Manu Kuutti - Pörri

Kirjan kannen perusteella en oikein tiennyt mitä odottaa, ja kun kyseessä on tekijänsä esikoisteos, niin tuotannon tai maineen perusteella ei ennakkotietoja ollut, mutta kuten olen aika ajoin maininnut, mielelläni tartun novellikokoelmiin minulle aiemmin tuntemattomilta kirjailijoilta, on ne yleensä vaivan väärtejä.

Tai mitenköhän tämän teoksen sitten luokittelisi: kirjassa on 133 lyhyttä tekstiä, melkein kaikki yhden sivun tai alle, ja tyylejä on kerrotuista anekdooteista jonnekin proosarunojen tai aforististen huomioiden suuntaan. Ja tekstit liittyvät yhteen, fragmenteista muodostuu kuva nimihenkilö Jani Pörrin ja tämän sekalaisen ystäväjoukon elämästä: monia tekstejä voi makustella erilläänkin sen verran kun mieli tekee, ja osa ehkä voisi sopia dramaattisen ääneenluennan materiaaliksi, mutta henkilöiden ja näiden suhteiden parempi hahmottaminen taas vaatii asioiden yhdistelyä ja kokonaisuuksien hallintaa (enkä itse tainnut ihan pysyä mukana kaikissa).  

Vaikka varsinaisesti huumorikirjasta ei olekaan kyse, on yleissävy, no, huvittunut: ironiaa on vahvasti mukana mutta sellaisella leppoisan ymmärtävällä tavalla. Päähenkilöt ovat siinä vaiheessa, jossa röpöttely, bändihommat yms. ovat olennainen osa elämää mutta jossa ne eivät enää ehkä voi olla koko elämä, ja tästä murrosvaiheesta, joka yhdestä kulmasta katsottuna voi näyttää rappiolta, vaikka aika usein myös aika seesteiseltä ja herttaiselta. Ja tästä ristiriidasta, vilisevien kulttuuriviittauksien ja hohdokkaan fraseerauksen ja banaaliuden tasapainotteluista, riittää ammennettavaa. 

Toisaalla huomaan mainitun Bukowskin: en ole lukenut vaikka maineelta tunnen, sen sijaan mieleen tuli vähän joku aika sitten lukemani Tapani Rytöhongan sarjakuvat, heille joille tekijä on tuttu (ja ei kirjan kannen tehnyt Juho Juntunenkaan ole myöskään kaukana), ehkä myös koherentimpi versio Richard Brautiganista. Kirjailija on taitava sanankäyttäjä ja fraseeraaja, joskin fragmenttisia esikoiskirjoja lukiessa, olivat ne sitten runoa tai proosaa, mieleen tulee kuinka paljon niissä oli pöytälaatikkoon koottuja sormiharjoituksia kun laajempien kokonaisuuksien kanssa ollaan vielä epävarmoja. Tämä käy tälläkin kertaa mielessä, mutta jos pitäisin sitä häiritsevänä, en lukisi tuntemattomien kirjailijoiden novellikokoelmia, ja jatko näyttää mitä sitten tulee. 

Love is All Around

Jani ja Anton käyvät työväenopiston kitarakurssia, jonka mairealta opettajalta Jani on saanut erityisluvan käyttää bassoa. Muiden soittaessa kuusikielisillään Love is All Aroundin sointuja, hän aika ajoin napauttaa tšekkiläisen diskobasson vapaata kieltä. Toista kertaa kaksikko ei näin hidastempoiselle kurssille tule, mutta juuri silloin Janin tyhjälle pupetille ilmestyy poikien rakkauselämiin liittymätön kihlasormus. Sormus on vaaleansinisessä kirjekuoressa, jossa lukee Jarkolle, ja se on viereisessä luokassa neulovan, pelokkaan ex-tyttöystävän jättämä. Vuosia myöhemmin Janin koulukaveri, rakkauden riepottelema Jarkko, päätyy ensin poliisiksi, sitten politiikkaan. Maailma on julma. 

Kirjan on lukenut myös Ellen. Ja Helmet-haasteessa olkoon 5. Kirjassa on epilogi eli jälkisanat (kirjassa on luku nimeltä Epilogi). 

Pirjo Kotamäki - Villit linnut olkapäillä

Pari vuotta sitten luin Pirjo Kotamäen säeromaanin Paavo Ruotsalaisesta, ja huomasin tuotannossa muitakin kiinnostavan oloisia nimikkeitä, runoteoksia huomattavien henkilöiden elämästä...nyt sitten vuoroon tämä muutaman vuoden takainen teos, kun vietetään Franciscus Assisilaisen juhlavuotta, 800 vuotta taivaallisesta syntymäpäivästä. 

Vaan mikäköhän kategoria tähän pätee: lähestyin teosta ensin samassa säeromaanin tai eeppisen runouden hengessä kuin tuota Petäjäistä leipää, mutta sellaisena tämä tuntuu työläämmältä. Vaikka yksittäiset runot muodostavatkin syklin joka seuraa Franciscuksen elämän vaiheita, niin kerronnallisuus on aika väljää ja ajoin hämärääkin: kun itse tunsin Franciscuksen vaiheet ja aimo joukon myös tähän liittyviä legendoja niin hahmotin viittaukset, mutta jos päähenkilö ei ole niin tuttu, niin tämä kerronnallinen puoli taitaa mennä helposti ohi. Ennemmin kuin epiikkaa, kyseessä on juurikin Franciscuksen elämästä inspiroitunut runosarja (jossa toki hyödynnetään roolirunouden keinoja, äänessä ovat niin Franciscus itse kuin jotkut läheisensä).

Ja tietysti Franciscus itse on runoileva mystikko, ja erityisesti luonnosta mystistä kokemusta ammentava, mikä ei narratiivisesti helpota, mutta lyyrisesti toki tarjoaa paljon mahdollisuuksia väkevälle ilmaisulle, ja tätä Kotamäki hyödyntääkin. Ja vaikka luontosuhde onkin paljon esillä, niin perinteistä luontorunoa tämä ei ole, niin päähenkilö kuin kirjailija ovat avoimen tietoisia jumalallisesta läsnäolosta koko luomakunnassa...ja kun kyseessä ovat roolirunot, niin näkökulmahenkilön omakin olemassaolo on tavallista vahvemmin mukana, joten kuvauksessa tulee nimenomaan suhde luontoon luomakuntana, jossa on itse osana, kuin luonnonilmiöt sinänsä.  

Odotin enemmän säeromaanimaista kerronnallisuutta kuin sain, mutta otan tämän sitten lyyrisempänä ja mystisempänä tekstinä, jonka meditaatioihin lienee syytä itsekin palata mietiskelemään.

Laulukaskaan kevyt ruumis kämmenelläni.
Se lohduttaa minua.

Riivaajat tulivat ruumiini läpi,
ne tulivat ja kävivät kimppuuni yöllä, kun olin unessani,

silitän kaskasta sydämeni tahdissa, 
rukoilen yhä,
rytmi on oikea,

se alkoi laulaa hieman käheällä äänellään,
sen mielestä olin viikunapuu:
tunsin sen värähdykset kämmenelläni,
poimin ääntä sormenpäilläni,
ne kiihdytti värinää,
se lauloi ja sitä mukaa
sieluni rauhoittui,
ruumiini pääsi lepoon,
silitän yhä sen kevyttä kehystä ja se
laulaa omaa olemassaoloaan,
taivaallista keveyttä. 

Joel Haahtela - Tähtikirkas, lumivalkea

Pikkuhiljaa tutustun Joel Haahtelan tuotantoon, ensimmäisen kirjan luin viime vuonna ja nyt sitten toinen, Helmet-haasteen täsmäosumana.

Nuori mies kirjoittaa päiväkirjaa kaipauksensa kohteelle Pariisissa 1889: kuka on ajatukssissa ja kaipauksissa oleva henkilö ja mitkä arveluttavat olosuhteet ovat ajaneet miehen Suomesta Pariisiin, ne selviävät  pikkuhiljaa. Mies saa työpaikan modernin aallonharjalla olevassa huipputeknologiafirmassa, lennättimessä kansainvälisiä uutisviestejä vastaanottamassa, ja etenee itsekin journalistiksi, Pariisin maailmannäyttely henkii uutta suurempaa maailmaa, ja taiteetkin etenevät harppauksin, ollaan aivan uuden kynnyksellä.

