12.7.2024

Raymond Chandler - The Long Good-Bye (Pitkät jäähyväiset)

Raymond Chandler The Long Good-Bye kirja dekkari englanti

Jatkan Raymond Chandler -tuntemukseni kasvattamista: muutaman olen lukenut, yhdestä blogannut, ja nyt sitten tämä uran loppupuolen kirja, lajityyppinä tietysti kovaksikeitetty dekkari ja sankarina yksityisetsivä Philip Marlowe.

A white night for me is as rare as a fat postman. If it hadn't been for Mr Howard Spencer at the Ritz-Beverly I would have killed a bottle and knocked myself out. And the next time I saw a polite character in a Rolls-Royce Silver Wraith, I would depart rapidly in several directions. There is no trap so deadly as the trap you set for yourself.

Marlowe tapaa sattumalta Terry Lennoxin, omalaatuisen mutta eittämättä charmantin miehen, jonka ajoittain holtiton alkoholinkäyttö vaatii huolehdintaa, mutta eräänlainen ystävyys Marlowen ja Lennoxin välille syntyy. Ja niinpä Marlowe auttaa, kun Lennoxille tulee äkillinen tarve siirtyä diskreetisti Meksikon puolelle: syytä voi jo epäillä, ja sellaiseksi paljastuu pian Lennoxin rikkaan vaimon väkivaltainen murha. Pian Lennox tavoitetaan pienestä meksikolaiskylästä, tunnustuksen ja itsemurhan tehneenä, joten juttu paketoidaan nopeasti ja siististi kasaan vaikka se aika paljon Marlowea häiritseekin (ja varsinkin kun useampikin henkilö käy vinkkaamassa että olisi paree jos juttua ei sen enempää tongittaisi).

Pian tämän jälkeen Marlowe saa toisen pestin: menestynyt kirjailija Roger Wade pitäisi löytää. Wadellakin on ongelmia alkoholin kanssa, ja nuori ja kaunis vaimo Eileen on huolissaan niin Waden ollessa poissa kuin läsnä. Ja tietysti tämä juttu ei ole ollenkaan niin yksinkertainen kuin miltä aluksi näyttää, ja asiat liittyvät toisiinsa...

Vaikka tarina on perinteiseen tapaan polveileva ja juonenkäänteitä riittää, ei tämä ihan niin labyrinttinen ollut, ja joitain käänteitä saattoi arvata jo ennalta ja tapahtumat keskittyivät kuitenkin pieneen joukkoon henkilöitä ja paikkoja. Mutta samalla tuntui että lukemistani Chandlereista tämä oli heikommasta päästä. Marlowen toiminnan perusteet ja motivaatiot tuntuivat usein köykäisiltä, romanttista moraalista omaehtoisuutta korostetaan mutta monta kertaa mietitytti miksi hän ylipäänsä niin innokkaasti menee mukaan juttuihin joissa kuitenkin korostaa pitävänsä etäisyyttä; Kerrontatyylin purevuus ei ollut oikein edellisten kirjojen tasolla, Chandler on kuitenkin tarjonnut paljon viehättäviä kielikuvia ja fraaseja jotka suorastaan haluavat tulla siteeratuiksi, mutta tässä niukemmin, ja myös ympäristökuvauksen elävyys on ollut kiinnostavaa, mutta vaikka mukana oli ehkä yhteiskunnallisesti kriittisiä sävyjä korruptiosta, poliisiväkivallasta yms. niin tämäkin puoli jäi jotenkin, no, vajaaksi.

Kirja kulki kyllä hyvin matkalukemisena joka vei mukanaan, ja ei siinä varsinaisesti mitään vikaa ollut, mutta se tuntui kaikin puolin vaimeammalta kuin mitä tohdin odottaa.  

Mutta löytyi tästä Helmet-haasteeseen osuma kohtaan 19. Suomi mainittu. "The first was a big, bond roughneck named Kuissenen or something Finnish like that. He jammed his massive bottom in the customer's chair and planted two wide, horny hands on my desk and said he was a power-sovel operator, that he lived in Culver City, and the goddam woman who lived next door to him was trying to poison his dog."

