Paul von Martens - Pieni onni

Nimeämätön minäkertoja ajaa moottoripyörällä tyttärensä kanssa Ruotsin läpi Norjaan, ilman sen suurempia päämääriä ja suunnitelmia, ja matkalla tavataan muita moottoripyöräilijöitä ja retkeilijöitä. Ympäristössä on katseltavaa, elämässä pohdittavaa, 15-vuotias tytär Irina vaikuttaa down-syndroomansa vuoksi ikäistään nuoremmalta mutta kasvaa kuitenkin koko ajan aikuisemmaksi...

Tämä Paul von Martensin pienoisromaani (suom. Jukka Kemppinen) tuo hieman mieleen Antti Hyryn kirjat: ulkoisesti kirjassa ei suuria dramaattisia käänteitä ole, asioita tehdään ja asioiden tekemisen ohessa tulee ajateltua kaikenlaista. En tiedä kirjailijasta juuri mitään, joten en tiedä onko hänen ja kertojan välillä mitä yhteyksiä (ikä ainakin osuu oikeaan, ja jonkinlaista moottoripyöräharrastuneisuutta täytynee olla), mutta varmastikin tämä voisi kertoa todellisista kokemuksista. 

Nimi on kuvaava (ja hieman tarkennettu alkukielisestä, 'Glädjen'): varsinaisesti kirjassa ei pohdita mitenkään erityisemmin onnea tai onnellisuutta, mutta tavallaan onnellisuus on koko kirjan läpäisevä taustaoletus, vallitseva tunnelma josta ei tehdä numeroa. Ja tällaisena tämä oli varsin miellyttävä lukukokemus: täytynee katsoa josko muitakin Martensin kirjoja tulisi vastaan (suomeksi niitä on näkäjään tullut vain osa tuotannosta).

Helmet-haasteessa laitan kohtaan 42. Kirjassa on sanoja tai lauseita toisella kielellä. 

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 23

Logo: Niina Tolonen 

Tervetuloa mukaan perinteiseen kirjasomen klassikkohaasteeseen!

Kuuden kuukauden välein kirjasomessa on ollut esillä monenlaiset klassikkokirjat, ja haasteen 23. kierros(!) koittaa taas keskellä kesää, 31.7.2026. Ilmoittaudu mukaan tämän postauksen kommenttikentässä, ja voit ilmoittaa myös kirjasuunnitelmasi (joskin joka kerralla jonkun suunnitelmat lopulta muuttuvat, ja haastepäivänä voi tulla toki mukaan myös ilman ilmoittautumista).

Haasteen laukaisivat 2015 blogit Reader why did I marry him ja tuijata.com, tarkoituksena saada vihdoin luettua joitain jo kauan mielessä olleet merkkiteokset; innostuneita osallistujia tuli muitakin, ja eihän ne huomionarvoiset kirjat ihan heti lopu, joten haaste on pyörinyt hyvällä osanotolla tähän asti.

Klassikkohaasteen säännöt

1) Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea. Ilmoita valinnastasi kommenttikenttään ennen julkaisupäivää. Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.

2) Lue valitsemasi klassikko.

3) Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2026. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani samana aamuna. 

4) Kehu itseäsi ja tunne olevasi hieman parempi ihminen kuin olit ennen klassikon lukemista. Toista. 

 

Somessa haasteen tunnus on #klassikkohaaste, ja osallistua voi myös ilman blogia tai muuta somekanavaa, kirjoittamalla luetusta teoksesta koontipostauksen kommenttikenttään.

"Klassikon" määritelmään on perinteisesti suhtauduttu varsin väljästi: kaikista kirjallisuushistorioista löytyvien perusteosten ohella on ollut myös modernimpia onhan-tämä-jo-klassikoita, omassa genressään tai kulttuuripiirissään arvostettuja teoksia, ja toki myös teoksia, joiden klassikkoutta voi kyseenalaistaa tai peräänkuuluttaa. Kirjallisuuden kaanonia on hyvä tuntea, mutta sitä on myös hyvä haastaa uusista lähtökohdista ja arvostuksista.

 

Merkittävä tekijä on kuitenkin, että teos on ollut jo pitempään mielessä teoksena, joka pitäisi varmaan joskus lukea, ja valinnat ovat lopulta aina subjektiivisia. Mutta hyviä vinkkejä ja ideoita löytyy haasteen aiemmilta kierroksilta ja osallistujilta:

 

Osa 1: Reader, why did I marry him? (Omppu Martin)
Osa 2: Tuijata. Kulttuuripohdintoja (Tuija Takala)
Osa 3: 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä (Marile)
Osa 4: Yöpöydän kirjat (Niina T.)
Osa 5: Tekstiluola (Tuomas)
Osa 6: Kirjapöllön huhuiluja (Heidi P)
Osa 7: Unelmien aika (Johanna)
Osa 8: Tarukirja (Margit)
Osa 9: Tuntematon lukija (Hande)
Osa 10: Taikakirjaimet (Raija)
Osa 11: Kirjan jos toisenkin (Jane)
Osa 12: Jotakin syötäväksi kelvotonta (Gregorius)
Osa 13: Kirjakaapin kummitus (Jonna)
Osa 14: Kartanon kruunaamaton lukija (Elegia)
Osa 15: Ankin kirjablogi (Anki)
Osa 16: Kirjaluotsi (Tiina)
Osa 17: Oksan hyllyltä (MarikaOksa)
Osa 18: Ankin kirjablogi (Anki)

Osa 19: Yöpöydän kirjat (Niina)

Osa 20: Tuulevin lukublogi (Tuulevi)

Osa 21: Oksan hyllyltä (MarikaOksa)
Osa 22: Kulttuuri kukoistaa (Arja)

 

Melkein joka kerta olen ollut mukana, eli mihinköhän sitä tarttuisi tällä kertaa? Pitkään on ollut harkinnassa Sigrid Undsetin historiallinen trilogia Kristiina Lauritsantytär, mutta se on toki sen verran jykevä paketti, että täytynee aloittaa lukeminen hyvissä ajoin...katsotaan miten lähtee vetämään.

 

Kommentteihin voi ilmoittautua, niin kokoan tähän listaa, ja kirjavalinnan voi jättää yhä auki; koontipostaus ilmestyy sitten joskus heinäkuun loppupuolella.

 

Haasteessa mukana (päivittyvä lista):

Kulttuuri kukoistaa

Yöpöydän kirjat

Kirjasähkökäyrä 

Tarukirja

Sanoja elämän sivuilla 

Donna mobilen kirjat 

Kartanon kruunaamaton lukija

Jokken kirjanurkka

Ankin kirjablogi

Kirjaimia

Mrs Karlsson lukee... 

Tuulevin lukublogi  

Eno Raud - Kadonneen pojan tapaus

 

Tällaisen huomasin kirjaston ilmaishyllyssä: NTK-sarjaa tuli joskus aikoinaan luettua useampikin teos, ja siinä sivussa pari LTK-sarjan kirjaa, mutta varsinaisesti uteliaisuuden herätti virolainen kirjailija: näköjään Eno Raudin tuotantoa on useampikin kirja tullut suomeksi, mutta en muista niitä nähneeni...(tämän suomensi Eva Lille)

Kolme kaverusta Meelik, Mart ja Kaur saavat kesävieraaksi vieraan tytön, Tiiun. Asia ei varsinaisesti innosta, ja mitä ne tytöt edes haluavat tehdä...mutta luovasti kaverukset keksivät vuokrata tytön seuraksi naapuruston pikku Toomaksen tämän isoveljeltä (20 kopeekkaa tunnilta). Mutta sitten Toomas selittämättömästi katoaa.

No, tässä mennään reippaasti enemmän huumorin kuin jännityksen puolelle, ja neljä sankariamme kyllä voivat pian esittää aika vahvan arvauksen mitä Toomakselle on tapahtunut, mutta tämän katoamisesta vastuussa oleva henkilö täytyy saada kiinni teostaan...ja vastaavasti tempauksen takana oleva henkilö vuorostaan joutuu tekemään moraalisia pohdintoja, että mitkä tekemiset nyt ovat yhä jotenkin puolustettavissa, ja mitkä taas eivät. Ja lopulta tapaus ratkeaa onnellisesti, ja tapausta selvitellessä kaverukset ja Tiiu huomaavat tulevansa hyvin toimeen keskenään.

