10.3.2026

Monika Peetz - Seitsemän päivää ilman


Paastonajalle temaattista lukemista paastoamisesta.

Jokunen vuosi sitten luin Monika Peetzin kirjan Tiistaisiskot, viiden varsin eriluontoisen kölniläisnaisen ystäväporukasta, joka päättää tehdä yhdessä pyhiinvaellusmatkan Lourdesiin. Aihe sai tarttumaan kirjaan, mutta olin siihen muutenkin tyytyväinen: viihdekirjasta on kyse varsin karrikoiduilla henkilöillä, mutkattomalla kielellä ja lyhyillä luvuilla siivitetyllä page turner -juonenkuljetuksella, mutta kulkipa se juoni sitten hyvin, ei liian itsestäänselvillä käänteillä ja kepeää tyyliä ryyditettiin riittävällä substanssilla, viihdettä muttei höttöä.

Nyt sitten vuoroon kirjan varsin itsenäinen jatko-osa (suom. Maikki Soro), pari vuotta myöhemmin: elämätilanteissa on muutoksia edellisen kirjan jäljiltä, ja vaellukseen viittaillaan aika ajoin mutta luulenpa ettei edellisen osan lukeminen ole välttämätöntä ymmärtääkseen kuka on kuka. Ja taas suunnitellaan yhteistä matkaa, tällä kertaa linnahotelliin viettämään viikon paastokuuriretriittiä. Tarkoitus on vapautua kehon myrkyistä, rentoutua ja ottaa paussi arkielämästä työ-, perhe- jne. huolineen (vaan kun niitä huolia tuodaan mukana niin tokihan ne pulpahtavat pintaan, mutta onhan sekin mahdollisuus eräänlaiseen vapautumiseen). Ja matkan suunnittelijalla on oma agendansa: Evan äiti on kieltäytynyt koskaan kertomasta kuka tämän isä on, mutta Eva sattuu saamaan selville että kriittisenä ajanjaksona äiti on ollut kyseisessä linnassa, ehkä sieltä paljastuu jotain lisää...

Ja niin, taas kerran varsin erilaiset persoonat tekevät asioita yhdessä, ja draamaa riittää mutta ystävyys kantaa. Edellisen osan piirteet pätevät tähänkin, viihteellä ja vauhdikkaalla juonenkuljetuksella mennään, tosin kun nyt ollaan yhdessä paikassa niin sivuhenkilöt saavat tärkeämmän roolin (ja näitä riittää, joten osa saattaa mennä sekaisin että kuka oli kuka ja mitä nämä tekivät. Romantiikkaa on varsin säästeliäästi, toki parisuhteet ja mieskuviot ovat yhtenä aiheena, mutta Bechdel-testi läpäistään suorin vartaloin kerien ja "mitä hän ajattelee minusta"-vatvonnan sijaan isompi kysymys onkin useammin "niin, mutta mitä minä haluan" (ehkä se on se keski-ikä joka tuo uutta perspektiiviä). Vastaavasti äiti-tytär-suhde ja menneisyyden kaivelun vastuut ja vaarat ovat myös omassa tärkeässä osassaan...Ja vaikka asiat loksahtelevat lopussa näppärästi paikoilleen, on lopuissa kuitenkin sopivasti rosoisuutta ja avoimuutta, ihan niinkuin piti ei ehkä mene mikään mutta tarpeeksi hyvin.

Kirjan ovat lukeneet myös Lina ja Sanna. Ja Helmet-haasteessa tällä saa vaikkapa kohdan 32. Kirjan kannessa tai nimessä on linna.   

7.3.2026

Helena Anhava - Murheellisten kuullen on puhuttava hiljaa


Sitten runoutta: Helena Anhavan runoja olen aiemmin parin kirjan verran lukenut, nyt vuoroon esikoiskokoelmansa vuodelta 1971.

Ja tunnistettava tekijä on jo näissä. Aforistista tiheyttä näkyy jo jonkin verran, vaikka suuri osa runoista pysyykin suhteellisesti ottaen pitempinä (eli monelle muulle runoilijalle nekin ovat tiiviitä ja lyhyitä), mutta arjen havainnointi, hillitty tunnelmallisuus ja melankolisuus ovat jo vahvasti mukana. Kun esikoiskirjasta on kyse, niin mietitytti kuinka pitkältä ajalta runot mahtavat olla ja onko nämä jossain kronologisessa järjestyksessä (ensimmäisessä runossa odotetaan kuolinsanomaa ja toisessa mainitaan vanhemman kuolema: Anhavan isä kuoli jo 1962 mutta juuri googlasin että äiti oli kirjan julkaisun aikaan elossa; samoin ensimmäisessä runossa mainitaan kuusivuotias lapsi, ja loppupuolella taas lapset lähestyvät jo aikuisikää...)