9.7.2024

Alba de Céspedes – Avant & après (ennen ja jälkeen)


Tällainen löytyi. Alba de Céspedes on nimenä tuttu, ja Kielletty päiväkirja on vilkkunut blogeissa ja muussa kirjallisuuskeskustelussa viime aikoina, mutta tätä teosta vuodelta 1956 ei kai ole suomennettu.

Irène, 35-vuotias roomatar, elättää itsensä journalistina: ehkä vaatimattomammin kuin siinä elämässä mitä äitinsä ja vanhempi sisarensa pitävät ainoana oikeana, sopivana ja tavoittelemisen arvoisena naiselle. Mutta ainakin boheemi intellektuelli tienaa oman elantonsa ja voi elää sellaista elämää kuin haluaa (johon kuuluu myös pitkäaikainen miesystävä, jonka kanssa ei ole ollut suunnitelmia mennä naimisiin, ja joukko muita liberaaleja ystäviä, niin naisia kuin miehiä).

Kirjan alussa Irènen taloudenhoitaja Herminie (tai kirjassa sanotaan “bonne”, mutta “piika”-sanalla on nykysuomessa epäilemättä huonompi mielikuva kuin mikä tähän sopii) ilmoittaa lähtevänsä, palaavansa edellisen työnantajansa talouteen: rikkaan naisen joka kohteli Herminiea huomattavsti huonommin kuin Irène. Tämä hämmentää Irènea, ja samoin talouteen syntyvä sosiaalinen aukko, kuin ystävän lähtö...

Ja tämän hämmennyksen seassa Irène sitten pohtii omaa elämäänsä, miten ja millä ehdoilla se on rakennettu ja miten siihen on päädytty, mitkä ovat olosuhteet, jotka ovat tähän johtaneet.

Ei tämä siis mitenkään juonivetoinen kirja ole, iso osa kirjasta on Irènen pohdintaa ja muistelua. Kirjaa ei ole jaettu mitenkään lukuihin ja kerronta seilaa edestakaisin nykyhetkessä ja ei-kovin-järjestäytyneessä menneessä, joten oli ihan työlästä yrittää pysyä mukana missä kohtaa milloinkin oltiin ja miten palapelin palat liittyivät toisiinsa, missä vaiheessa ja miten Maurice oli mukana elämässä kunnes ei enää ollut, ja Marthan luona Napolissa käytiin kahteen kertaan mutta onko tämä kohta nyt ensimmäinen vai toinen matka, ja miten se lehtiura käynnistyi...

Tyyli on siis enemmän psykologinen romaani, vaikkakaan jännästi tämä ei tunnu olevan oikein yksilöpsykologiasta kiinnostunut, vaan ennemmin tietystä elämäntavasta suhteessa toisiin elämäntapohin. Irène on tyyppi, samoin kuin ystävänsä, ja niin ovat myös Irènen äiti ja muut henkilöt, jotka elävät toisenlaista elämää. Sosiologinen romaani? Ja kirjailijan sympatiat ovat toki asettuneet puolueellisesti tässä vastakkainasettelussa, muttei tämä kuitenkaan manifesti ole, sitä rikkoo juurikin Herminien tuoma näkökulma, joka haastaa Irènen ymmärryksen niin itsestä kuin maailmasta. Hyvä ratkaisu nostaa Irènen ja Herminien suhde näin esiin, koska tämä on kirjan kiinnostavin osuus: aikalaisia ehkä provosoivat osiot joissa nainen elättää itsensä intellektuaalisella työllä eikä ole kiinnostunut naimisiinmenosta ovat nykynäkökulmasta tietysti koko lailla laimentuneet, kun taas Herminien näkemyksissä on yhä haastavuutta moneen suuntaan (Irènen työteliäs arki ei tarjoa samanlaisia mahdollisuuksia hohdokkaaseen haaveiluun kuin rouva Pasinottin joutilas rikkaan seurapiirirouvan puuhastelu, eikä tämän ystävällisyys tarjoa palvelusväelle mahdollisuuttaa nauraa tämän selän takana, talousvarojen omaan pussiin laittamisesta puhumattakaan...)

Helmet-haasteessa sopii vaikkapa kohtaan 35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa (sodan aikana Irène suuntaa Roomasta Napoliin, ja kun rintamalinja halkaisee reitin niin aikaa joudutaan viettämään piileskelemällä metsässä...)