Tjooh, kyllähän tämän huvikseen luki, ja yksinkertaisuudestaan huolimatta heitellään ihan kiinnostavia tvistejä lastendekkarigenreen. Ja  Helmet-haasteessa tämä menköön kohtaan 23. Cozy crime -dekkari (suunnilleen niin cozy kuin olla voi)

Alkuvuoden luetut

 Invicta Imaginária - Viinipunk I: Tynnyrisota
Shan Sa - Porte de la Paix celeste
Graham Greene - Brighton Rock
Amélie Nothomb - Antikrista
Runar Schildt - Galgmannen 
Teuvo Sorvoja - Pilven takaa katson
Marja-Liisa Vartio - Hänen olivat linnut
William Shakespeare - Myrsky
Tito Colliander - Ristisaatto
Sangeeta Bandyopadhyay - The Yogini
Johann Wolfgang von Goethe - Torquato Tasso
Helena Anhava - Murheellisten kuullen on puhuttava hiljaa
Monika Peetz - Seitsemän päivää ilman
Jaan Kross - Sattumien summa
Riitta Jalonen - Todistaja Brigitin talossa
Jaakko Haavio - Ikikevät
Puiset silmät ja muita liettualaisia novelleja

Benedicta Idefelt - Viipurista Vatikaaniin
Richard de Bury - Filobiblon
Caryll Houselander - The Reed of God
Benedict Groeschler - Behold, He Comes
Carl Henrik Martling - Puhuva hiljaisuus liturgisessa symboliikassa
Mark Boyer - Biblical Reflections on Male Spirituality
Outi Kecskemeti - Oi niitä aikoja
Richard Woods - Mysticism and Prophecy
Dietrich von Hildebrand - Liturgy and Personality
Henri Järvinen - Tarot: elämänviisauden tie 
Michael Casey - Sacred Reading
Mark Searle - Liturgy and Social Justice
Johannes Salminen - Rajamaa
Antonin Sertillanges - Kinships

Jiipu Uusitalo - Pimeän rihmasto

Ollaan taas maaliskuun lopussa, pääsiäinen on ihan kohta, ja kolmen kuukauden aikana on tullut lueskeltua kaikenlaista, ja kirjoiteltua myös. Lukuhaasteista Helmet on pyörähtänyt vauhdikkaasti liikkeelle, 19 kohtaa jo täynnä, joskin jäljellä on joitain aika työläitä kohtia...muutamaan on ehdokaskirjat jo mielessä ja lukemista odottamassa, toisiin taas ei vielä ole valintaa tehty (ja valinnoissakin olen joustava, on ollut jo kohtia johon olen varannut jonkun kirjan, mutta kun joku toinen siihen hyvin sopi, niin laitetaan). Ja Suomen kirjat -haasteeseenkin on tullut täydennystä, ja lisää tullee seuraavina kuukausina.

Klassikkohaasteeseenkin tuli osallistuttua tammikuun lopussa, ja seuraavaa olen lupautunut isännöimään heinäkuun loppuun: täytyykin tehdä haasteen aloituspostaus joskus pääsiäisen jälkeen. Oma klassikko on jo mielessä, mutta sitä täytyy alkaa lukea hyvissä ajoin...

Blogistania-äänestys oli myös tässä kuussa, ja itse olin laskemassa Tieto-kategorian tuloksia. Ensi kuussa perjantaina 24.4. jaetaan palkinnot Oodissa, aion olla paikalla.

Muusta kirjapuuhastelusta voisin vinkata myös, että aloin koota muutamia temaattisia kirjahyllyjä Kirjasampoon (liittyen huomioihini blogissa olevaan Collectio Catholica -listaukseen ja siihen liittyviin Kirjasampo-hakuihin liittyen, be the change you want to see jne). Ja aikeissa on tehdä vielä lisää, jahka ehdin, jaksan ja hahmotan miten haluan teoksia ryhmitellä...

Kevät etenee, ja kiinnostavaa luettavaa riittää, niistä lisää seuraavina kuukausina.

------------------------------------------

	mies	nainen	x
englanti	170	148	1	319
suomi	125	85	2	212
ranska	133	52	2	187
saksa	55	15		70
japani	46	14		60
italia	54	4		58
ruotsi	30	20	1	51
venäjä	29	7	1	37
espanja	16	8	1	25
norja	13	6		19
tsekki	16	2		18
viro	12	3		15
arabia	10	3	1	14
unkari	8	2	1	11
tanska	9	2		11
puola	5	4		9
islanti	5	1	1	7
serbo-kroatia	4	3		7
kiina	4	2		6
muu	1		5	6
hollanti	2	3		5
portugali	2	2	1	5
kreikka	3		1	4
persia	3	1		4
slovenia	2		1	3
slovakia	2	1		3
turkki	3			3
bengali	2	1		3
iiri		1	1	2
latina	1	1		2
katalaani		2		2
korea	1	1		2
albania	1			1
urdu	1			1
bulgaria			1	1
latvia	1			1
malta	1			1
liettua			1	1
	770	394	22	1186

 

Puiset silmät ja muita liettualaisia novelleja

Vanhan Neuvostokirjallisuutta-sarjan kirjoja olen aika ajoin lueskellut ennenkin; nyt vuoroon tämä kokoelma liettualaisia novelleja, koska ei liettualaista kirjallisuutta kauhean usein tule vastaan...

Ulla-Liisa Heino on koonnut 21 novellin valikoiman ja suomentanut ne venäjän kautta: kukin novelli on eri kirjailijalta, ja aikaskaala ulottuu vuodesta 1898 1980-luvun alkuun. Novellin mainitaan alkusanoissa olevan liettualaisen kirjallisuuden keskeinen ja suosittu muoto, eli valikoitavaa varmaankin riitti.

Lukiessa tuli kyllä nopeasti mieleen, että onko tekstien valikoinnissa noudatettu jotain erityistä painotusta vai onko tämä tällaisenaan kattava esitys. Antologian alkupuolta nimittäin leimaa aikamoinen ankeus, novelli toisensa perään pohjatonta kurjuutta. Ajoittain varsin vahvasti kuvattua kurjuutta, mutta tämän perusteella ei kyllä tekisi mieli olla missään tekemisissä Liettuan kanssa...Uudemmissa novelleissa tulee hieman lisää sävyjä, realistinen psykologinen ja vakava novelli on yhä valttia, joten humoristisempi Ensi rakkaus ja surrealistisempi Keräilijä erottuvat edukseen (joskin kyllä myös niminovelli ja Veronika siivoaa potilashuoneita ovat aika symppiksiä). 

Mutta tosiaan hieman mietitytti onko tarkoituksellisesti korostettu neuvostoaikaa edeltävän ajan kurjuutta, ja neuvostoajalla tuodaan enemmän sävyjä mukaan...pitäisi ehkä lukea lisää vaikka kokoelman aloittavaa Julia Zemaitea. Tällaisena luin kokoelman läpi mutta myönnän ettei suosikkieni joukkoon noussut...

Pari bloggausta teoksesta löytyi, Margit ja Ketjukolaaja. Ja Helmet-haasteessa tämä menisi vaikkapa kohtaan 17. Kirjan nimessä on jokin kansallisuus, kun lasken tuon alaotsikon mukaan.

Jaakko Haavio - Ikikevät

 

Olen aiemmin lukenut pari Jaakko Haavion runokokoelmaa, nyt sitten lisää. Ja onhan tämä hyvin tuttua noiden toisten kirjojen perusteella. Paljon on luontorunoa ja paljon on kristillistä runoa, ja sekä että, ja kun mitallisuuskin on hallussa niin runoihin tulee paljon laulumaisuutta: lukiessa aloin pariinkin kertaan sovittaa runoja Suvivirren melodiaan, sopisivat hyvin niin aiheiden kuin runomitan perusteella (ja virsirunoilijana Haavio varmaan nykyisin parhaiten muistetaan).

Laulumaisuus tosiaan hallitsee suurta osaa kirjaa, joten lukeminen on sujuvaa; tiettyä haastavuutta voisin taas toivoa lisää, mutta ei se varmaan ole Haaviolla niin prioriteettina...joskin tuosta virsimallista poiketaan kirjan loppupuolella, jossa on kaksi pitkää eeppistä runoa. Ensimmäisessä versioidaan runomuotoon Joonan kirja Raamatusta, mutta kun runossa pysytään hyvin lähellä alkuperäisen tapahtumia niin siihen ei oikein saada mitään uutta näkökulmaa, ja kun minusta Raamatun oma versio on kerronnan napakkuudessa aika loistava, niin Haavion säkeily vain heikentää sitä.