Seuraavassa päiväkirjassa mies on Berliinissä 1913. Maailma on muuttunut, mies samoin, ja uusi aika antaa taas merkkejä itsestään, tällä kertaa tosin maailmansodan muodossa.

Kolmannessa päiväkirjassa 1920-luvun alussa mies matkustaa kaukoitään, nimellisesti journalistin töissä mutta enemmän lepäämisenä masennuksesta.

Ja neljännessä ollaan saksalaisessa mielisairaalassa 1936. Muidenkin, välissäolevien, päiväkirjojen olemassaoloon viittaillaan, mutta nämä neljä olivat, ainoat jotka löytää Helsingissä 2012 toinen mies, ensimmäisen lapsenlapsenlapsenlapsi. 

Kovin juonivetoinen teos ei siis ole, vaikka selkeä eteneminen ja elämäntarina siinä onkin. Nuori mies kärvistelee kaipauksessaan mutta samalla on täynnä toivoa ja suuria suunnitelmia. Mutta eläessään ja päiväkirjaa kirjoittaessaan hän toisaalta luo itseään enemmäksi ja samalla luopuu asioista, toisista puolista itsestään...edetään ammatillisesti, tullaan vakavaraisemmaksi, ja samalla kaipauksen kohde alkaa haipua mielestä, taiteelliset intohimot unohdetaan...vaan toki niihin palataan, mutta vasta sitten kun on jo kovin myöhäistä. Ja sama pätee maailmaan, 1800-luvun lopun mullistava tulevaisuus täynnä toivoa kääntyy maailmaksi matkalla maailmasotiin ja joukkomurhiin, jotain saavutetaan ja jostain luovutaan, ja oman viestinsä antaa vierailu Angkorissa, viidakkoon unohtuneessa vanhan korkeakulttuurin jäänteessä...

Kuvaus on kaunista, päiväkirjameskinnöissä niin kirjoittaja kuin ympäristönsä tulee eläväksi, vaikka ei tämä tässäkään maailmanajassa kovin hilpeä kirja ole. Vaan ehkä näin se menee ja on aina mennyt ja tulee jatkossakin menemään.   

Helmet-haasteessa tämä on tosiaan täsmäosuma kohtaan 2. Kirjan nimessä on sana tähti tai sen taivutusmuoto. Ja vanhoja bloggauksia ilmestymisajan läheltä löytyy paljon, on Kirjavinkit ja Katja ja Omppu ja Pekka ja Sari jne.  

Joel Lehtonen - Munkkikammio

Lisää teoksia alagenrestä "ei-tyypilliset kirjat kirjailijoilta, jotka muistetaan nykyään yhdestä teoksestaan (jota en ole lukenut)": Joel Lehtonen on kyllä muutenkin jäänyt lukematta, vaikka muutama teos onkin ollut suunnitelmissa (ei tosin se Putkinotko ihan ensimmäisenä).

Mutta nyt sitten varsin varhainen runokokoelma, joka uteloitti nimellään. Lehtosen näkemykset monastisismista eivät tosin ole kovin ylevät, kun runoissa munkit mainitaan niin heidät rinnastetaan toistuvasti vankeihin...mutta tätä teosta, julkaisuvuosi 1914, edelsivät matkat eteläisempään Eurooppaan, ja paljon näissäkin runoissa ammennetaan välimerellisestä ja klassillisesta kulttuurista, mukana on Ranskan ja Italian romantiikan (ja hieman naturalismin) henkeä. 

Mutta täytyy sanoa, että runoilijana Lehtonen ei tässä oikein vakuuta. Kieli on koukeroista "runoilijakieltä", ehkäpä dekadenttin itsetietoisuuteen saakka, mutta sille ryhtiä antava mitallisuus on joskus poissa ja ollessaan läsnä on varsin vaatimatonta, jopa heikkoa. Runot ovat pitkiä, usein eeppisiä ja aika moni nimetty naisen mukaan: jotkut uudelleenkerrottuja tunnettuja tarinoita (kuten Delila) ja jotkut ihan omia kertomuksia. Ja se kerronnallisuus on näissä se ansiokkain puoli, ehkä siis hyvä että Lehtonen keskittyi tämän jälkeen proosaan (joskin kirjojen nimistä huomaan että kiinnostus koukeroiseen kieleen näköjään säilyy). 

No, Helmet-haasteessa saan kohdan 19. Kirjan nimessä on jokin talon osa (mitä, eikö teidän talossanne ole munkkikammioita?) 

Angelica (ote)

Angelica! Niin katsoit kalpeana,
kun luotani sun syöksi tyly sana,
et tiedä mitä rakkauteni on!
Se, jota kutsui runo-taivaan ovi,
maan pääll' on tunnoton ja onneton.
Et tiedä, mitä tämä sydän on:
Raketti singottu taivohon!
Kuin satu, jot' ei ruumistuttaa sovi,
Kuin kupla hento, johon kuvansa
luo kaikki, ihailtava kiiruulla.
Kuin kulta-malja, joka kohta sakkaan
on juotava. Kuin sointu laulun rakkaan.
Vain ilta-pilvein puna aaltoihin:
se hetken hohtaa. Lieska helvetin! 

Helvi Hämäläinen - Kylänruusut

Jatkan seikkailua Helvi Hämäläisen tuotannon parissa. Kirjailijan jälkimaine tuntuu nykyään olevan kahdessa hitissä (joista Säädyllistä murhenäytelmää en ole lukenut ja Sukupolveni unta en arvostanut), mutta tämän tuotannosta löytyy varsin omalaatuisia sivupolkuja, joista parista on tullut jo kirjoitettua, ja nyt tuli luettua postuumisti julkaistu romaaninsa, joka on kuitenkin alunperin kirjoitettu noiden kahden teoksen välissä 50-luvulla.

Ja on tämäkin omalaatuinen teos. Ollaan Härjänojan kylässä loppukesällä, ja yleinen mieliala on jännittynyt: Mudan ukko on kuollut ja jättänyt testamentissaan omaisuutensa tyttärelleen Lempille (joka on onhe ja hentuinen) ja aviottomalle tyttärelleen Raakelille (joka taas on aika pänkä), mutta kolmas sisar Anni (aina ollut tomppo) ja miehensä Heikki on sivuutettu tyystin, ja tämän jaon oikeudenmukaisuutta kyseenalaistaa moni vaikka lainmukaisuudessa ei olekaan naputtamista.

Ja sitten Raakelin järjestämien kahvikestien päätteeksi koko kylä päätyy yhteiseen uneen, jossa ruusut ottavat kylän naisten hahmot vetäen miehet öiseen tanssiin, paitsi että huomataan että muiden naisten hahmot ovat kyllä paikalla mutta Raakel ei, ja tästä sisuuntuneena Raakel vuorostaan muuttuu ruusupensaaksi...  

Jeps. Kirjan alkupuolen maalaisrealismi on melkein huvittavaakin yksityiskohtaisine ja toisteisine pohdintoineen ja keskusteluineen, Hämäläisen varsin lyyrisellä kielellä toteutettuna (ja murresanastolla Someron suunnalta), mutta siinäkin näkyy jo piileviä enteitä ja legendoja, ja sitten ne pääsevätkin täysillä valloilleen tavalla jota ei niin usein suomalaisessa 1900-luvun kirjallisuudessa ole näkynyt. Fantastisemmasta osasta tuli vahvasti mieleen René Girardin teoriat mimeettisestä ja symbolisesta väkivallasta ja syntipukeista, johon kirjan tapahtumat sopivat varsin hyvin...joskin kirja oli kirjoitettu ennen kuin Girard teoriansa esitti, eli harkitusta viittauksesta ei ole kyse, ennemminkin se vain toteutetaan. Näin fantastisuus ei ole vain haahuilevaa, siinä tuntuu oma symboliikkansa olevan, mutta samalla tuntuu että Hämäläisellä on ollut kieli poskessa tätä kirjoittaessa, teos on usein suorastaan hassu. 

