöitä ja paikkoja. Mutta samalla tuntui että lukemistani Chandlereista tämä oli heikommasta päästä. Marlowen toiminnan perusteet ja motivaatiot tuntuivat usein köykäisiltä, romanttista moraalista omaehtoisuutta korostetaan mutta monta kertaa mietitytti miksi hän ylipäänsä niin innokkaasti menee mukaan juttuihin joissa kuitenkin korostaa pitävänsä etäisyyttä; Kerrontatyylin purevuus ei ollut oikein edellisten kirjojen tasolla, Chandler on kuitenkin tarjonnut paljon viehättäviä kielikuvia ja fraaseja jotka suorastaan haluavat tulla siteeratuiksi, mutta tässä niukemmin, ja myös ympäristökuvauksen elävyys on ollut kiinnostavaa, mutta vaikka mukana oli ehkä yhteiskunnallisesti kriittisiä sävyjä korruptiosta, poliisiväkivallasta yms. niin tämäkin puoli jäi jotenkin, no, vajaaksi.

Kirja kulki kyllä hyvin matkalukemisena joka vei mukanaan, ja ei siinä varsinaisesti mitään vikaa ollut, mutta se tuntui kaikin puolin vaimeammalta kuin mitä tohdin odottaa.  

Mutta löytyi tästä Helmet-haasteeseen osuma kohtaan 19. Suomi mainittu. "The first was a big, bond roughneck named Kuissenen or something Finnish like that. He jammed his massive bottom in the customer's chair and planted two wide, horny hands on my desk and said he was a power-sovel operator, that he lived in Culver City, and the goddam woman who lived next door to him was trying to poison his dog."

9.7.2024

Alba de Céspedes – Avant & après (ennen ja jälkeen)


Tällainen löytyi. Alba de Céspedes on nimenä tuttu, ja Kielletty päiväkirja on vilkkunut blogeissa ja muussa kirjallisuuskeskustelussa viime aikoina, mutta tätä teosta vuodelta 1956 ei kai ole suomennettu.

Irène, 35-vuotias roomatar, elättää itsensä journalistina: ehkä vaatimattomammin kuin siinä elämässä mitä äitinsä ja vanhempi sisarensa pitävät ainoana oikeana, sopivana ja tavoittelemisen arvoisena naiselle. Mutta ainakin boheemi intellektuelli tienaa oman elantonsa ja voi elää sellaista elämää kuin haluaa (johon kuuluu myös pitkäaikainen miesystävä, jonka kanssa ei ole ollut suunnitelmia mennä naimisiin, ja joukko muita liberaaleja ystäviä, niin naisia kuin miehiä).

Kirjan alussa Irènen taloudenhoitaja Herminie (tai kirjassa sanotaan “bonne”, mutta “piika”-sanalla on nykysuomessa epäilemättä huonompi mielikuva kuin mikä tähän sopii) ilmoittaa lähtevänsä, palaavansa edellisen työnantajansa talouteen: rikkaan naisen joka kohteli Herminiea huomattavsti huonommin kuin Irène. Tämä hämmentää Irènea, ja samoin talouteen syntyvä sosiaalinen aukko, kuin ystävän lähtö...

Ja tämän hämmennyksen seassa Irène sitten pohtii omaa elämäänsä, miten ja millä ehdoilla se on rakennettu ja miten siihen on päädytty, mitkä ovat olosuhteet, jotka ovat tähän johtaneet.

Ei tämä siis mitenkään juonivetoinen kirja ole, iso osa kirjasta on Irènen pohdintaa ja muistelua. Kirjaa ei ole jaettu mitenkään lukuihin ja kerronta seilaa edestakaisin nykyhetkessä ja ei-kovin-järjestäytyneessä menneessä, joten oli ihan työlästä yrittää pysyä mukana missä kohtaa milloinkin oltiin ja miten palapelin palat liittyivät toisiinsa, missä vaiheessa ja miten Maurice oli mukana elämässä kunnes ei enää ollut, ja Marthan luona Napolissa käytiin kahteen kertaan mutta onko tämä kohta nyt ensimmäinen vai toinen matka, ja miten se lehtiura käynnistyi...

Tyyli on siis enemmän psykologinen romaani, vaikkakaan jännästi tämä ei tunnu olevan oikein yksilöpsykologiasta kiinnostunut, vaan ennemmin tietystä elämäntavasta suhteessa toisiin elämäntapohin. Irène on tyyppi, samoin kuin ystävänsä, ja niin ovat myös Irènen äiti ja muut henkilöt, jotka elävät toisenlaista elämää. Sosiologinen romaani? Ja kirjailijan sympatiat ovat toki asettuneet puolueellisesti tässä vastakkainasettelussa, muttei tämä kuitenkaan manifesti ole, sitä rikkoo juurikin Herminien tuoma näkökulma, joka haastaa Irènen ymmärryksen niin itsestä kuin maailmasta. Hyvä ratkaisu nostaa Irènen ja Herminien suhde näin esiin, koska tämä on kirjan kiinnostavin osuus: aikalaisia ehkä provosoivat osiot joissa nainen elättää itsensä intellektuaalisella työllä eikä ole kiinnostunut naimisiinmenosta ovat nykynäkökulmasta tietysti koko lailla laimentuneet, kun taas Herminien näkemyksissä on yhä haastavuutta moneen suuntaan (Irènen työteliäs arki ei tarjoa samanlaisia mahdollisuuksia hohdokkaaseen haaveiluun kuin rouva Pasinottin joutilas rikkaan seurapiirirouvan puuhastelu, eikä tämän ystävällisyys tarjoa palvelusväelle mahdollisuuttaa nauraa tämän selän takana, talousvarojen omaan pussiin laittamisesta puhumattakaan...)

Helmet-haasteessa sopii vaikkapa kohtaan 35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa (sodan aikana Irène suuntaa Roomasta Napoliin, ja kun rintamalinja halkaisee reitin niin aikaa joudutaan viettämään piileskelemällä metsässä...)

30.6.2024

Kevään luetut

Lauri Pohjanpää - Sielukellot
Beryl Bainbridge - According to Queeney
Dino Buzzati - La fameuse invasion de la Sicile par les ours
Penelope Fitzgerald - The Means of Escape
Sembène Ousmane - Voltaïque
Miina Supinen - Apatosauruksen maa
Jean-Louis Fournier - La servante du Seigneur
Sempé & Goscinny - Le Petit Nicolas et les copains
Mooses Mentula - Musta timantti
Jean Rhys - Sleep It Off Lady
Erskine Caldwell - Tobacco Road
Georges Simenon - Le chien jaune
Holly Roth - The Sleeper
Taina Teerialho - Kesän tunnit Gravelin laskuopin mukaan
Yaël Hassan - Un grand-père tombé du ciel

Abraham Heschel - The Prophets
Michel Foucault - About the Beginning of the Hermeneutics of the Self
Jacques Ellul - Perspectives on Our Age
Yves Congar - Esquisses du mystère de l'Eglise
Theodor Kallifatides - Uusi maa ikkunani takana
Urszula Ledochowska - Testamentti
Jacques Maritain - The Things That Are Not Caesar's
Jacques & Raissa Maritain - De la vie d'oraison
Joanna Russ - How to Suppress Women's Writing
Mary Midgley - What Is Philosophy For

Willy Linthout - Het jaar van de olifant

Taas on vuosi puolessavälissä, joten listataan huhti-kesäkuun luettuja kirjoja: kuten perinteisesti, kaunokirjat on mukana kaikki, tietopuolelta hieman valikoidaan (ja lasketaan vain ne jotka olen lukenut suunnilleen kokonaan) ja sarjakuvista tuo yksi blogattu, luettuja on jonkin verran enemmän.

Helmet-haaste jolkottelee eteenpäin, n. 2/3 haasteesta tehty, mutta jäljellä on kyllä muutamakin varsin hankala kohta, johon ei ole vielä tietoa mitä niihin lukisi...ranskankielisten lastenkirjojen projektiin on kanssa tullut muutamia osumia, ja Afrikka-haasteeseenkin myös, joskin jälkimmäistä voisi vähän skarpata...

