Pitkästä aikaa pääsin taas kirjamessuille, ja myös tällä kertaa on tarkoitus käydä useana päivänä paikalla (kiitos järjestäjille some-passista). Ja ensimmäiseen päivään mahtui jo kaikenlaista.
Paikalle tulin hieman kymmenen jälkeen, ja tuttuja bloggaajia tuli vastaan jo naulakoilla...ja ensimmäiset hetket meni ihan vaan haahutessa ympäri hallia, katsellen missä suunnilleen löytyisi mitäkin osastoja ja lavoja, ennen kuin päästiin varsinaiseen ohjelmaan. Jossa seurasin sitten tänään aika hyvin suunnitelmaa.
Eli aloitetaan aina kiinnostavalla aiheella, paneelikeskustelulla kritiikin tilasta ja tulevaisuudesta (vetäjänä Vesa Rantama, puhujina Maaria Ylikangas ja Oskari Onninen). Kuulemma kritiikkiä on luvassa myös tulevaisuudessa jossain muodossa, mutta missä: alan kehityksessä kirjallisuuskriitikot ovat täällä hieman laahaamassa perässä, ja toisaalta kuten tunnettua, alalla on haasteita. Kulttuurikeskustelua vaivaa Suomessa jossain määrin fatalismi, kun jotain ei ole niin sitä ei myöskään voi olla, siinä missä tarvitsee mennä vaikka vain Ruotsiin nähdäkseen lehtikritiikillä hyvin erilaisen aseman...ja toisaalta esitettiin että tähtikriitikoiden asema on kansainvälisesti ollut jo nousussa, siinä määrin että kriitikon brändi voi jo olla suurempi kuin julkaisualustana olevan median, jolloin kriitikot voivat kerätä ne pennosensa suoraan tilattavissa olevilla uutiskirjeillä lehtiin kirjoiteltavan uutuuksia esittelevän pistekritiikin sijaan.
Pysähdyin juttelemaan joidenkin tuttujen kanssa, joten tulin ennakoidun Tiedetorin puheeseen 'Voiko maailma pelastua tutkimuksen avulla' juuri kun se alkoi...ja kaikki istumapaikat olivat täynnä, ja reunoilla seisovia ihmisiäkin oli sen verran että en jäänyt kuuntelemaan. Sama oli kuulemma ollut edellisenkin Tiedetorin keskustelun kanssa, eli vaikka henkilökohtaisesti harmittikin, että jäi väliin, niin laajemmin voin ilahtua että tiedekeskustelut vetivät niin hyvin yleisöä.
Seuraavaa sentään pääsin kuuntelemaan, eli keskustelua mihin tiedekirjoja tarvitaan (vetäjänä Tiina Raevaara, puhujina Maria Lassila-Merisalo, Ville Lähde ja Leena Kaakinen). Ja puheena on siis nimenomaan tiedekirjat, vaikka puhujat suhtautuivatkin varsin avoimesti millä tavalla sitä vertaisarvioitavaa tiedettä sitten ilmaistaan. Esiin nousi tiedekirjallisuuden vastapaino tieteellisille artikkeleille, joita tutkijat toki joutuvat kirjoittamaan koska niiden tehtailulla kerätään akateemisia meriittejä, mutta laajemmat kirjat taas kokoavat ja kehittävät ajatuksia eri tavalla ja uudessa mittakaavassa. Ja jos käsitellään vaikkapa suomalaisittain tärkeitä aiheita, niin suomen pitäisi pysyä myös tieteen kielenä.
Vaihdetaan lavaa, ja suunnataan somettajapainotteisempaan kirjagrammin esikoiskirjapaneeliin, vetäjänä Anne Martin ja puhujina Taina Niemi, Sanni Ylimartimo ja Salli Kari (sori, ei kuvaa...olin hankalassa kulmassa ja paneeleita on hankala kuvata niin että kaikki ovat suunnilleen edustavina). Eli neljä esikoiskirjailijaa kertoivat vaihtelevista teistään miten kirja tuli kirjoitettua ja julkaistua, ja myös prosessin sosiaalisuuden merkityksestä, tapahtui se sitten kirjagrammissa tai kirjoittajakoulutuksessa (ja toki myös somen merkityksestä kirjan vastaanotossa).