Helmet-haasteessa laitetaan kohtaan 28. Kirjassa tanssitaan. Ja Katja on myös lukenut kirjan. 

Hyvä mies oli minulla, eikä Raakel kaikkine rikkauksineen näiltä kulmilta niin hyvää miestä saa. Vaikka en penttiä moiti, on Raakelilta kuitenkin aina ollut poissa se kun parhain tarvitaan. Joitakin maakunnan miehiä olisi hän nuorempana voinut saada, mutta siihen on hän ollut liian itsekäs, itsestään pitäväinen on hän aina ollut. Raakelin mattojakin kun olen kutonut olen aina ollut kiusassa, saisihan edes tummaa kudetta mattoihinsa miehen vaatetuksesta. Onhan mies siinä suhteessa hyödyllinen, että on hänellä aina mustia tummia vaatteita, vain jonkin pätkän olen tummaa raakaa lyönyt Raakelin mattoon hänen kävelypuvuistaan. Toista on kuitenkin kun on mies talossa, miehettömyytensä vuoksi on Raakel aina saanut pitää liika vaaleita mattoja ja tuolla niska kyyryssä niitä pestä Korpajoessa tiuhempaan kuin muut naiset. naiko Pentti hänet? En pidä kihlausta varmana tässä suhteessa, eroitetaanhan jo vihitytkin toisistaan. On tälläkin kulmalla eroitettuja pariskuntia muutama kappale. 

Claes Andersson - Den förälskade terapeuten

Jatkamme operaatiota "lue enemmän ruotsiksi" kirjastosta löytyvillä näytelmillä. Olen jotain Claes Anderssonin pohdiskeluteoksia lukenut aiemmin, ja yksittäisiä runoja olen nähnyt siellä täällä, mutta näköjään draamatuotantoakin löytyy (siitä tosin vaietaan noilla wiki-sivuilla, ehkä koska Suomessa näytelmät eivät ole kirjallisuutta).

Nimi vinkkaakin jo sisältöön. Kamarinäytelmässä on kaksi henkilöä ja neljä roolia: psykoterapeutti Oskar, potilas Emmadora ja kummankin sisäiset äänet erillisille näyttelijöille. Emmadora aloittaa terapian, ja terapian jatkuessa varsin epäprofessionaalisesti Oskar ja Emmadora rakastuvat toisiinsa ja menevät naimisiin, mutta aviomies Oskar ei olekaan sitten kuitenkaan sama henkilö kuin terapeutti Oskar...

Andersson psykiatrina tuntenee aiheen hyvin, vaikka tuskinpa tämä omaelämäkerrallinen teos onkaan: tapahtumat etenevät lyhyinä kohtauksina joiden välissä on lauluja, ehkä Brechtin vieraannuttamisen hengessä, ettei katsoja luule moista (laulut ovat kirjassa riimirunoina, sävelmiä ei ole annettu).

Ja, no, täytti tarkoituksensa olemalla kielellisesti varsin helppoa luettavaa: joka sanaa en ymmärtänyt mutta tapahtumissa pysyi kuitenkin hyvin mukana ilman sanakirjaakin...muuten ollaan aika lailla "tulipahan luettua"-osastossa ilman sen kummempia vaikutuksia suuntaan tai toiseen, ja sai tällä Helmet-haasteessa kohdan 21. Kirjassa käydään museossa (häämatka suuntaa Pariisiin, jossa käydään Louvressa). 

III (ote)

Hjälp mej men förändra ingenting!
Du ska göra med mej vad j a g vill!
Hjälp mej men ta inte bort min bipolaritet
min galenskap och promiskuitet
Så hjälp mej men förändra ingenting
Du ska göra med mej vad j a g vill!

En drottning är jag med min galna makt
Depressionen är min änglavakt
Vad vore jag utan mina konstigheter?
mina infall och förljugenheter? 
Så hjälp mej men förändra ingenting
Du ska göra med mej vad j a g vill!

Janne Teller - Samantekevää

Satunnainen löytö kirjaston ilmaishyllystä, teoksesta ei ollut mitään käsitystä mutta takakansi vinkkaili kiinnostavanoloista filosofista otetta, eikä kiinnostavaa tanskalaista kirjallisuutta nyt niin usein käsiin tule (suom. Veijo Kiuru) joten miksi ei kokeilisi. Ja päädyinkin sitten "mitäköhän mä just luin"-osastolle.  

Kirja kertoo tanskalaisen pikkukaupungin ("Siellä ei ollut hienoa, vaan melkein hienoa.") luokasta 7a, jonka yksi oppilas, Pierre Anton, ensimmäisellä kouluviikolla julistaa että millään ei oikeastaan ole mitään merkitystä, kaikki on samantekevää, ja karkaa luokasta istumaan luumupuuhun. Sieltä hän huutelee luokan muille oppilaille samantekevyyden sanomaansa, ja luokan oppilaat päätyvät keskenään pohtimaan miten voisivat vastata Pierre Antonille ja todistaa että on jotain, jolla on merkitystä. Koska mieleen hiipii kollektiivinen pelko että ehkä Pierre Anton onkin oikeassa. 

Ja luokan oppilaat alkavat kokoontua läheiselle hylätylle sahalle ja etsiä todistusaineistoa merkityksestä. Yksi oppilas tuo jotain itselleen tärkeää, ja sitten voi nimetä toisen oppilaan, ja mitä tämän täytyy laittaa merkityksen kasaan. Ja ensimmäiset annit ovat vielä aika maltillisia (ensimmäisenä pinoon päätyy kasa roolipelikirjoja, ja minä-kertoja joutuu luopumaan hienoista vihreistä sandaaleistaan) mutta pian panokset kovenevat, samoin ryhmäpaine luopua siitä mitä on määrätty...ja kun kasaan on kertynyt kaikenlaista, niin onko siinä sitten merkitystä, mistä sen tunnistaa ja mitä sille tehdään.

Janne Tellerin teos luokitellaan nuortenkirjaksi, ainakin päähenkilöiden ikien perusteella, mutta ote on kyllä varsin epätavallinen. Olen aika satunnainen nuortenkirjojen lukija, osin koska silloinkin kun niissä käsitellään isoja ja kompleksisia aiheita (ja niin niissä tehdään, mitä on syytä arvostaa) niin käsittely pysyy usein kuitenkin aika yksinkertaisena ja vaikeatkin aiheet saadaan yleensä siistiin onnelliseen nippuun ja rusetti päälle. Mikä on joskus kivaa mutta usein kaipaan vähän enemmän kompleksisuutta ja ristiriitaisuutta. No, Tellerillä on iso aihe, ja hän muotoilee siitä varsin omalaatuista filosofista ajatusleikkiä (jossa, todettakoon, otetaan hieman vapauksia realismista: vaikea uskoa että todelliset ihmiset käyttäytyisivät näin, mutta lukijana mukaudun filosofiseen probleemaan), mutta tässä päädytäänkin aikamoiseen eksistentialistiseen pimeyden sydämeen, jossa ei olekaan helppoja ja miellyttäviä ratkaisuja...

Jep, kaikessa omalaatuisuudessaan oli vaikuttava teos, ja on näköjään saanut palkintoja ja aiheuttanut debattia, en ole yllättynyt. Mutta jos lukija ei osu samalle aallonpituudelle niin tätä on myös hyvin helppo inhota (ja nykymallissa tässä olisi aika monia trigger warningeja, koska epämiellyttäviä asioita tapahtuu). 

Helmet-haasteessa laitan kohtaan 35. Kirjassa on lyhyet luvut (n. 130 sivua, 26 lukua). Ja kirjan ovat lukeneet ainakin Linnea ja Nti Kirjastotäti. 

 

Jyrki Vainonen - Tutkimusmatkailija ja muita tarinoita

Olen aiemmin lukenut pari muuta Jyrki Vainosen novellikokoelmaa, nyt vuoroon tämä esikoisensa, HS:n kirjallisuuspalkinnon voittaja (varsinkin kun Helmet-haasteessa on aiheesta haastekohta).