Vaikkei vieläkään ihan suosikkieni joukkoon nouse, niin on näitä kuitenkin miellyttävä lukea, havainnoinnissa on terävyyttä ja ja hillittyä pienimuotoisuutta ryydittää purevuus ja moraalinen selkäranka (myöhempien aikojen tapaan erityisesti pasifismi tulee esiin tässäkin). Varmaan siis luen lisääkin. Ja Helmet-haasteessa voisin ottaa vaikka kohdan 16. Kirjailija on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai nuorille (huomasin tuotannossa myös lastenkirjan).

Nyt kun he ovat kasvaneet tappajan ikään
minun mieleni kääntyy tuskasta nurin.
Joskus ajattelen että äitien murhe
on tullut minuun geenejä pitkin.
Olenko kertonut
että isoäidilläni oli viisi poikaa
joista kaksi jäi veljessotaan
- heidän muistonsa nukkuu harjulla
kahden veden välissä -
viisitoistias Ahvolaan,
keskimmäinen vankina Maitiaislahdelle,
hänet kaivettiin lakanaan käärittynä joukkohaudasta
toukokuun lopulla,
tunnistettiin sormista.
Miten kasvoille oli käynyt
sitä ei koskaan sanottu ääneen.

Ovat kasvaneet miehen kokoon
ja äkkiä näen heidän kulkevan ovissa
kaikenikäisinä: ryömien, kontaten,
pitkin hiuksin, haivenparroin,
eikä äiti minussa suostu uskomaan
että olisi mitään
minkä puolesta nuoren olisi kuoltava.
Joka kerta kun poika syntyi
minä ajattelin: sodalle en sitä anna,
minä vaikka piilotan sen. 

3.3.2026

Kirjasomen Blogistania-kirjapalkinto 2025

Kirjasome punnitsee taas menneen vuoden parhaat kirjat: äänestys alkaa parin viikon kuluttua, eli vielä ehtii lukea jotain tärppejä.

Kenelle: Voit osallistua, jos sinulla on kirja-aiheinen blogi, julkinen Instagram-, TikTok- ,Goodreads, StoryGraph- tai YouTube-tili.
  
Äänestettävät: Vuonna 2025 julkaistut kirjat, joista olet tehnyt arvion jollakin näistä kanavista. Lisää arvioiden linkit äänestyslomakkeeseen. Toimimattomat linkit mitätöivät äänen.
  
Milloin: 16.03.2026-21.03.2026. Tulokset julkistetaan ma 23.3.2026

Äänestäminen on tänä vuonna entistäkin tärkeämpää, sillä haluamme kehittää perinteikästä palkintoa edelleen. Äänestyslomakkeella pääset vaikuttamaan siihen, millä nimellä palkinto tunnetaan jatkossa!
  
 Pisteytys:
  
1.⁠ ⁠kirja = 3 pistettä
2.⁠ ⁠kirja = 2 pistettä
3.⁠ ⁠kirja = 1 pistettä

  
Lisäohjeet lomakkeella!
  

 
Blogistanian Finlandia 2025

Kirjavaikuttajien tunnustus kotimaiselle kaunokirjallisuudelle.
Vuonna 2025 Suomessa julkaistu suomen-, ruotsin- tai saamenkielinen kauno-, runo- tai novellikokoelma sekä sarjakuva.
Äänestys järjestetään jo 15. kerran!

Vastuutili: Sivujasivuja
 
Blogistanian Globalia 2025
  
Kirjavaikuttajien tunnustus kaunokirjalliselle käännöskirjallisuudelle. Vuonna 2025 Suomessa julkaistut suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännetyt kauno-, runo- tai novellikokoelmat sekä sarjakuvat.
 Äänestys järjestetään 15. kerran!
  
