Jatkan seikkailua Helvi Hämäläisen tuotannon parissa. Kirjailijan jälkimaine tuntuu nykyään olevan kahdessa hitissä (joista Säädyllistä murhenäytelmää en ole lukenut ja Sukupolveni unta en arvostanut), mutta tämän tuotannosta löytyy varsin omalaatuisia sivupolkuja, joista parista on tullut jo kirjoitettua, ja nyt tuli luettua postuumisti julkaistu romaaninsa, joka on kuitenkin alunperin kirjoitettu noiden kahden teoksen välissä 50-luvulla.
Ja on tämäkin omalaatuinen teos. Ollaan Härjänojan kylässä loppukesällä, ja yleinen mieliala on jännittynyt: Mudan ukko on kuollut ja jättänyt testamentissaan omaisuutensa tyttärelleen Lempille (joka on onhe ja hentuinen) ja aviottomalle tyttärelleen Raakelille (joka taas on aika pänkä), mutta kolmas sisar Anni (aina ollut tomppo) ja miehensä Heikki on sivuutettu tyystin, ja tämän jaon oikeudenmukaisuutta kyseenalaistaa moni vaikka lainmukaisuudessa ei olekaan naputtamista.
Ja sitten Raakelin järjestämien kahvikestien päätteeksi koko kylä päätyy yhteiseen uneen, jossa ruusut ottavat kylän naisten hahmot vetäen miehet öiseen tanssiin, paitsi että huomataan että muiden naisten hahmot ovat kyllä paikalla mutta Raakel ei, ja tästä sisuuntuneena Raakel vuorostaan muuttuu ruusupensaaksi...
Jeps. Kirjan alkupuolen maalaisrealismi on melkein huvittavaakin yksityiskohtaisine ja toisteisine pohdintoineen ja keskusteluineen, Hämäläisen varsin lyyrisellä kielellä toteutettuna (ja murresanastolla Someron suunnalta), mutta siinäkin näkyy jo piileviä enteitä ja legendoja, ja sitten ne pääsevätkin täysillä valloilleen tavalla jota ei niin usein suomalaisessa 1900-luvun kirjallisuudessa ole näkynyt. Fantastisemmasta osasta tuli vahvasti mieleen René Girardin teoriat mimeettisestä ja symbolisesta väkivallasta ja syntipukeista, johon kirjan tapahtumat sopivat varsin hyvin...joskin kirja oli kirjoitettu ennen kuin Girard teoriansa esitti, eli harkitusta viittauksesta ei ole kyse, ennemminkin se vain toteutetaan. Näin fantastisuus ei ole vain haahuilevaa, siinä tuntuu oma symboliikkansa olevan, mutta samalla tuntuu että Hämäläisellä on ollut kieli poskessa tätä kirjoittaessa, teos on usein suorastaan hassu.
Helmet-haasteessa laitetaan kohtaan 28. Kirjassa tanssitaan. Ja Katja on myös lukenut kirjan.
Hyvä mies oli minulla, eikä Raakel kaikkine rikkauksineen näiltä kulmilta niin hyvää miestä saa. Vaikka en penttiä moiti, on Raakelilta kuitenkin aina ollut poissa se kun parhain tarvitaan. Joitakin maakunnan miehiä olisi hän nuorempana voinut saada, mutta siihen on hän ollut liian itsekäs, itsestään pitäväinen on hän aina ollut. Raakelin mattojakin kun olen kutonut olen aina ollut kiusassa, saisihan edes tummaa kudetta mattoihinsa miehen vaatetuksesta. Onhan mies siinä suhteessa hyödyllinen, että on hänellä aina mustia tummia vaatteita, vain jonkin pätkän olen tummaa raakaa lyönyt Raakelin mattoon hänen kävelypuvuistaan. Toista on kuitenkin kun on mies talossa, miehettömyytensä vuoksi on Raakel aina saanut pitää liika vaaleita mattoja ja tuolla niska kyyryssä niitä pestä Korpajoessa tiuhempaan kuin muut naiset. naiko Pentti hänet? En pidä kihlausta varmana tässä suhteessa, eroitetaanhan jo vihitytkin toisistaan. On tälläkin kulmalla eroitettuja pariskuntia muutama kappale.