Ja mitä on luvassa kesään ja syksyn alkuun? No lisää kirjoja tietysti, ja muista muutoksista kerron sitten kun niitä tapahtuu. 


mies nainen x
englanti 160 143 1 304
suomi 106 65
171
ranska 119 44 2 165
saksa 54 14
68
japani 46 13
59
italia 51 3
54
ruotsi 24 14
38
venäjä 29 7 1 37
espanja 15 8 1 24
norja 12 5
17
tsekki 15 2
17
arabia 9 2 1 12
unkari 8 2 1 11
viro 8 2
10
tanska 7 2
9
puola 5 4
9
serbo-kroatia 3 3
6
muu 1
5 6
islanti 3 1 1 5
kiina 3 2
5
hollanti 2 3
5
portugali 2 2
4
kreikka 3
1 4
slovenia 2
1 3
slovakia 2 1
3
persia 2 1
3
iiri
1 1 2
latina 1 1
2
katalaani
2
2
bengali 2

2
turkki 2

2
albania 1

1
urdu 1

1
bulgaria

1 1
latvia 1

1
malta 1

1

700 347 17 1064

27.6.2024

Yaël Hassan - Un grand-père tombé du ciel (taivaalta tipahtanut isoisä)


Ranskalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden lukeminen jatkuu: tällä kertaa varsin tuotteliaan Yaël Hassanin esikoisromaani, joka näköjään ilmestyessään keräsi aika kasan lanu-palkintoja (Hassanilta ei vissiin ole suomennettu mitään).

Kymmenvuotias Leah-tyttö elää isänsä ja äitinsä kanssa Pariisissa: elämä on leppoisaa, mutta hieman Leahia harmittaa, että toisin kuin kavereillaan, hänellä ei juuri ole sukulaisia, ei tätiä, setiä, serkkuja ja varsinkaan ei isovanhempia: vanhemmat ovat vain kuitanneet, että näin se vain on. 

Kunnes käy ilmi, että itse asiassa Leahin äidin isä asuu New Yorkissa, mutta on nyt vanhoilla päivillään myöntynyt tulemaan asumaan tyttärensä perheen luo, vaikka välit eivät tietenkään ole olleet kovin läheiset ja lämpimät. Ja isoisä ei ole mitenkään helppo ja mukava persoona, ja erityisesti Leahin kanssa välit yltyvät jatkuvaksi kahnaukseksi...mutta miksi isoisä hermostui valtavasti Leahin luokkatoverin satunnaisesta antisemitistisestä kommentista? Ja keitä ovat vanhassa valokuvassa nuoren isoisän kanssa oleva nainen (joka ei selvästikään ole isoäiti nuorena) ja pieni tyttö joka näyttää aivan Leahilta? Pikkuhiljaa isoisästä alkaa paljastua uusia puolia ja suhde perheeseen ja erityisesti Leahiin käy lämpimämmäksi...

Olen aiemminkin kommentoinut näistä kirjoista nousevaa lapsikäsitystä, jossa korostuu lapsen ymmärtämättömyys ja tolkutonkin käytös: jonkin verran sitä on tässäkin mukana, joskin ymmärtävästi ja oikeutetustikin, ja aikuisten toimintaa kyseenalaistetaan selvemmin. Isoisän käytös varsinkin alussa on tosiaan varsin huonoa ja tämän hän joutuu myöntämään itsekin, ja vanhemmat myös pimittävät asioita ja tarjoavat selitykseksi että "ymmärrät sitten isompana". No ehkä niin, mutta nykyhetkessä Leah joutuu toimimaan nykyisen ymmärryksensä mukaisesti. (Samoin se koulutoverin antisemitistinen kommentti oli mitä hänen äitinsä oli sanonut, ei lapsesta itsestään tullut). 

Juutalaisuus on myös runsaasti esillä: Leahin perhe ei ole kovin aktiivisesti uskontoa harjoittavaa mutta isompina juhlina mennään toki synagogaan yms., isoisän suhde taas on kompleksisempi. Ja tietysti myös historiallisella ulottuvuudella: isoisä on ollut Auschwitzissa. Leah tietää maailmansodan tapahtumat yleisellä tasolla, on lukenut Anne Frankin päiväkirjan jne. ja isoisänkään lyhyt kuvaus ei lähde mihinkään kauhumaalailuihin mitä tapahtui, keskeinen pointti oli että isoisä, tämän ensimmäinen vaimo ja pieni tytär joutuivat leirille ja vain isoisä tuli takaisin (juonipaljastus mutta aikuiselle lukijalle varsin helposti arvattava sellainen). Merkityksellisempää on ollut miten se on vaikuttanut myöhempään elämään ja nykyhetkeen.

Ja tietysti sen tärkeyteen, että moinen ei unohtuisi. Ja, no, nykyinen Suomen eduskunta äänestää iloisin mielin luottamusta että on täysin jees olla natsi, Oulussa puukotellaan satunnaisia maahanmuuttajia julkisilla paikoilla, ja Ranskassa Front National on uhkaamassa vaalivoitolla...että miten menee noin niinku omasta mielestä?

Helmet-haasteessa laitan kohtaan 16. Kirjassa on valokuvia. Siis tarinan sisällä, kirjassa itsessään on Marcelino Truongin piirroskuvitus.

21.6.2024

Taina Teerialho - Kesän tunnit Gravelin laskuopin mukaan

Taina Teerialho Kesän tunnit Gravelin laskuopin mukaan romaani suomi

Taas minulle ennestään tuntemattomia kirjoja, jotka ovat jostain käsiin päätyneet: kirjailijalla on näköjään monenlaista tuotantoa, runoa, proosaa, näytelmiä niin aikuisille, nuorille kuin lapsille...Ja jonkin aikaa tätä kirjaa myös panttasin hyllyssä, että osuu sopivaan vuodenaikaan: ja hyvin sopi, nimen tunnit sijoittuvat alkukesään vähän ennen juhannusta.

Ollaan Satakunnassa pikkupaikkakunnan (ei mainita nimeltä, mutta Eurajoki) opistolla, jossa puuseppä Hande on keksinyt järjestää viikon mittaisen 'tee oma ruumisarkkusi'-kurssin, apunaan vanhempi kisälli Gravel. Kurssille ilmoittautuu yhdeksän naista, erilaisia ja eri-ikäisiä, osa ehkä enemmän uteliaisuudesta tai hetken oikusta, vaikka jotkut ovat ehkä ehtineet arkun käyttöä jo miettiäkin...  

Ja siinä on aika lailla kirjan idea. Ilmeinen verrokki on Antti Hyryn kirjat, kuten Uuni, tai Veikko Huovinen, esimes Havukka-ahon ajattelija: kirjan eteenpäin vievä voima on tekeminen, eikä sinänsä mikään jännittävien juonenkäänteiden luominen, miten tekeminen tekijöihinsä vaikuttaa, mihin ajatukset ja puheet menevät...

Joskin Teerialholla korostuu henkilökaartin laajuus: Gravel mainitaan kirjan nimessä ja tämän ja Handen näkökulmat saavat hieman enemmän sivuja, mutta myös Johanna, Pirjo ja muut tekevät oman osansa näkökulmahenkilöinä. Ja tavallaan lukukokemus tälläisellä henkilökaartilla on aika lailla samanlainen kuin mitä tällaiset kurssit varmaan ovat: kukaan ei tunne toisiaan mutta aletaan tehdä yhdessä jotain ja siinä keskenään aikaa viettäessä melkein ohimennen tulee kunkin elämästä ja luonteesta jotain ilmi, keneltä enemmän ja keneltä vähemmän, ja toisaalta aika paljon toki jää myös piiloon, harvemmin viikossa nyt ihan kaiken jakaviksi sydänystäviksi tullaan (ja romaanissakin on sivuja alle kaksisataa...). Tavallaan tämä teos sopii aiemmin blogissani esillä olleeseen hotellimiljööseen kirjallisuudessa: tämä kirja kuvaa samaa dynamiikkaa, joukkoa ihmisiä jotka ovat kaikki hieman irrallaan normaalista sosiaalisesta kontekstistaan ja eivät varsinaisesti tunne toisiaan mutta hetkellisesti viettävät paljon aikaa samassa paikassa.  

Tapahtumienkin puolesta tämä tuntuu sellaiselta kuin mitä tällaiset kurssit varmaankin usein ovat, kirjassa luodaan ennemmin kokemusta kuin dramaattista juonta. Kurssin aihepiirin vuoksi jutteluissa ja pohdinnoissa on toki myös kuolema, ruumiillisuus ja muut elämän peruskysymykset esillä, ja näiden kohtaaminen on toki myös kurssin sivutuotetta, jota tehdään muun tekemisen ohella ja vakavistakin aiheista huolimatta kirja pysyy kesäisen leppeänä. Miellyttävä hienovarainen teos, ainakin edellämainittujen Huovisen ja Hyryn ystävät voisivat tästä nauttia...

Helmet-haasteessa sopii mm. kohtaan 43. Kirjalla ei ole päähenkilöä: ryhmän eri henkilöt ovat sen verran esillä että kukaan yksittäinen ei nouse päähenkilöksi. Ja muitakin lukukokemuksia löytyi: Hannu, Pirja, Anu, TS...

15.6.2024

Holly Roth - The Sleeper

 

Tällainen kirja oli tipahtanut käsiin, ja tiiviytensä puolesta ehti vielä dekkariviikolle.