30.6.2024

Kevään luetut

Lauri Pohjanpää - Sielukellot
Beryl Bainbridge - According to Queeney
Dino Buzzati - La fameuse invasion de la Sicile par les ours
Penelope Fitzgerald - The Means of Escape
Sembène Ousmane - Voltaïque
Miina Supinen - Apatosauruksen maa
Jean-Louis Fournier - La servante du Seigneur
Sempé & Goscinny - Le Petit Nicolas et les copains
Mooses Mentula - Musta timantti
Jean Rhys - Sleep It Off Lady
Erskine Caldwell - Tobacco Road
Georges Simenon - Le chien jaune
Holly Roth - The Sleeper
Taina Teerialho - Kesän tunnit Gravelin laskuopin mukaan
Yaël Hassan - Un grand-père tombé du ciel

Abraham Heschel - The Prophets
Michel Foucault - About the Beginning of the Hermeneutics of the Self
Jacques Ellul - Perspectives on Our Age
Yves Congar - Esquisses du mystère de l'Eglise
Theodor Kallifatides - Uusi maa ikkunani takana
Urszula Ledochowska - Testamentti
Jacques Maritain - The Things That Are Not Caesar's
Jacques & Raissa Maritain - De la vie d'oraison
Joanna Russ - How to Suppress Women's Writing
Mary Midgley - What Is Philosophy For

Willy Linthout - Het jaar van de olifant

Taas on vuosi puolessavälissä, joten listataan huhti-kesäkuun luettuja kirjoja: kuten perinteisesti, kaunokirjat on mukana kaikki, tietopuolelta hieman valikoidaan (ja lasketaan vain ne jotka olen lukenut suunnilleen kokonaan) ja sarjakuvista tuo yksi blogattu, luettuja on jonkin verran enemmän.

Helmet-haaste jolkottelee eteenpäin, n. 2/3 haasteesta tehty, mutta jäljellä on kyllä muutamakin varsin hankala kohta, johon ei ole vielä tietoa mitä niihin lukisi...ranskankielisten lastenkirjojen projektiin on kanssa tullut muutamia osumia, ja Afrikka-haasteeseenkin myös, joskin jälkimmäistä voisi vähän skarpata...

Ja mitä on luvassa kesään ja syksyn alkuun? No lisää kirjoja tietysti, ja muista muutoksista kerron sitten kun niitä tapahtuu. 


mies nainen x
englanti 160 143 1 304
suomi 106 65
171
ranska 119 44 2 165
saksa 54 14
68
japani 46 13
59
italia 51 3
54
ruotsi 24 14
38
venäjä 29 7 1 37
espanja 15 8 1 24
norja 12 5
17
tsekki 15 2
17
arabia 9 2 1 12
unkari 8 2 1 11
viro 8 2
10
tanska 7 2
9
puola 5 4
9
serbo-kroatia 3 3
6
muu 1
5 6
islanti 3 1 1 5
kiina 3 2
5
hollanti 2 3
5
portugali 2 2
4
kreikka 3
1 4
slovenia 2
1 3
slovakia 2 1
3
persia 2 1
3
iiri
1 1 2
latina 1 1
2
katalaani
2
2
bengali 2

2
turkki 2

2
albania 1

1
urdu 1

1
bulgaria

1 1
latvia 1

1
malta 1

1

700 347 17 1064

27.6.2024

Yaël Hassan - Un grand-père tombé du ciel (taivaalta tipahtanut isoisä)


Ranskalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden lukeminen jatkuu: tällä kertaa varsin tuotteliaan Yaël Hassanin esikoisromaani, joka näköjään ilmestyessään keräsi aika kasan lanu-palkintoja (Hassanilta ei vissiin ole suomennettu mitään).

Kymmenvuotias Leah-tyttö elää isänsä ja äitinsä kanssa Pariisissa: elämä on leppoisaa, mutta hieman Leahia harmittaa, että toisin kuin kavereillaan, hänellä ei juuri ole sukulaisia, ei tätiä, setiä, serkkuja ja varsinkaan ei isovanhempia: vanhemmat ovat vain kuitanneet, että näin se vain on. 