 
Blogistanian lastenkirjallisuuden Kuopus 2025
  
Tunnustus kirjavaikuttajien arvostamille, alle 12-vuotiaille suunnatuille lastenkirjoille. Vuonna 2025 julkaistut suomen-, ruotsin- tai saamenkieliset sekä näille kielille käännetyt lastenkirjat mukaan lukien sarjakuvat ja kuvakirjat. Huom! Lasten ja nuorten tietokirjoja äänestetään Blogistanian Tieto-kategoriassa! 
Äänestys järjestetään 13. kerran, nyt toisen kerran palkitaan sekä lasten- että nuortenkirja!
  
 
Blogistanian nuortenkirjallisuuden Kuopus 2025
  
Tunnustus kirjavaikuttajien arvostamille, yli 12-vuotiaille suunnatuille nuortenkirjoille.
Vuonna 2025 julkaistut suomen-, ruotsin- tai saamenkieliset sekä näille kielille käännetyt nuorten- ja YA-kirjat mukaan lukien sarjakuvat ja kuvakirjat. Huom! Lasten ja nuorten tietokirjoja äänestetään Blogistanian Tieto-kategoriassa! 
Äänestys järjestetään 13. kerran, nyt toisen kerran palkitaan sekä lasten- että nuortenkirja!
  
Vastuublogi: Yöpöydän kirjat
 
Blogistanian Tieto 2025
  
Tunnustus kirjavaikuttajien arvostamille tietokirjoille.
Vuonna 2025 julkaistut suomen-, ruotsin- tai saamenkieliset sekä näille kielille käännetyt tietokirjat, esseet, elämäkerrat, asiaproosa, pamfletit ja oppaat. Huom! Myös lapsille ja nuorille suunnattu tietokirjallisuus! 
Äänestys järjestetään 13. kerran!
 
Vastuublogi: Jotakin syötäväksi kelvotonta
 
 
Eli olen tänä vuonna taas mukana laskemassa ääniä ja julistamassa tämän kategorian voittajan ja muut menestyneet.   
 
Tässä osastossa on perinteisesti ollut mukana joitain varsin vaikeasti luokiteltavia tapauksia, onko jokin kirja esim. omaelämäkerrallista muistelmaa vai autofiktiivistä kaunokirjallisuutta (jälkimmäiset kuuluvat Finlandian tai Globalian piiriin) tai onko tietokirja aikuisille vai lapsille suunnattu (päädyimme sisällyttämään tänä vuonna kaikki tietokirjat tähän kategoriaan, kun päällekkäisyys on ajoittain johtanut äänten hajaantumiseen): seuraamme epäselvissä tapauksissa kustantamojen tarjoamia luokitteluja, onko kustantaja luokitellut kirjan kauno- vai tietokirjaksi, silloinkin kun olisimme henkilökohtaisesti kustantajan kanssa eri mieltä.

Kysymyksiä saa esittää, ja epäselvyyksissä suorastaan pitää, parasta tietoahan tässä haetaan.

1.3.2026

Johann Wolfgang von Goethe - Torquato Tasso


Sitten näytelmiä: Johann Wolfgang von Goethea olen aiemmin jonkin verran lukenut, nyt vuorossa näytelmä toisesta kirjailijasta, 1500-luvun suuruudesta Torquato Tassosta. (suom. Juhani Siljo: ilmeisesti tästä olisi uudempi painos jonka kieliasua on tarkastanut Otto Manninen)

Toiminta keskittyy lyhyeen aikaan Ferraran herttuan kartanossa, ja viisinäytöksisessä näytelmässä on tasan viisi roolia, eli taloudellisesti mennään. Nuori runoilija Tasso on saavuttanut jo nimeä ja arvostusta, ja näytelmän tapahtumahetkenä on saanut valmiiksi pääteoksensa Vapautettu Jerusalem. Hän on asunut Ferrarassa herttuan suojattina jo aimo tovin, vaikka sieltä kuuluukin mainintoja että olisi tervetullut myös vaikka Medicien Firenzeen...mutta herttua Alfonso haluaa pitää Tassosta kiinni, koska lahjakkaiden taiteilijoiden mesenointi on aikakauden Italiassa valtiaiden yksi nokittelumuoto. Tasso on myös rakastunut herttuan sisareen...