En ollut ikinä Holly Rothista kuullut, ja kun kirjailijaa googlasin, haun kärjessä oli parikin sivua teemalla "unohdettu kirjailija", eli oletettavasti ei ole kovin moni muukaan. Atlantin molemmilla puolilla vietetyn lapsuuden jälkeen Roth aloitti mallina mutta vaihtoi pian uran journalismiin, ja kirjoitti 50-luvulla nipun jännäreitä, niin romaaneja kuin novelleja, pääasiassa vakoiuun ja salaisiin agentteihin keskittyen. Tuotanto oli ilmeisesti aikanaan varsin suosittua mutta on sittemmin tosiaan jäänyt hieman jännärigenren alaviitteeksi...

Päähenkilö Robert Kendall on freelance-lehtimiehenä kaukana loistokkaasta ja tietää sen itsekin, mutta on saanut kuitenkin ison keikan: vakoilusta ja maanpetoksesta tuomitun armeijan luutnantti Hollisterin haastattelun ja henkilökuvan luonnin. Armeija on ollut myötämielinen tähän PR-mielessä mutta on tietysti tarkastanut jutun ettei siinä ole mitään arveluttavaa.
Vähän haastattelun jälkeen Hollister teki sellissään itsemurhan, ja juttusarjan ensimmäinen osa on jo ilmestynyt, mutta nyt joku tai jotkut haluavat keinolla millä hyvänsä käsiinsä jo artikkelisarjan loppuosat: onko kyseessä innokkaat lukijat jotka eivät halua odottaa muutamaa viikkoa että voisivat lukea ne lehdestä, vai onko haastattelussa piilossa sittenkin jotain...?

Roth on kirjoittanut sujuvan pulp-jännärin: tarina on napakka, jännitystäkin luodaan onnistuneesti, henkilöissä ei ehkä ole paljoa syvyyttä mutta tarpeeksi sympaattisuutta kuitenkin, niin Kendall kuin Marta Wentwirth (nuori nainen joka saattaa olla Hollisterin kätyri tai sattumalta mukaan ajautunut viaton) ovat tarpeeksi kehitettyjä että näiden kohtalosta välittääkin. Ja kirjalla oli mittaa noin 150 sivua, eli mukana ei ollut mitään ylimääräistä (ja sama tiiviys leimaa ilmeisesti muutakin tuotantoa, Roth ei jaarittele).

Tämä on ilmestynyt alunperin 1955 ja tarinan politiikka on, no, 50-lukulaisesti yksinkertaista: Hollister oli kommunistiagentti, mutta ei sen syitä tai sisältöä sen kummemmin käsitellä, kommunismi on vain yksiselitteisesti ei-amerikkalaisuutta. Ja vastaavasti myöhemmät vuosikymmenet suhtautuisivat ehkä "omiin" hieman epäluuloisemmin ja kyynisemmin...yhteiskunnallinen ulottuvuus on kirjassa sivuosassa, ehkä enemmän kuin mitä moderni agenttitarinoiden lukija haluaisi.

Niin, tämä on taitavasti kirjoitettua pulppia, mutta epäilemättä aika paljonkin sellaista jää nopeasti unohduksiin, jos ei jotain erityistä elossapitävää koukkua ole (moni jännäri muistetaan menestyksekkäästä filmatisoinnista, mutta niitä ei Rothin tuotannosta ole tehty, joitain tv-sovituksia kyllä). Tämän ilokseni luin ja voisin lukea jonkun toisenkin kirjansa jos sellainen sattuu käsiin putoamaan, mutta en kyllä osaa sanoa ansaitsisiko Roth olla enemmän kuin amerikkalaisen pulp-jännärin alaviite. 

Sinänsä kiinnostavaa kyllä on, kuinka paljon näiden kirjoittajissa ja Rothin aikalaisissa oli naisia: olen aiemmin lukenut mm. Patricia Highsmithia, Dorothy Hughesia ja Vera Casparya, mutta ilmeisesti näitä Rothin tapaisia puoliunohdettujakin on paljon...

Helmet-haasteessa menköön kohtaan 7. Kirjassa rakastutaan: tulkitsen että näin käy.

13.6.2024

Georges Simenon - Le chien jaune (keltainen koira)

Georges Simenon Le chien jaune dekkari romaani ranska

Luen taas Georges Simenonin Maigret-kirjasarjaa pikkuhiljaa sekalaisessa järjestyksessä: edellisen näköjään luin vuosi sitten bloggaajien dekkariviikolle, ja nyt taas samaan tapahtumaan.

Tämänkertainen teos on sarjan alkupäätä, alunperin vuodelta 1931, ja hieman erilainen kuin aiemmin lukemani Maigretit: olen aiemmin maininnut että nämä kirjat eivät oikein sovi perinteisiin dekkariraameihin, ne eivät ole kummoisiakaan arvoitusdekkareita (lukijalla ei ole oikein mahdollisuutta päätellä itse tapahtumia ennen kuin ne kirjassa paljastetaan) mutta myöskään varsinaisiksi jännäreiksi tai trillereiksi ne tapaavat olla liian rauhallisia ja meditatiivisia. Ne ovat kirjaimellisesti rikosromaaneja, romaaneja joissa tapahtuu rikos. Simenon kuvaa yhteiskuntaa, sen kerrostumia ja henkilöitä, ja Maigretin rikosten ratkonta mahdollistaa liikkumisen yhteiskunnan kaikissa kerroksissa. 

Tämä Keltainen koira on selvemmin kiinni dekkarin perinteissä: tapahtumia, juonenkäänteitä ja jännitystä oli paljon enemmän, ja tätä myllerrystä kontrastoidaan Maigretin suhteettoman rauhalliseen käytökseen ja passiivisuuteen, ja loppuun on laitettu klassinen parlour scene, jossa kaikki keskeiset henkilöt (ne jotka ovat elossa) kootaan yhteen ja etsivä kertoo mitä on oikeasti tapahtunut ja paljastaa kuka on syyllinen, mihinkin rikokseen. Ei tämäkään siis oikeasti ole arvoitusdekkari, lukijalla ei ole ollut mahdollisuuksia keksiä tapahtuman taustoja ja käänteitä ennen kuin ne lopussa kerrotaan, mutta selvemmin ollaan kuitenkin formaatissa kiinni.

Kirja sijoittuu kokonaan Concarneaun pikkukaupunkiin Bretagnen rannikolla, jossa myöhään eräänä marraskuisena iltana herra Mostaguen kotiinsa suunnatessaan sytyttää kadulla sikarin, ja tulee ammutuksi. Ei kuolettavasti, ja oikein mitään syytä ampumiselle ei tunnu olevan, mutta selvästi ampuja on ollut väijymässä eikä kyseessä ole mikään vahinko.

Maigret sattuu olemaan työasioissa lähistöllä, joten tulee paikallisen kollegansa mukana tutkimaan tilannetta, ja jututtaessa ampumapaikan lähellä olevassa ravintolassa paikkakunnan silmäätekevien herrojen seuruetta, joka mielellään kyseisessä ravintolassa istuu, huomataan että baarin Pernod- ja calvados-pulloihin on lisätty aimo annos strykniiniä, ja kyseiset juomat ovat tunnetusti kyseisen seurueen suosikkeja...ja kun tapahtumat eivät suinkaan pääty tähän, nousee Concarneaussa paniikki murhanhimoisesta mielipuolesta, kaupungin pormestari ottaa toistuvasti yhteyttä poliiseihin vaatien tietoja, toimintaa ja pidätyksiä, ihan sama kenet pidättävät...ja mistä tulee se laiha keltainen koira, joka pyörii usein siellä missä tapahtuu ja josta kukaan ei tunnu tietävän kenelle se kuuluu?

Ja kaiken sekasorron keskellä liioitellunkin rauhallinen Maigret ei hötkyile, korostaa ettei hänellä ole mitään metodia ja hillitsee virkaintoista kollegaansakin tekemästä liikoja johtopäätöksiä. 

Jep jep, viihdyttävä teos tämä kyllä oli. Eroja aiemmin lukemiini Maigreteihin huomasi, tämä on yhä tiukemmin dekkariperinteessä mukana vaikka myöhempien kirjojen suunta onkin myös näkyvissä. Ja toisaalta nimenomaan tästä kirjasta tuli myös mieleen että tämä tarina voisi löytyä myös Jérôme K. Jérôme Bloche -sarjasta (Bloche olisi tosin ennemmin se Maigretin innokas nuorempi kollega). Samoin yhteys on myös Jean-Patrick Manchetten poliittisesti värittyneisiin trillereihin: rikosjutun siivin Simenon kommentoi yhteiskuntaa ja tässä kirjassa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kysymykset ovat kyllä vahvasti vaikuttamassa tapahtumiin.

Helmet-haasteessa tämä voisi olla vaikkapa 13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu. Maigretin tuttuun Pariisiin ollaan vain puhelinyhteydessä ja toki muidenkin paikkojen tapahtumat vaikuttavat, mutta koko kirja oleskellaan Concarneaussa.

10.6.2024

Erskine Caldwell - Tobacco Road (Tupakkatie)


Tämä teos oli käsiini tipahtanut, nimi oli tuttu ja kun katselen tietoja Erskine Caldwellista, huomaan että on tämä teos ollut aikanaan erittäin suosittu, siitä tehtiin suosittu Broadway-näytelmä jne, ja ilmeisesti vilahtelee yhä 1900-luvun arvostetuimpien yhdysvaltalaisromaanien pitkällä listalla.

Mutta lukiessa tuli kyllä mieleen, että kuinka paljon tämä on kiinni ajassaan...jos lukija ei hahmota teosta kuvana 1930-luvulta vaan lukee kerrottua nykyisten moraalistandardien mukaan, niin lukeminen päättynee kesken ensimmäisen luvun, ja ehkä ihan hyvä niin.

Toisaalta mieleen tuli Flannery O'Connor -sitaatti: "Anything that comes out of the South is going to be called grotesque by the northern reader, unless it is grotesque, in which case it is going to be called realistic." Luulenpa, että O'Connor viittaa ainakin tähän kirjaan, koska se tavataan luokitella yhteiskunnalliseksi realismiksi ja sellaisena siihen suhtauduttiin Pohjoisessa, mutta onhan tämä nyt hyvinkin groteski ja mustan huumorin ja reippaan tyypittelyn kattama kirja...

Niin, ollaan Georgiassa 1930-luvun ankarimpina lamavuosina, keskushenkilönä maanviljelijä Jeeter Lester ja tämän perhe. Tai "maanviljelijä" määreenä on kyseenalainen, koska vaikka suunnitellmissa onkin jo monena vuonna on ollut kasvattaa puuvillaa (vanhentuneilla metodeilla ja tehottomasti, mutta kuitenkin) mutta luottoa ei ole irronnut pitkään aikaan siemeneen tai lannoitteeseen, joten huonosti etenevät asiat, ja Lesterit elävät ankarassa köyhyydessä.

Nykyaikana näistä epäilemättä käytettäisiin nimitystä "white trash" ja tähän suuntaan viittaa elettävä elämäkin. Vaikka Caldwell sirottelee mukaan hieman historiallista ja yhteiskunnallista kontekstia ja kantaaottavuuttakin, niin suuremman huomion saa kyllä henkilöiden lievästi sanottuna tolkuton käytös. Jotain voi ehkä selittää köyhyydestä johtuvalla tietämättömyydellä ja takapajuisuudella, mutta jos Caldwell haluaa sanoa jotain aikansa pienviljelijöiden ahdingosta, niin jonkinlaista pyrkimystä sympaattisuuteen olisi ehkä voinut hakea...nyt luin kirjaa pyöritellen päätäni ja ihmetellen mihin tässä vielä joudutaan (en kerro tapahtumista sen enempää, jotta halukkaat voivat itse ihmetellä täysipainoisesti). 

Tuli luettua. Mihinköhän laittaisi Helmet-haasteessa? Lasketaanko Ellie Mayn huomiotaherättävä huulihalkio kohtaan 31. Kirjassa on vammainen henkilö (tyttö on kuitenkin jo 18-vuotias eikä vielä ole naimisissa kun ei naamansa kanssa kelpaa kenellekään)?

4.6.2024

Jean Rhys - Sleep It Off Lady

Jean Rhys Sleep It Off Lady novelli englanti

Olen useampi vuosi sitten lukenut kaksi Jean Rhysin romaania, Kvartetti ja Siintää Sargassomeri, ja niihin sen verran myötämielisesti suhtautunut, että enemmänkin on ollut harkinnassa, vaikken suoraan olekaan rynnännyt tuotantoaan haalimaan. Ja Rhys on toki ollut muutenkin hyvin esillä, ei sinänsä minkään uutisarvonsa vuoksi, mutta tasaisesti hyvät kirjat ovat löytäneet uusia lukijoita (asiaa auttaa tietysti myös, että Rhysin kirjat ovat antoisia feminismin tai kolonialismin vinkkelistä katsottuna, joten moderni aika on kiinnostuneempi kuin mitä 1920-30-luku ehkä oli). 

Tämä novellikokoelma on viimeinen Rhysin elinaikana ilmestynyt teos, vuodelta 1976 kun kirjailija oli jo hyvän matkaa päälle kahdeksankymppinen. Ja, no, kyllä tämä Jean Rhysin kirja on, ja mitä ilmeisimmin ammentaa runsaasti myös kirjailijan omasta elämästä.

Kuusitoista novellia ovat sisältönsä mukaisessa aikajärjestyksessä, 1800-luvun lopulta kirjoitusaikaan, ja tapahtumapaikat vastaavat hyvin missä Rhys itse milloinkin oli: ensimmäiset novellit sijoittuvat Karibialle, sitten Englantiin, 20-luvulla ollaan Pariisissa ja sitten palataan taas Englantiin. Ja alussa näkökulmahenkilöt ovat nuoria ja lopussa vanhoja.

Tuttuja pienimuotoisia sosiaalisten suhteiden viiltäviä analyyseja on toki myös mukana, ja naisia jotka tuntuvat ajautuvan tapahtumissa ja sosiaalisten verkostojen paineissa ja joiden on vaikea saada tahtoaan läpi tai ilmaistuksi joskus edes itselleen...

Rhysin kynä on ollut terävä loppuun asti, ja novellit tuntuvat modernimmilta kuin mitä 1800-luvulla syntyneeltä kirjailijalta odottaisi. Mutta samalla ei tämä nyt tuotantonsa kärkeä ole, taitavan kirjailijan pieniä fragmentteja. Jos kirjailija ei ole ennestään tuttu niin kannattaa lukea ennemmin niitä romaaneja, mutta toki Rhys on tässä teoksessa niin vahvasti mukana, että faneilleen tämä varmasti on antoisa lisä tuotannossa.

Helmet-haasteessa tämä olkoon 34. Kirjan nimessä on käsky tai kehotus. Ei mitenkään ystävällinen sellainen.

28.5.2024

Mooses Mentula - Musta timantti


Novellistiikan ystävänä tämäkin kirja on ollut jo jonkin aikaa lukuaikeissa, no tulipahan nyt (ja tâmän jälkeen Mooses Mentula onkin keskittynyt romaanimuotoon).

Tarinoiden kokoelmaksi tässä on jännä rakenne: ensimmäinen ja viimeinen novelli liittyvät toisiinsa yhteisen henkilön kautta, jälkimmäinen on jatkoa ensimmäisen tapahtumille vaikka näkökulma onkin eri. Ja keskellä olevat tarinat taas on järjestetty suunnilleen keskushenkilöiden iän mukaan, ensimmäisissä on lasten kokemuksia, viimeisissä taas ollaan eläkeiän molemmin puolin...vaikka tarinoilla ei sen kummempia yhteyksiä olekaan (ja oletan ettei niitä ole tässä järjestyksessä kirjoitettu), niin rakenne antaa kuitenkin kokoelmalle luonnetta ja kehottaa tarkastelemaan teosta myös kokonaisuutena, ei vain nippuna yksittäisiä tarinoita. 

Väistämättä tulee tehtyä vertailuja myös alkukuussa lukemaani Apatosauruksen maahan, koska nämä teokset oli julkaistu yhteisniteenä. Molemmissa kirjoissa miljöö on aika arkinen mutta Mentula ei absurdiutta viljele, ja huumoriakin niukemmin. Joissain tarinoissa on toki veijariluonnetta mukana, samoin kuin hieman karrikointia, mutta nämäkin piirteet kääntyvät usein yhteiskunnallisesti kommentoiviksi: vaikka tyyli on sujuva niin leppoisaksi välipalaksi tämä sopii heikommin.

Monia novelleja yhdistää myös, sanoisinko, pohjoinen ulottuvuus: ollaan jossainpäin Pohjois-Suomea tai ainakin isojen kaupunkien ulkopuolella, ja tässäkin on mukana yhteiskunnallista kärkevyyttä, oli puhe sitten työttömyydestä tehtaan kadottua tai thaimaalaisista marjanpoimijoista (jälkimmäisiä käsittelevä novelli sai hyytävää lisäulottuvuutta kun muutama päivä sitten näiden riistosta oli taas juttua uutisissa...)
Mutta eipä tässä monella muullakaan mene kovin hyvin.

Hyvä kokoelma josta ne purevimmat, Huoltaja, Eksoottinen kosketus ja Pätkätyö kairassa, jäivät vahvimmin mieleen, mutta tasalaatuinen teos tämä kuitenkin oli.

Ja kirjasta on bloggauksia: Salla, Kirsi, Ketjukolaaja, Jori, Kirjavinkit...

Helmet-haasteessa täsmävalintoja olisi kaksi, joista auki on 38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet. 

