Anna Gavalda - L'échappée belle (Karkumatka)

 

 

Joku aika sitten luin Anna Gavaldan esikoiskirjan, novellikokoelman Kunpa joku odottaisi minua jossakin, ja se oli sen verran viehättävä, että Gavaldaa pitää lukea lisää. Ilmaishyllystä käsiin löytyi tämä pienoisromaani L'echappée belle, ja kun olin alkanut lukea kirjaa, huomasin sen olevan kirjailijan toinen teos, vahingossa luen siis tuotantoa kronologisessa järjestyksessä.

Kertoja Garance, nuori nainen, joka on jossain määrin päämäärätön elämässä, lähtee matkaan veljensä Simonin ja veljen vaimon Carinen kanssa, suuntana serkun tjsp häät provinssissa (juhla itsessään ei niin kiinnosta, mutta sisaruksia on mukava nähdä). Veljen kanssa tullaan hyvin juttuun, käly taas on aikamoinen tiukkapipo jonka ärsyttäminen on helppoa ja hauskaa...vaikkei se lopulta niin hauskaa olekaan, Carine ja Garance tuovat toisistaan esiin huonoja puolia. Mukaan liittyy myös sisko Lola, mutta toinen veli Vincent onkin kiinni työssään turistioppaana...joten hääpaikalle saavuttuaan sisarukset päättävätkin livistää paikalta ja suunnata Vincentin luo...

Musiikissa puhutaan usein “vaikeasta toisesta levystä”, “sophomore slump”-ilmiöstä eikä se tuntematon ole kirjallisuudessakaan: usein esikoista on voitu kypsytellä pitkään ja siihen kasata useiden vuosien parhaat ideat, mutta jos haluaa hyödyntää momenttia, toinen teos pitäisi pystyä tuottamaan lyhyemmässä ajassa, ja varsinkin jos se sattuu olemaan huomiota herättävä ja suosittu, tekemisessä on aika lailla enemmän paineita ja se tehdään suuremman mediamyllytyksen alla, vaikka takki saattaa tuntua tyhjältä...joten vaikka periaatteessa tekijä onkin hieman kypsempi, tekemisen olosuhteet ovat hankalat ja lopputulokset ovat useammin välitöitä kuin pääteoksia.

Ja vähän sellainen fiilis tästä kirjasta tuli. Ensiteoksessa nähtyjä Gavaldan vahvuuksia, kuten eläväntuntuista kieltä, eleganttia kepeyttä joka ei ole tyhjänpäiväistä, löytyy tästäkin, ja kevyt pisteliäs humoristisuus ja sujuvuus tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Mutta tuntuuhan tämä lopulta aika, no, helpolta, nuoret bopot fiilistelevät huolimatta taustalla leijuvasta eksistentialistisesta ahdistuksesta aika perinteisesti, ja toisaalta sanoisin että loppuosa kirjasta jäi aika irralliseksi ja tarpeettomaksi...

Varsinainen oivaltavuus ja ideat joita esikoisessa näkyi eivät mukaan ole ehtineet, joten lopputulos oli leppoisan kiva, sopiva kesäkirja jolla on paikkansa, mutta suvaitsen kuitenkin odottaa hieman enemmän tekijältä (jota siis varmaan luen vielä lisää).

Teos on käännetty myös suomeksi nimellä Karkumatka, ja lukiessa tuli mieleen että mitenköhän on suomennos onnistunut kun ei tämä kauhean helppoa käännettävää ole: kirjailijan valtteja on luonnollisen, puhutun ja ajatellun kielen tuntu ja rytmi jonka säilyttämisessä on oma haasteensa, ja lisäksi Gavalda heittelee varsin kovaa tahtia kulttuurisia viittauksia, taidetta ja populaarikulttuuria, tuotemerkkejä ja yhteiskunnallisia piirteitä, eikä niitä välttämättä kauheasti selittele tai alleviivaa. Niinpä joukossa on paljon sellaista jota ei ehkä tarvitsekaan tunnistaa tai sen yhteyksiä tajuta, mutta joka kuitenkin antaa lisäväriä siihen mistä puhutaan, ja sen sivuuttaminen ohentaisi kyllä kerrontaa...mutta suomentajalla on kyllä oma hommansa kaikki bongata tai saada ymmärrettäviksi (noin muuten tämän on ranskaksi sujuvaa luettavaa jos lukija tosiaan suo itselleen että ihan kaikkea ei ymmärrä)

Suomennosta on luettu monissa blogeissa: Kirjavinkit, Kirja vieköön, Hemulin kirjahylly, Kirjakontti, Järjellä ja tunteella, Lumiomena..

 

Helmet-haasteessa ajattelin ensin vuodenaika-kohtaa (koska onhan tämä kesäkirja) mutta musiikkia on mukana sen verran että laitankin kohtaan 39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia.