Audur Ava Ólafsdóttir - Rosa Candida

 

Tämä kirja, ja islantilaisen Audur Ava Ólafsdóttirin muukin tuotanto, nauttii ilmeistä suosiota Ranskassa, siinä missä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa en muista kuulleeni mainittavan; onhan toki jonkin verran kotikenttäetua, Audur on opiskellut Sorbonnessa. Mutta kun tämä pokkari vastaan tuli niin piti ottaa luettavaksi. 

 

Kertoja Arnljótur, kutsumanimi Lobbi, on 22-vuotias, intohimona puutarha ja erityisesti ruusut, joita toki Islannissa on haastava kasvattaa edes kasvihuoneissa. Intohimo on tullut äidiltä, joka on kuollut pari vuotta aiemmin; reippaasti vanhempi isä ei tätä kiinnostusta jaa eikä aina oikein ymmärräkään, kuten ei myöskään kehitysvammainen kaksoisveli Jósef. Nuoresta iästä huolimatta Lobbilla on myös muutaman kuukauden ikäinen tytär: suhteet tämän äitiin ovat ihan ystävälliset, vaikkeivät he varsinaisesti ole edes ystäviä saati sitten pariskunta, tytär on satunnainen tulos alle yhden yön suhteesta tutuntutun kanssa.   

Nyt Lobbi on kuitenkin päättänyt lähteä toteuttamaan puutarhakiinnostustaan erääseen historiallisissa lähteissä mainittuun upeaan ruusutarhaan, joka on kuitenkin jäänyt vuosien varrella pahasti rappiolle: luostarissa, jolle tarha kuuluu, ollaan nykyään kiinnostuneempia vanhoista käsikirjoituksista, mutta jos kiinnostunut työtekijä haluaa tulla niin tervetuloa.

Aimo tovin kirjassa edetessäni aloin ihmetellä että mistäköhän tässä kirjassa oikein on kyse: henkilöt ovat luonteikkaita ja selkeästi kuvattuja, tapahtumat etenevät varsin selvästi ja johdonmukaisesti, kuin helmet nauhassa sattuu ja tapahtuu ja välillä ehkä hypätään muistikuviin mutta tapahtumaketjussa ei ole vaaraa eksyä, kuvailuja on joskus aika yksityiskohtaisiakin vaikka joissain muissa kohdissa ollaan hyvinkin epämääräisiä (kuten maantieteellisissä paikoissa, jota ei nimetä...alkupaikka on ilmeinen Islanti, ja sieltä lennetään nimettömään kaupunkiin jonka arvelen kuitenkin Pariisiksi, sieltä jonnekin etelämpään..), kerronta ei kikkaile. Mutta mistä tässä oikein on kyse, miksi luen tätä tapahtumien ketjua? Kirja ottaa jännitteiden kehittelyn kovin rauhallisesti...

Kyllä tämä sitten jonkinlaiseksi kasvukertomukseksi kehittyy, mutta tekee sen kuitenkin hyvin maltillisesti ja hieman epämääräisesti, vaikka sinänsä suurista muutoksista lopulta onkin kyse. Lukiessa aloin kiinnittää myös tapahtumien taustalla vilahtelevaan raamatulliseen symboliikkaan, joka sekin pysyi varsin epämääräisenä mutta tuntui kuitenkin myös antavan lisäulottuvuutta. Tässä viittailtiin ahkerasti 1. Mooseksen kirjaan, erityisesti sen ensimmäisiin lukuihin: kirjan motto on sieltä (1 Moos 1:29) mutta Lobbissa ja Jósefissa tuntui myös löytyvän viittauksia toisaalta Eesauhun ja Jaakobiin, toisaalta Kainiin ja Abeliin, paitsi vastakohtaisesti, he korostetusti eivät olleet nämä konfliktiset veljesparit (niin Kain että Eesau kuvataan usein punatukkaisina, jota on myös Lobbi, mutta Lobbista mainitaan korostetusti myös että "on veljensä vartija"...). Puutarhat ja puutarhanhoito tuntuivat nekin olevan eedenistisesti värittyneitä, ja lopulta varsin suurta huomiota saa uuden ihmiselämän syntymä ja sen merkitys luomisen tapahtumana...joo, luulen että kirjassa on perinteisen kasvukertomuksen ohella myös luomisen kontemplointia, hienovaraista mutta mystistäkin.

Selkeästä tarinasta huolimatta ei tämä oikein perinteisen juonivetoisen romaanin ystävän kirja ole, sellaiseksi se pysyy varmaan turhan jännitteettömänä (mutta jos kaipaa hyväntuulista, leppoisaa kirjaa niin sitten), enkä ole ihan varma kaikkien noiden tapahtumien ja henkilöiden käytösten realistisuudesta, mutta ehkä siitä ei olekaan kyse. Ennemmin tässä on kyse ajatuksista, mietteistä, huomioista elämästä, kokemuksista. Ja mahdollisesti jostain syvemmästä pohdinnasta olemassaolosta ja luomisesta (saattaa olla että projisoin noita kirjaan, mutta sitten kirja tarjoaa hyvän alustan projisoinnille). Teosta voisin parhaiten kuvata miellyttäväksi. 

Helmet-haasteessa tämä sopisi aika moneen kohtaan, jotkut ehkä aika ohimenevinä, mutta otetaan vaikka 38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave kun se varsin tärkeässä osassa kirjaa on.

 

"Parle-moi de quelque chose de ton pays.

- Mousse.

- C'est gentil."

A peine ai-je prononcé le mot mousse, que je sais que je suis dans le pétrin. Ce n'est pas possible d'étirer la mousse en sujet de conversation. Je pourrais tout au plus énumérer les variétés de mousses, mais ça ne serait guère un échange.

"Elle est comment, la mousse?"

Si j'avais accès aux mots, je dirais à cette étoile montante du cinéma que la mousse est une éponge filandreuse, qu'on met du temps à parcourir car si les dix premiers pas se font sans peine, quand il s'agit de tarverser un vaste champ de lave couvert de mousse, c'est comme marcher tout la journée sur un tapis de gymnastique."