Ja onkin huomionarvoista, että mainstream-kirjallisuuspalkinto on haettu tässä määrin genrefiktioon nojaavalla teoksella. Monissa tarinoissa arkitodellisuus on nytkähtänyt hieman vinoon, ajoittain ihan kauhun ja fantasian puolelle: aika monta tarinaa voisin hyvin kuvitella lukevani esim. Portti-lehdestä (jonka toiseen alumniin, Maarit Verroseen, Vainosta helposti vertaa). Muutenkin yksittäisissä tarinoissa tuli usein mieleen tietty genretuttuus, ilman että se asettui ihan selviksi nimettäviksi vaikutteiksi. 

Tällä kertaa novellien välille ei ole rakennettu mitään yhtymiä, aiheiden ja tyylien kirjo on suuri. Reaaliset ajan ja paikan lait horjuvat, joskin kiinnostavaksi kontrastiksi usein korostetaan konkreettisuutta, materiaalisia yksityiskohtia: ristiriita on kiinnostava. 

Novelleissa suositaan myös avoimia loppuja, joskin vaihtelevalla menestyksellä, Ajoittain toimii, mutta joskus jäädään vain roikkumaan ilmaan, tietty dramaattinen tyydyttävyys uupuu: joissain novelleissa asioita vain tapahtuu ilman että mitään yhdistävää suhdetta, edes symbolista, tapahtumien kokijaan olisi (biologi Rolandsenin kotiin alkaa ilmestyä massoittain kärpäsiä: entäs sitten?). 

Olen tämänhenkisiä juttuja lukenut aika paljon, pidän lajista joten kirjaan suhtaudun myötäsukaisesti (ja suosikeikseni voisin nostaa tässä tarinat Uhri, Parantola ja Pelurit), mutta Vainonen ei vieläkään hurmaa minua.     

Ryu Murakami - Chansons populaires de l'ère Showa (Showa-kauden hittikappaleet)

Taas tulee luettavaksi sitä parempaa Murakamia, jota on luettu jokunen kirja aiemminkin: tämä sattui löytymään ranskaksi, mutta on näköjään englanniksikin julkaistu (suomeksi ei tietenkään).

Yhdistävää teemaa tuotannossa löytyy, mutta käsittelytavat vaihtelevat: tällä kertaa trilleriaineksia on vähemmän, ennemminkin kyseessä on aika absurdi ja karrikoitukin faabeli. Kuusi parikymppistä miestä tapaavat kokoontua yhteisiin illanviettoihin, joissa yhtenä merkittävänä osana on läheisellä autiolla rannalla tehtävät karaoke-esitykset ennalta sovituista kappaleista (Showa-kausi tarkoittaa keisari Hirohiton hallituskautta, 1926-1989). Muuten ryhmän jäsenet eivät ole kovinkaan läheisiä ystäviä, lähinnä ajautuneet yhteen. Ja sitten yksi ryhmän jäsenistä sattuu jonkinlaisessa mielenhäiriössä tappamaan tuntemattoman naisen...

Naisen, jolla on oma tuttavapiirinsä: kuusi päälle kolmekymppistä naista, kaikki eronneita, kaikkien etunimi Midori, jotka ovat lähinnä ajautuneet yhteen yhteisiin seuranpitoihin (johon siihenkin kuuluu karaoke). Mutta kun yksi heistä tulee yllättäen tapetuksi, muut lähtevät selvittämään asiaa, ja onnistuvat selvittämään murhaajan henkilöllisyyden, ja vastaavat samalla mitalla.

Ja näiden kahden epätavallisen jengin välinen taistelu eskaloituukin sitten varsin hurjalla tavalla.

Ryu Murakamin kirjoissa toistavana aiheena on Japani, joka on menettänyt sielunsa, joten mitään mukavan leppoisaa ei ole syytäkään odottaa. Mutta siinä missä esim. tuossa aiemmin lukemassani Piercing-kirjassa hahmoissa on kaiken häiriintyneisyyden keskellä jotain sympaattista, tässä kirjassa sympatiaa on varsin niukasti tarjolla: kaikki henkilöt ovat varsin kauheita, ikävystyneitä narsisteja. Ja siinä missä nämä kaksi ryhmää ovat oma lukunsa, myös satunnaiset sivuhenkilöt ovat lähinnä itsekeskeisen välinpitämättömiä, mikä omalta osaltaan mahdollistaa tämän kiihtyvän väkivallan kierteen...henkilöt ja tapahtumat ovat moraalittomia, joten kirja itsessään on moraalinen kannanotto kaikessa absurdiudessaan, ja tietysti epämiellyttävä.

Helmet-haasteessa tämä menee kohtaan 31. Kirjassa on soittolista tai kirjassa mainitaan jokin biisi. Jokainen luku on nimetty kappaleen mukaan: yhtään ei ollut ennalta tuttuja, mutta ne joista mainittiin myös esittäjä piti käydä kuuntelemassa. Pinky & Killersin Rakkauden vuodenaika on aika kiva, ja mukana on myös Minami Haruo, Frank Nagai, Ishihara Yujiro ja Sachiko Nishida. 

Paul von Martens - Pieni onni

Nimeämätön minäkertoja ajaa moottoripyörällä tyttärensä kanssa Ruotsin läpi Norjaan, ilman sen suurempia päämääriä ja suunnitelmia, ja matkalla tavataan muita moottoripyöräilijöitä ja retkeilijöitä. Ympäristössä on katseltavaa, elämässä pohdittavaa, 15-vuotias tytär Irina vaikuttaa down-syndroomansa vuoksi ikäistään nuoremmalta mutta kasvaa kuitenkin koko ajan aikuisemmaksi...

Tämä Paul von Martensin pienoisromaani (suom. Jukka Kemppinen) tuo hieman mieleen Antti Hyryn kirjat: ulkoisesti kirjassa ei suuria dramaattisia käänteitä ole, asioita tehdään ja asioiden tekemisen ohessa tulee ajateltua kaikenlaista. En tiedä kirjailijasta juuri mitään, joten en tiedä onko hänen ja kertojan välillä mitä yhteyksiä (ikä ainakin osuu oikeaan, ja jonkinlaista moottoripyöräharrastuneisuutta täytynee olla), mutta varmastikin tämä voisi kertoa todellisista kokemuksista. 

Nimi on kuvaava (ja hieman tarkennettu alkukielisestä, 'Glädjen'): varsinaisesti kirjassa ei pohdita mitenkään erityisemmin onnea tai onnellisuutta, mutta tavallaan onnellisuus on koko kirjan läpäisevä taustaoletus, vallitseva tunnelma josta ei tehdä numeroa. Ja tällaisena tämä oli varsin miellyttävä lukukokemus: täytynee katsoa josko muitakin Martensin kirjoja tulisi vastaan (suomeksi niitä on näkäjään tullut vain osa tuotannosta).

Helmet-haasteessa laitan kohtaan 42. Kirjassa on sanoja tai lauseita toisella kielellä. 

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 23

Logo: Niina Tolonen 

Tervetuloa mukaan perinteiseen kirjasomen klassikkohaasteeseen!

Kuuden kuukauden välein kirjasomessa on ollut esillä monenlaiset klassikkokirjat, ja haasteen 23. kierros(!) koittaa taas keskellä kesää, 31.7.2026. Ilmoittaudu mukaan tämän postauksen kommenttikentässä, ja voit ilmoittaa myös kirjasuunnitelmasi (joskin joka kerralla jonkun suunnitelmat lopulta muuttuvat, ja haastepäivänä voi tulla toki mukaan myös ilman ilmoittautumista).

Haasteen laukaisivat 2015 blogit Reader why did I marry him ja tuijata.com, tarkoituksena saada vihdoin luettua joitain jo kauan mielessä olleet merkkiteokset; innostuneita osallistujia tuli muitakin, ja eihän ne huomionarvoiset kirjat ihan heti lopu, joten haaste on pyörinyt hyvällä osanotolla tähän asti.

Klassikkohaasteen säännöt

1) Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea. Ilmoita valinnastasi kommenttikenttään ennen julkaisupäivää. Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.