Toinen runo on sen sijaan parempi: aiheena on tarina Johannes Kastajan kuolemasta, ja tässä on paljon dramaattista potentiaalia yli evankeliumien kerronnan (minkä toki moni muukin tietää, ja niinpä tästä episodista on tehty paljon tulkintoja ja taideteoksia). Haavion tyyli on toki eeppinen ja ylevä, mutta helpommin lähestyttävä kuin jotkut Manniset tms. ja tunnelmassa tavoitetaan asiaankuuuluvaa traagisuutta kun tietty dekadenssi kietoutuu eettiseen paloon, kuten aiheeseen sopii...voisikin olla kiinnostavaa nähdä enemmänkin tämäntyyppistä epiikkaa Haaviolta.

Helmet-haasteessa kirja menee vaikkapa kohtaan 10. Kirjassa leikataan (miekalla, pää) 

Johannes Kastaja (ote) 

Niin Johannes, ken ruhjoi synnin kyyn
ja iski kourin basiliskin muniin,
toi valkeuden synnin valheuniin,
hän tyrmään heitettiin ja kahleisiin.

Maailma tekee totuudelle niin.

On saarnatuoliksensa suotu katto,
sen ääni jotta kauas kajahtaa,
niin säätty on, mutta silti henkipatto
on totuus. Maa on valheen maa.

Nåin totuus samoo orpona ja yksin,
se saarrettu on sadoin väijytyksin,
se ahdistetaan äärimmäisiin soppiin
ja vihdoin kahlehditaan mustaan koppiin.
Ja maalliset ja hengelliset mahdit
toimittaa kopin suulle tiukat vahdit.

Tuo tulisoihtu! Totuus näkyviin! 

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2025 - Tieto-tulokset

Kirjasome on taas ollut valitsemassa viime vuoden parhaita kirjoja, ja minulla on tänä vuonna ollut vetovastuu Tieto-palkinnosta, joten olen ollut laskemassa ääniä, lukemassa linkkejä jne. ja nyt minulla on ilo julistaa tulokset.

Blogistanian Tieto 2025

Tieto-palkinnossa kisaavat vuonna 2025 julkaistut suomen-, ruotsin- tai saamenkieliset sekä näille kielille käännetyt tietokirjat, esseet, elämäkerrat, asiaproosa, pamfletit ja oppaat. Huom! Myös lapsille ja nuorille suunnattu tietokirjallisuus! 
Blogistanian Tieto -äänestys järjestetään tänä vuonna 13. kerran.  

Kukin äänestäjä voi äänestää kolmea kirjaa, joista ensimmäinen saa kolme pistettä, toinen kaksi ja kolmas yhden pisteen.  

Tänä vuonna äänestykseen osallistui 69 kirjasomettajaa, joista tietokirjoja äänesti 45 henkilöä. Hajonta oli runsas: yhteensä 75 kirjaa sai ääniä, ja olemalla yhden äänestäjän kolmen pisteen arvoinen suosikki pääsi jaetulle kymmenennelle sijalle. Äänistä päädyttiin hylkäämään kuusi: kolme julkaisvuoden perusteella (kahdessa 2024, yhdessä 2026) ja kolme, koska ne oli luokiteltu kustantajan toimesta kaunokirjoiksi ilman kaksoisluokitusta (henkilökohtaisesti olisin kyllä eri mieltä näissä luokituksissa, joten ymmärrän miksi niitä oli tänne äänestetty, mutta menen kuitenkin kustantamojen määritysten perusteella).

Voittaja erottui selvästi, seuraavista sijoista käytiin enemmän kisaa, joten listaan tässä nyt yhdeksän kärjen pisteineen. Tasapisteissä vertailtiin ykkössijojen määrää, joskaan sekään ei kaikissa eroa tuo. Taas kerran kotimaiset jyräävät vahvasti, kärkiyhdeksikköön mahtui yksi käännösteos, eikä niitä alemmillakaan sijoilla kovin montaa ollut...eli Suomessa julkaistaan monenlaista kiinnostavaa tietokirjallisuutta, ja kirjasome niitä huomioi laaja-alaisesti.

8.-9. Eevi Sjöholm - Vahva (Into) 4 p.

8.-9. Laura Wathen - Ai se olikin ADHD (Into) 4 p.

7. Heidi Airaksinen & Tiina Tuppurainen - Salatun rakkauden historia (Like) 4 p. 

5.-6. Minna Eväsoja - Rakkauden merkit: Perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta japanilaisittain (Gummerus) 5 p. 

5.-6. Noora Vaarala - Sarviini puhkeaa lehti: Ihmeellinen Reidar Särestöniemi (Gummerus) 5 p.

4. Riina Tanskanen - Tympeät tytöt: Luokkakipuja (Into) 9 p.
 

"Kuten ensimmäinen Tympeät tytöt -sarjakuva, tämä oli älykkään viiltävä ja hieno lukukokemus. Ensimmäisen kirjan kohdalla nyökyttelin jatkuvasti samaistumisen merkiksi, tässä enemmän pääs astumaan myös oman kokemuspiirin ulkopuolelle, vaikka paljon tuttuakin oli. Hienosti Tanskanen asettaa vinon valon ilmiöihin, joita ei hoksaa kyseenalaistaa." laura.linnea.lukee 

"Ihana, herttainen, koskettava, perusteltu, tärkeä ja ennen kaikkea upean visuaalinen!" tiiawithbooks 

3. Arundhati Roy - Turvani ja myrskyni (Otava) 9 p. 

"Rikkaasti, valoisasti ja väliin pirskahtelevalla huumorilla kirjoitettu kertomus elämästä, jossa totisesti on riittänyt myös varjoja." Kirsin Book Club

"Teoksen teksti oli hyvin elävää ja rikasta. Kirjailija toivookin, että lukijat lukevat tätä muistelmateosta kuin romaania, sillä useimmat meistä ovat hänen mielestään sekoitus muistoja ja mielikuvitusta." Kirjasähkökäyrä

2. Jenni Räinä - Veden ajat: Matka läpi muuttuneen maiseman (Like) 13 p.

 

"Räinä haluaa ymmärtää, mitä vesille on tapahtunut. Hän vertaa isänsä kertomuksia ja omia lapsuuden kokemuksiaan nykyaikaan. Kirja on henkilökohtainen, mutta sisältää samalla paljon tietoa. Miksi ennen kirkas vesi on nyt ruskeaa? Miksi syystulvat yleistyvät? Kun Räinä kulkee luonnossa jonkun asiantuntijan kanssa, kuten luvussa Lähde lähdetutkija Iina Eskelisen kanssa, kehityskulut tulevat konkreettisiksi ja ymmärrettäviksi." Tarukirja

"Kirjailija kulkee luonnossa vesistöjen äärellä, kohtaa tutkijoita ja paikallisia asukkaita ja pyrkii hahmottamaan muutosten vauhtia ja sitäkin, mitä on tehtävissä. Havahtumisella ja toiminnalla on merkitystä." hannaon 

1. Paavo Teittinen - Pitkä vuoro: Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen (Gummerus) 24 p. 

 

"Pitkä vuoro kertoo ihmiskaupasta, modernista orjuudesta Suomessa. Se paljastaa järkyttävän, salatun totuuden pääasiassa maahanmuuttajia työllistävien yritysten toiminnasta sekä Suomen viranomaisten ja oikeuslaitoksen epäonnistumisista." lukijapollo

"Tärkeä teos, jonka soisin kaikkien politiikkojen, virkamiesten ja työntekijävaltaista palvelua käyttävien yritysten ja organisaatioiden hankinta- ja vastuullisuushenkilöiden lukevan ensin, sitten kaikkien muidenkin." Kulttuuri kukoistaa 

"Teos on epäilemättä ansainnut Tieto-Finlandiansa ja vaikutuin siitä itse niin paljon, etten osaa tunnetta edes oikein kuvailla. Ennen kaikkea koin kuitenkin suuttumusta, turhautumista, voimattomuutta ja epäuskoa: miten Suomen kaltaisessa maassa voi tapahtua tällaista ja miksi oikeusjärjestelmämme mahdollistaa näin räikeän hyväksikäytön?" tyttilukee 

"Kirjan taustalla on vuosikausien pitkä journalistinen työ, kymmenien ellei satojen ihmisten haastattelut, lukematon määrä tietopyyntöjä, oikeudenkäyntipöytäkirjoja,  byrokratiaan ja viranomaistyöskentelyyn perehtymistä. Kyseessä onkin silmiä avaava teos. Soisin jokaisen suomalaisen lukevan Pitkän vuoron. Kirjan luettuaan katselee ympäristöään väkisinkin uusin silmin. Näkymä ei ole kauniimpi, mutta todempi se on." Amman kirjablogi

-------------------------------------------------------------------------- 

Muiden palkintokategorioiden tuokset löytyvät seuraavilta vastuusometileiltä:

Finlandia: Sivujasivuja
Globalia:  Kirjakaapin kummitus
Lastenkirjallisuuden Kuopus: Inspiraationjaljilla
Nuortenkirjallisuuden Kuopus: Yöpöydän kirjat  

Voittajat palkitaan perinteisesti kunniakirjoilla, jotka jaetaan tänä vuonna Helsingin Oodi-kirjastossa perjantaina 24.4.2026 kello 17-19. Tervetuloa paikan päälle!

