31.7.2021

The Epic of Gilgamesh (klassikkohaaste)

 
 
Tämänkertainen klassikkohaaste vie kirjallisuuden alkuhämäriin: Gilgamesh-syklin tarinat kirjoitetussa muodossa ovat peräisin jostain yli 3000 vuoden takaa, ja perustunevat vanhempiin tarinoihin: sankari lienee ollut todellinen historiallinen henkilö, Urukin hallitsija n. 2700 eKr, joskin nämä tarinat taas lienevät myyttistä kerrostumaa, jälkipolville säilyneenä osin sumerin, osin akkadinkielisinä tekstikatkelmina.

Lukemani versio on N.K. Sandarsin proosallinen käännös, joka pyrkii ihan vaan kertomaan tarinan niinkuin se on luultavasti mennyt, ei mikään kriittinen historiantutkijan laitos: säilyneet tekstit ovat muutaman kertomuksen sykli, ja kovin pitkä teksti ei ole: nide on suht ohut ja siitä puolet on esipuhetta ja esittelyä (jotka tällaisissa vanhemmissa ja vieraammista kulttuureista ja konteksteista tulevissa kirjoissa kannattaa toki lukea).

Ja siinä vaiheessa kun ajallista ja kulttuurista etäisyyttä tekstin ja lukijan välissa alkaa olla tarpeeksi, niin kysymys kirjallisesta laadusta käy mielettömäksi. Jos minulla olisikin jotain mittareita joiden perusteella määrittäisin että tämä kirja on hyvä ja tuo huono, niin jossain vaiheessa ne lakkaavat toimimasta, ei ole enää mielekästä sanoa että kirja on hyvä tai huono, tärkeää on että se vain on. 

Eipä silti, kyllä näistä kertomuksista löytyy kaikenlaista mieltäkutkuttavaa symboliikkaa ja nykylukijalle omalaatuisia juonenkäänteitä, esitettynä sen verran napakasti että tylsä teos ei mitenkään ole, eri asia sitten ovatko minua kiinnostavat piirteet tai tapa jolla niitä luen välttämättä samoja kuin mikä vetosi muinaisessa Mesopotamiassa, luultavasti eivät...

Ja toisaalta tässä puidaan suuria ihmisen eksistentiaalisia kysymyksiä, jotka eivät ole vielä vanhenneet. Gilgameen ystävän Enkidun kautta käsitellään ihmisen suhdetta luontoon, sivistyneen elämänluonnon aiheuttamaa välittömän suhteen katkeamista ja kysymystä oliko se nyt lopulta hyvä asia vai ei. 
Ja tunnetuin teema kirjassa on kuolevaisuus ja kuolemattomuus. Gilgamesh, kaksi kolmasosaa jumala ja yksi kolmasosa ihminen (tässä ei varmaan kannata ajatella geenejä, tai tuo laskukaava menee oudoksi) on mahtava kuningas jonka saavutukset ovat suuret, mutta Enkidun kuolema tuo tietoisuuden että Gilgameshinkin täytyy aikanaan kuolla, ja tämä tietoisuus on kamala...ja yritykset jotenkin kiertää tämä olemassaolon peruspiirre ja löytää jostain kuolemattomuus valuvat hiekkaan. 

Siinä missä monissa muissa eepoksissa on varsin herooinen tai vaihtoehtoisesti traaginen sävy, tässä yleistunnelma on lopulta varsin melankolinen. Toki Gilgamesh ja Enkidu tekevät sankarillisia asioita mutta tuo kuolevaisuuspohdiskelu kuitenkin vie siltä suurimman kaikupohjan, ja toisaalta kun kuolevaisuus on olemassaolon peruspiirre, joka on mikä on Gilgameshista riippumatta, ei se ole lopulta myöskään traaginen piirre, vaikka kaksikolmasosaajumalallinen luonto vetäisikin mielen kohti saavuttamattomia korkeuksia...
 
Esittelyssä mainitaan melankolian leimaavan muutenkin aikakauden mesopotamialaiskulttuuria, kun jumalat ja tätä kautta elämisen perusteet ovat arvaamattomia, epäluotettavia ja oikukkaita ja näin ihmisen kohtalo maan päällä on satunnaista ja hallitsematonta, ja kuolemassakaan ei seuraa mitään hyvää...Gilgameshin tarinan yhteydet vaikkapa Raamatun 1. Mooseksen kirjan vedenpaisumuskertomukseen ovat ilmeiset, mutta joitain yhteyksiä löytyy myös viisauskirjallisuuteen kuten Jobiin ja Saarnaajaan (joskin kaikissa näissä teologinen pohja ja näin ollen käsittely on lopulta erilainen).    

---------------------------------------------------------------------------
 
Klassikkohaasteeseen olen osallistunut monta kertaa (ihan joka kerta en), aiemmin olen haasteeseen lukenut Rikoksen ja rangaistuksen, Rouva Bovaryn, Draculan, Faustin, Sonetteja Lauralle, Suuren seikkailun, North and Southin, Valtion ja Viettelyksen vaunun, ja aina on teos ollut lukemisen arvoine riippumatta siitä olenko pitänyt siitä enemmän vai vähemmän.

Ja tietysti klassikkohaasteessa on mukava tutustua muiden blogien luettuihin klassikoihin, koska sieltä löytää kyllä aina teoksia jotka ovat jo tuttuja mutta joihin saa uusia näkökulmia, teoksia jotka kuulostavat sen verran kiinnostavilta että ne täytyy itsekin lukea ja tietysti myös teoksia jotka on ehkä parempi jättää jatkossakin lukematta mutta joiden sisallöstä on kuitenkin hyvä jotain tietää...
Ja nämä muiden bloggakset löytyvät haasteen koontipostauksesta.
 
Helmet-haasteesta tällä voisi lunasta vaikka kohdan 32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa: nuo eläimet kansikuvassa saattava olla leijonia, mutta sellaisiksi niitä ei ole koolla pilattu, joten katson nuo isoiksi kissoiksi...  

26.7.2021

Jean Giraudoux - Electre


Joku aika sitten luin Jean Giraudoux'n mainion, huvittavan mutta hirvittävän näytelmän La guerre de Troie n'aura pas lieu, ja tuotannossaan on useampikin näitä antiikkia versioivia näytelmiä...
 
Tällä kertaa ollaan Troijan sodan jälkeisissa vuosissa, Elektran tarinassa. Argosin kuningas Agamemnon on jokunen vuosi sitten liukastunut altaalla ja kuolettavasti kaatunut omaan miekkaansa, tai tämä on ainakin virallinen versio, ja tätä tapahtumaa suree huomattavasti enemmän tytär Elektra kuin leski Klytaimnestra...

LE MENDIANT: Electre...Je voudrais bien la voir avant qu'on la tue.
EGISTHE: Tuer Electre? Qui parle de tuer Electre?
M: Vous.
LE PRESIDENT: Jamais il n'a été question de tuer Electre!
M: Moi, j'ai une qualité. Je ne comprends pas les paroles des gens. Je n'ai pas d'instruction. Je comprends les gens...vois voulez tuer Electre.
P: Vous ne comprenez pas du tout, inconnu. Cet homme est Egisthe, le cousin d'Agamemnon, et Electre est sa nièce chérie. 
M: Est-ce qu'il y a deux Electre? Celle dot il a parlé, qui va tout gâter, et une seconde, qui est sa nièce chérie?

Tämäkin näytelmä tehtiin hieman ennen toista maailmansotaa, ja myös tässä leijuu alusta alkaen painostava väkivallan uhka, vaikka alussa puuhataankin häitä: Aigisthos, Argosin mahtimies (jonka suhde Klytaimnestraan on kuitenkin vielä salainen) suunnittelee naittavansa Elektran pois koska tämä on varsin uhkaava hahmo hovissa, vaikka tässä vaiheessa vielä eräällä lailla unessa: Elektra suhtautuu avoimen vihamielisesti äitiinsä, muttei vielä oikein tiedä miksi...mainiona elementtinä kolme raivotarta ovat läsnä näytelmän alusta alkaen, alussa tosin pikkutyttöinä, ilkikurisina mutta epämääräisen profeetallisina, mutta nämä aikuistuvat näytelmän edetessä.

Kiinnostavasti Giraudoux tuntuu korostavan Elektran tarinan yhteyksiä Hamletiin. Perusasetelma on sama, joskin siinä missä Hamletin vihamielisyys suuntautui isäpuoleen ja kysymystä äidin syyllisyydestä isän murhassa ei Hamlet halunnut pohtia, Elektran vihamielisyyden kohde on äiti ja faktuaalisen isäpuolen osuus tapahtumissa on vain vähäpätöinen sivujuonne. 
Mutta muuten henkilöissä ja näiden suhteissa on paljon samaa, ja Elektra tulee pikkuhiljaa tietoiseksi ajatuksesta isänsä murhasta (mutta onko sitä oikeasti tapahtunut?) ja joutuu punnitsemaan kysymystä mitä asialle pitäisi tehdä, samoin lukija kun myös Klytaimnestran näkökulma on hyvin esillä.

Ja lisäksi Hamletin tapaan myös tässä Argosin kaupunkivaltiota uhkaa sota, korinttilaiset ovat jo porteilla mutta sisäinen hajaannus ja Elektran moraalinen ehdottomuus estävät uhkaan reagoimisen. Vaikka Elektra ehdottomuudessaan olisikin oikeassa, millä hinnalla? Ja jos Klytaimnestra ja Aigisthos, millä hinnalla? Giraudoux ei vain toista edellisiä versioita Elektran tarinasta, vaikka perusasetelma onkin sama...

DEUXIEME EUMENIDE: Ta conscience! Tu vas l'écouter, ta conscience, dans les petits matins qui se préparent. Sept ans tu n'as pu dormir à cause d'un crime que d'autres avaient commis. Desormais c'est toi la coupable.

Kiinnostava näytelmä, niin vaikuttava ei ollut kuin tuo edellinen lukemani mutta ansionsa tässäkin.Ja Helmet-haasteessa tällä saa tragedianäytelmien suosikkirastin, 17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi.

19.7.2021

Naistenviikko: Lukemista odottavia kirjoja

 
 
En ollut ajatellutkaan naistenviikon lukuhaastetta ennen kuin hoksasin viikon aloittavia postauksia toisissa blogeissa, ja kun nyt ei sattunut olemaan kesken naisten kirjoittamia kirjoja, niin ajattelin että jää väliin...mutta nappasinkin Kirja hyllyssä -blogista hyvän idean: listaankin kirjoja jotka ovat lukusuunnitelmissa, koska toki naiskirjailijoita on suotavaa lukea muulloinkin kun yhtenä viikkona vuodessa.

Tässä siis kaksitoista kirjaa, jotka odottavat lukemista lähikuukausina, kirjailijan mukaisessa aakkosjärjestyksessä,ja saatesanoilla miksi se lukemista odottaa...

Maimu Berg: Pois
Pinon ainoa suomenkielinen (siitä on jo hetki kun viimeksi olen Suomessa käynyt), alunperin virolainen romaani Neuvosto-Virosta, mutta kirjoitettu 90-luvulla. Hasardivalinta aikoinaan, tekijää en tunne mutta muistelen kustantaja Taifuunilla olleen joitain muita aika kiinnostavia teoksia...

Ivy Compton-Burnett: The Present and the Past
Vuosi sitten luin kirjailijan teoksen Two Worlds and Their Ways ja se oli sen verran omalaatuinen lukukokemus, että tokihan Compton-Burnettia pitää lukea lisää.

Dhuoda: Manuel pour mon fils
Samaa Sources chrétiennes -sarjaa kuin aiemmin lukemani Egerian matkapäiväkirja, mutta teoksena hivenen myöhempi: Dhuoda on frankki-ylimystöä Kaarle Suuren aikana 800-luvulla, ja tässä kirjassa antaa ohjeita pojalleen kuinka elää ja olla. Itse haen tästä sukellusta hyvin erilaisissa olosuhteissa eläneen ihmisen ajatteluun kuin varsinaisesti hyviä moraalisia oppeja, joskin ehkä jälkimmäisiäkin löytyy.

Anna Gavalda: L'échappée belle
Gavaldan esikoiskirjasta pidin sen verran, että lisää on tarkoitus lukea. Odotan kepeää, vaikkei vâltämättä höttöistä.

Hiromi Kawakami: Strange Weather in Tokyo
Ilmestynyt myös suomeksi nimellä Sensein salkku, ja on kehuttukin. Ei muuten juuri ennakkokäsityksiä, napattu satunnaisesti jostain kirjankierrätyspisteestä.

Toni Morrison: Beloved
Morrison ei esittelyjä kaipaa, ja joitain muita olen lukenut, mutta tästä pääteokseksi mainitusta kiinnostuin erityisesti kun hoksasin kirjan nimen olevan viittaus Raamatun profeetta Hooseaan (ja suomenkielinen "Minun kansani, minun rakkaani" tekee viittauksen vielä selvemmin).

Scholastique Mukasonga: Ce que murmurent les collines
Olen usein maininnut, että otan aika helposti luettavaksi silmiin osuvia novellikokoelmia kirjailijoilta joista en ole ikinä kuullutkaan, tämäkin on yksi niitä. Mukasonga asuu nykyisin Ranskassa mutta on kotoisin Ruandasta, jonne nämä novellit sijoittuvat.

Amélie Nothomb: Mercure
Nothomb on hyväksi havaittu, ja lukamattomia kirjoja on yhä aika monta. 

Audur Ava Olafsdottir: Rosa Candida
Islantilainen kirjailija, joka on hyvin suosittu Ranskassa (suomalaisessa kirjakeskustelussa sen sijaan en ole nimeä nähnyt kertaakaan), erityisesti tämä romaani on saanut huomiota, suosiota ja arvostusta.  

Zoya Pirzad: Comme tous les après-midi
Lisää kategoriaa "novellikokoelma kirjailijalta josta en ole ikinä kuullutkaan": Pirzad on iranilais-armenialainen kirjailija, jolta on muutamakin kirja tullut ranskaksi (ja kustantamo Zulman julkaisusarja on paitsi nätti myös valikoimaltaan varsin kiintoisan oloinen, ja siinä on myös tuo yllämainittu Olafsdottir alunperin julkaistu).

Shan Sa: Porte de la Paix céleste
Satunnainen poiminta kirjankierrätyspisteestä, kirjailija on syntynyt Kiinassa mutta asuu Ranskassa ja kirjoittaa ranskaksi: tällä esikoisromaanilla on ainakin napattu muutama kirjallisuuspalkinto...

Elizabeth Taylor: A View of the Harbour
Ja Tayloria (yhä vaan ei se leffatähti) tietysti diggailen, kuten monia muitakin 1900-luvun puolivälin brittikirjailijattaria (listalle olisi voinut tulla pari muutakin kuin nämä Taylor ja Compton-Burnett). 

Näihin voitte varautua, tai myös huudella josko joku kiinnostaa erityisesti, joku kannattaa nostaa mahdollisimman nopeasti luettavaksi tai joku jonka lukemista sietää miettiä toinenkin kerta...

17.7.2021

James M. Cain - The Postman Always Rings Twice

 
 
Klassikkojännäri tämäkin. James M. Cainin kirja on filmattu useita kertoja ja yhden version olen nähnyt (vanhemman noir-version, en tätä 80-luvun versiota josta lukemani pokkarin kansi on) joskin, myönnetään, en juuri mitään tarinasta muistanut. Paitsi sen että kirjan nimi ei liity tarinaan oikein mitenkään.

Kirjan kertoja Frank on vaeltanut pummina ympäri maata, mutta tarttuu nyt työtarjoukseen eräässä tienvarsikuppilassa, jota pyörittää aviopari Nick ja Cora: ei niinkään työn itsensä vuoksi vaan Coran. Ja Cora on myös paljon myötämielisempi Frankin kuin aviomiehensä suuntaan, mutta pummin elämä ei hänelle sovi...niinpä herää ajatus, että Nick voisi vaikka kuolla. Mutta kuoleman järjestäminen ei suju niin hyvin kuin olisi toivottu, ja kun siinä onnistutaan, eivät jälkiseuraamukset kuitenkaan ole ongelmattomia...
 
Kirjan nimi viitannee siihen, että moni asia tarinassa toistuu: ensimmäisellä kerralla käy yhdellä tavalla ja toisella toisin, ja mukana on hieman kreikkalaisen tragedian kohtalokkuuden teemaa, että jos kuvittelee välttävänsä kohtalonsa yhdellä kertaa niin sen joutuu kohtaamaan kyllä aikanaan, paeta ei voi...(liekö sattumaa että Nick on kreikkalainen?)
 
Vaikka kirja ei mitenkään mässäile väkivallalla, niin on sen kuvauksessa kuitenkin varsin fyysinen ja konkreettinen tuntu, tavalla joka varmaan 30-luvun alussa on ollut hätkähdyttävä.
Ja kansikuvan eros ei ole myöskään liioiteltua, se on hyvin keskeinen osa kirjaa vaikka suhtautuminen siihen onkin varsin raadollista. Tässä kolmiodraamassa Nick (ei kuvassa) on ainoa jota voin pitää varsinaisesti sympaattisena hahmona, ja Frank ja Cora ehkä voivat ajatella että rakkaus oikeuttaa kaiken ja voittaa kaikki esteet, mutta kirja hyvin tehokkaasti osoittaa että näin ei ole asia: rakkaus, jonka lähtökohdat ovat vääristyneet, jatkaa kieroon kasvamista...  

Sympaattisen moraalinen teos siis, ja varsin lohduton kirja, mutta se oli myös aikakauden kovaksikeitetyissä jännäreissä ja muissakin (lama-)ajan henki.

Helmet-haasteessa otan kohdan 5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan: leffakannen lisäksi Cora oli ennen kuppilaa ollut Hollywoodissa toiveikkaana yrittämässä elokuviin.

10.7.2021

Friedrich Dürrenmatt - La visite de la vieille dame (Vanhan rouvan vierailu)

 
Olen pitänyt lukemistani Friedrich Dürrenmattin romaaneista, kolmesta blogannut, ja edeltävän Haaverin kanssa blogissa maininnut, ja tämä näytelmänsä vuodelta 1956 vaikutti myös kiinnostavalta (esitetty suomeksikin, joten käännös löytynee jostain vaikkei kirjaksi olisikaan tullut). 