2) Lue valitsemasi klassikko.

3) Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2026. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani samana aamuna. 

4) Kehu itseäsi ja tunne olevasi hieman parempi ihminen kuin olit ennen klassikon lukemista. Toista. 

 

Somessa haasteen tunnus on #klassikkohaaste, ja osallistua voi myös ilman blogia tai muuta somekanavaa, kirjoittamalla luetusta teoksesta koontipostauksen kommenttikenttään.

"Klassikon" määritelmään on perinteisesti suhtauduttu varsin väljästi: kaikista kirjallisuushistorioista löytyvien perusteosten ohella on ollut myös modernimpia onhan-tämä-jo-klassikoita, omassa genressään tai kulttuuripiirissään arvostettuja teoksia, ja toki myös teoksia, joiden klassikkoutta voi kyseenalaistaa tai peräänkuuluttaa. Kirjallisuuden kaanonia on hyvä tuntea, mutta sitä on myös hyvä haastaa uusista lähtökohdista ja arvostuksista.

 

Merkittävä tekijä on kuitenkin, että teos on ollut jo pitempään mielessä teoksena, joka pitäisi varmaan joskus lukea, ja valinnat ovat lopulta aina subjektiivisia. Mutta hyviä vinkkejä ja ideoita löytyy haasteen aiemmilta kierroksilta ja osallistujilta:

 

Osa 1: Reader, why did I marry him? (Omppu Martin)
Osa 2: Tuijata. Kulttuuripohdintoja (Tuija Takala)
Osa 3: 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä (Marile)
Osa 4: Yöpöydän kirjat (Niina T.)
Osa 5: Tekstiluola (Tuomas)
Osa 6: Kirjapöllön huhuiluja (Heidi P)
Osa 7: Unelmien aika (Johanna)
Osa 8: Tarukirja (Margit)
Osa 9: Tuntematon lukija (Hande)
Osa 10: Taikakirjaimet (Raija)
Osa 11: Kirjan jos toisenkin (Jane)
Osa 12: Jotakin syötäväksi kelvotonta (Gregorius)
Osa 13: Kirjakaapin kummitus (Jonna)
Osa 14: Kartanon kruunaamaton lukija (Elegia)
Osa 15: Ankin kirjablogi (Anki)
Osa 16: Kirjaluotsi (Tiina)
Osa 17: Oksan hyllyltä (MarikaOksa)
Osa 18: Ankin kirjablogi (Anki)

Osa 19: Yöpöydän kirjat (Niina)

Osa 20: Tuulevin lukublogi (Tuulevi)

Osa 21: Oksan hyllyltä (MarikaOksa)
Osa 22: Kulttuuri kukoistaa (Arja)

 

Melkein joka kerta olen ollut mukana, eli mihinköhän sitä tarttuisi tällä kertaa? Pitkään on ollut harkinnassa Sigrid Undsetin historiallinen trilogia Kristiina Lauritsantytär, mutta se on toki sen verran jykevä paketti, että täytynee aloittaa lukeminen hyvissä ajoin...katsotaan miten lähtee vetämään.

 

Kommentteihin voi ilmoittautua, niin kokoan tähän listaa, ja kirjavalinnan voi jättää yhä auki; koontipostaus ilmestyy sitten joskus heinäkuun loppupuolella.

 

Haasteessa mukana (päivittyvä lista):

Kulttuuri kukoistaa

Yöpöydän kirjat

Kirjasähkökäyrä 

Tarukirja

Sanoja elämän sivuilla 

Donna mobilen kirjat 

Kartanon kruunaamaton lukija

Jokken kirjanurkka

Ankin kirjablogi

Kirjaimia

Mrs Karlsson lukee... 

Tuulevin lukublogi  

Kirsin Book Club 

Tainan ja Tommin aarrearkku x2

my 

Peegee Hydatoon 

Sheferijm 

Eno Raud - Kadonneen pojan tapaus

 

Tällaisen huomasin kirjaston ilmaishyllyssä: NTK-sarjaa tuli joskus aikoinaan luettua useampikin teos, ja siinä sivussa pari LTK-sarjan kirjaa, mutta varsinaisesti uteliaisuuden herätti virolainen kirjailija: näköjään Eno Raudin tuotantoa on useampikin kirja tullut suomeksi, mutta en muista niitä nähneeni...(tämän suomensi Eva Lille)

Kolme kaverusta Meelik, Mart ja Kaur saavat kesävieraaksi vieraan tytön, Tiiun. Asia ei varsinaisesti innosta, ja mitä ne tytöt edes haluavat tehdä...mutta luovasti kaverukset keksivät vuokrata tytön seuraksi naapuruston pikku Toomaksen tämän isoveljeltä (20 kopeekkaa tunnilta). Mutta sitten Toomas selittämättömästi katoaa.

No, tässä mennään reippaasti enemmän huumorin kuin jännityksen puolelle, ja neljä sankariamme kyllä voivat pian esittää aika vahvan arvauksen mitä Toomakselle on tapahtunut, mutta tämän katoamisesta vastuussa oleva henkilö täytyy saada kiinni teostaan...ja vastaavasti tempauksen takana oleva henkilö vuorostaan joutuu tekemään moraalisia pohdintoja, että mitkä tekemiset nyt ovat yhä jotenkin puolustettavissa, ja mitkä taas eivät. Ja lopulta tapaus ratkeaa onnellisesti, ja tapausta selvitellessä kaverukset ja Tiiu huomaavat tulevansa hyvin toimeen keskenään.

Tjooh, kyllähän tämän huvikseen luki, ja yksinkertaisuudestaan huolimatta heitellään ihan kiinnostavia tvistejä lastendekkarigenreen. Ja  Helmet-haasteessa tämä menköön kohtaan 23. Cozy crime -dekkari (suunnilleen niin cozy kuin olla voi)

Alkuvuoden luetut

 Invicta Imaginária - Viinipunk I: Tynnyrisota
Shan Sa - Porte de la Paix celeste
Graham Greene - Brighton Rock
Amélie Nothomb - Antikrista
Runar Schildt - Galgmannen 
Teuvo Sorvoja - Pilven takaa katson
Marja-Liisa Vartio - Hänen olivat linnut
William Shakespeare - Myrsky
Tito Colliander - Ristisaatto
Sangeeta Bandyopadhyay - The Yogini
Johann Wolfgang von Goethe - Torquato Tasso
Helena Anhava - Murheellisten kuullen on puhuttava hiljaa
Monika Peetz - Seitsemän päivää ilman
Jaan Kross - Sattumien summa
Riitta Jalonen - Todistaja Brigitin talossa
Jaakko Haavio - Ikikevät
Puiset silmät ja muita liettualaisia novelleja

Benedicta Idefelt - Viipurista Vatikaaniin
Richard de Bury - Filobiblon
Caryll Houselander - The Reed of God
Benedict Groeschler - Behold, He Comes
Carl Henrik Martling - Puhuva hiljaisuus liturgisessa symboliikassa
Mark Boyer - Biblical Reflections on Male Spirituality
Outi Kecskemeti - Oi niitä aikoja
Richard Woods - Mysticism and Prophecy
Dietrich von Hildebrand - Liturgy and Personality
Henri Järvinen - Tarot: elämänviisauden tie 
Michael Casey - Sacred Reading
Mark Searle - Liturgy and Social Justice
Johannes Salminen - Rajamaa
Antonin Sertillanges - Kinships

Jiipu Uusitalo - Pimeän rihmasto

Ollaan taas maaliskuun lopussa, pääsiäinen on ihan kohta, ja kolmen kuukauden aikana on tullut lueskeltua kaikenlaista, ja kirjoiteltua myös. Lukuhaasteista Helmet on pyörähtänyt vauhdikkaasti liikkeelle, 19 kohtaa jo täynnä, joskin jäljellä on joitain aika työläitä kohtia...muutamaan on ehdokaskirjat jo mielessä ja lukemista odottamassa, toisiin taas ei vielä ole valintaa tehty (ja valinnoissakin olen joustava, on ollut jo kohtia johon olen varannut jonkun kirjan, mutta kun joku toinen siihen hyvin sopi, niin laitetaan). Ja Suomen kirjat -haasteeseenkin on tullut täydennystä, ja lisää tullee seuraavina kuukausina.

