Maria Jotuni - Kultainen vasikka (klassikkohaaste)

 

Ja taas on aika perinteisen klassikkohaasteen: klassikoiksi laskettavia kirjoja toki tulee luettua muutenkin, mutta silti on hyvä syy tarttua johonkin tiettyyn kirjaan joka on roikkunut lukulistoilla...

 

Tämänkertainen, näytelmä Kultainen vasikka, on minulle ensimmäinen kotimainen klassikko haasteeseen. Ei ehkä kaanonin tunnetuin kirja, tai Maria Jotunin tuotannossakaan se, joka ensimmäisenä mainitaan, mutta kun tämä kirja oli mainittu jo pari vuotta sitten julistetussa Shakespearen sisarukset -näytelmälukuhaasteessa kirjana jota aioin lukea, ja viimeksi viittasin siihen (nimeltä mainitsematta) vuodenvaihteen lukukoosteessa suomalaisen naiskirjailijan kirjana joka on ollut koko ajan aikeissa mutta jonka lukeminen ei sitten realisoitunut...kirja on haettu Projekti Lönnrotista, eli se ehkä vaikutti lukemisen lykkääntymiseen, kun ei ollut oikeana kirjana tyrkyllä.

Ritva Arvelon ohjaaman elokuvankin vuodelta 1961 olin nähnyt, ja siitä pitänyt: vanhemman suomalaisen elokuvan parempaa laitaa (ohessa leffajuliste).

Mutta nyt sen sitten olen lukenut, eikä "kolminäytöksisen huvinäytelmän" lukeminen tosiaan ole ponnistelua, varsinkin kun Jotuni kirjoittaa varsin maittavaa dialogia...

 

EEDIT: Haa rahaa, aina rahaa, siitä aina on kysymys! Rahanvalta, se rahanvalta, hulluiksi se ihmiset tekee!

 

Ollaan ensimmäisen maailmansodan aikaisessa Suomessa: varsinainen sota on etäisenä taustalla, näkyen tavallisilla ihmisillä lähinnä elintarvikkeiden säännöstelynä ja taloudellisena epävakautena, talouden kurssit vaihtelevat jyrkästi ja taitavalle keinottelijalle on mahdollisuus suuriin voittoihin.

Eedit ja Jaakko ovat nuori aviopari, Jaakko ahkera ja tunnollinen työntekijä joka omalla tasollaan pärjää ihan hyvinkin, mutta Eedit tahtoo enemmän, erityisesti enemmän rahaa. Ja kun Eeditin äiti Katariina lähtee keinottelemaan, lähtee Eeditkin samalle tielle, ja siinä saa Jaakko jäädä...ja mukana on myös muita henkilöitä, ja kaikilla tavalla tai toisella mielessä raha, raha, raha. 

Kun huvinäytelmä on kyseessä, niin loppu on tietysti onnellinen, ihmissuhteisiin palaa tasapaino ja rahakin asettuu omalle paikalleen. 

 

Kun raha aiheena on varsin alleviivatusti esillä ja näytelmän nimikin jo vihjaa asennoitumiseen, niin odotin tendenssimäisyyttä. Mutta ehkä se, että tämä on huvinäytelmä, on johtanut tiettyyn sävykkyyteen, mustavalkoista julistusta ei tässä formaatissa kuitenkaan voi tehdä, joten aiheeseen ja sen käsittelyyn tuleekin kiinnostavia tvistejä.

Eedit on varsin selkeästi rouva Bovary -hahmo, pikkuporvarillinen nuori vaimo joka palavasti haaveilee glamourista ja enempää tavoitellakseen on valmis sysäämään syrjään sen pienemmän mitä on, eikä tässä kovin viisaasti tee...