Güllen on pikkukaupunki jossain pohjois-Sveitsissä tai etelä-Saksassa, pikajunat viilettävät ohi, teollisuuslaitokset ovat sulkeneet ovensa ja kaupunki on vajonnut köyhyyteen, kurjuuteen ja rappioon (vaikka muut alueen kaupungit kukoistavatkin). Mutta nyt kaupunkiin odotetaan vierailulle uskomattoman rikasta Claire Zahanassiania, vanhaa kasvattia joka lähti maailmalle neljäkymmentä vuotta aiemmin hivenen huonommissa merkeissä, mutta avokätistä avustusta odotetaan...
Ja toki sellainen on luvassa, rouva Zahanassian lupaa sadan miljardin lahjoituksen, 50 miljardia kaupungille ja 50 miljardia jaettavaksi kaupunkilaisten kesken...yhdellä ehdolla. Että oikeus toteutuisi ja vanha vääryys korjattaisiin, että mies joka aikoinaan vietteli ja hylkäsi hänet, Alfred Ill (nykyään kylän kauppias ja mainittu vahvaksi ehdokkaaksi seuraavaksi pormestariksi) kuolee. 
Pöyristettävä tarjous tietysti torjutaan, mutta Claire asettuu odottamaan...

Yleissävynä näytelmässä on musta komedia. Hahmot ja tilanteet on karrikoitu niin voimakkaasti, että tässä aletaan liipata tunnelmaltaan jo absurdia teatteria, Ionescoa ja muita, mutta Dürrenmattilla karrikointi ja liioittelu eivät ole itsetarkoituksellisia vaan ne palvelevat keskeistä moraalista dilemmaa, joka sekin on esitetty suorastaan karrikoidun selkeärajaisesti (mikä ei tietenkään vähennä sen vakavuutta). 
Dürrenmattin muissa kirjoissa näkynyt kaaosteoreettisuus, syyn ja seurauksen suhteet, tulee vastaan tässäkin: se mitä Alfred teki Clairelle neljäkymmentä vuotta aiemmin on toki tuomittavaa, mutta tapa jolla tuomiota haetaan on silti mittakaavassaan varsin eri luokkaa...
 
CLAIRE ZAHANASSIAN: La charité, Messieurs? Les millionaires peuvent se l'offrir. Avec ma puissance financière, on s'offre un ordre nouveau à l'echelle mondiale. Le monde a fait de moi une putain ; je veux faire du monde un bordel. Si on tient à entrer dans la danse et si on n'a pas de quoi casquer, il faut y passer. Et vous avez voulu entrer dans la danse. Les gens convenables sont ceux qui paient : et moi, je paie. Güllen pour un meurtre ; la prospérité pour un cadavre !

Mieleen tuli myös aiemmin lukemani trilleri Shield of Straw, jossa samaan tapaan tavattoman rikas henkilö hakee oman käden oikeutta lupaamalla valtavan rahasumman yhden henkilön kuolemasta...mutta siinä kyseessä oli suora palkkio tappajalle, kuka siinä sitten onnistuukaan. Tässä lahjoitus luvataan kollektiivisemmin, jolloin kukaan ei suoraan ryhdy toimiin mutta kaikki alkavat käyttäytyä kuin Alfredin kuolema olisi vain ajan kysymys...niinpä suuntaus onkin kohti kollektiivista väkivaltaa ja lähes rituaalista uhrausta René Girardin hengessä.  

Erinomaisen kutkuttava ja kiehtova teos siis kyseessä: komedian absurdius ja mustuus ei varmastikaan kaikkiin vetoa mutta minuun kyllä, ja kaikessa on kuitenkin moraalinen pointtinsa, joka on liian hankala että sitä voitaisiin esittää tendenssimäisesti...pidin ja jatkanen siis Dürrenmattin lukemista jahka sopivasti käsiini saan. 

Helmet-haasteessa voisin ottaa tällä kohdan 12. Kirjassa ollaan metsässä.

6.7.2021

Elizabeth Bowen - The Death of the Heart

 
Anglo-irlantilainen kirjailija Elizabeth Bowen on tullut blogiaikana tutuksi: blogiin on aiemmin jo päätynyt kuusi romaaniaan, ja nyt sitten vuorossa seitsemäs, tuotantonsa ehkä tunnetuin teos, romaani The Death of the Heart vuodelta 1938 (Suomessa jokseenkin tuntematon tietysti vaikka on näköjään tullut suomeksikin suht tuoreeltaan, nimellä Sydämen kuolema).