Klassikkohaasteeseenkin tuli osallistuttua tammikuun lopussa, ja seuraavaa olen lupautunut isännöimään heinäkuun loppuun: täytyykin tehdä haasteen aloituspostaus joskus pääsiäisen jälkeen. Oma klassikko on jo mielessä, mutta sitä täytyy alkaa lukea hyvissä ajoin...

Blogistania-äänestys oli myös tässä kuussa, ja itse olin laskemassa Tieto-kategorian tuloksia. Ensi kuussa perjantaina 24.4. jaetaan palkinnot Oodissa, aion olla paikalla.

Muusta kirjapuuhastelusta voisin vinkata myös, että aloin koota muutamia temaattisia kirjahyllyjä Kirjasampoon (liittyen huomioihini blogissa olevaan Collectio Catholica -listaukseen ja siihen liittyviin Kirjasampo-hakuihin liittyen, be the change you want to see jne). Ja aikeissa on tehdä vielä lisää, jahka ehdin, jaksan ja hahmotan miten haluan teoksia ryhmitellä...

Kevät etenee, ja kiinnostavaa luettavaa riittää, niistä lisää seuraavina kuukausina.

------------------------------------------

	mies	nainen	x
englanti	170	148	1	319
suomi	125	85	2	212
ranska	133	52	2	187
saksa	55	15		70
japani	46	14		60
italia	54	4		58
ruotsi	30	20	1	51
venäjä	29	7	1	37
espanja	16	8	1	25
norja	13	6		19
tsekki	16	2		18
viro	12	3		15
arabia	10	3	1	14
unkari	8	2	1	11
tanska	9	2		11
puola	5	4		9
islanti	5	1	1	7
serbo-kroatia	4	3		7
kiina	4	2		6
muu	1		5	6
hollanti	2	3		5
portugali	2	2	1	5
kreikka	3		1	4
persia	3	1		4
slovenia	2		1	3
slovakia	2	1		3
turkki	3			3
bengali	2	1		3
iiri		1	1	2
latina	1	1		2
katalaani		2		2
korea	1	1		2
albania	1			1
urdu	1			1
bulgaria			1	1
latvia	1			1
malta	1			1
liettua			1	1
	770	394	22	1186

 

Puiset silmät ja muita liettualaisia novelleja

Vanhan Neuvostokirjallisuutta-sarjan kirjoja olen aika ajoin lueskellut ennenkin; nyt vuoroon tämä kokoelma liettualaisia novelleja, koska ei liettualaista kirjallisuutta kauhean usein tule vastaan...

Ulla-Liisa Heino on koonnut 21 novellin valikoiman ja suomentanut ne venäjän kautta: kukin novelli on eri kirjailijalta, ja aikaskaala ulottuu vuodesta 1898 1980-luvun alkuun. Novellin mainitaan alkusanoissa olevan liettualaisen kirjallisuuden keskeinen ja suosittu muoto, eli valikoitavaa varmaankin riitti.

Lukiessa tuli kyllä nopeasti mieleen, että onko tekstien valikoinnissa noudatettu jotain erityistä painotusta vai onko tämä tällaisenaan kattava esitys. Antologian alkupuolta nimittäin leimaa aikamoinen ankeus, novelli toisensa perään pohjatonta kurjuutta. Ajoittain varsin vahvasti kuvattua kurjuutta, mutta tämän perusteella ei kyllä tekisi mieli olla missään tekemisissä Liettuan kanssa...Uudemmissa novelleissa tulee hieman lisää sävyjä, realistinen psykologinen ja vakava novelli on yhä valttia, joten humoristisempi Ensi rakkaus ja surrealistisempi Keräilijä erottuvat edukseen (joskin kyllä myös niminovelli ja Veronika siivoaa potilashuoneita ovat aika symppiksiä). 

Mutta tosiaan hieman mietitytti onko tarkoituksellisesti korostettu neuvostoaikaa edeltävän ajan kurjuutta, ja neuvostoajalla tuodaan enemmän sävyjä mukaan...pitäisi ehkä lukea lisää vaikka kokoelman aloittavaa Julia Zemaitea. Tällaisena luin kokoelman läpi mutta myönnän ettei suosikkieni joukkoon noussut...

Pari bloggausta teoksesta löytyi, Margit ja Ketjukolaaja. Ja Helmet-haasteessa tämä menisi vaikkapa kohtaan 17. Kirjan nimessä on jokin kansallisuus, kun lasken tuon alaotsikon mukaan.

Jaakko Haavio - Ikikevät

 

Olen aiemmin lukenut pari Jaakko Haavion runokokoelmaa, nyt sitten lisää. Ja onhan tämä hyvin tuttua noiden toisten kirjojen perusteella. Paljon on luontorunoa ja paljon on kristillistä runoa, ja sekä että, ja kun mitallisuuskin on hallussa niin runoihin tulee paljon laulumaisuutta: lukiessa aloin pariinkin kertaan sovittaa runoja Suvivirren melodiaan, sopisivat hyvin niin aiheiden kuin runomitan perusteella (ja virsirunoilijana Haavio varmaan nykyisin parhaiten muistetaan).

Laulumaisuus tosiaan hallitsee suurta osaa kirjaa, joten lukeminen on sujuvaa; tiettyä haastavuutta voisin taas toivoa lisää, mutta ei se varmaan ole Haaviolla niin prioriteettina...joskin tuosta virsimallista poiketaan kirjan loppupuolella, jossa on kaksi pitkää eeppistä runoa. Ensimmäisessä versioidaan runomuotoon Joonan kirja Raamatusta, mutta kun runossa pysytään hyvin lähellä alkuperäisen tapahtumia niin siihen ei oikein saada mitään uutta näkökulmaa, ja kun minusta Raamatun oma versio on kerronnan napakkuudessa aika loistava, niin Haavion säkeily vain heikentää sitä.

Toinen runo on sen sijaan parempi: aiheena on tarina Johannes Kastajan kuolemasta, ja tässä on paljon dramaattista potentiaalia yli evankeliumien kerronnan (minkä toki moni muukin tietää, ja niinpä tästä episodista on tehty paljon tulkintoja ja taideteoksia). Haavion tyyli on toki eeppinen ja ylevä, mutta helpommin lähestyttävä kuin jotkut Manniset tms. ja tunnelmassa tavoitetaan asiaankuuuluvaa traagisuutta kun tietty dekadenssi kietoutuu eettiseen paloon, kuten aiheeseen sopii...voisikin olla kiinnostavaa nähdä enemmänkin tämäntyyppistä epiikkaa Haaviolta.

Helmet-haasteessa kirja menee vaikkapa kohtaan 10. Kirjassa leikataan (miekalla, pää) 

Johannes Kastaja (ote) 

Niin Johannes, ken ruhjoi synnin kyyn
ja iski kourin basiliskin muniin,
toi valkeuden synnin valheuniin,
hän tyrmään heitettiin ja kahleisiin.

Maailma tekee totuudelle niin.

On saarnatuoliksensa suotu katto,
sen ääni jotta kauas kajahtaa,
niin säätty on, mutta silti henkipatto
on totuus. Maa on valheen maa.

Nåin totuus samoo orpona ja yksin,
se saarrettu on sadoin väijytyksin,
se ahdistetaan äärimmäisiin soppiin
ja vihdoin kahlehditaan mustaan koppiin.
Ja maalliset ja hengelliset mahdit
toimittaa kopin suulle tiukat vahdit.

Tuo tulisoihtu! Totuus näkyviin! 

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2025 - Tieto-tulokset

Kirjasome on taas ollut valitsemassa viime vuoden parhaita kirjoja, ja minulla on tänä vuonna ollut vetovastuu Tieto-palkinnosta, joten olen ollut laskemassa ääniä, lukemassa linkkejä jne. ja nyt minulla on ilo julistaa tulokset.