Riitta Jalonen - Todistaja Brigitin talossa

Eipä ole Riitta Jalosen kirjoja tullut aiemmin luettua, tämä uteloitti aiheellaan.

25-vuotias Iiris matkustaa vuodeksi Irlantiin ja majoittuu Dublinissa leskirouva Brigitin vuokralaiseksi. Brigitillä on linjana ottaa vuokralaisiksi ulkomaalaisia vierailijoita, ja vuokra-alennus sovitaan jos vuokralainen tulee sunnuntai-iltapäivisin nauttimaan teetä, kun paikallinen pappi, isä O'Connor tulee vierailulle. Aika pian tuleekin ilmi mistä on kyse, Brigit ja isä O'Connor ovat rakastaneet toisiaan jo vuosikymmenten ajan, mutta suhde pysyy teenjuonnin ja kirkollisten tapaamisten piirissä, kaikki naapuritkin asian tietävät ja naapurien vuoksi Iiris ja edeltäjänsä toimivat tapaamisten esiliinoina...

Vuosia myöhemmin Iiris palaa Irlantiin: Brigit ja isä O'Connor ovat molemmat kuolleet, ja Iiriksen oma avioliitto on ehtinyt myös jo sammua, joten on aika miettiä elämän suuntaa ja rakkauksia, ja vaeltaa vanhalle pyhiinvaelluspaikalle Irlannin suuren naispyhimyksen, pyhän Brigitin luo kuten vuokraemäntäkin oli aikoinaan tehnyt.

Viehättävä teos kyllä, heille jotka kaipaavat enemmän tunnelmaa kuin juonta. Huomaan kirjailijan tehneen matkakirjan Irlannista vuonna 1980, johon vuoteen myös kirjan alkuosa sijoittui, joten miljöö lienee tuttua. Ja kirjassa kuvataan paljon kansanuskoa, pyhiinvaelluksia ja pyhimyskultteja joihin limittyy myös pakanallisia aineksia ja legendoja: pyhän Brigitin hahmossa on paljon samaa kuin varhaisemmassa Brigit-jumalattaressa, joten kuinka paljon Brigit-neitsyessä on historiallista henkilöä ja kuinka paljon tähän on projisoitu jumalattaren piirteitä...niin, ja kuinka paljon Brigit-pyhimystä taas projisoidaan keski-ikäiseen vuokraemäntään eri tahojen toimesta. Tämä projisointi ja odotusten kantaminen ei varmastikaan ole kevyt taakka kantaa, mutta pyhimysten osa harvoin on. (Ja vastaavasti, mitä Iiris on odottanut ja odottaa avioliitolta, rakkaudelta, elämältä tai itseltään, ja ovatko nämä kestäneet asetetut odotukset?)

Helmet-haasteessa laitaan kirjan kohtaan 29. Kirjan tapahtumat sijoittuvat useammalle vuosikymmenelle (alkuosa on vuodessa 1980, loppuosa 1990-luvulla) 

Kirjasomen Blogistania-kirjallisuuspalkinnon äänestys alkaa!

Mitkä viime vuonna ilmestyneet kirjat olivat Kirjasomen mielestä vuoden parhaita?

On tullut jälleen aika äänestää vuoden 2025 parhaista kotimaisista ja käännetyistä kaunokirjoista, tietokirjoista sekä lasten- ja nuortenkirjoista. Palkintokategorioita on siis viisi, ja äänestää voi kaikissa, yhdessä tai jotakin siltä väliltä.

Äänioikeutettuja ovat kaikki julkista kirjasometiliä ylläpitävät henkilöt. Jos sinulla on kirjablogi tai kirjatili Instagramissa, TikTokissa, YouTubessa, Goodreadsissa  tai StoryGraphissa tai kirjapodcast, voit äänestää!

Äänestyslomake löytyy täältä: https://forms.gle/pcavRfgaybxRbMUM6 
Äänestysaika: 16.3.-21.3.2026
Voittajat julkaistaan 23.3.2026

Blogistanian kirjallisuuspalkinto on jo 15 vuotta vanha instituutio ja arvostettu kirjailijoiden ja kirjallisuuden tekijöiden keskuudessa. Olethan siis mukana äänestyksessä!

Tänä vuonna haluamme kuulla myös äänioikeutettujen mielipiteen siitä, olisiko kirjapalkinnon nimi syytä vaihtaa kirjasomen nykyistä moninaisuutta paremmin kuvaavaksi sekä siitä, mikä tämä nimi voisi olla.

Nyt on siis erityisen tärkeää vaikuttaa!

Lisätietoa äänestyksestä antavat kunkin kategorian vastuutilit/blogit.

Kaunokirjallisuuden Finlandia: Sivujasivuja
Kaunokirjallisuuden Globalia:  Kirjakaapin kummitus
Kaunokirjallisuuden Tieto: Jotakin syötäväksi kelvotonta
Kaunokirjallisuuden Lastenkirjallisuuden Kuopus: inspiraationjaljilla
Kaunokirjallisuuden Nuortenkirjallisuuden Kuopus: Yöpöydän kirjat

Jos on epävarma mihin kategoriaan äänestettävä kirja kuuluu, kannattaa tarkistaa oikea kategoria vastuuhenkilöiltä. 

Tieto-palkinnossa kisaavat vuonna 2025 julkaistut suomen-, ruotsin- tai saamenkieliset sekä näille kielille käännetyt tietokirjat, esseet, elämäkerrat, asiaproosa, pamfletit ja oppaat. Huom! Myös lapsille ja nuorille suunnattu tietokirjallisuus! 
 

Kirjojen hyväksynnässä Tieto-kategorian piiriin käytän ensisijaisesti kustantamojen omia luokituksia, onko kirja laskettavissa tietokirjaksi vai ei, ja julkaisuajankohtasta: jos kustantamo ei riittävää infoa tarjoa, tarkistan kirjastojen ja kirjakauppojen määritelmiä. 

Joissain kirjoissa on mahdollisesti kaksoisluokitus, ja tällöin sen äänestäminen kahdessa kategoriassa olisi mahdollista, mutta äänien hajaantumisen välttämiseksi vastuuhenkilöt voivat kuitenkin tarjota suosituksia missä kategoriassa kirjaa voi äänestää. Esim. Riina Tanskasen 'Tympeät tytöt - Luokkakipuja' on kustantamon sivulla luokiteltu sekä kauno- että tietokirjaksi; äänestysvastuullisten keskinäisen neuvottelun jälkeen suosittelemme, että halukkaat äänestävät sitä ensisijaisesti Tieto-kategoriassa.  

Jaan Kross - Sattumien summa

Eipä ole aiemmin tullut Jaan Krossia luettua, vaikka nimenä onkin tuttu. tämä teos (suom. Jouko Vanhanen) tuli mukaan viime kirjamessuilta, kun yhä vaan suosin novellikokoelmia kirjailijoihin tutustumisessa...

Tai mitenköhän näitä sitten määrittelisi: yhdeksässä tarinassa on varsin reilusti autofiktiota ja yhtä lailla taipumusta historialliseen esseeseen, mutta ilmeisesti sen verran sitä fiktiota että pysytään fiktiivisen kaunokirjallisuuden piirissä: Jaan Kross ja sukunsa tulevat kuitenkin tutuiksi. Kirjan yhdeksän novellia on kirjaan laitettu julkaisujärjestyksessä, mutta on niissä myös sisäistä kronologiaa: kirja alkaa lapsuuteen sijoittuvilla tarinoilla, ja aikuisuus ja vanhuus tulevat myöhemmin, vaikka joskus toki vanhempi näkökulmahenkilö muistelee menneitä.

Muistelma-luokittelua taas tukee monen tarinan varsin hortoileva luonne, aloitetaan yhdestä asiasta mutta päädytään anekdoottien ja assosiaatioden mukana runsaille sivupoluille, joista ehkä palataan ensimmäiseen asiaan tai sitten ei. Mukaan tulee todella runsaasti myös Viron lähihistoriaa Krossin elinajalta, ja voinen todeta tietojeni Viron historiasta maailmansotien välillä lisääntyneen moninkertaisesti (koska lähtötaso, myönnetään, oli lähes olematon: tästä huolimatta näihin historiakommentointeihin pääsi hyvin mukaan). Ja valtiotason ohella on myös mikrotaso, henkilötasoiset anekdootit ja kokemukset, hyvin mukana ja elävöittämässä...

