Anna Gavalda - Je l'aimais (Viiniä keittiössä)

Jatkan Anna Gavaldan tuotantoon tutustumista, ja näköjään yhä vahingossa kronologisesti, tämä on kolmas julkaistu kirja (kaksi edellistä on blogattu). Suora suomennos "rakastin häntä" oli ilmeisesti turhan epämääräinen, joten Titia Schuurmanin suomennos on saanut vähän tarkemman nimen, millä tavalla merkittävä osa kirjasta kehystetään.

Chloé on shokissa: miehensä Adrien on jättänyt vaimonsa ja kaksi pientä lasta. Ilman sen kummempia riitoja, tai selittelyjä, hänellä on toinen, uusi elämä kutsuu, hei vaan. Appiukko Pierre kuitenkin tarttuu toimeen, ja vie Chloén ja lapset perheen maaseututaloon lepäämään ja selvittelemään ajatuksiaan ja tunteitaan. Ja vaikka Chloélla on käsitys että vaitelias appensa on varsin etäinen ja itsekeskeinen mies, joka ei juuri pojastaan tai Chloésta välittänyt ja toimii nyt vain jostain porvarillisesta velvollisuudentunnosta, niin kaikenlaista uutta paljastuu. Myös se että vaikka Pierre poikaansa moittii (ja pitää miniästään ja on sitä mieltä että tämä ansaitsee parempaa), myös omalla tavallaan kunnioittaa Adrienin ratkaisua. Viinilasin äärellä alkaa Pierren tarina, kuinka hän itse aikoinaan ei lähtenyt vaikka myös aikoinaan oli useamman vuoden kestänyt rakkausjuttu, eikä ole ollenkaan varma tekikö silloin oikein, milloin rakkaudet alkavat ja loppuvat, ja mitä jos jääminen ei olekaan mitään suoraselkäistä uskollisuutta vaan vain pelkuruutta...

- Qu'est-ce que je peux faire pour vous aider ?
Il avait noué un torchon autour de ses hanches.
- Lucie et Marion sont couchées ?
- Oui.
- Elles n'auront pas froid ?
- Non, non, elles sont très bien. Dites-moi plutôt ce que je peux faire...
- Tu pourrais pleurer sans que je m'en trouve mortifié pour une fois... ça me ferait du bien de te voir pleurer sans raison. Tiens, coupe-moi ça, ajouta-t-il en me tendant trois oignons.
- Vous trouvez que je pleure trop ?
- Oui.
Silence.
J'ai attrapé la planche en bois près de l'évier et je me suis assise en face de lui. Son visage était de nouveau contracté. On entendait seulement les bruits du feu.

- Ce n'est pas ce que j'ai voulu dire...
- Pardon ?
- Ce n'est pas ce que j'ai voulu dire, je ne pense pas que tu pleures trop, je suis juste accablé. Tu es si mignonne quand tu souris...

Noniin. Gavaldan vahvuudet ovat hyvin näkyvissä. Henkilöt ovat elävän ja kiinnostavan tuntuisia, ja tarinointi tavallaan kepeää mutta lopulta ei kuitenkaan (ja siten siis hyvin ranskalaista). Vatvonnassa ovat monenlaiset ihmissuhteet, ja lopulta se ainoa tärkeä moraalinen kysymys: valinta ketä vahingoitetaan kenen sijaan. Ja helppoa yksiselitteistä vastausta tähän ei löydy, ja tämänkin kanssa henkilöt joutuvat elämään, ehkä on tehty virheitä, tai ehkä ne virheet olisivat olleet toisissa valinnoissa...

Gavaldan kerronta on hyvin dialogivetoista, ei kovin vauhdilla etenevää, mutta hyvältä ja elävältä kuulostavaa: mitä muita bloggauksia vilkuilin, muutama henkilö oli tätä kuunnellut äänikirjana, mutta voin hyvin kuvitella että silloin tässä on hyvin vaikea pysyä mukana, keskustelu on katkonaista ja fragmenttista ja ajoittain olisi varmaankin vaikea pysyä kärryillä kuka puhuu (kahden näyttelijän kuunnelmana voisikin toimia. Samoin ranskaksi, Chloé teitittelee appeaan, joka sinuttelee miniäänsä). Minä luen perinteistä kirjaa, ja muutenkin pidän dialogivetoisesta kerronnasta, joten minulle Gavaldan tyyli sopii erinomaisesti. Ja kirjana tämä ei ehkä ihan niin huikeisiin käänteisiin yllä kuin debyyttinovellit, mutta pidin tästä enemmän kuin Karkumatkasta. Varmaan Gavaldan parissa jatkan myöhemminkin.