Blogistanian Tieto 2025

Tieto-palkinnossa kisaavat vuonna 2025 julkaistut suomen-, ruotsin- tai saamenkieliset sekä näille kielille käännetyt tietokirjat, esseet, elämäkerrat, asiaproosa, pamfletit ja oppaat. Huom! Myös lapsille ja nuorille suunnattu tietokirjallisuus! 
Blogistanian Tieto -äänestys järjestetään tänä vuonna 13. kerran.  

Kukin äänestäjä voi äänestää kolmea kirjaa, joista ensimmäinen saa kolme pistettä, toinen kaksi ja kolmas yhden pisteen.  

Tänä vuonna äänestykseen osallistui 69 kirjasomettajaa, joista tietokirjoja äänesti 45 henkilöä. Hajonta oli runsas: yhteensä 75 kirjaa sai ääniä, ja olemalla yhden äänestäjän kolmen pisteen arvoinen suosikki pääsi jaetulle kymmenennelle sijalle. Äänistä päädyttiin hylkäämään kuusi: kolme julkaisvuoden perusteella (kahdessa 2024, yhdessä 2026) ja kolme, koska ne oli luokiteltu kustantajan toimesta kaunokirjoiksi ilman kaksoisluokitusta (henkilökohtaisesti olisin kyllä eri mieltä näissä luokituksissa, joten ymmärrän miksi niitä oli tänne äänestetty, mutta menen kuitenkin kustantamojen määritysten perusteella).

Voittaja erottui selvästi, seuraavista sijoista käytiin enemmän kisaa, joten listaan tässä nyt yhdeksän kärjen pisteineen. Tasapisteissä vertailtiin ykkössijojen määrää, joskaan sekään ei kaikissa eroa tuo. Taas kerran kotimaiset jyräävät vahvasti, kärkiyhdeksikköön mahtui yksi käännösteos, eikä niitä alemmillakaan sijoilla kovin montaa ollut...eli Suomessa julkaistaan monenlaista kiinnostavaa tietokirjallisuutta, ja kirjasome niitä huomioi laaja-alaisesti.

8.-9. Eevi Sjöholm - Vahva (Into) 4 p.

8.-9. Laura Wathen - Ai se olikin ADHD (Into) 4 p.

7. Heidi Airaksinen & Tiina Tuppurainen - Salatun rakkauden historia (Like) 4 p. 

5.-6. Minna Eväsoja - Rakkauden merkit: Perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta japanilaisittain (Gummerus) 5 p. 

5.-6. Noora Vaarala - Sarviini puhkeaa lehti: Ihmeellinen Reidar Särestöniemi (Gummerus) 5 p.

4. Riina Tanskanen - Tympeät tytöt: Luokkakipuja (Into) 9 p.
 

"Kuten ensimmäinen Tympeät tytöt -sarjakuva, tämä oli älykkään viiltävä ja hieno lukukokemus. Ensimmäisen kirjan kohdalla nyökyttelin jatkuvasti samaistumisen merkiksi, tässä enemmän pääs astumaan myös oman kokemuspiirin ulkopuolelle, vaikka paljon tuttuakin oli. Hienosti Tanskanen asettaa vinon valon ilmiöihin, joita ei hoksaa kyseenalaistaa." laura.linnea.lukee 

"Ihana, herttainen, koskettava, perusteltu, tärkeä ja ennen kaikkea upean visuaalinen!" tiiawithbooks 

3. Arundhati Roy - Turvani ja myrskyni (Otava) 9 p. 

"Rikkaasti, valoisasti ja väliin pirskahtelevalla huumorilla kirjoitettu kertomus elämästä, jossa totisesti on riittänyt myös varjoja." Kirsin Book Club

"Teoksen teksti oli hyvin elävää ja rikasta. Kirjailija toivookin, että lukijat lukevat tätä muistelmateosta kuin romaania, sillä useimmat meistä ovat hänen mielestään sekoitus muistoja ja mielikuvitusta." Kirjasähkökäyrä

2. Jenni Räinä - Veden ajat: Matka läpi muuttuneen maiseman (Like) 13 p.

 

"Räinä haluaa ymmärtää, mitä vesille on tapahtunut. Hän vertaa isänsä kertomuksia ja omia lapsuuden kokemuksiaan nykyaikaan. Kirja on henkilökohtainen, mutta sisältää samalla paljon tietoa. Miksi ennen kirkas vesi on nyt ruskeaa? Miksi syystulvat yleistyvät? Kun Räinä kulkee luonnossa jonkun asiantuntijan kanssa, kuten luvussa Lähde lähdetutkija Iina Eskelisen kanssa, kehityskulut tulevat konkreettisiksi ja ymmärrettäviksi." Tarukirja

"Kirjailija kulkee luonnossa vesistöjen äärellä, kohtaa tutkijoita ja paikallisia asukkaita ja pyrkii hahmottamaan muutosten vauhtia ja sitäkin, mitä on tehtävissä. Havahtumisella ja toiminnalla on merkitystä." hannaon 

1. Paavo Teittinen - Pitkä vuoro: Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen (Gummerus) 24 p. 

 

"Pitkä vuoro kertoo ihmiskaupasta, modernista orjuudesta Suomessa. Se paljastaa järkyttävän, salatun totuuden pääasiassa maahanmuuttajia työllistävien yritysten toiminnasta sekä Suomen viranomaisten ja oikeuslaitoksen epäonnistumisista." lukijapollo

"Tärkeä teos, jonka soisin kaikkien politiikkojen, virkamiesten ja työntekijävaltaista palvelua käyttävien yritysten ja organisaatioiden hankinta- ja vastuullisuushenkilöiden lukevan ensin, sitten kaikkien muidenkin." Kulttuuri kukoistaa 

"Teos on epäilemättä ansainnut Tieto-Finlandiansa ja vaikutuin siitä itse niin paljon, etten osaa tunnetta edes oikein kuvailla. Ennen kaikkea koin kuitenkin suuttumusta, turhautumista, voimattomuutta ja epäuskoa: miten Suomen kaltaisessa maassa voi tapahtua tällaista ja miksi oikeusjärjestelmämme mahdollistaa näin räikeän hyväksikäytön?" tyttilukee 

"Kirjan taustalla on vuosikausien pitkä journalistinen työ, kymmenien ellei satojen ihmisten haastattelut, lukematon määrä tietopyyntöjä, oikeudenkäyntipöytäkirjoja,  byrokratiaan ja viranomaistyöskentelyyn perehtymistä. Kyseessä onkin silmiä avaava teos. Soisin jokaisen suomalaisen lukevan Pitkän vuoron. Kirjan luettuaan katselee ympäristöään väkisinkin uusin silmin. Näkymä ei ole kauniimpi, mutta todempi se on." Amman kirjablogi

-------------------------------------------------------------------------- 

Muiden palkintokategorioiden tuokset löytyvät seuraavilta vastuusometileiltä:

Finlandia: Sivujasivuja
Globalia:  Kirjakaapin kummitus
Lastenkirjallisuuden Kuopus: Inspiraationjaljilla
Nuortenkirjallisuuden Kuopus: Yöpöydän kirjat  

Voittajat palkitaan perinteisesti kunniakirjoilla, jotka jaetaan tänä vuonna Helsingin Oodi-kirjastossa perjantaina 24.4.2026 kello 17-19. Tervetuloa paikan päälle!

Riitta Jalonen - Todistaja Brigitin talossa

Eipä ole Riitta Jalosen kirjoja tullut aiemmin luettua, tämä uteloitti aiheellaan.

25-vuotias Iiris matkustaa vuodeksi Irlantiin ja majoittuu Dublinissa leskirouva Brigitin vuokralaiseksi. Brigitillä on linjana ottaa vuokralaisiksi ulkomaalaisia vierailijoita, ja vuokra-alennus sovitaan jos vuokralainen tulee sunnuntai-iltapäivisin nauttimaan teetä, kun paikallinen pappi, isä O'Connor tulee vierailulle. Aika pian tuleekin ilmi mistä on kyse, Brigit ja isä O'Connor ovat rakastaneet toisiaan jo vuosikymmenten ajan, mutta suhde pysyy teenjuonnin ja kirkollisten tapaamisten piirissä, kaikki naapuritkin asian tietävät ja naapurien vuoksi Iiris ja edeltäjänsä toimivat tapaamisten esiliinoina...