Ilmeisesti novellituotantoa olisi ainakin kolme muutakin kirjaa, romaanien lisäksi. Ikään kuin luettavien kirjojen pino ei olisi jo tarpeeksi suuri.

Helmet-haasteessa tämä menisi muuallekin, mutta laitan kohtaan 3. Kirja liittyy Agatha Christieen: yhdessä novellissa mainitaan täysin ohimennen Hercule Poirot (viime vuonna kuittasin vastaavan Tove Jansson -kohdan myös satunnaisella maininnalla virolaisessa novellikokoelmassa, joten tämähän on jo perinne). 

Monika Peetz - Seitsemän päivää ilman

Paastonajalle temaattista lukemista paastoamisesta.

Jokunen vuosi sitten luin Monika Peetzin kirjan Tiistaisiskot, viiden varsin eriluontoisen kölniläisnaisen ystäväporukasta, joka päättää tehdä yhdessä pyhiinvaellusmatkan Lourdesiin. Aihe sai tarttumaan kirjaan, mutta olin siihen muutenkin tyytyväinen: viihdekirjasta on kyse varsin karrikoiduilla henkilöillä, mutkattomalla kielellä ja lyhyillä luvuilla siivitetyllä page turner -juonenkuljetuksella, mutta kulkipa se juoni sitten hyvin, ei liian itsestäänselvillä käänteillä ja kepeää tyyliä ryyditettiin riittävällä substanssilla, viihdettä muttei höttöä.

Nyt sitten vuoroon kirjan varsin itsenäinen jatko-osa (suom. Maikki Soro), pari vuotta myöhemmin: elämätilanteissa on muutoksia edellisen kirjan jäljiltä, ja vaellukseen viittaillaan aika ajoin mutta luulenpa ettei edellisen osan lukeminen ole välttämätöntä ymmärtääkseen kuka on kuka. Ja taas suunnitellaan yhteistä matkaa, tällä kertaa linnahotelliin viettämään viikon paastokuuriretriittiä. Tarkoitus on vapautua kehon myrkyistä, rentoutua ja ottaa paussi arkielämästä työ-, perhe- jne. huolineen (vaan kun niitä huolia tuodaan mukana niin tokihan ne pulpahtavat pintaan, mutta onhan sekin mahdollisuus eräänlaiseen vapautumiseen). Ja matkan suunnittelijalla on oma agendansa: Evan äiti on kieltäytynyt koskaan kertomasta kuka tämän isä on, mutta Eva sattuu saamaan selville että kriittisenä ajanjaksona äiti on ollut kyseisessä linnassa, ehkä sieltä paljastuu jotain lisää...

Ja niin, taas kerran varsin erilaiset persoonat tekevät asioita yhdessä, ja draamaa riittää mutta ystävyys kantaa. Edellisen osan piirteet pätevät tähänkin, viihteellä ja vauhdikkaalla juonenkuljetuksella mennään, tosin kun nyt ollaan yhdessä paikassa niin sivuhenkilöt saavat tärkeämmän roolin (ja näitä riittää, joten osa saattaa mennä sekaisin että kuka oli kuka ja mitä nämä tekivät. Romantiikkaa on varsin säästeliäästi, toki parisuhteet ja mieskuviot ovat yhtenä aiheena, mutta Bechdel-testi läpäistään suorin vartaloin kerien ja "mitä hän ajattelee minusta"-vatvonnan sijaan isompi kysymys onkin useammin "niin, mutta mitä minä haluan" (ehkä se on se keski-ikä joka tuo uutta perspektiiviä). Vastaavasti äiti-tytär-suhde ja menneisyyden kaivelun vastuut ja vaarat ovat myös omassa tärkeässä osassaan...Ja vaikka asiat loksahtelevat lopussa näppärästi paikoilleen, on lopuissa kuitenkin sopivasti rosoisuutta ja avoimuutta, ihan niinkuin piti ei ehkä mene mikään mutta tarpeeksi hyvin.

Kirjan ovat lukeneet myös Lina ja Sanna. Ja Helmet-haasteessa tällä saa vaikkapa kohdan 32. Kirjan kannessa tai nimessä on linna.   

Helena Anhava - Murheellisten kuullen on puhuttava hiljaa

Sitten runoutta: Helena Anhavan runoja olen aiemmin parin kirjan verran lukenut, nyt vuoroon esikoiskokoelmansa vuodelta 1971.

Ja tunnistettava tekijä on jo näissä. Aforistista tiheyttä näkyy jo jonkin verran, vaikka suuri osa runoista pysyykin suhteellisesti ottaen pitempinä (eli monelle muulle runoilijalle nekin ovat tiiviitä ja lyhyitä), mutta arjen havainnointi, hillitty tunnelmallisuus ja melankolisuus ovat jo vahvasti mukana. Kun esikoiskirjasta on kyse, niin mietitytti kuinka pitkältä ajalta runot mahtavat olla ja onko nämä jossain kronologisessa järjestyksessä (ensimmäisessä runossa odotetaan kuolinsanomaa ja toisessa mainitaan vanhemman kuolema: Anhavan isä kuoli jo 1962 mutta juuri googlasin että äiti oli kirjan julkaisun aikaan elossa; samoin ensimmäisessä runossa mainitaan kuusivuotias lapsi, ja loppupuolella taas lapset lähestyvät jo aikuisikää...)

Vaikkei vieläkään ihan suosikkieni joukkoon nouse, niin on näitä kuitenkin miellyttävä lukea, havainnoinnissa on terävyyttä ja ja hillittyä pienimuotoisuutta ryydittää purevuus ja moraalinen selkäranka (myöhempien aikojen tapaan erityisesti pasifismi tulee esiin tässäkin). Varmaan siis luen lisääkin. Ja Helmet-haasteessa voisin ottaa vaikka kohdan 16. Kirjailija on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai nuorille (huomasin tuotannossa myös lastenkirjan).

Nyt kun he ovat kasvaneet tappajan ikään
minun mieleni kääntyy tuskasta nurin.
Joskus ajattelen että äitien murhe
on tullut minuun geenejä pitkin.
Olenko kertonut
että isoäidilläni oli viisi poikaa
joista kaksi jäi veljessotaan
- heidän muistonsa nukkuu harjulla
kahden veden välissä -
viisitoistias Ahvolaan,
keskimmäinen vankina Maitiaislahdelle,
hänet kaivettiin lakanaan käärittynä joukkohaudasta
toukokuun lopulla,
tunnistettiin sormista.
Miten kasvoille oli käynyt
sitä ei koskaan sanottu ääneen.

Ovat kasvaneet miehen kokoon
ja äkkiä näen heidän kulkevan ovissa
kaikenikäisinä: ryömien, kontaten,
pitkin hiuksin, haivenparroin,
eikä äiti minussa suostu uskomaan
että olisi mitään
minkä puolesta nuoren olisi kuoltava.
Joka kerta kun poika syntyi
minä ajattelin: sodalle en sitä anna,
minä vaikka piilotan sen. 

Kirjasomen Blogistania-kirjapalkinto 2025

Kirjasome punnitsee taas menneen vuoden parhaat kirjat: äänestys alkaa parin viikon kuluttua, eli vielä ehtii lukea jotain tärppejä.

Kenelle: Voit osallistua, jos sinulla on kirja-aiheinen blogi, julkinen Instagram-, TikTok- ,Goodreads, StoryGraph- tai YouTube-tili.

  

Äänestettävät: Vuonna 2025 julkaistut kirjat, joista olet tehnyt arvion jollakin näistä kanavista. Lisää arvioiden linkit äänestyslomakkeeseen. Toimimattomat linkit mitätöivät äänen.

  

Milloin: 16.03.2026-21.03.2026. Tulokset julkistetaan ma 23.3.2026

Äänestäminen on tänä vuonna entistäkin tärkeämpää, sillä haluamme kehittää perinteikästä palkintoa edelleen. Äänestyslomakkeella pääset vaikuttamaan siihen, millä nimellä palkinto tunnetaan jatkossa!

  

 Pisteytys:

  

1.⁠ ⁠kirja = 3 pistettä

2.⁠ ⁠kirja = 2 pistettä

3.⁠ ⁠kirja = 1 pistettä

  

Lisäohjeet lomakkeella!

  

 

Blogistanian Finlandia 2025

Kirjavaikuttajien tunnustus kotimaiselle kaunokirjallisuudelle.
Vuonna 2025 Suomessa julkaistu suomen-, ruotsin- tai saamenkielinen kauno-, runo- tai novellikokoelma sekä sarjakuva.
Äänestys järjestetään jo 15. kerran!