Ja onhan tämä hyvin tunnistettavasti tekijänsä kirja. 
Kuusitoistavuotias orpo Portia on tullut asumaan Lontooseen velipuolensa Thomasin ja tämän vaimon Annan luo. Portian vanhempien sosiaalinen asema oli varsin epämääräinen ja Portia oli asunut pääasiassa manner-Euroopassa hotelleissa, siinä missä Thomas ja Anna olivat varsin etabloituneita, alkavan keski-ikäisiä varakkaita porvareita, ja varsinkin Anna liikkuu "smart set"issä ja hänelle on hyvin tärkeää miltä asiat näyttävät. Thomasin ja Portian isä on kuollessaan toivonut että Portia voisi nauttia "tavallisesta elämästä" ainakin vuoden verran, ja vastuuntuntoinen Thomas on näin tuonut Portian Lontooseen, vaikka Anna ei olekaan mitenkään innoissaan asiasta...

Teema on tuttu niin The Last Septemberistä kuin The House in Parisista eikä se ole muissakaan tuntematon: nuori hyvin epävarman neito aikuisuuden kynnyksellä, tilassa jossa on yhtaikaa melkein aikuinen ja vielä lapsi eikä koskaan oikein varma kumpi on ja kumpaa odotetaan, sosiaalisessa ympäristössä jota tarkkailee mutta jota ei täysin ymmärrä ja joka asettaa jatkuvasti vihjailevia kryptisiä vaatimuksia...
 
Bowen kuvaa tätä hämmennystä ja epävarmuutta aina hyvin taitavasti ja hienoviritteisesti, niin myös tässäkin, ja Portia on just niin teini (sillain 30-luvun brittiläisen ylemmän keskiluokan malliin) kuin olla voi. Tämä teos on kuitenkin selkeämmin Bildungsroman, jonka tarina ulottuu useiden kuukausien ajalle ja sisältää jopa dramaattisia käänteitä (selkeämpiä kuin joissain muissa Bowenin kirjoissa, joissa kaikki tuntuu tapahtuvan jossain muualla ja näkyvän enemmän vihjeinä kuin suorana toimintana). 
 
Portian ja Annan väline jännite tuodaan esiin heti kirjan alussa: Anna on lukenut salaa Portian päiväkirjaa, ja nähnyt kuinka tämä on tavallaan naivisti ja viattomasti, mutta tarkkanäköisesti ja suoraan, kuvannut isäntäpariskuntansa elämää, sen kylmyyttä ja pinnallista kyynisyyttä, näyttänyt peilin, josta Anna tunnistaa itsensä mutta jonka näyttäminen ei tosiaankaan ilahduta...
Vähän myöhemmin Portia tutustuu erääseen Annan tuttavaan Eddieen, jonka kanssa muodostuu yhteisymmärrystä, jonka Portia kuitenkin (16-vuotiaan viattomuudella ja ehdottomuudella) ottaa huomattavasti vakavammin kuin Eddie...ja kun Portia on muutenkin jo epävarma ja hyvin epävarmassa asemassa (ja tietoinen että ei ole varsinaisesti kaivattu osa Thomasin ja Annan kotia), ja arvelee että muut nauravat salaa hänelle, niin tämän jälkeen saa myös selville että Anna on lukenut salaista päiväkirjaa... 

Portia now referred to Eddie everything that could happen: she saw him in everything that she saw. His being in London, her being here, no more than contracte seventy miles of England into their private intense zone. Also, they could write letters.
but the absence, the utter dissolution, in space of Thomas and Anna should have been against nature: they were her Everyday. That Portia was not more sorry, that she would not miss them, faced her this morning like the steel expanse of the sea. Thomas and Anna, by opening their door to her (by having been by blood obliged to open their door) became Irene's successors in all natural things. He, she, Portia, three Quaynes, had lived, packed close in one house through the winter cold, accepting, not merely choosing each other. 