24.5.2024

Willy Linthout - Het jaar van de olifant (elefantin vuosi)


Olen nyt opetellut hollantia sen verran, että pystyn jotenkuten lukemaan sarjakuvia sanakirjan kanssa (ja tietysti tajuamaan jotain sanomalehdistä, kylteistä yms), ainakin jos teksti pysyy kohtuullisen helppona ja visuaalisella kerronnalla on riittävän suuri osuus...ja siis nimenomaan lukemaan: puhumista en edes yritä 'hallo'ja ja 'bedankt'eja pitemmälle...

Ja jonkin verran kiinnostavia sarjakuvia onkin tullut luettua: hollanniksi käännetään kohtalaisen paljon, mutta omaakin tuotantoa riittää niin Alankomaiden kuin Belgian puolella, mutta kovin suuri osa sarjoista ei ole levinnyt kielialueen ulkopuolelle.

Tämä Het jaar van de olifant on kuitenkin julkaistu niin ranskaksi kuin englanniksi, kotimaassaan se voitti 2009 Bronzen Adhemar -sarjakuvapalkinnon ja olihan tämä sen verran omalaatuinen että pitää myös blogata: alunperin sarja ilmestyi kahdeksana 24-sivuisena albumina (muoto jossa sen luin, kuvassa osat 7 ja 8 kirjastotarroilla), mutta on julkaistu myös kokoomateoksena, ja tässä muodossa ovat myös käännökset.

Willy Linthout on pitkän linjan sarjakuvatekijä, parhaiten tunnettu surrealistisen huumorin täyttämästä Urbanus-sarjasta, jota en ole varsinaisesti lukenut mutta selannut joitain albumeja kyllä, ja niissä ollaan jossain 91:anin, Fingerporin ja amerikkalaisen undergroundin välimaastossa (mainittakoon, että hollantilais-flaamilainen huumori on havaintojeni mukaan usein aika rankkaa, suosituissa perhesarjiksissakin on juttuja jotka eivät menisi läpi monessa muussa maassa).

Tämä tarina sen sijaan perustuu tekijän omiin kokemuksiin: Linthoutin 21-vuotias poika teki itsemurhan 2007, samoin tekijän alter egon Karelin poika sarjan ensimmäisellä sivulla, ja lopuilla sivuilla Karel sitten työstää tätä tapahtumaa ja suruaan...mutta Linthout käyttää tässäkin sarjassa surrealistisen huumorisarjakuvan keinoja ja piirrostyyliä. Karelin kokemuksia ja mietteitä kuvataan hallusinatorisin tilantein ja tunnetilat näkyvät myös ulkoisesti sarjan maailmassa. Periaatteessa keinorekisteri on siis tuttua humoristisuutta, mutta niiden käyttö ja konteksti kääntääkin ne ennemmin traagisiksi: lopputulosta voisi kuvata "kipeäksi" sanan monissa eri merkityksissä.

Käytetty kerronta korostaa myös ajatusta ihmisestä psyko-fyysis-sosiaalisena kokonaisuutena: Karel läpikäy omia kokemuksiaan, tunteitaan ja ajatuksiaan, mutta samalla myös suhteitaan muihin ihmisiin: suruprosessi kulkee varsin eri tahtia vaimon kanssa, varsin epäempaattinen pomo ja psykiatri joka, no, on psykiatri ovat myös paljon mukana, pojan muistokuvasta ja satunnaisista kohtaamisista puhumattakaan. Ja fyysisessäkin kunnossa näkyy vaikutuksia, puhkeavia vaivoja (sarjan nimi on viittaus uniapnean hoitoon käytetyssä maskissa, jota Karel alkaa käyttää). Joten tältä kannalta on johdonmukaista, että Karelin sisäinen maailma ulottuu myös ulkoisen maailman toimintaan...

Omintakeinen ratkaisu on myös ollut jättää piirrosjälki lyijykynä-asteelle: piirroksia ei ole tussattu eikä väritetty. Näin sarjassa on keskeneräisyyden tuntu, niin sarja kuin sen kuvaama prosessi ei ole näppärästi tullut valmiiksi ja loppuunkäsitellyksi: sarja päättyy kahdeksanteen osaan, mutta tarinakaan ei tule siististi loppuun, se jätetään tietoisesti keskeneräiseksi.

Käsitellystä aiheesta ei ole omia kokemuksia (ei ole lapsia, tai itsemurhan tehneitä perheenjäseniä muutenkaan) joten lukukokemus pysyy ulkopuolisena empatiana, mutta metatasolla täytyy arvostaa myös kerrontaa: Linthout ei vain kerro tarinaansa vaan on tehnyt siitä nimenomaan sarjakuvan, ja tavalla ja keinoilla joilla minäkin, vielä pahasti puolikielisenä, kykenen saamaan siitä kiinni. Kiinnostaisikohan ketään julkaista tämä suomeksi?

Helmet-haasteessa tämä voisi olla vaikka 17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo (se pomo on aika kauhea).

20.5.2024

Sempé & Goscinny - Le Petit Nicolas et les copains (Nikke ja kaverit)


Kun nyt innostuin lukemaan ranskankielisiä lastenkirjoja, niin tokihan mukaan pitää ottaa myös klassista Nikke-sarjaa: tätä osaa en ollut lukenut pitkään aikaan, joskin aikoinaan lapsena tietysti, luultavasti pariin kolmeen kertaan. 

Goscinnyn kirjoittama ja Sempén kuvittama sarja lienee monille tuttu ja jos ei ole, pitäisi olla: sarja humoristisia episodeja noin 8-10-vuotiaan pojan ja kavereidensa puuhasteluista, joissa sattuu ja tapahtuu...tässä osassa pelataan shakkia, telttaillaan ja kerätään postimerkkejä, ja koulussa vierailevat niin radiohaastattelijat kuin keuhkoröngtenkuvaajat, ja tietenkään mikään ei mene niinkuin varsinaisesti suunniteltiin.

Luin pari vuotta sitten sarjan toisen osan, ja siellä tehdyt huomiot pätevät tähänkin...ja kun ranskaksi luki niin huomio kiinnittyi taas lasten aika erikoisiin nimiin: tässä mukana on myös naapurintyttö Marie-Edwige ja tämän myötä myös pari tämän ystävätärtä kuten Bertille ja Léocadie...ollaan yhä selvästi jossain hyvin toimeentulevan keskiluokan keskuudessa, näissä piireissä ei näkyisi Eddy Bellegueulea. Kun olin ranskan kielikurssilla niin siellä tuli esiin muutenkin esiin, että kyllä, nimistä vedetään johtopäätöksiä, malliesimerkkinä 90-luvulla muotiin tullut Kevin, joka vinkkaa että kasvuympäristön kulttuurisen kontekstin johtotähtinä ovat olleet Kevin Costner ja/tai Backstreet Boys (jostain Muhammedista puhumattakaan, mutta jälkimmäinen ilmiö on toki tuttu myös Suomessa). Sanonta "ei nimi miestä pahenna" ei pidä paikkansa.

Noin muuten nämä Nikke-kirjat ovat ranskaksi varsin helppoa luettavaa, kieli on perustasoa ja samoja sanoja ja fraaseja toistetaan paljon tarinasta toiseen, eli idiomaattisemmat ilmaisut tulevat kyllä nopeasti tutuiksi. Ja kaikki osat ovat tietysti mainioita, joskin samalla totean että tämän osan jutut pysyivät varsin perustasolla, ne ikimuistoisemmat jutut löytyvät muista kirjoista.

Helmet-haasteessa tämä osuu hyvin kohtaan 14. Kirjassa harrastetaan: paljon ja monenlaista, muttei kovin pitkäjänteisesti.

14.5.2024

Jean-Louis Fournier - La servante du Seigneur (Herran palvelijatar)


Tämä kirja uteloitti aiheensa perusteella: kirjailija Jean-Louis Fournier kirjoittaa tyttärestäänMariesta, joka on tullut uskoon ja on nyt kääntynyt entisestä elämästään kontemplatiiviseen elämänmuotoon. Fournier itse, sekulaari ikonoklastinen humoristi, joka on käsitellyt paljon myös kristinuskoa purevaan sävyyn, käsittelee nyt sitten suhdettaan tyttäreensä, suhdetta joka on luonnollisesti muuttunut paljon.

Un jour, tu m'as demandé ce que je pensais si tu étais religieuse.
C'était il y a plus de dix ans, on venait d'emménager dans notre maison de Paris. Je t'ai répondu tout de suite que je serais flatté. J'ai même ajouté : "Dieu est très fair play avec moi. Après tout ce que j'ai écrit sur lui, il me donne une fille religieuse. Il n'est pas rancunier."

Kirja on määritelty romaaniksi, mutta mukana olevat henkilöt ovat todellisia, eli oltaneen jossain autofiktion hämärällä kentällä, jossa on hankala sanoa kuinka paljon tässä on totta ja kuinka paljon ei...
Fournier kirjoittaa hyvin subjektiivisesti tyttärelleen ja tyttärestään, suhde on muuttunut kompleksisemmaksi ja isä valittaa miksei tytär voi olla samanlainen kuin ennen...