Mutta Jotunin näytelmässä kaikki naishahmot ovat omalla tavallaan aktiivisia, moottoreita jotka tavoittelevat enemmän ja parempaa, samalla kun miehet ovat useammin tyytyväisiä nykyiseen tilaan, vaikka rahaa ei niin paljoa olekaan niin onhan rakkautta ja moraalisia periaatteita, ja asemaansa kohottavat yleensä vasta kun nainen on tarpeeksi sysinyt tekemään. Romanttisia hupsuja, kun taas naiset ovat pragmaattisia häikäilemättömyyteen ja ahneuteen saakka...

 

Vastakkainasettelu on kiinnostava, ja Jotuni voisi vaikuttaa jopa misogynistiseltä, siinä määrin korostetusti nämä naiset ajattelevat vain rahaa ja punnitsevat asemansa ja suhteensa sen mukaisesti. Ja samalla piikkiä käännetään myös toiseen suuntaan: missä määrin miesten passiivisuus, moraalisuus ja romanttinen naivius pakottaa näissä suhteissa toisen ottamaan vastuun taloudellisista realiteeteista? Tämä puoli tulee enemmän esiin Eeditin vanhempien Katariinan ja Hermanin liitossa, mutta leimansa se antaa muihinkin suhteisiin. 

Tuntuu että tässä ollaan perinteisen hyve-etiikan parissa, jossa hyve löytyy kahden paheen väliltä, ja vaikka Jaakko ja Herman ovatkin ehkä nimellisesti moraalisesti paremmalla puolella, niin oikea hyve löytyy jostain välimaaston käytännöllisyydestä.

 

EEDIT: Moraalia? Niin, sitä hänellä on. Hänen kannattaa sitä pitää näin kalliina aikoina. Siitä näkee hänen rajoituksensa ja kehittymättömyytensä. Ei, jos koko maailman historia ja sivistyskanta muuttuisi, valtakunnat valtakunnan nielisi, uusi moraali vanhan suuhunsa söisi, muun ihmiskunnan käsitykset jo sata kuperkeikkaa tekisi, niin Jaakon ei, Jaakon moraali se istuu lujana hänessä kuin katinkulta kalliossa. On se moraali sekin!  - Mutta ai, miten ihanat kengät sinulla on, paljonko maksoivat?

LIINA: Sata kahdeksankymmentä markkaa.

EEDIT: Sata kahdeksankymmentä! Miten kamalaa ja turhaa! Mutta miten ihanaa! Milloin saisin minä sellaiset kengät, joista paistaa olon ylevyys, puutteen ylenkatse, rahan huumaava valta! Milloin, milloin saan? En koskaan! Enkö? - Voi tätä ristikohtaa, ristiriitaa ja ristiaatosta rinnassani! Voi näitä sota-aikoja, jolloin huomaa, mitä ihmisyydestä puuttuu!

LIINA: Jos sinulta kengät puuttuvat, ei sinulta puutu miestä. Ja miesten kurssi on kovasti noussut sota-aikana.

EEDIT: No on, on se noussut, tietysti on noussut. Ja totta puhuen, ennen pidänkin miehen kuin kengät. Ja jos asetetaan ihmiselle vain ajan vaatimukset, niin sivistyshistoriallisesti ajatellen onhan Jaakko ihan hyvä mies, eikö ole? 

 

Raha on kaikkien huulilla ja mielessä, ja näytelmän nimikin kertoo suhtautumisesta: raha on tullut epäjumalaksi, se eksyttää, rikkoo ihmisten väliset suhteet, vääristää todellisuuden...irvokkaan huvittavaksi käy kohtaus, jossa yksi hahmoista kauhistuu suuresta onnettomuudesta, sodan päättymisestä rauhaan, kun se haittaa bisneksiä...mutta sama vääristyminen tulee ilmi muutenkin, kun maailmaa tarkastellaan vain rahan kautta.