Vastuutili: Sivujasivuja

 

Blogistanian Globalia 2025

  

Kirjavaikuttajien tunnustus kaunokirjalliselle käännöskirjallisuudelle. Vuonna 2025 Suomessa julkaistut suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännetyt kauno-, runo- tai novellikokoelmat sekä sarjakuvat.
 Äänestys järjestetään 15. kerran!

  

Vastuublogi: Kirjakaapin kummitus

 

Blogistanian lastenkirjallisuuden Kuopus 2025

  

Tunnustus kirjavaikuttajien arvostamille, alle 12-vuotiaille suunnatuille lastenkirjoille. Vuonna 2025 julkaistut suomen-, ruotsin- tai saamenkieliset sekä näille kielille käännetyt lastenkirjat mukaan lukien sarjakuvat ja kuvakirjat. Huom! Lasten ja nuorten tietokirjoja äänestetään Blogistanian Tieto-kategoriassa! 
Äänestys järjestetään 13. kerran, nyt toisen kerran palkitaan sekä lasten- että nuortenkirja!

  

Vastuutili: inspiraationjaljilla

 

Blogistanian nuortenkirjallisuuden Kuopus 2025

  

Tunnustus kirjavaikuttajien arvostamille, yli 12-vuotiaille suunnatuille nuortenkirjoille.
Vuonna 2025 julkaistut suomen-, ruotsin- tai saamenkieliset sekä näille kielille käännetyt nuorten- ja YA-kirjat mukaan lukien sarjakuvat ja kuvakirjat. Huom! Lasten ja nuorten tietokirjoja äänestetään Blogistanian Tieto-kategoriassa! 
Äänestys järjestetään 13. kerran, nyt toisen kerran palkitaan sekä lasten- että nuortenkirja!

  

Vastuublogi: Yöpöydän kirjat

 

Blogistanian Tieto 2025

  

Tunnustus kirjavaikuttajien arvostamille tietokirjoille.
Vuonna 2025 julkaistut suomen-, ruotsin- tai saamenkieliset sekä näille kielille käännetyt tietokirjat, esseet, elämäkerrat, asiaproosa, pamfletit ja oppaat. Huom! Myös lapsille ja nuorille suunnattu tietokirjallisuus! 
Äänestys järjestetään 13. kerran!

 

Vastuublogi: Jotakin syötäväksi kelvotonta

 

 

Eli olen tänä vuonna taas mukana laskemassa ääniä ja julistamassa tämän kategorian voittajan ja muut menestyneet.   

 

Tässä osastossa on perinteisesti ollut mukana joitain varsin vaikeasti luokiteltavia tapauksia, onko jokin kirja esim. omaelämäkerrallista muistelmaa vai autofiktiivistä kaunokirjallisuutta (jälkimmäiset kuuluvat Finlandian tai Globalian piiriin) tai onko tietokirja aikuisille vai lapsille suunnattu (päädyimme sisällyttämään tänä vuonna kaikki tietokirjat tähän kategoriaan, kun päällekkäisyys on ajoittain johtanut äänten hajaantumiseen): seuraamme epäselvissä tapauksissa kustantamojen tarjoamia luokitteluja, onko kustantaja luokitellut kirjan kauno- vai tietokirjaksi, silloinkin kun olisimme henkilökohtaisesti kustantajan kanssa eri mieltä.

Kysymyksiä saa esittää, ja epäselvyyksissä suorastaan pitää, parasta tietoahan tässä haetaan.

Johann Wolfgang von Goethe - Torquato Tasso

Sitten näytelmiä: Johann Wolfgang von Goethea olen aiemmin jonkin verran lukenut, nyt vuorossa näytelmä toisesta kirjailijasta, 1500-luvun suuruudesta Torquato Tassosta. (suom. Juhani Siljo: ilmeisesti tästä olisi uudempi painos jonka kieliasua on tarkastanut Otto Manninen)

Toiminta keskittyy lyhyeen aikaan Ferraran herttuan kartanossa, ja viisinäytöksisessä näytelmässä on tasan viisi roolia, eli taloudellisesti mennään. Nuori runoilija Tasso on saavuttanut jo nimeä ja arvostusta, ja näytelmän tapahtumahetkenä on saanut valmiiksi pääteoksensa Vapautettu Jerusalem. Hän on asunut Ferrarassa herttuan suojattina jo aimo tovin, vaikka sieltä kuuluukin mainintoja että olisi tervetullut myös vaikka Medicien Firenzeen...mutta herttua Alfonso haluaa pitää Tassosta kiinni, koska lahjakkaiden taiteilijoiden mesenointi on aikakauden Italiassa valtiaiden yksi nokittelumuoto. Tasso on myös rakastunut herttuan sisareen...

Mutta oleskelu Ferrarassa käy kyllä kasvavan jännitteiseksi, koska Tasso ei ole mitenkään helppo ihminen, hyvin äkkiväärä, ailahteleva, paranoidi (ja näköjään perustuu todellisuuteen, runoilijan mielenterveydelliset ongelmat ovat dokumentoituja). Naiset symppaavat (vaikka vastakaikua rakkaudelle ei herttuan sisarelta olekaan tulossa), herttua suhtautuu ymmärtäväisesti kun ei halua päästää runoilijaa omasta vaikutuspiiristään, mutta kahnauksia tulee ja Tasso alkaa pyristellä lähteäkseen käymään vanhojen ystäviensä luona toisaalla.

Hm. On todettava että Siljon käännöksessä näkyy ikä, ehkä se myöhempi versio olisi ollut parempi. Samoin en tiedä, onko käännöksen vai alkuteoksen piirre, että puhujilla ei juuri ole omaa rekisteriä, kaikki puhuvat samalla ylevällä nuotilla, joten vaikka henkilöitä ei ollutkaan montaa, niin nämäkin olisivat voineet erottua toisistana hieman paremmin (asiaa ei auta, että kaksi naisroolia jäivät aika persoonattomiksi). 

Mutta Tasson persoona kuitenkin kehittyy ihan kiinnostavan malliseksi, rajaus on tiukka mutta siihen on valittu hyvinkin tärkeä episodi joka paljastaa samalla laajemmin henkilön elämää. Ja toki on viehättävää lukea yhteiskunnasta, jossa valtiomiesten ylpeilyn aihe on haalia vaikutuspiiriin taitavia taiteilijoita tekemään taidetta, jossain joskus sivistys on jotain merkinnytkin (vaikka omat konfliktinsa tuokin aiheuttaa).

Helmet-haasteessa menee kohtaan 27. Kirjassa on puutarha.   

Sangeeta Bandyopadhyay - The Yogini

Tällaisen olen poiminut joskus mukaani, koska vaikutti kiinnostavalta, ja vaikka Sangeeta Bandyopadhyay ei ollut ennestään tuttu, niin ei bengalista käännettyä kaunoa niin usein tule vastaan...

Päähenkilömme Homi on 27-vuotias nainen Kalkutassa, menestyksekäs työ TV-tuottajana, intohimoisesti naimisissa yhtä lailla menestyksekkään miehen kanssa, viehättävä asunto ja ystäväpiiri...hieman dysfunktionaalinen perhe toki molemmin puolin, mutta Homi on oppinut pitämään näihin sopivaa etäisyyttä. Ja eräänä iltana häntä lähestyy mies, hinduaskeetti, joka sanoo olevansa Homin kohtalo. Mies ilmestyy aika ajoin myöhemminkin, mutta kukaan muu ei näytä häntä näkevän, ja samalla Homi alkaa miettiä yhä enemmän kohtaloa, ja alkaa punnita uusiksi elämäänsä, perhesuhteitaan, avioliittoaan, työtään...

Ööh, täytyy kyllä sanoa että aika iso osa kirjasta tuntui menevän minulta ohi. Ei-kovin-paksussa kirjassa riitti henkilöitä sen verran että näissä oli vaikea pysyä mukana että kuka on kuka ja mitä nämä kirjassa tekevät, ja kun näkökulmahenkilön elämä ja käytös on kasvavan eksentristä ja surrealistista, niin ei paljoa auta. Ja paljon on puhetta kohtalosta, jossa käsitteenä on intialaisissa filosofioissa ilmeisesti hyvinkin paljon sävyjä, joita hieman kirjan alussa selitettiin, mutta en ole varma kuinka paljon tajusin (mutta ilmeisesti yhtenä aiheena on että kuinka paljon Homia todella ohjaa kohtalo, ja kuinka paljon näennäisestä toimintaa ja tapahtumia sitovasta kohtalosta on illusorista, tai jopa Homin tekosyy ottaa etäisyyttä perheeseen, työhön, aviomieheen, kaikenlaisiin sidoksiin ja vastuisiin...