Kunnes käy ilmi, että itse asiassa Leahin äidin isä asuu New Yorkissa, mutta on nyt vanhoilla päivillään myöntynyt tulemaan asumaan tyttärensä perheen luo, vaikka välit eivät tietenkään ole olleet kovin läheiset ja lämpimät. Ja isoisä ei ole mitenkään helppo ja mukava persoona, ja erityisesti Leahin kanssa välit yltyvät jatkuvaksi kahnaukseksi...mutta miksi isoisä hermostui valtavasti Leahin luokkatoverin satunnaisesta antisemitistisestä kommentista? Ja keitä ovat vanhassa valokuvassa nuoren isoisän kanssa oleva nainen (joka ei selvästikään ole isoäiti nuorena) ja pieni tyttö joka näyttää aivan Leahilta? Pikkuhiljaa isoisästä alkaa paljastua uusia puolia ja suhde perheeseen ja erityisesti Leahiin käy lämpimämmäksi...

Olen aiemminkin kommentoinut näistä kirjoista nousevaa lapsikäsitystä, jossa korostuu lapsen ymmärtämättömyys ja tolkutonkin käytös: jonkin verran sitä on tässäkin mukana, joskin ymmärtävästi ja oikeutetustikin, ja aikuisten toimintaa kyseenalaistetaan selvemmin. Isoisän käytös varsinkin alussa on tosiaan varsin huonoa ja tämän hän joutuu myöntämään itsekin, ja vanhemmat myös pimittävät asioita ja tarjoavat selitykseksi että "ymmärrät sitten isompana". No ehkä niin, mutta nykyhetkessä Leah joutuu toimimaan nykyisen ymmärryksensä mukaisesti. (Samoin se koulutoverin antisemitistinen kommentti oli mitä hänen äitinsä oli sanonut, ei lapsesta itsestään tullut). 

Juutalaisuus on myös runsaasti esillä: Leahin perhe ei ole kovin aktiivisesti uskontoa harjoittavaa mutta isompina juhlina mennään toki synagogaan yms., isoisän suhde taas on kompleksisempi. Ja tietysti myös historiallisella ulottuvuudella: isoisä on ollut Auschwitzissa. Leah tietää maailmansodan tapahtumat yleisellä tasolla, on lukenut Anne Frankin päiväkirjan jne. ja isoisänkään lyhyt kuvaus ei lähde mihinkään kauhumaalailuihin mitä tapahtui, keskeinen pointti oli että isoisä, tämän ensimmäinen vaimo ja pieni tytär joutuivat leirille ja vain isoisä tuli takaisin (juonipaljastus mutta aikuiselle lukijalle varsin helposti arvattava sellainen). Merkityksellisempää on ollut miten se on vaikuttanut myöhempään elämään ja nykyhetkeen.

Ja tietysti sen tärkeyteen, että moinen ei unohtuisi. Ja, no, nykyinen Suomen eduskunta äänestää iloisin mielin luottamusta että on täysin jees olla natsi, Oulussa puukotellaan satunnaisia maahanmuuttajia julkisilla paikoilla, ja Ranskassa Front National on uhkaamassa vaalivoitolla...että miten menee noin niinku omasta mielestä?

Helmet-haasteessa laitan kohtaan 16. Kirjassa on valokuvia. Siis tarinan sisällä, kirjassa itsessään on Marcelino Truongin piirroskuvitus.

21.6.2024

Taina Teerialho - Kesän tunnit Gravelin laskuopin mukaan

Taina Teerialho Kesän tunnit Gravelin laskuopin mukaan romaani suomi

Taas minulle ennestään tuntemattomia kirjoja, jotka ovat jostain käsiin päätyneet: kirjailijalla on näköjään monenlaista tuotantoa, runoa, proosaa, näytelmiä niin aikuisille, nuorille kuin lapsille...Ja jonkin aikaa tätä kirjaa myös panttasin hyllyssä, että osuu sopivaan vuodenaikaan: ja hyvin sopi, nimen tunnit sijoittuvat alkukesään vähän ennen juhannusta.