- Je pourrais continuer comme ça longtemps. Tu vois, tu es injuste. Qu'est-ce que tu disais déjà ? Que depuis tout ce temps, toutes ces années, je ne m'étais jamais intéressé à toi... Ooooh, Chloé, j'espère que tu as honte.
Il me faisait les gros yeux.
- Par contre, je suis égoïste, là tu as raison. Je te dis que je veux pas que tu partes, parce que je ne veux pas que tu partes. Je pense à moi. Tu m'es plus proche que ma propre fille. Ma propre fille ne me dira jamais que je suis un vieux con, elle se contente de penser que je suis un con tout court !

Bloggauksia löytyy: Kirsi, Anki, Mervi, Riitta, Elina, Susa, Luru, Johanna...

Helmet-lukuhaasteessa tämä on aika itsestäänselvästi 40. Kirjassa hylätään jotain.
Ja en tietoisesti etukäteen suunnitellut tätä kirjaa tämänvuotiseen naistenviikko-haasteeseen, mutta kun nyt hyvin osuu niin huomioidaan (ja yritetään saada viikolle myös toinen ja ehkä kolmaskin kirja).

Anna Gavalda - L'échappée belle (Karkumatka)

 

 

Joku aika sitten luin Anna Gavaldan esikoiskirjan, novellikokoelman Kunpa joku odottaisi minua jossakin, ja se oli sen verran viehättävä, että Gavaldaa pitää lukea lisää. Ilmaishyllystä käsiin löytyi tämä pienoisromaani L'echappée belle, ja kun olin alkanut lukea kirjaa, huomasin sen olevan kirjailijan toinen teos, vahingossa luen siis tuotantoa kronologisessa järjestyksessä.

Kertoja Garance, nuori nainen, joka on jossain määrin päämäärätön elämässä, lähtee matkaan veljensä Simonin ja veljen vaimon Carinen kanssa, suuntana serkun tjsp häät provinssissa (juhla itsessään ei niin kiinnosta, mutta sisaruksia on mukava nähdä). Veljen kanssa tullaan hyvin juttuun, käly taas on aikamoinen tiukkapipo jonka ärsyttäminen on helppoa ja hauskaa...vaikkei se lopulta niin hauskaa olekaan, Carine ja Garance tuovat toisistaan esiin huonoja puolia. Mukaan liittyy myös sisko Lola, mutta toinen veli Vincent onkin kiinni työssään turistioppaana...joten hääpaikalle saavuttuaan sisarukset päättävätkin livistää paikalta ja suunnata Vincentin luo...

Musiikissa puhutaan usein “vaikeasta toisesta levystä”, “sophomore slump”-ilmiöstä eikä se tuntematon ole kirjallisuudessakaan: usein esikoista on voitu kypsytellä pitkään ja siihen kasata useiden vuosien parhaat ideat, mutta jos haluaa hyödyntää momenttia, toinen teos pitäisi pystyä tuottamaan lyhyemmässä ajassa, ja varsinkin jos se sattuu olemaan huomiota herättävä ja suosittu, tekemisessä on aika lailla enemmän paineita ja se tehdään suuremman mediamyllytyksen alla, vaikka takki saattaa tuntua tyhjältä...joten vaikka periaatteessa tekijä onkin hieman kypsempi, tekemisen olosuhteet ovat hankalat ja lopputulokset ovat useammin välitöitä kuin pääteoksia.

Ja vähän sellainen fiilis tästä kirjasta tuli. Ensiteoksessa nähtyjä Gavaldan vahvuuksia, kuten eläväntuntuista kieltä, eleganttia kepeyttä joka ei ole tyhjänpäiväistä, löytyy tästäkin, ja kevyt pisteliäs humoristisuus ja sujuvuus tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Mutta tuntuuhan tämä lopulta aika, no, helpolta, nuoret bopot fiilistelevät huolimatta taustalla leijuvasta eksistentialistisesta ahdistuksesta aika perinteisesti, ja toisaalta sanoisin että loppuosa kirjasta jäi aika irralliseksi ja tarpeettomaksi...

Varsinainen oivaltavuus ja ideat joita esikoisessa näkyi eivät mukaan ole ehtineet, joten lopputulos oli leppoisan kiva, sopiva kesäkirja jolla on paikkansa, mutta suvaitsen kuitenkin odottaa hieman enemmän tekijältä (jota siis varmaan luen vielä lisää).