Tu étais charmante et drôle.
Elle est devenue une dame grise, sérieuse comme un pape.
Elle est sévère, elle plaisante moins, elle est dogmatique, autoritaire, elle aime bien faire la morale aux autres.
Les autres, ceux qui ont toujours tort.
Tu t'habillais fort joliment de couleurs vives, tu n'avais pas peur d'être excentrique, même parfois extravagante, tu dénichais aux puce, pour une misère, des fringues étonnantes.
Elle ne se maquille plus. Elle est toujours belle, elle ressemble à un officier de l'Armée du Salut.
Maintenant, elle porte du classique, des vêtements sombres, couleurs muraille.
Le loden avant la bure ?

Ja sillä perusteella mitä kerrotaan mietityttää kyllä tyttären tekemiset. Hän ei ole mennyt mihinkään sääntökuntaan sisareksi, vaan elää kontemplatiivista elämää omaehtoisesti, yhdessä miehen, jota kutsutaan tässä Monseigneuriksi, kanssa. Ja tässä kuviossa on kyllä mukana juttuja jotka kuulostavat kovin lahkolaisilta, ja tekemisissä ja puheissa on paljon sellaista, jota ihmettelin ja sellaista kohdatessani kritisoisinkin. 

Samalla kuitenkin mietitytti kuinka paljon kerrotussa on kirjailijan ilmeistä taipumusta provosointiin, kuinka paljon on totta ja kuinka paljon projisoituja omia ennakkoluuloja, ja kuinka paljon yleistä valitusta siitä kun ihmiset muuttuvat eivätkä ole enää sellaisia kuin millaisiksi minä haluan heidät ajatella...
Jälkimmäistä pointtia kirjailija pohtii itsekin, kuinka vaikeaa lopulta on todella ymmärtää ketään muuta ja kuinka sanaa "onnellinen" ei pitäisi käyttää koskaan muussa kieliopillisessa yhteydessä kuin yksikön ensimmäisessä persoonassa. Ja kirjan lopussa tytär myös kirjoittaa lyhyen vastineensa joihinkin kirjassa esitettyihin huomioihin.

Aihe tosiaan on ainakin minua kiinnostava (ja pohdin kuinka moni ajattelee minusta samoin), mutta autofiktiivisyys on ongelmallista: kirja ei ole rehellisesti fiktiota mutta ei tähän myöskään voi suhtautua objektiivisena tai kunnolla edes subjektiivisena näkökulmana. Eli mitä jää jäljelle? En tiedä.

Helmet-haasteessa tämä sopii kohtaan 30. Kirja, jossa ei ole nimettyjä tai numeroituja lukuja.

8.5.2024

Miina Supinen - Apatosauruksen maa


Tällä kertaa olen kuullut kirjailijasta etukäteen, vaikka tämä olikin ensimmäinen lukemani Miina Supisen kirja. 

Lajina on lyhytproosa, novelleja ja fragmentteja: jotkut jutut tuntuivat sellaisilta että sopisivat dramaattisen luennan teksteiksi (ja näköjään Supinen on kirjoittanut myös kuunnelmia ja näytelmiä). Ja vaikka miljöissä, tapahtumissa ja henkilöissä on vaihtelua, niin tekstien kiinnostuksen kohde on kuitenkin terävissä huomioissa arjen huumorista, milloin "kaikkeen sitä joutuu"-absurdissa ja milloin surkuhupaisassa banaaliudessa.

Supisen kerronta ja sanailu on miellyttävää, ja teos oli viihdyttävä joskin enemmän tämä oli välipalalukemista kuin syvällisiin pohdintoihin ja henkisiin kamppailuihin haastavaa...ja kuten yleensä, osasta tarinoista pidin enemmän kuin toisista, ja kokoelman rytmin kannalta ei ehkä ihan edullista ollut laittaa kirjan paras teksti ('Hieno ihminen, paitoja, Amy Kakkunen') ensimmäiseksi, ja vastaavasti energiataso tuntui laskevan kirjan loppupuolella... 

Muita lukukokemuksia löytyy, pääosin niiltä ajoilta kun tämä oli uusi kirja: Kiiltomato, Kirjavinkit, Kirsi, Marjis, Zephyr, Sanna...

Helmet-haasteessa laitan kirjan kohtaan 11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä (ilma, vesi, maa tai tuli) (okei, ei ehkä elementtinen 'maa' mutta lasken silti).

29.4.2024

Sembène Ousmane - Voltaïque (voltalainen)


Lisää satunnaisia novellikokoelmia kirjailijoilta, joita en aiemmin tuntenut, joskin näköjään senegalilainen Sembène Ousmane tai Ousmane Sembène on tehnyt varsin runsaan uran niin kirjallisuuden kuin erityisesti elokuvan parissa. 

Tämä kokoelma on alunperin ilmestynyt 1962 (ja vaikka oma kappaleeni on painettu 2010-luvulla, niin taitto on ilmeisesti sama, joten kirjan aikakausi tulee esiin ihan fyysisestä kappaleesta. 13 novellissa on tyylillistä kirjoa, yksi on itse asiassa runo (joka tosin kommentoi sitä edeltänyttä tarinaa), niminovelli on historiallinen kertomus ja on mukana myös faabeli Amadou Hampâté Bân hengessä, mutta pääpaino on kuitenkin realismissa, arjessa niin Senegalissa kuin parissa novellissa Ranskassa.

Näistä toinen, 'La noire de...' onkin kokoelman mieleenpainuvin novelli, kertomus senegalilaistyttö Diouanasta joka työskentelee Dakarissa asuvan ranskalaisperheen lastenhoitajana, ja kun perhe on palaamassa Ranskaan, haluavat he Diouanan mukaan...ja kun tyttö pitää työstä ja perheestä, ja mielikuvissa Ranska on tietysti kovin hohdokas, ottaa hän tarjouksen vastaan. Mutta elämä Antibesissa onkin kovin erilaista kuin Dakarissa...
Hieno novelli, jonka Sembène sovitti ensimmäiseksi elokuvakseen pari vuotta myöhemmin. 

Muuten tasoa oli riittävästi, että mielelläni luin vaikkei mitenkään suosikiksi nousekaan, miljööseen ja elämänmenoon oli kuitenkin kiinnostava tutustua. Joskin samalla tämä ei ollut mitenkään helpoin kirja, kovin paljoa ei selitetä. Senegalilaisia kirjoja on tullut luettua aiemmin pari muutakin, Kerjäläisten lakko ja Pitkä kirje, ja niissä nousee kyllä esiin joitain samoja teemoja ja ilmiöitä (tässäkin kirjassa esillä on mm. moniavioisuuden realiteetit). Muualtakin länsi- ja luoteis-Afrikasta kertovia kirjoja myös, joten jotain pohjaa minulla sentään oli. Mutta ajallinen kerrostuminen ja nimenomaan Sembènen arkisuus tekivät joistain novelleista hankalampia, mukana saattoi olla viittauksia jotka ehkä 60-luvun senegalilaisille ja ranskalaisille olivat hyvinkin tuttuja, mutta nykyhetken suomalaiselle eivät...kirjan nimessä olevaa voltalaistakaan ei enää ole, kun Ylä-Volta muutti pari vuosikymmentä myöhemmin nimensä Burkina Fasoksi.

Tämä teos kuuluu kuitenkin vankasti Vuosi Afrikassa -haasteeseen. Ja Helmet-haasteessa tämä voisi olla vaikka 42. Kirjan nimessä on alaotsikko: kirjan koko nimi näkyy olevan 'Voltaïque : La noire de... : nouvelles'.

19.4.2024

Penelope Fitzgerald - The Means of Escape

Penelope Fitzgerald The Means of Escape novelli englanti

Blogiajan kirjailijalöytöjä tämä Penelope Fitzgerald: olen lukenut aiemmin viisi romaaniaan, jotka kaikki ovat tulleet blogiin, ja nyt vuoroon postuumisti ilmestynyt novellikokoelma. 

Fitzgeraldin tuotanto kertoo tyypillisesti varsin eksentristen henkilöiden kansoittamista mikroilmastoista, oltiin sitten sodanaikaisessa BBC:ssa, Thamesin asuntolaivayhteisössä tai saksalaisten romantikkojen parissa: tyyli on hienovireinen, hieman humoristinen ja pisteliäskin mutta outoudesta huolimatta Fitzgeraldin henkilöt pysyvät sympaattisina. 

Samat piirteet kyllä leimaavat näitä novelleja: niin ajassa kuin paikassa levitään laajalle, moni novelli sijoittuu menneisyyteen ja vaikka peribrittiläisiä ollaankin, sitä ollaan niin Karibialla, Istanbulissa kuin Uudessa Seelannissa.