Ollaan Satakunnassa pikkupaikkakunnan (ei mainita nimeltä, mutta Eurajoki) opistolla, jossa puuseppä Hande on keksinyt järjestää viikon mittaisen 'tee oma ruumisarkkusi'-kurssin, apunaan vanhempi kisälli Gravel. Kurssille ilmoittautuu yhdeksän naista, erilaisia ja eri-ikäisiä, osa ehkä enemmän uteliaisuudesta tai hetken oikusta, vaikka jotkut ovat ehkä ehtineet arkun käyttöä jo miettiäkin...  

Ja siinä on aika lailla kirjan idea. Ilmeinen verrokki on Antti Hyryn kirjat, kuten Uuni, tai Veikko Huovinen, esimes Havukka-ahon ajattelija: kirjan eteenpäin vievä voima on tekeminen, eikä sinänsä mikään jännittävien juonenkäänteiden luominen, miten tekeminen tekijöihinsä vaikuttaa, mihin ajatukset ja puheet menevät...

Joskin Teerialholla korostuu henkilökaartin laajuus: Gravel mainitaan kirjan nimessä ja tämän ja Handen näkökulmat saavat hieman enemmän sivuja, mutta myös Johanna, Pirjo ja muut tekevät oman osansa näkökulmahenkilöinä. Ja tavallaan lukukokemus tälläisellä henkilökaartilla on aika lailla samanlainen kuin mitä tällaiset kurssit varmaan ovat: kukaan ei tunne toisiaan mutta aletaan tehdä yhdessä jotain ja siinä keskenään aikaa viettäessä melkein ohimennen tulee kunkin elämästä ja luonteesta jotain ilmi, keneltä enemmän ja keneltä vähemmän, ja toisaalta aika paljon toki jää myös piiloon, harvemmin viikossa nyt ihan kaiken jakaviksi sydänystäviksi tullaan (ja romaanissakin on sivuja alle kaksisataa...). Tavallaan tämä teos sopii aiemmin blogissani esillä olleeseen hotellimiljööseen kirjallisuudessa: tämä kirja kuvaa samaa dynamiikkaa, joukkoa ihmisiä jotka ovat kaikki hieman irrallaan normaalista sosiaalisesta kontekstistaan ja eivät varsinaisesti tunne toisiaan mutta hetkellisesti viettävät paljon aikaa samassa paikassa.  

Tapahtumienkin puolesta tämä tuntuu sellaiselta kuin mitä tällaiset kurssit varmaankin usein ovat, kirjassa luodaan ennemmin kokemusta kuin dramaattista juonta. Kurssin aihepiirin vuoksi jutteluissa ja pohdinnoissa on toki myös kuolema, ruumiillisuus ja muut elämän peruskysymykset esillä, ja näiden kohtaaminen on toki myös kurssin sivutuotetta, jota tehdään muun tekemisen ohella ja vakavistakin aiheista huolimatta kirja pysyy kesäisen leppeänä. Miellyttävä hienovarainen teos, ainakin edellämainittujen Huovisen ja Hyryn ystävät voisivat tästä nauttia...

Helmet-haasteessa sopii mm. kohtaan 43. Kirjalla ei ole päähenkilöä: ryhmän eri henkilöt ovat sen verran esillä että kukaan yksittäinen ei nouse päähenkilöksi. Ja muitakin lukukokemuksia löytyi: Hannu, Pirja, Anu, TS...

15.6.2024

Holly Roth - The Sleeper

 

Tällainen kirja oli tipahtanut käsiin, ja tiiviytensä puolesta ehti vielä dekkariviikolle.

En ollut ikinä Holly Rothista kuullut, ja kun kirjailijaa googlasin, haun kärjessä oli parikin sivua teemalla "unohdettu kirjailija", eli oletettavasti ei ole kovin moni muukaan. Atlantin molemmilla puolilla vietetyn lapsuuden jälkeen Roth aloitti mallina mutta vaihtoi pian uran journalismiin, ja kirjoitti 50-luvulla nipun jännäreitä, niin romaaneja kuin novelleja, pääasiassa vakoiuun ja salaisiin agentteihin keskittyen. Tuotanto oli ilmeisesti aikanaan varsin suosittua mutta on sittemmin tosiaan jäänyt hieman jännärigenren alaviitteeksi...