Teos on käännetty myös suomeksi nimellä Karkumatka, ja lukiessa tuli mieleen että mitenköhän on suomennos onnistunut kun ei tämä kauhean helppoa käännettävää ole: kirjailijan valtteja on luonnollisen, puhutun ja ajatellun kielen tuntu ja rytmi jonka säilyttämisessä on oma haasteensa, ja lisäksi Gavalda heittelee varsin kovaa tahtia kulttuurisia viittauksia, taidetta ja populaarikulttuuria, tuotemerkkejä ja yhteiskunnallisia piirteitä, eikä niitä välttämättä kauheasti selittele tai alleviivaa. Niinpä joukossa on paljon sellaista jota ei ehkä tarvitsekaan tunnistaa tai sen yhteyksiä tajuta, mutta joka kuitenkin antaa lisäväriä siihen mistä puhutaan, ja sen sivuuttaminen ohentaisi kyllä kerrontaa...mutta suomentajalla on kyllä oma hommansa kaikki bongata tai saada ymmärrettäviksi (noin muuten tämän on ranskaksi sujuvaa luettavaa jos lukija tosiaan suo itselleen että ihan kaikkea ei ymmärrä)

Suomennosta on luettu monissa blogeissa: Kirjavinkit, Kirja vieköön, Hemulin kirjahylly, Kirjakontti, Järjellä ja tunteella, Lumiomena..

 

Helmet-haasteessa ajattelin ensin vuodenaika-kohtaa (koska onhan tämä kesäkirja) mutta musiikkia on mukana sen verran että laitankin kohtaan 39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia. 

Anna Gavalda - Je voudrais que quelqu'un m'attende quelque part (Kunpa joku odottaisi minua jossakin)

En ole aiemmin Anna Gavaldalta mitään lukenut, vaikka onhan noita teoksia lukuisia tullut sen verran suomeksi että nimi oli tuttu. Ja kun tämä esikoiskirjansa tuli vastaan (yhdessä kirjojenkierrätyshyllyssä, niistä pitääkin kirjoittaa jossain vaiheessa) ja oli novellikokoelma (joita mielelläni luen) niin kokeillaan.

Ja hyviähän nämä olivat, sellaisia tyyliltään kepeitä mutta ironista viiltävyyttä löytyy myös, just sellainen tyyli joka Ranskassa osataan hyvin :)
Paljon minäkertojia, jotka ovat henkilöinä varsin monensorttisia eli ei tehdä autobiografiaa vaikka viimeisessä novellissa kerrotaankin nuoresta naisesta joka lähettää esikoiskirjansa manuskaa kustantajalle...puhuttua kieltä (alkukielellä sanaston puhekieliset osiot eivät aina helpoimpia ole, mutta lauserakenteellisesti tämä oli simppeliä kieltä).
Huumoria, suuria toiveita ja pettymyksiä, aina ei voinut arvata mihin suuntaan tarina koukkaa tai jos arvasi niin ei miten (kun teini lainaa isänsä Jaguaria vaikka ei saisi, niin tietää että huonosti käy, mutta että se auto onnistutaan laittamaan lunastuskuntoon tuolla tavalla...): tarinavetoisesti menevät monet jutut mutta hyvällä kerronnalla niissä onnistutaan myös tunnelmia ja tunnetiloja luomaan, ja yhä vaan kepeä ironisuus pitää kuitenkin aina tietyn etäisyyden yllä. Ymmärrän kyllä miksi tämä kirja oli hitti ilmestyessään.

Saa nähdä minkä verran nämä jättävät muistijälkiä ajan kuluessa, nyt haluaisin kuitenkin mainita ainakin sen edelläviitatun Juniorin, ja IIG:n raskauskuvauksen, ja Le fait du jour -novellin pienen teon laukaisema onnettomus, ja kuinka sen kanssa sitten eletään (ja kuinka ekassa novellissa osoitetana kuitenkin että kirja on omasta ajastaan...nainen menee treffeille tuntemattoman miehen kanssa, mutta treffien aikana tämä vilkaisee kerran kännykkäänsä, mikä moukka, toisia treffejä ei ole tulossa. Arvelen naisen joutuvan nykyaikana pettymään usein).

Helmet-haasteesta tällä saa kohdan 45. Esikoiskirja.

Muita bloggauksia löytyi useita, esim. Riitta, Bleue, Nina, Mervi...