Mutta vaikka romaaninsakaan eivät ole pituudella pilattuja, niin moni näistä novelleista tuntuu liiankin lyhyiltä. Niissä on kiinnostavia ideoita mutta Fitzgeraldin vahvuudet henkilöiden ja henkilöjoukkojen kuvaajina eivät saa riittävästi tilaa. Oikeastaan tuntuu että ainakin jotkut näistä olisivat olleet jonkinlaisia harjoituspätkiä ja fragmentteja romaaneille joita ei sitten tullutkaan kirjoitettua, ja moni niistä jää turhankin paljon roikkumaan ilmaan, olisivat tarvinneet vielä lisää jotain.

Nostan kuitenkin niminovellin onnistuneeksi: ollaan Tasmaniassa aikakaudella, jolloin suurin osa Australian eurooppalaisperäisistä asukkaista oli rangaistussiirtolaan lähetettyjä vankeja: nuori nainen kohtaa Port Arthurista karanneen vangin ja päättää auttaa tätä eteenpäin pakomatkalla, piilossa mielessä myös oma halu paeta...

Samanhenkisiä yksinäisyyden ja pettymyksen tunteita, halua paeta elinolosuhteitaan tai muuten ajautua tilanteisiin, joissa asiat eivät kuitenkaan mene ihan niin kuin pitäisi, löytyy pitkin kirjaa, ja kuten sanottu, moni näistä tuntuu sellaisilta että olisin voinut lukea näiden ympärille kehitettyjä romaaneja, mutta novelleina ne eivät oikein kanna. Kyllä tämän luki täydentämään kirjailijakuvaa, mutta lukekaa Fitzgeraldilta ennemmin niitä romaaneja.

'"I don't know why you came here in the first place. There's nothing here at all. If it's oysters you want, they're better at Cancale. There's nothing here to tell one morning from another, except to see if it's raining... Once they brought in three drowned bodies, two men and a boy, a whole boat's crew, and laid them out on the tables in the fish market, and you could see blood and water running out of their mouths... You can spend your whole life here, wash, pray, do your work, and all the time you might just as well not have been born."
She was still speaking so that she could scarcely be heard. The passers-by went un-noticing down Palourde's badly paved street. Hackett felt disturbed. It had never occurred to him that she would speak, without prompting, at such length.'
('The Red-Haired Girl')

Helmet-haasteessa laitan tämän kohtaan 18. Kirjan kannessa tai nimessä on koru (kannen vasen alakulma, kuningattarella on kaulakoru ja kruunu).

14.4.2024

Dino Buzzati - La fameuse invasion de la Sicile par les ours (kuuluisa karhujen hyökkäys Sisiliassa)


Jatkan ranskalaisten lastenkirjojen lukemista, tosin tällä kertaa mutkan kautta: tässä laajassa Folio Junior -sarjassa on julkaistu myös kohtalainen määrä käännöksiä, niin modernimpia kirjoja kuin klassikkoja, joihin tämä italialaisen Dino Buzzatin kirja myös lasketaan. Mutta myönnän että en ollut tästä kirjasta ikinä kuullutkaan, joten otetaan lukuun...

Kirjailija itse on toki tuttu: aikoinaan olen lukenut tunnetuimman teoksensa Tataariaro, ja blogiaikana myöhäisen realistisen romaanin Muuan rakkaus, mutta tuotantoa on paljon muutakin, ja mitä tässä kirjassa olleessa saatteessa, painotus on enemmän fantastisessa ja fabulistisessa kerronnassa, vaikka fantasia halutaankin luoda suht yksinkertaisista aineksista ja arkisesta sanastosta ja maagisesta realismista (mistä Tataariaro on tavallaan hieno esimerkki). Tässä kirjassa ollaan kuitenkin satumaisempia: tarina on syntynyt piirroksista joita Buzzati teki sisarentyttärilleen, joiden ympärille syntyi selittävää tarinaa, josta kirjailija sitten muokkasi 1945 tämän teoksen, kerronnassa sekoittaen kuvitusta, proosaa ja eeppistä runoa.

Tarina on aika suoraviivainen, vaikka jakautuukin selvästi kahteen puoliskoon: kauan kauan sitten Sisiliassa ihmiset elivät laaksoissa ja karhut vuorilla, mutta eräänä ankarana talvena vuorilla ei ole enää syötävää, joten karhut laskeutuvat laaksoihin kuninkaansa Léoncen johdolla...ja Léonce haluaa myös löytää poikansa Toninin, jonka metsästäjät olivat vieneet mukanaan muutamia vuosia aiemmin. Koska tyrannimainen Sisilian suurherttua ei tietenkään tätä hyvällä katso, niin konflikteja seuraa, mutta lopulta karhut ovat voittoisia, ja Sisilian hallitsijaksi nousee kuningas Léonce (ja ihmisetkin ovat tyytyväisiä uuteen hallitsijaan).

Kolmetoista vuotta myöhemmin Léoncen hallinto on yleisesti vakaa ja arvostettu, mutta merkillisiä varkauksia ja muuta epäilyttävää tapahtuu. Léonce etsii syyllisiä aluksi ihmisten joukosta, koska karhut olivat perinteisesti moraalisia (joskin hieman naiveja) olentoja, joille varkaus ajatuksena on tuntematon, niin pian saa huomata, että yhteiselämän aikana karhut ovat innokkaasti omaksuneet ihmisten huonot tavat, naurettavista rikollisiin...ja kun seuraavissa tapahtumissa tämä ihmisten huono vaikutus tulee mitä räikeimmin esiin, palaavat karhut takaisin Sisilian vuorille eivätkä ihmiset enää koskaan heitä näe. 

Tarina on tosiaan lopulta aika simppeli (ja ainakin Ilias on ilmeinen inspiraation lähde) mutta Buzzati kirjoittaa kyllä aika lailla kieli poskessa (jo kirjan alussa olevat henkilöiden esittelyt saivat aikaan hihittelyä) ja aiemmin lukemistani kirjoistaan tutulla ironialla. Luulenpa että joidenkin Astrid Lindgrenin kirjojen tai Narnioiden tapaan lapset ja aikuiset päätyvät lukemaan tätä tarinaa eri tasoilla, toisaalta tämä menee suoraviivaisena fantasiaseikkailuna ja toisaalta ironisuus vie tarinaa hieman eri suuntiin. Koska onhan tässä myös surumielisyyttä mukana. Hyvät karhut / pahat ihmiset -vastakkainasettelu on lähtökohtana, mutta karhujen hyvyys on naivia viattomuutta, ja toisaalta ihmisten pahuuskaan ei ole tarkoituksellista vaan siiheen voi kuulua hyvät ja sankarillisetkin teot, ja samalla se kuitenkin on olemassaoloon kuuluva aura, joka väistämättä korruptoi viattomuuden...

Mutta tuo on kuitenkin vain yhtenä juonteena erinomaisen viihdyttävässä ja hauskassa teoksessa. 

Cela se passait il y a bien longtemps,
Les bêtes étaient bonnes, les ommes barbares en ce temps.
La Sicile n'était pas comme elle est à présent,
Elle était alors faite différemment :
De hautes montagnes s'élevaient vers le ciel
dont les sommets étaient couverts de gel
Et, au milieu des montagnes, des volcans
De la forme des pains de sucre d'antan.

Helmet-haasteessa voisin ottaa vaikka kohdan 12. Lastenrunokirja: proosaa ja runoa sekoitetaan, mutta menköön.

9.4.2024

Beryl Bainbridge - According to Queeney

Beryl Bainbridge According to Queeney historiallinen romaani englanti

Ja taas palaan Beryl Bainbridgen tuotannon pariin: tämä on aika mones lukemani, ja tuotantonsa pysyy haastavana, ei mitenkään miellyttävänä mutta hyvin kiinnostavana...

Tämä kirja on Bainbridgen myöhempää tuotantoa, historiallinen romaani 1760-1780-lukujen Englannista ja kirjailija Samuel Johnsonista, joka kirjan alussa tulee hyvin pitkäaikaiselle vierailulle poliitikko ja panimomestari Henry Thralen luo, ja tulevina vuonsa on olennainen osa Thralen perheen elämää, elämää jota kuvataan episodimaisesti: varsinainen juoni, jos sellaista on, on epämääräinen, suurempaa huomiota saavat henkilöt ja näiden suhteet.

He was a good man, one she had come to like, not love, a sentiment she felt contrary to the proper order of affections existing between men and women. Her mother, who lived on a diet of vegetables and water and could not be accused of emotions disturbed by either spirits or meat, often referred to the dead Mr Salusbury as a 'monster she had been fond of to distraction'. At such times Mrs Thrale, observing the light of passion in her mother's eyes, felt envy. On Sundays, in church, she sometimes prayed, without fervour, to be persecuted by love.