Mutta oleskelu Ferrarassa käy kyllä kasvavan jännitteiseksi, koska Tasso ei ole mitenkään helppo ihminen, hyvin äkkiväärä, ailahteleva, paranoidi (ja näköjään perustuu todellisuuteen, runoilijan mielenterveydelliset ongelmat ovat dokumentoituja). Naiset symppaavat (vaikka vastakaikua rakkaudelle ei herttuan sisarelta olekaan tulossa), herttua suhtautuu ymmärtäväisesti kun ei halua päästää runoilijaa omasta vaikutuspiiristään, mutta kahnauksia tulee ja Tasso alkaa pyristellä lähteäkseen käymään vanhojen ystäviensä luona toisaalla.

Hm. On todettava että Siljon käännöksessä näkyy ikä, ehkä se myöhempi versio olisi ollut parempi. Samoin en tiedä, onko käännöksen vai alkuteoksen piirre, että puhujilla ei juuri ole omaa rekisteriä, kaikki puhuvat samalla ylevällä nuotilla, joten vaikka henkilöitä ei ollutkaan montaa, niin nämäkin olisivat voineet erottua toisistana hieman paremmin (asiaa ei auta, että kaksi naisroolia jäivät aika persoonattomiksi). 

Mutta Tasson persoona kuitenkin kehittyy ihan kiinnostavan malliseksi, rajaus on tiukka mutta siihen on valittu hyvinkin tärkeä episodi joka paljastaa samalla laajemmin henkilön elämää. Ja toki on viehättävää lukea yhteiskunnasta, jossa valtiomiesten ylpeilyn aihe on haalia vaikutuspiiriin taitavia taiteilijoita tekemään taidetta, jossain joskus sivistys on jotain merkinnytkin (vaikka omat konfliktinsa tuokin aiheuttaa).

Helmet-haasteessa menee kohtaan 27. Kirjassa on puutarha.   

24.2.2026

Sangeeta Bandyopadhyay - The Yogini


Tällaisen olen poiminut joskus mukaani, koska vaikutti kiinnostavalta, ja vaikka Sangeeta Bandyopadhyay ei ollut ennestään tuttu, niin ei bengalista käännettyä kaunoa niin usein tule vastaan...

Päähenkilömme Homi on 27-vuotias nainen Kalkutassa, menestyksekäs työ TV-tuottajana, intohimoisesti naimisissa yhtä lailla menestyksekkään miehen kanssa, viehättävä asunto ja ystäväpiiri...hieman dysfunktionaalinen perhe toki molemmin puolin, mutta Homi on oppinut pitämään näihin sopivaa etäisyyttä. Ja eräänä iltana häntä lähestyy mies, hinduaskeetti, joka sanoo olevansa Homin kohtalo. Mies ilmestyy aika ajoin myöhemminkin, mutta kukaan muu ei näytä häntä näkevän, ja samalla Homi alkaa miettiä yhä enemmän kohtaloa, ja alkaa punnita uusiksi elämäänsä, perhesuhteitaan, avioliittoaan, työtään...

Ööh, täytyy kyllä sanoa että aika iso osa kirjasta tuntui menevän minulta ohi. Ei-kovin-paksussa kirjassa riitti henkilöitä sen verran että näissä oli vaikea pysyä mukana että kuka on kuka ja mitä nämä kirjassa tekevät, ja kun näkökulmahenkilön elämä ja käytös on kasvavan eksentristä ja surrealistista, niin ei paljoa auta. Ja paljon on puhetta kohtalosta, jossa käsitteenä on intialaisissa filosofioissa ilmeisesti hyvinkin paljon sävyjä, joita hieman kirjan alussa selitettiin, mutta en ole varma kuinka paljon tajusin (mutta ilmeisesti yhtenä aiheena on että kuinka paljon Homia todella ohjaa kohtalo, ja kuinka paljon näennäisestä toimintaa ja tapahtumia sitovasta kohtalosta on illusorista, tai jopa Homin tekosyy ottaa etäisyyttä perheeseen, työhön, aviomieheen, kaikenlaisiin sidoksiin ja vastuisiin...

Ja joka tapauksessa jälkimmäisellä puoliskolla tulee odottamaton juonenkäänne jossa ihan vaan tipahdin kärryiltä, että mitä tässä oikein tapahtuu, eikä niille kärryille enää noustu.    

Vaikea sanoa, olisiko tämä vaatinut enemmän sellaisen kulttuurisen kontekstin ymmärtämistä, joka minulta puuttuu, vai onko kyseessä teos jossa alunperinkin muutama kutkuttava idea ja tyylikäs kohtaus muodostavat pintasilauksen, jonka alta löytyy kovin niukasti substanssia, kokonaista koherenttia kirjaa (muutama kutkuttava idea ja tyylikäs kohtaus siis kyllä löytyy). Jätän kysymyksen auki. 