 

Ja samalla tämäkään ei ole niin mustavalkoisen osoittelevaa, hivenen huvittuneesti mutta tavallaan ymmärtävästi tulee ilmi, että henkilöt ovat tietoisia rahan orjuuttavuudesta, mutta tämä on kuitenkin ihanaa ja haluttavaa orjuutta, ja vaikka se huolia joskus tuokin, ei siitä haluta täysin luopuakaan. Ja kuten edellä mainitsin, ei myöskään täydellinen välinpitämättömyys rahasta toimi jos haluaa esim. asua talossa ja syödä ruokaa (tai elää yhdessä sellaisten henkilöiden kanssa, jotka moista haluavat), joten jonkinlainen suhde siihen on syytä säilyttää...taas kerran hyve-eettisesti pitää löytyä se paras linja jossain haihattelevan välinpitämättömyyden ja raha-orjuuden alaisuuden välimaastossa. 

Tämä jäi ilmeisesti kirjoitusaikanaan aika vähäiselle huomiolle. Mutta Jotunin dialogi pysyy nautittavana, näytelmä ei tendenssistään huolimatta ole mustavalkoisen osoitteleva vaan käsittelyssä on sävyjä, ja aihe tuskin käy epäajankohtaiseksi kovin pian, joten teos on löytänyt myöhemmin yleisönsä paremmin, ja säilyttänyt relevanssinsa tähän päivään asti...

 

Ylläsiteeratusta pätkästä kalliden kenkien ihanuudesta tuli välittömästi mielleyhtymiä Carrie Bradshawiin, ja vertailu vaikkapa somemaailman glamourkonsumerismiin ja sen vaikutuksiin työntyi myös hakematta mieleen...ja toisaalta kriisitilanteista nouseva kapitalistinen opportunismi kuulostaa jotenkin tutulta näinä COVID-aikoina.

Kuten mainitsin, Kultainen vasikka toi mieleen Rouva Bovaryn, mutta siinä missä Flaubertin romaanin problematiikka saattaa tuntua nykymaailmassa jo hieman vieraalta, Jotunin päivitys sen sijaan osuu purevasti tähänkin päivään (vaikkakin vähemmän traagisena).

 

JAAKKO: Minä rakastan sinua.

EEDIT: Se ei riitä. Mitä minä rakkaudella! Se on sana vain. Elääkseni tarvitsen minä muuta, tarvitsen rahaa! Ilman rahaa ei ole kotia, ei siveyttä, ei oikeutta olla eikä elää, ilman rahaa ei ole halvintakaan rakkautta! 

JAAKKO: Mutta ihmisyyttä on. 

EEDIT: Missä sitä on? Sodissako, tässä teidän yhteiskunnassanne? Sivistys on rahakysymys niinkuin kaikki muukin. Siksi tahdon minä rahaa, rahaa. Tahdon tuntea sen vallan tahdon nauttia, elää, niinkuin aikalaiseni elävät.

JAAKKO: Sinä olet järjetön.

EEDIT: Yhtä järjetön kuin koko maailma on ollut ja on!

 

-----------------------------------------------------------------------------

Klassikkohaasteeseen olen osallistunut monta kertaa (ihan joka kerta en), aiemmin olen haasteeseen lukenut Rikoksen ja rangaistuksen, Rouva Bovaryn, Draculan, Faustin, Sonetteja Lauralle, Suuren seikkailun, North and Southin, Valtion, Viettelyksen vaunun ja Gilgamesin, ja aina on teos ollut lukemisen arvoine riippumatta siitä olenko pitänyt siitä enemmän vai vähemmän.

Ja tietysti klassikkohaasteessa on mukava tutustua muiden blogien luettuihin klassikoihin, koska sieltä löytää kyllä aina teoksia jotka ovat jo tuttuja mutta joihin saa uusia näkökulmia, teoksia jotka kuulostavat sen verran kiinnostavilta että ne täytyy itsekin lukea ja tietysti myös teoksia jotka on ehkä parempi jättää jatkossakin lukematta mutta joiden sisallöstä on kuitenkin hyvä jotain tietää...

Ja nämä muiden bloggakset löytyvät haasteen koontipostauksesta.

 

Helmet-haasteessa tämä voisi olla vaikka 4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana (kuitenkaan).