Ja joka tapauksessa jälkimmäisellä puoliskolla tulee odottamaton juonenkäänne jossa ihan vaan tipahdin kärryiltä, että mitä tässä oikein tapahtuu, eikä niille kärryille enää noustu.    

Vaikea sanoa, olisiko tämä vaatinut enemmän sellaisen kulttuurisen kontekstin ymmärtämistä, joka minulta puuttuu, vai onko kyseessä teos jossa alunperinkin muutama kutkuttava idea ja tyylikäs kohtaus muodostavat pintasilauksen, jonka alta löytyy kovin niukasti substanssia, kokonaista koherenttia kirjaa (muutama kutkuttava idea ja tyylikäs kohtaus siis kyllä löytyy). Jätän kysymyksen auki. 

No, Helmet-haasteessa tämä on 22. Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on sana sininen 

Tito Colliander - Ristisaatto

Vaikka nimenä on tullut varsin usein vastaan, ei ole aiemmin tullut Tito Collianderia luettua. Tämä varhainen romaaninsa sattui olemaan tarjolla ja sopii hyvin Suomen kirjat -haasteeseeni (julkaisuvuosi 1937), joten tartutaan. Suomennos on Kyllikki Härkäpään.

Teos jakautuu kolmeen osaan: ensimmäisessä osassa ollaan vallankumouksen jälkeisessä Pietarissa, jossa on puutetta monesta asiasta, ja elämä on varsin sekasortoista ja jännittynyttä. Nuori päähenkilömme Tomas palaa kaupunkiin, mutta kotona asuukin vieraita ihmisiä, ja vanhemmat ovat jo paenneet rajan yli Suomeen. Tomaskin alkaa selvittää mahdollisuutta seurata perässä, mutta siinä on omat ongelmansa ja kaupungin elämässä ristiriitansa ja jännitteensä. Ja lopulta matkaan päästään ja rajankin yli, mutta siinä sivussa Tomas aiheuttaa hyvän ystävänsä väkivaltaisen kuoleman. 

Toisessa osassa ollaan Suomessa: Tomas pääsi rajan yli, löysi vanhempansa, ja työpaikkojakin löytyy, vaimo ja lapsi...mutta niin myös eksistentiaalista ahdistusta, syyllisyyttä, juurettomuutta. Ahdistusta lääkitään vaihtamalla työpaikkaa, asuntoa, perheen ohella viihdytään kovasti myös toisen nuoren naisen seurassa ja alkoholikin maistuu holtittomissa määrin...vaikkei sitä tarkoitakaan, aiheuttaa Tomas kärsumystä itselleen ja läheisilleen, ja on myös tietoinen tästä ja siitä koettu syyllisyys vain pahentaa tilannetta.

Jonkinlaista katkosta siis tarvitaan, ja sattumalta kuultu kommentti etelä-Virossa tapahtuvasta ristisaatosta kuulostaa tarpeeksi hyvältä. Tomas katselee kylästä kylään kulkevaa pyhiinvaeltajien joukkoa taas hieman ulkopuolisena, mutta toisen Suomesta tulleen vaeltajan, vanhus Ivanin, mukana tulee myös liittyneeksi seurueeseen, pitemmälle kuin aikoikaan.

Jooh. Varsin psykologisella otteella mennään, ja eksistentialistisen ahdistuksen ja juurettomuuden kuvauksia ei tällä tasolla ollut kai suomalaisessa kirjallisuudessa niin nähty (vaikka samalla hieman tuleekin mieleen Dostojevski): myöhemmät ajat ovat sitten kuroneet tätä kiinni, mutta onhan tämä silti nautittavaa tekstiä. Ilmeisesti ainakin jotkut tapahtumat ovat Collianderin omakohtaisia kokemuksia, vaikka toki kaunokirjallisuudeksi filtteröitynä: ehkä myös ne vaikuttavimmat kohtaukset. Ja kirjailijan tuotannossa uskonnollisuus on ymmärtääkseni vahvasti mukana, eli ehkä myös kääntymystarinassa on omaa. 

Ei nyt suursuosikikseni noussut mutta ehkä muutakin Collianderia pitää joskus...Helmet-haasteessa tämä menee siis hyvin kohtaan 39. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin. Ja kirjan on lukenut myös Anneli.

Jiipu Uusitalo - Pimeän rihmasto

Olen viime kuukausina lueskellut Jiipu Uusitalon sarjakuva-albumeja (Okanaamio, Kukkaisruoska, Itämisen ihme, Puupenni...), ja niissä tekijällä on ollut tunnistettava tyyli: voimakkaan symbolinen, usein surrealistisen unen- ja sadunomainen piirrostyyli hyvin kirkkailla väreillä. Ja sisällöllisesti taas suunnataan filosofisen infosarjakuvan suuntaan: erityisesti tekijää näkyy kiinnostavan vallan problematiikka sen eri muodoissa. Albumeissa on toistuvat vakiohahmot, mutta eivät nämä mitenkään hahmo- tai juonivetoisia sarjoja ole, mutta eivät myöskään pelkkiä puhuvia päitä, sarjakuvan mahdollisuuksia käytetään täysillä.

Edellisiin verrattuna tämä Pimeän rihmasto oli varsin yllättävä: värit ovat poissa, ja infosarjakuvankin piirteitä on niukemmin esillä, tässähän kerrotaan psykologista kauhutarinaa. Mutta on tämä silti tekijänsä teos: kuvasto on yhä varsin unenomaista ja symbolista, mustaa käytetään kuin värejä, ja filosofista otetta on yhä paljon mukana. 

Tällä kertaa kiinnostuksen kohteena on psykologinen vallankäyttö. Yksi vakihahmoista, Kolja, pakenee ahdistusta metsään, siellä asuvan parantajan Raide-Jaskan luo: tämän terapia etenee freudilaisen psykoanalyysin ja shamanismin hengessä, mutta toki tulee selväksi että Raide-Jaskakaan ei ole ihan kauhean vakaa persoona, joten Koljalla on selvittämistä myös mikä on suhteensa terapeuttiinsa ja terapiaansa...

Vallankäytön problematiikka on siis mukana tässäkin. Mutta siinä missä joissain aiemmissa käsitteltyissä vallan epätasapaino on ihmisten suhteita määrittävä piirre ja usein rakenteellista, tässä epätasapaino syntyy aktiivisemmin ja tietoisemmin. Terapiasuhteessa Raide-Jaskalla on valtaa Koljaan, koska Kolja sallii sen: miksi? Ja olisiko sitten parempi, että terapiasuhdetta ei syntyisi, että Kolja märehtisi omia ongelmiaan varoen avautumasta kenellekään? Missä kohtaa vallankäytön rajojen pitäisi mennä? (ei liene epäselvää, että tässä tarinassa ne ylitetään, vaikka toisaalta, kuinka paljon kenenkin toimesta...no, lukekaa mitä albumissa tapahtuu)

Varsin synkretistisessä hengessä paljon ammennetaan niin Freudista kuin shamanismista, mutta kiinnostavana elementtinä huomioin myös kristillisten mystikkojen vaikutuksen: Mestari Eckhartin apofaattinen teologia sotkee Saatanankin pasmat, mutta erityisesti teoksessa näkyy espanjalainen karmeliitta Ristin Johannes, jonka ajatukset sielun pimeästä yöstä ovat tulleet usein viitatuksi mystiikan peruskäsitteistöksi. 

Koljalla on ollut paljon antoisan merkityksellisiä kokemuksia aktivismista, läheisistä yms, mutta tätä merkityksellisyyttä tuntuu yhä niukemmin, ja tämä merkityksellisyyden ja voimakkaiden kokemusten vaikeneminen tuntuu kaikennielevänä kuiluna, tyhjyyden pyörteenä, ahdistuksena ja tuskaisuutena. Tätä Johannes nimittää pimeäksi yöksi, johon Jumalan tiellä kulkevan mystikon sielun kuitenkin pitää kulkea ja se hyväksyä. Tätä voi yrittää paeta, rakentaa illuusioita, hakea väkisin entisenkaltaisia intensiivisiä kokemuksia, kasata sellaisia valleja värikkäitä jouluvaloja ettei pimeästä ole tietoakaan, mutta ei ehkä kannattaisi: helposti tekee vain enemmän vahinkoa itselleen, ja pimeällä yöllä on oma tehtävänsä ja syynsä, miksi siihen laskeudutaan.