No, Helmet-haasteessa tämä on 22. Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on sana sininen 

20.2.2026

Tito Colliander - Ristisaatto


Vaikka nimenä on tullut varsin usein vastaan, ei ole aiemmin tullut Tito Collianderia luettua. Tämä varhainen romaaninsa sattui olemaan tarjolla ja sopii hyvin Suomen kirjat -haasteeseeni (julkaisuvuosi 1937), joten tartutaan. Suomennos on Kyllikki Härkäpään.

Teos jakautuu kolmeen osaan: ensimmäisessä osassa ollaan vallankumouksen jälkeisessä Pietarissa, jossa on puutetta monesta asiasta, ja elämä on varsin sekasortoista ja jännittynyttä. Nuori päähenkilömme Tomas palaa kaupunkiin, mutta kotona asuukin vieraita ihmisiä, ja vanhemmat ovat jo paenneet rajan yli Suomeen. Tomaskin alkaa selvittää mahdollisuutta seurata perässä, mutta siinä on omat ongelmansa ja kaupungin elämässä ristiriitansa ja jännitteensä. Ja lopulta matkaan päästään ja rajankin yli, mutta siinä sivussa Tomas aiheuttaa hyvän ystävänsä väkivaltaisen kuoleman. 

Toisessa osassa ollaan Suomessa: Tomas pääsi rajan yli, löysi vanhempansa, ja työpaikkojakin löytyy, vaimo ja lapsi...mutta niin myös eksistentiaalista ahdistusta, syyllisyyttä, juurettomuutta. Ahdistusta lääkitään vaihtamalla työpaikkaa, asuntoa, perheen ohella viihdytään kovasti myös toisen nuoren naisen seurassa ja alkoholikin maistuu holtittomissa määrin...vaikkei sitä tarkoitakaan, aiheuttaa Tomas kärsumystä itselleen ja läheisilleen, ja on myös tietoinen tästä ja siitä koettu syyllisyys vain pahentaa tilannetta.

Jonkinlaista katkosta siis tarvitaan, ja sattumalta kuultu kommentti etelä-Virossa tapahtuvasta ristisaatosta kuulostaa tarpeeksi hyvältä. Tomas katselee kylästä kylään kulkevaa pyhiinvaeltajien joukkoa taas hieman ulkopuolisena, mutta toisen Suomesta tulleen vaeltajan, vanhus Ivanin, mukana tulee myös liittyneeksi seurueeseen, pitemmälle kuin aikoikaan.

Jooh. Varsin psykologisella otteella mennään, ja eksistentialistisen ahdistuksen ja juurettomuuden kuvauksia ei tällä tasolla ollut kai suomalaisessa kirjallisuudessa niin nähty (vaikka samalla hieman tuleekin mieleen Dostojevski): myöhemmät ajat ovat sitten kuroneet tätä kiinni, mutta onhan tämä silti nautittavaa tekstiä. Ilmeisesti ainakin jotkut tapahtumat ovat Collianderin omakohtaisia kokemuksia, vaikka toki kaunokirjallisuudeksi filtteröitynä: ehkä myös ne vaikuttavimmat kohtaukset. Ja kirjailijan tuotannossa uskonnollisuus on ymmärtääkseni vahvasti mukana, eli ehkä myös kääntymystarinassa on omaa. 

Ei nyt suursuosikikseni noussut mutta ehkä muutakin Collianderia pitää joskus...Helmet-haasteessa tämä menee siis hyvin kohtaan 39. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin. Ja kirjan on lukenut myös Anneli.

17.2.2026

Jiipu Uusitalo - Pimeän rihmasto


Olen viime kuukausina lueskellut Jiipu Uusitalon sarjakuva-albumeja (Okanaamio, Kukkaisruoska, Itämisen ihme, Puupenni...), ja niissä tekijällä on ollut tunnistettava tyyli: voimakkaan symbolinen, usein surrealistisen unen- ja sadunomainen piirrostyyli hyvin kirkkailla väreillä. Ja sisällöllisesti taas suunnataan filosofisen infosarjakuvan suuntaan: erityisesti tekijää näkyy kiinnostavan vallan problematiikka sen eri muodoissa. Albumeissa on toistuvat vakiohahmot, mutta eivät nämä mitenkään hahmo- tai juonivetoisia sarjoja ole, mutta eivät myöskään pelkkiä puhuvia päitä, sarjakuvan mahdollisuuksia käytetään täysillä.