Vuosia myöhemmin Iiris palaa Irlantiin: Brigit ja isä O'Connor ovat molemmat kuolleet, ja Iiriksen oma avioliitto on ehtinyt myös jo sammua, joten on aika miettiä elämän suuntaa ja rakkauksia, ja vaeltaa vanhalle pyhiinvaelluspaikalle Irlannin suuren naispyhimyksen, pyhän Brigitin luo kuten vuokraemäntäkin oli aikoinaan tehnyt.

Viehättävä teos kyllä, heille jotka kaipaavat enemmän tunnelmaa kuin juonta. Huomaan kirjailijan tehneen matkakirjan Irlannista vuonna 1980, johon vuoteen myös kirjan alkuosa sijoittui, joten miljöö lienee tuttua. Ja kirjassa kuvataan paljon kansanuskoa, pyhiinvaelluksia ja pyhimyskultteja joihin limittyy myös pakanallisia aineksia ja legendoja: pyhän Brigitin hahmossa on paljon samaa kuin varhaisemmassa Brigit-jumalattaressa, joten kuinka paljon Brigit-neitsyessä on historiallista henkilöä ja kuinka paljon tähän on projisoitu jumalattaren piirteitä...niin, ja kuinka paljon Brigit-pyhimystä taas projisoidaan keski-ikäiseen vuokraemäntään eri tahojen toimesta. Tämä projisointi ja odotusten kantaminen ei varmastikaan ole kevyt taakka kantaa, mutta pyhimysten osa harvoin on. (Ja vastaavasti, mitä Iiris on odottanut ja odottaa avioliitolta, rakkaudelta, elämältä tai itseltään, ja ovatko nämä kestäneet asetetut odotukset?)

Helmet-haasteessa laitaan kirjan kohtaan 29. Kirjan tapahtumat sijoittuvat useammalle vuosikymmenelle (alkuosa on vuodessa 1980, loppuosa 1990-luvulla) 

Kirjasomen Blogistania-kirjallisuuspalkinnon äänestys alkaa!

Mitkä viime vuonna ilmestyneet kirjat olivat Kirjasomen mielestä vuoden parhaita?

On tullut jälleen aika äänestää vuoden 2025 parhaista kotimaisista ja käännetyistä kaunokirjoista, tietokirjoista sekä lasten- ja nuortenkirjoista. Palkintokategorioita on siis viisi, ja äänestää voi kaikissa, yhdessä tai jotakin siltä väliltä.

Äänioikeutettuja ovat kaikki julkista kirjasometiliä ylläpitävät henkilöt. Jos sinulla on kirjablogi tai kirjatili Instagramissa, TikTokissa, YouTubessa, Goodreadsissa  tai StoryGraphissa tai kirjapodcast, voit äänestää!

Äänestyslomake löytyy täältä: https://forms.gle/pcavRfgaybxRbMUM6 
Äänestysaika: 16.3.-21.3.2026
Voittajat julkaistaan 23.3.2026

Blogistanian kirjallisuuspalkinto on jo 15 vuotta vanha instituutio ja arvostettu kirjailijoiden ja kirjallisuuden tekijöiden keskuudessa. Olethan siis mukana äänestyksessä!

Tänä vuonna haluamme kuulla myös äänioikeutettujen mielipiteen siitä, olisiko kirjapalkinnon nimi syytä vaihtaa kirjasomen nykyistä moninaisuutta paremmin kuvaavaksi sekä siitä, mikä tämä nimi voisi olla.

Nyt on siis erityisen tärkeää vaikuttaa!

Lisätietoa äänestyksestä antavat kunkin kategorian vastuutilit/blogit.

Kaunokirjallisuuden Finlandia: Sivujasivuja
Kaunokirjallisuuden Globalia:  Kirjakaapin kummitus
Kaunokirjallisuuden Tieto: Jotakin syötäväksi kelvotonta
Kaunokirjallisuuden Lastenkirjallisuuden Kuopus: inspiraationjaljilla
Kaunokirjallisuuden Nuortenkirjallisuuden Kuopus: Yöpöydän kirjat

Jos on epävarma mihin kategoriaan äänestettävä kirja kuuluu, kannattaa tarkistaa oikea kategoria vastuuhenkilöiltä. 

Tieto-palkinnossa kisaavat vuonna 2025 julkaistut suomen-, ruotsin- tai saamenkieliset sekä näille kielille käännetyt tietokirjat, esseet, elämäkerrat, asiaproosa, pamfletit ja oppaat. Huom! Myös lapsille ja nuorille suunnattu tietokirjallisuus! 
 

Kirjojen hyväksynnässä Tieto-kategorian piiriin käytän ensisijaisesti kustantamojen omia luokituksia, onko kirja laskettavissa tietokirjaksi vai ei, ja julkaisuajankohtasta: jos kustantamo ei riittävää infoa tarjoa, tarkistan kirjastojen ja kirjakauppojen määritelmiä. 

Joissain kirjoissa on mahdollisesti kaksoisluokitus, ja tällöin sen äänestäminen kahdessa kategoriassa olisi mahdollista, mutta äänien hajaantumisen välttämiseksi vastuuhenkilöt voivat kuitenkin tarjota suosituksia missä kategoriassa kirjaa voi äänestää. Esim. Riina Tanskasen 'Tympeät tytöt - Luokkakipuja' on kustantamon sivulla luokiteltu sekä kauno- että tietokirjaksi; äänestysvastuullisten keskinäisen neuvottelun jälkeen suosittelemme, että halukkaat äänestävät sitä ensisijaisesti Tieto-kategoriassa.  

Jaan Kross - Sattumien summa

Eipä ole aiemmin tullut Jaan Krossia luettua, vaikka nimenä onkin tuttu. tämä teos (suom. Jouko Vanhanen) tuli mukaan viime kirjamessuilta, kun yhä vaan suosin novellikokoelmia kirjailijoihin tutustumisessa...

Tai mitenköhän näitä sitten määrittelisi: yhdeksässä tarinassa on varsin reilusti autofiktiota ja yhtä lailla taipumusta historialliseen esseeseen, mutta ilmeisesti sen verran sitä fiktiota että pysytään fiktiivisen kaunokirjallisuuden piirissä: Jaan Kross ja sukunsa tulevat kuitenkin tutuiksi. Kirjan yhdeksän novellia on kirjaan laitettu julkaisujärjestyksessä, mutta on niissä myös sisäistä kronologiaa: kirja alkaa lapsuuteen sijoittuvilla tarinoilla, ja aikuisuus ja vanhuus tulevat myöhemmin, vaikka joskus toki vanhempi näkökulmahenkilö muistelee menneitä.

Muistelma-luokittelua taas tukee monen tarinan varsin hortoileva luonne, aloitetaan yhdestä asiasta mutta päädytään anekdoottien ja assosiaatioden mukana runsaille sivupoluille, joista ehkä palataan ensimmäiseen asiaan tai sitten ei. Mukaan tulee todella runsaasti myös Viron lähihistoriaa Krossin elinajalta, ja voinen todeta tietojeni Viron historiasta maailmansotien välillä lisääntyneen moninkertaisesti (koska lähtötaso, myönnetään, oli lähes olematon: tästä huolimatta näihin historiakommentointeihin pääsi hyvin mukaan). Ja valtiotason ohella on myös mikrotaso, henkilötasoiset anekdootit ja kokemukset, hyvin mukana ja elävöittämässä...

Ilmeisesti novellituotantoa olisi ainakin kolme muutakin kirjaa, romaanien lisäksi. Ikään kuin luettavien kirjojen pino ei olisi jo tarpeeksi suuri.

Helmet-haasteessa tämä menisi muuallekin, mutta laitan kohtaan 3. Kirja liittyy Agatha Christieen: yhdessä novellissa mainitaan täysin ohimennen Hercule Poirot (viime vuonna kuittasin vastaavan Tove Jansson -kohdan myös satunnaisella maininnalla virolaisessa novellikokoelmassa, joten tämähän on jo perinne).