Tärkeimmiksi henkilöiksi nousevat kannen maalauksessa (Sir Joshua Reynolds) esiintyvät kaksi naista, Henryn vaimo Hester Thrale ja tämän tytär Queeney: kuten kirjan nimikin vinkkaa, on jälkimmäinen isossa osassa näkökulmahenkilönä. Bainbridgen kirjoissa ei juuri mukavia ja miellyttäviä henkilöitä ole, ja sama pätee tässäkin: Hester on varsin viileä, kova ja itsekeskeinen äiti, ja Queeney pikkuvanha, hyvin älykäs ja hyvin kriittinen äitiään kohtaan (ja aikanaan tulee katkaisemaan suhteensa tähän Hesterin mennessä uusiin naimisiin). 

Bainbridgen ominainen groteskius on tietysti mukana, ja siihen Samuel Johnson henkilönä soveltuu hyvin, arvostettuna ja tavattoman älykkäänä mutta myös tavattoman eksentrisenä ja monista fyysisistä vaivoista kärsivänä. Mutta samalla tästä kirjasta oli varsin vaikea saada otetta: tapahtumat levittäytyvät tosiaan episodeiksi parin vuosikymmenen ajalle, ja ilmeisesti lukijalta odotetaan hieman parempaa aikakauden keskeisten henkilöiden tuntemista kuin mitä minulla on (tunnen Johnsonin ja mm. Oliver Goldsmithin nimeltä mutten ole lukenut näiltä mitään enkä tiedä henkilöinä näistä oikein mitään). Ja varsinkin kirjan alkuosa oli hankala, kun Queeney oli tällöin vasta vauvaikäinen ja näin kerrontaa ei voinut vielä ankkuroida tähän. Ja myöhemminkin vaikka henkilö- ja perhekuvauksista ja Bainbridgen kerronnasta saakin jotain irti, niin tuntui että suurempi perehtyneisyys aikakauteen olisi ollut hyödyksi tämän kirjan parissa. 

It struck Mrs Desmoulins how useless learning was in times of crisis; Mrs Williams knew French and Italian and scribbled poetry, yet failed to recognize madness; 'He is not anxious,' she screamed. 'He is out of his mind.'
'It is not our function to interfere,' pronounced Mrs Williams and closed her eyes, though they saw nothing when open.

Helmet-haasteessa tällä saa helposti kohdan 5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi.

5.4.2024

Lauri Pohjanpää - Sielukellot

Lauri Pohjanpää Sielukellot runo suomi

Minulla on nyt vähän huono tuuri Lauri Pohjanpään kanssa. Aikoinaan luetussa Meren kaupungissa oli ansioita, ja Suomen Runotar -antologian valinnat ovat toimivia (tunnetuimpana "kaksi vanhaa, vanhaa varista...") mutta edellinen lukemani Ristiritari ei uponnut yhtään, eikä tämä Sielukellotkaan sen enempää ilahduttanut.

Kiinnostava piirre näissä lukemissani kirjoissa on, että ne ovat vahvasti temaattisia, kukin kokoelma on yhtenäinen (ja sellaisilta vaikuttavat myös jotkut joita en ole lukenut) mutta teemoja ei ole toistettu. Tällä kertaa teemana on uskonnollinen, kristillinen runous: rukouksia, mietiskelyjä, faabeleita (ja kun 20-luvulla ollaan niin pysytään vielä selvän mitallisena).

Teema tietysti kiinnosti ja sen perusteella tämän myös luettavaksi otin, mutta kun olen lukenut hyvääkin kristillistä runoutta, niin tästä sitä löytyi kovin niukasti, ennemmin Pohjanpää laittaa tässä klisettä kliseen perään ja ajatusten ja tuntemusten ilmaisuissa ollaan kovin, no, itsestäänselviä. Jotkut osat ehkä menisivät helppouteen ja turvallisuuteen nojaavana käyttörunoutena, joku ehkä virtenäkin, mutta lukijana halusin kyllä jotain enemmän...

Tätä alleviivaa muutama mukaan otettu käännösruno, joista katkelma Franciscus Assisilaisen Aurinkolaulusta on heittämällä kirjan säväyttävin teksti. Ja kiinnostavasti Pohjanpään omistakin runoista yksi kiinnostavammista käsitteli pyhää Franciscusta, joskin mietin oliko se runomuotoon sovitettu osa Franciscuksen legendoista ennemmin kuin Pohjanpään oma narratiivi...

Tulipa luettua, ja Helmet-haasteessa tämä olkoon 25. Kirjassa vietetään juhlapyhää (ollaan niin joulussa kuin pääsiäisessä...)

Kiitosvirsi

Yön, päivän tulla annat,
suot myrskyt, tyvenet,
sa Herra, kaadat, kannat,
suot riemut, kyynelet,
suot tuskan vailla pohjaa,
suot armon auringon, -
kaikk', kaikki tahtos ohjaa,
sun kiitos olkohon.

Sun, Herra, rakkauttasi
sun tekos julistaa
ja valtasuuruuttasi
sun ihmees ilmoittaa.
Kuin syleilyssään kantaa
maat, meret äärettyys,
niin vailla rajaa, rantaa
on armos iäisyys.

Niin päivän iki-hyvyys
kuin loiste tähtivyön,
niin korkeus kuin syvyys
ja harput myrsky-yön,
ne kiittää sadoin kielin
sun nimes kunniaa,
myös meidän hartain mielin
suo sitä kirkastaa.

1.4.2024

Alkuvuoden luetut

James Hadley Chase - No Orchids for Miss Blandish
Antoine de Saint-Exupéry - Vol de nuit
Tiziano Scarpa - Stabat Mater
Helvi Hämäläinen - Suden kunnia
Eric-Emmanuel Schmitt - Milarepa
John Williams - Stoner
Anna Maria Ortese - Evening Descends Upon the Hills
Erik Orsenna - Dernières nouvelles des oiseaux
Heikki Asunta - Sudenmarja
Tahar Ben Jelloun - L'école perdue
Dubravka Ugrešić - Kiputilahalitus
Jean Teulé - The Poisoning Angel
Marko Järvikallas - Saattue
Pierre Gripari - La sorcière de la rue Mouffetard
Agota Kristof - Hier

Paul McPartlan - Sacrament of Salvation: Introduction to Eucharistic Ecclesiology
Jean Claude Gautrand - Willy Ronis
J.C.Rees - Equality
Leonard Schapiro - Totalitarianism
Jacques Attali - Amours
Juha Räikkä - Katumuksen filosofia
Robert A. Dahl - After the Revolution? Authority in a Good Society
Michel Foucault - Discipline and Punish

Delaf - Le retour de Lagaffe
Catel & Bocquet - Alice Guy

 

Hyvää pääsiäistä! 

Kokoan taas listan vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana luetuista kirjoista: kaunokirjat ovat olleet blogissa, samoin kuin nuo mainitut sarjakuvat, mutta toki muitakin sarjakuvia on tullut luettua...ja tietokirjat (joista ohessa kokonaan luettuja, perinteiseen tapaan opiskelun yhteydessä tulee luettua myös osia ja artikkeleja...) ovat jääneet kokonaan pois blogista. 

Tuli luettua aika paljon lyhyitä kirjoja, nimikemäärä on ollut suurempi kuin tavallista. Sadan vuoden lukuhaaste tuli paketoitua, ja nyt Kirjaimia-blogi aloitti uuden kiinnostavan kuuloisen haasteen kirjallisuuspalkintojen ympäriltä. Helmet-haaste on ottanut reippaan aloituksen, 17 haastekohtaa täytetty, osa hankalia ja sa helppoja. Ja oma lukuprojekti lukea lisää ranskankielistä lasten- ja nuortenkirjallisuutta on myös vienyt joidenkin kiinnostavien teosten äärelle, ja lukulistalla odottaa lisää...samoin kuin muutakin kiinnostavaa, odottakaa vain.

 


mies nainen x
englanti 159 139 1 299
suomi 104 63
167
ranska 115 43 2 160
saksa 54 14
68
japani 46 13
59
italia 50 3
53
ruotsi 24 14
38
venäjä 29 7 1 37
espanja 15 8 1 24
norja 12 5
17
tsekki 15 2
17
arabia 9 2 1 12
unkari 8 2 1 11
viro 8 2
10
tanska 7 2
9
puola 5 4
9
serbo-kroatia 3 3
6
muu 1
5 6
islanti 3 1 1 5
kiina 3 2
5
hollanti 2 3
5
portugali 2 2
4
kreikka 3
1 4
slovenia 2
1 3
slovakia 2 1
3
persia 2 1
3
iiri
1 1 2
latina 1 1
2
katalaani
2
2
bengali 2

2
turkki 2

2
albania 1

1
urdu 1

1
bulgaria

1 1
latvia 1

1
malta 1

1

692 340 17 1049