Edellisiin verrattuna tämä Pimeän rihmasto oli varsin yllättävä: värit ovat poissa, ja infosarjakuvankin piirteitä on niukemmin esillä, tässähän kerrotaan psykologista kauhutarinaa. Mutta on tämä silti tekijänsä teos: kuvasto on yhä varsin unenomaista ja symbolista, mustaa käytetään kuin värejä, ja filosofista otetta on yhä paljon mukana. 

Tällä kertaa kiinnostuksen kohteena on psykologinen vallankäyttö. Yksi vakihahmoista, Kolja, pakenee ahdistusta metsään, siellä asuvan parantajan Raide-Jaskan luo: tämän terapia etenee freudilaisen psykoanalyysin ja shamanismin hengessä, mutta toki tulee selväksi että Raide-Jaskakaan ei ole ihan kauhean vakaa persoona, joten Koljalla on selvittämistä myös mikä on suhteensa terapeuttiinsa ja terapiaansa...

Vallankäytön problematiikka on siis mukana tässäkin. Mutta siinä missä joissain aiemmissa käsitteltyissä vallan epätasapaino on ihmisten suhteita määrittävä piirre ja usein rakenteellista, tässä epätasapaino syntyy aktiivisemmin ja tietoisemmin. Terapiasuhteessa Raide-Jaskalla on valtaa Koljaan, koska Kolja sallii sen: miksi? Ja olisiko sitten parempi, että terapiasuhdetta ei syntyisi, että Kolja märehtisi omia ongelmiaan varoen avautumasta kenellekään? Missä kohtaa vallankäytön rajojen pitäisi mennä? (ei liene epäselvää, että tässä tarinassa ne ylitetään, vaikka toisaalta, kuinka paljon kenenkin toimesta...no, lukekaa mitä albumissa tapahtuu)

Varsin synkretistisessä hengessä paljon ammennetaan niin Freudista kuin shamanismista, mutta kiinnostavana elementtinä huomioin myös kristillisten mystikkojen vaikutuksen: Mestari Eckhartin apofaattinen teologia sotkee Saatanankin pasmat, mutta erityisesti teoksessa näkyy espanjalainen karmeliitta Ristin Johannes, jonka ajatukset sielun pimeästä yöstä ovat tulleet usein viitatuksi mystiikan peruskäsitteistöksi. 

Koljalla on ollut paljon antoisan merkityksellisiä kokemuksia aktivismista, läheisistä yms, mutta tätä merkityksellisyyttä tuntuu yhä niukemmin, ja tämä merkityksellisyyden ja voimakkaiden kokemusten vaikeneminen tuntuu kaikennielevänä kuiluna, tyhjyyden pyörteenä, ahdistuksena ja tuskaisuutena. Tätä Johannes nimittää pimeäksi yöksi, johon Jumalan tiellä kulkevan mystikon sielun kuitenkin pitää kulkea ja se hyväksyä. Tätä voi yrittää paeta, rakentaa illuusioita, hakea väkisin entisenkaltaisia intensiivisiä kokemuksia, kasata sellaisia valleja värikkäitä jouluvaloja ettei pimeästä ole tietoakaan, mutta ei ehkä kannattaisi: helposti tekee vain enemmän vahinkoa itselleen, ja pimeällä yöllä on oma tehtävänsä ja syynsä, miksi siihen laskeudutaan.

(vaikka toki myös se apofaattisen teologiankin mietiskely voi kääntyä väkisin suorittamiseksi, joskus siihenkin on syynsä että Jeesuksen pitää tulla Koljalle sanomaan "tämä hetki on sinulle totta") 

Kiehtova, ajatuksia herättävä teos kaikenkaikkiaan, kuten rohkenin jo odottaakin. (ja hoksasin nyt että Helmet-haasteessa  tämä voisi sopia kohtaan 26. Sateenkaarikirja, jossa on onnellinen loppu. Mitä 'loppu' sitten tarkoittaakaan, tai 'onnellinen'? Mutta minulla on taipumus käsittää kaikki "henkilö saa syvempää ymmärrystä asioiden tilasta"-päätökset onnellisiksi, johon tämä erinomaisesti osuu)