Päähenkilö Robert Kendall on freelance-lehtimiehenä kaukana loistokkaasta ja tietää sen itsekin, mutta on saanut kuitenkin ison keikan: vakoilusta ja maanpetoksesta tuomitun armeijan luutnantti Hollisterin haastattelun ja henkilökuvan luonnin. Armeija on ollut myötämielinen tähän PR-mielessä mutta on tietysti tarkastanut jutun ettei siinä ole mitään arveluttavaa.
Vähän haastattelun jälkeen Hollister teki sellissään itsemurhan, ja juttusarjan ensimmäinen osa on jo ilmestynyt, mutta nyt joku tai jotkut haluavat keinolla millä hyvänsä käsiinsä jo artikkelisarjan loppuosat: onko kyseessä innokkaat lukijat jotka eivät halua odottaa muutamaa viikkoa että voisivat lukea ne lehdestä, vai onko haastattelussa piilossa sittenkin jotain...?

Roth on kirjoittanut sujuvan pulp-jännärin: tarina on napakka, jännitystäkin luodaan onnistuneesti, henkilöissä ei ehkä ole paljoa syvyyttä mutta tarpeeksi sympaattisuutta kuitenkin, niin Kendall kuin Marta Wentwirth (nuori nainen joka saattaa olla Hollisterin kätyri tai sattumalta mukaan ajautunut viaton) ovat tarpeeksi kehitettyjä että näiden kohtalosta välittääkin. Ja kirjalla oli mittaa noin 150 sivua, eli mukana ei ollut mitään ylimääräistä (ja sama tiiviys leimaa ilmeisesti muutakin tuotantoa, Roth ei jaarittele).

Tämä on ilmestynyt alunperin 1955 ja tarinan politiikka on, no, 50-lukulaisesti yksinkertaista: Hollister oli kommunistiagentti, mutta ei sen syitä tai sisältöä sen kummemmin käsitellä, kommunismi on vain yksiselitteisesti ei-amerikkalaisuutta. Ja vastaavasti myöhemmät vuosikymmenet suhtautuisivat ehkä "omiin" hieman epäluuloisemmin ja kyynisemmin...yhteiskunnallinen ulottuvuus on kirjassa sivuosassa, ehkä enemmän kuin mitä moderni agenttitarinoiden lukija haluaisi.

Niin, tämä on taitavasti kirjoitettua pulppia, mutta epäilemättä aika paljonkin sellaista jää nopeasti unohduksiin, jos ei jotain erityistä elossapitävää koukkua ole (moni jännäri muistetaan menestyksekkäästä filmatisoinnista, mutta niitä ei Rothin tuotannosta ole tehty, joitain tv-sovituksia kyllä). Tämän ilokseni luin ja voisin lukea jonkun toisenkin kirjansa jos sellainen sattuu käsiin putoamaan, mutta en kyllä osaa sanoa ansaitsisiko Roth olla enemmän kuin amerikkalaisen pulp-jännärin alaviite. 

Sinänsä kiinnostavaa kyllä on, kuinka paljon näiden kirjoittajissa ja Rothin aikalaisissa oli naisia: olen aiemmin lukenut mm. Patricia Highsmithia, Dorothy Hughesia ja Vera Casparya, mutta ilmeisesti näitä Rothin tapaisia puoliunohdettujakin on paljon...

Helmet-haasteessa menköön kohtaan 7. Kirjassa rakastutaan: tulkitsen että näin käy.

13.6.2024

Georges Simenon - Le chien jaune (keltainen koira)

Georges Simenon Le chien jaune dekkari romaani ranska

Luen taas Georges Simenonin Maigret-kirjasarjaa pikkuhiljaa sekalaisessa järjestyksessä: edellisen näköjään luin vuosi sitten bloggaajien dekkariviikolle, ja nyt taas samaan tapahtumaan.