Taas pysähdyin juttelemaan ihmisten kanssa sen verran pitkään että missasin alun 'Mitä ovia kirjallisuus avaa maailmalla'-keskustelussa kirjallisuusviennistä (eli tästäkään ei kuvaa). Huomioitiin että yksittäisten tekstien ohella viedään yhtä lailla myös kokonaisia maailmankuvia, ja Pirkko Saisio pohti erona kirjallisuuden vastaanotossa, että Suomessa pohditaan paljon mitä kirjailija haluaa sanoa, mutta tunnelman huomioiminen on aliedustettuna...
Seuraavaksi vaihteeksi yksittäiseen kirjaan keskittyvä ohjelma, elli Ville Hänninen puhumassa kirjasta Pekka Puupää alusta loppuun (haastattelijana ei-Markku-Jalava Urpu Strellman). Eli aiheena nimenomaan Fogelin sarjakuva 20-luvun puolivälistä 50-luvulle. Itse olin aikoinaan lukenut näistä lähinnä loppupään tuotantoa, jolloin sarja keskittyi lähes täysin perhe-elämän sattumuksiin, mutta ilmeisesti alkupuolella on paljon myös yhteiskunnallisempaa juttua, aikakauden poliittisia myllerryksiä (joita 20-30-luvuilla riitti), osuuskauppa-asiaa, matkakertomuksia...sarja on siis monimuotoisempi kuin mitä oletin, ja monimuotoisuus oli yllättänyt myös Hännisen. Ja sen puolesta sarjan ansioksi nykylukijalle nostettiin erityisesti sen tuoma ajankuva, se on erinomainen tapa tutustua aikakauden tavalliseen elämään ja ajatusmaailmaan (tämänhän olen huomioinut aiemmin itse kuin myös Kyösti Salovaara, että populaarikulttuuri tuo usein esiin paremmin ja elävämmin oman aikansa ilmapiirin kuin korkeamman kulttuurin klassikot...)
Ja sitten vielä Tiedetorille, taas vähän myöhässä. Reetta Kettusen haastattelemana Iina Kohonen (Kaksipäinen koira ja muita eläimiä Neuvostoliiton tieteessä) ja Tiina Raevaara (Ikuisen elämän lyhyt historia), ja aiheena tieteen, ja taiteenkin, etiikka, kuolema ja elämä. Neuvostoliitossa tiede nähtiin usein siinä määrin kaikkivoipana, ettei sillä kovin paljoa eettisiä rajoja ollut (joskus ideologisia siitä mitä voitiin tutkia ja mitä ei), mutta kyllähän nähtiin, että myös muualla ja myös nykyaikana rajat kyllä venyvät, ja vaikuttaa siltä, että tieteelle tosiaan sallitaan hyvinkin paljon, koska tutkimuksissa nähty hyöty arvioidaan usein tärkeämmäksi...ja toisaalta niin lainsäädäntö kuin julkinenkin keskustelu etiikasta laahaa usein perässä, ne tapahtuvat vasta kun tutkimus on jo tehty.
Ja kuolema tulee vääjäämättä, mutta hyvää elämää edistää mm. kirjamessut.
Tälle keskustelulle oli varattu tunti, ja eron kyllä huomasi puolen tunnin ohjelmaan: keskustelijoilla oli kunnolla aikaa puhua aiheestaan, jolloin päästiin ihan kunnolla aiheisiin käsiksi, mikä kuuntelijaa ihastutti.
Näiden sessioiden välissä tuli toki myös kierreltyä salissa, juteltua tuttujen kanssa, ja hieman myös ennestään tuntemattomien, katseltua osastojen kirjatarjontaa, bongattua paljon kiinnostavanoloisia kirjoja...minulle kirjamessujen yksi tärkeä anti on katsella pienten kustantamojen tarjontaa, koska niitä ei helposti näe kirjakaupoissa, eivätkä ne aina nouse niin esiin medioissakaan, sosiaalissa tai perinteisissä. Ja olihan taas kaikenlaista kiinnostavaa ilmestynyt (ostot pidin kyllä nyt minimissä, mutta nimikkeitä laitoin mieleen).
Ja niin alkoi väsyttää sen verran, että vaikka illansuussa olisikin ollut vielä jotain kiinnostavia puheita, niin en jaksanut jäädä odottamaan: huomenna sitten lisää.
2 kommenttia:
Minä jätin omasta raportistani kuvia pois, koska paneelikuvat, äh ja voi. En kehtaa mennä eteen kuvaamaan. Hieno raportti sinulta.
Mä otan kuvia yleensä vähän ennen alkua (kun kesken puheen on usein ärsyttävää alkaa kuvata) mutta silloin just puhujat vielä pyörii tuoleillaan, juo tai ovat muuten hankalasti...
Lähetä kommentti