(vaikka toki myös se apofaattisen teologiankin mietiskely voi kääntyä väkisin suorittamiseksi, joskus siihenkin on syynsä että Jeesuksen pitää tulla Koljalle sanomaan "tämä hetki on sinulle totta") 

Kiehtova, ajatuksia herättävä teos kaikenkaikkiaan, kuten rohkenin jo odottaakin. (ja hoksasin nyt että Helmet-haasteessa  tämä voisi sopia kohtaan 26. Sateenkaarikirja, jossa on onnellinen loppu. Mitä 'loppu' sitten tarkoittaakaan, tai 'onnellinen'? Mutta minulla on taipumus käsittää kaikki "henkilö saa syvempää ymmärrystä asioiden tilasta"-päätökset onnellisiksi, johon tämä erinomaisesti osuu)

William Shakespeare - Myrsky

 

Joskus viime vuosituhannella, kun aloin tutustua joihinkin William Shakespearen näytelmiin, niin yksi ensimmäisistä lukemistani oli Myrsky. Ja vaikka sitä yleisesti tunnutaan arvostavan, niin muistan etten siitä juuri innostunut. Ja kun sittemmin Bardin tuotantoa on tullut luettua päälle parikymmentä näytelmää, niin tämä on pysynyt mielikuvissa laimeimpana.

Mutta kun tähän niin usein viitataan (ja hyllyssä odottaa lukemista yksi teos joka ilmeisesti pohjaa aika vahvasti tähän) ja on tässä jokunen vuosikymmen vierähtänyt, niin on hyvin syytä kokeilla uudestaan: varsinkin kun on tämä uusi Matti Rossin käännös (edellinen lukukerta taisi olla Eeva-Liisa Mannerin versio, tätä ei ollut vielä ilmestynyt).

Ja hei, tämä on yhä minusta dramaattisesti laimea teos. Milanon herttua Prospero ja pieni tyttärensä Miranda on karkoitettu valtakunnastaan, jonka Prosperon veli Antonio on Napolin kuninkaan tuella ottanut haltuunsa. Prospero ja Miranda päätyvät pienelle saarelle jossa asuu vain hirviömainen Caliban ja joukko henkiä, ja pian Prospero hallitsee taikakeinoin tätä kaikkea.
Ja vuosia myöhemmin, näytelmän alussa, kun herttua Antonio ja Napolin kuningas seurueineen purjehtivat merellä, Prospero nostattaa myrskyn joka uhkaa upottaa laivan, ja laivan väki päätyy haaksirikkoisina saarelle. Kuninkaan poika Ferdinand junaillaan tapaamaan Miranda, nämä rakastuvat ensisilmäyksella toisiinsa, ja haluavat naimisiin. Muut hovimiehet voivottelevat ja juonivat omiaan, ja narri ja juoppo kellarimestari vuorostaan lyöttäytyvät yhteen Calibanin kanssa, ja sitten Prospero heiluttelee taikasauvaansa, asiat järjestyvät just niin kuin hän haluaa, hän antaa kaikille anteeksi ja sitten onkin lähteä yhdessä takaisin Milanoon ottamaan vanha valtakunta takaisin. 

Tjaah. Varsinaisen komedian tai tragedian sijaan tämä tavataan luokitella romanssiksi, mikä tarkoittaa mm. tiettyä satumaisuutta tai unenomaisuutta, ja tietysti mukana on kivoja fraaseja joita siteerata, mutta juonen ja hahmojen osalta tämä on kyllä varsin pliisu: Prospero tekee asioita -> asiat menevät just niin kuin Prospero suunnitteli. 

Mutta näytelmässä on kyllä paljon tilaa tulkinnalle, ja siinä on kuitenkin kiinnostavia teemoja pohdittavaksi, joita ei niin huomannut edellisellä lukukerralla. Marjo Kaartisen esipuheessakin nostetaan esiin kolonialismin ja valloittamisen aihe: Caliban, noita Sycoraxin poika, on syntynyt saarella, ja samoin mm. ilmanhenki Ariel on sen pitkäaikainen asukas, mutta Prospero saapuessaan saarelle ihan vaan luonnostaan lankeavalla oikeutuksella on ottanut saaren hallintaansa ja alistanut aiemmat asukkaat palvelijoikseen...ja vastaavasti myrskyssä saarelle ajautuneet miehetkin varsin samantien ajattelevat olevansa sen hallitsijoita. Kolonialismin näkökulmasta tätä onkin myöhemmin kommentoitu ja käsitelty, mutta samalla voi todeta että Shakespeare ei vaikuta näkevän asiassa ongelmia, pikemminkin päinvastoin: jos tilaisuus tulee käsiin niin siihen pitääkin tarttua, muuhan olisi tyhmää. Päinvastoin voisi sanoa että aikoinaan Prosperon karkoittamiseen Milanosta johti nimenomaan tämän vetäytyminen julkisesta vallankäytöstä itseriittoiseen tutkiskeluun, veljensä vallankaappauksessa oli osasyyllinen myös Prospero itse.

Mutta tuo on kuitenkin temaattinen kerrostuma joka on muodostunut näytelmään sisälle, vallankäytöstä ja valloittamisesta on tullut ongelmallisempaa... 

Vähän tuohon liittyen, kiinnitin nyt huomiota näytelmässä nouseviin utopiaviittauksiin. Ehkä se tunnetuin, Thomas Moren Utopia, oli ilmestynyt muutamaa vuosikymmenta aiemmin, ja sekalaisia muita ilmestyi myös suunnilleen tämän näytelmän aikoihin...ja suosittuna ideana aikakauden utopioissa oli nimenomaan, että matkalaiset päätyvät sattumalta jollekin ennestään tuntemattomalle saarelle, josta löytyy sitten uusi merkillinen yhteiskunta...tai vaihtoehtoisesti saarelle ajautuvat perustavat sellaisen. Prospero on muokannut saaren toimimaan täysin oman tahtonsa mukaisesti, ja tämän saavat muut saarelle tulevat huomata, vaikka samalla saarelle ajautuessaan muutkin kehittelevat ajatuksia mitä tapahtuisi kun he ovat sen vallanneet: yksi hovimiehistä, Gonzalo, suoraan suunnitteleekin potentiaalisen utopian. Ja onhan siis osuvaa, että Huxleyn myöhempi utopia Uljas uusi maailma on napannut nimensä tämän näytelmän vuorosanoista...ja niinkuin Moren ja monen muunkin utopiat tapaavat olla, on Myrskynkin utopia jokseenkin unenomainen ja itse itsensä kyseenalaistava.

Mietin myös kuinka paljon Shakespeare mahtaa projisoida itseään Prosperoon. Tämän kontrolli saaren tapahtumista on yhtä kattava ja yleispätevä kuin kirjailijan ote näytelmänsä henkilöihin, ja draamaksi nouseekin pitäisikö hänen loppujen lopuksi olla tekemässä tätä...ainakin Neil Gaiman on Sandman-sarjakuvassa esittänyt tätä ajatusta, että Shakespeare oli viettänyt vuosikymmeniä näiden tarinoidensa sisällä, samalla kun muu elämä on jäänyt riittämämättömälle huomiolle...ja onhan tuo hyvinkin tästä näytelmästä ajateltavissa, Prospero-Shakespeare antaa viimeisessä esityksessä hahmoilleen anteeksi sulkemisensa inspiraation vankeuteen, mutta se on loppu nyt. 

Ja liittyvätkö nuo teemat toisiinsa, voiko kirjallisia töitä ajatella suhteessa valloittamiseen? Mitä pitää ajatella, että Propspero-Shakespeare tulee noin vain kirjoittamaan Calibanista, onko se Calibanin kannalta oikein? Ja entä sitten kaikki he jotka ajautuvat Prosperon saarelle ja noin vain ajattelevat sitä omanaan? Onko Matti Rossi juoppo kellarimestari? Ja minä narri Trinculo kun selittelen täällä vaikka mitä omiani Shakespearen tekstistä? Ehkä kirjoittaminen, kääntäminen ja lukeminen ovat kaikki myös valloittamisen muotoja... 

En vieläkään laske tätä suosikkieni joukkoon Shakespearen tuotannossa, mutta kyllähän tästä kaikenlaista kiinnostavaa nousi. Ja Helmet-haasteessa tämä voisi olla vaikka 43. Uusin kirja lempikirjailijaltasi (jos kysyttäisiin lempikirjailijaani, niin en ehkä sanoisi Shakespearea mutta olenhan häneltä tarpeeksi hyviä näytelmiä lukenut että saa kelvata kun ei kohtaan mielekkäämpääkään valintaa löydy).