Tämänkertainen teos on sarjan alkupäätä, alunperin vuodelta 1931, ja hieman erilainen kuin aiemmin lukemani Maigretit: olen aiemmin maininnut että nämä kirjat eivät oikein sovi perinteisiin dekkariraameihin, ne eivät ole kummoisiakaan arvoitusdekkareita (lukijalla ei ole oikein mahdollisuutta päätellä itse tapahtumia ennen kuin ne kirjassa paljastetaan) mutta myöskään varsinaisiksi jännäreiksi tai trillereiksi ne tapaavat olla liian rauhallisia ja meditatiivisia. Ne ovat kirjaimellisesti rikosromaaneja, romaaneja joissa tapahtuu rikos. Simenon kuvaa yhteiskuntaa, sen kerrostumia ja henkilöitä, ja Maigretin rikosten ratkonta mahdollistaa liikkumisen yhteiskunnan kaikissa kerroksissa. 

Tämä Keltainen koira on selvemmin kiinni dekkarin perinteissä: tapahtumia, juonenkäänteitä ja jännitystä oli paljon enemmän, ja tätä myllerrystä kontrastoidaan Maigretin suhteettoman rauhalliseen käytökseen ja passiivisuuteen, ja loppuun on laitettu klassinen parlour scene, jossa kaikki keskeiset henkilöt (ne jotka ovat elossa) kootaan yhteen ja etsivä kertoo mitä on oikeasti tapahtunut ja paljastaa kuka on syyllinen, mihinkin rikokseen. Ei tämäkään siis oikeasti ole arvoitusdekkari, lukijalla ei ole ollut mahdollisuuksia keksiä tapahtuman taustoja ja käänteitä ennen kuin ne lopussa kerrotaan, mutta selvemmin ollaan kuitenkin formaatissa kiinni.

Kirja sijoittuu kokonaan Concarneaun pikkukaupunkiin Bretagnen rannikolla, jossa myöhään eräänä marraskuisena iltana herra Mostaguen kotiinsa suunnatessaan sytyttää kadulla sikarin, ja tulee ammutuksi. Ei kuolettavasti, ja oikein mitään syytä ampumiselle ei tunnu olevan, mutta selvästi ampuja on ollut väijymässä eikä kyseessä ole mikään vahinko.

Maigret sattuu olemaan työasioissa lähistöllä, joten tulee paikallisen kollegansa mukana tutkimaan tilannetta, ja jututtaessa ampumapaikan lähellä olevassa ravintolassa paikkakunnan silmäätekevien herrojen seuruetta, joka mielellään kyseisessä ravintolassa istuu, huomataan että baarin Pernod- ja calvados-pulloihin on lisätty aimo annos strykniiniä, ja kyseiset juomat ovat tunnetusti kyseisen seurueen suosikkeja...ja kun tapahtumat eivät suinkaan pääty tähän, nousee Concarneaussa paniikki murhanhimoisesta mielipuolesta, kaupungin pormestari ottaa toistuvasti yhteyttä poliiseihin vaatien tietoja, toimintaa ja pidätyksiä, ihan sama kenet pidättävät...ja mistä tulee se laiha keltainen koira, joka pyörii usein siellä missä tapahtuu ja josta kukaan ei tunnu tietävän kenelle se kuuluu?

Ja kaiken sekasorron keskellä liioitellunkin rauhallinen Maigret ei hötkyile, korostaa ettei hänellä ole mitään metodia ja hillitsee virkaintoista kollegaansakin tekemästä liikoja johtopäätöksiä. 

Jep jep, viihdyttävä teos tämä kyllä oli. Eroja aiemmin lukemiini Maigreteihin huomasi, tämä on yhä tiukemmin dekkariperinteessä mukana vaikka myöhempien kirjojen suunta onkin myös näkyvissä. Ja toisaalta nimenomaan tästä kirjasta tuli myös mieleen että tämä tarina voisi löytyä myös Jérôme K. Jérôme Bloche -sarjasta (Bloche olisi tosin ennemmin se Maigretin innokas nuorempi kollega). Samoin yhteys on myös Jean-Patrick Manchetten poliittisesti värittyneisiin trillereihin: rikosjutun siivin Simenon kommentoi yhteiskuntaa ja tässä kirjassa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kysymykset ovat kyllä vahvasti vaikuttamassa tapahtumiin.

Helmet-haasteessa tämä voisi olla vaikkapa 13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu. Maigretin tuttuun Pariisiin ollaan vain puhelinyhteydessä ja toki muidenkin paikkojen tapahtumat vaikuttavat, mutta koko kirja oleskellaan Concarneaussa.