Bowenin tyyli on hyvin omanlaistaan, heillekin joille sopii saattaa vaatia totuttelua, ja monille ei varmasti uppoa yhtään: koukeroista, vihjailevaa, raskastakin: huomasin nettikommentteja joissa tuotantoa kuvataan, että se on kuin Jane Austen kirjoittaisi Henry Jamesia paitsi silloin kun se on kuin Henry James kirjoittaisi Jane Austenia. En ole lukenut tarpeeksi Jamesia että voisi vahvistaa, itse ole myös verrannut Bowenia Austeniin, mutta kirjoittamassa Tsehovin Kolmea sisarta. 
 
Myöhemmässä tuotannossaan Bowenin englannin syntaksi alkaa vääntyä huikean monimutkaiseksi ja oudoksi, tässä pysytään vielä kohtuuden piirissä, vaatii lukijaltaan kohtalaisesti mutta on myös vaikuttavaa, ja sanoisin että nimenomaan luettava alkukielellä. En ole normaalisti kovin kielikeskeinen lukija, joka nauttii yksittäisten lauseiden poimimisesta ja makustelemisesta, mutta Bowen on yksi poikkeus, tätäkin lukiessa tähän bloggaukseen päätyneiden sitaattien rinnalla oli iso kasa muita pätkiä joita teki mieli siteerata...
 
"Sacrificers", said Matchett, "are not the ones to pity. The ones to pity are those that they sacrifice. Oh, the sacrificers, they get it both ways. A person knows themselves what they're able to do without. Yes. Mrs Quayne would give the clothes off her back, but in the long run she would never lose a thing. The day we heard you'd been born out there in France, she went on like a lady who'd got her first grandchild."
 
Ja rakenteellisesti tämä on varsin taitava ja tasapainoinen teos, ja kuten tavallista, kerronta on myös varsin elliptistä: monenlaisista asioista puhutaan, mutta paljosta myös vaietaan, ja lukijan on oltava ainakin jossain määrin tarkkana huomatakseen myös ne asiat joista ei puhuta, ainakaan suoraan, tai joihin vain viitataan ohimennen sivulauseissa, koska sillä mitä ei sanota on myös merkitystä...(yksi huomiotani kiinnittänyt kysymys oli että vaikka Thomas ja Anna ovat olleet naimisissa jo useamman vuoden, lapsia ei ole...ja Tästä Ei Puhuta, yksi henkilö mainitsee jossain vaiheessa sen ohimennen, ja myöhemmin toinen henkilö sanoo jotain tähän liittyvää, tavalla joka herättää vain lisää kysymyksiä)...
 
Oma viehättävä piirteensä oli myös, että Portian päiväkirja on kirjassa tärkeässä osassa, mutta varsinaista päiväkirjakerrontaa kirjassa on vain kahden luvun verran, ja se myöhempi Bowen, joka kirjoitti A World of Loven tai Eva Troutin, olisi jättänyt nämäkin luvut pois...ja kirjan avoin loppu on näköjään myös herättänyt närää, minä pidin siitä (niinkuin olen pitänyt aiemminkin Bowenin tavasta päättää kirjojaan: niissä ei ole lopputvistejä, mutta hätkähdyttävyyttä, rohkeutta ja tyyliä kyllä).

Mutta samalla mietin että tuleeko tämän nauttima arvostus kirjailijan tuotannossa juuri siitä, että se on kuitenkin tyypillisesti selkeä kasvukertomus joka asettuu three-part-novelin kaavaan: jonkin verran liian pitkä se joka tapauksessa on (lukemassani painoksessa on reilu kolmisensataa sivua, joista voisi hyvin karsia ainakin viitisenkymmentä alku- ja keskivaiheilta) eikä siis minusta tekijänsä ihan terävintä kärkeä, mutta varmaan hyvä kirja tutustua kirjailijaan...
 
Kirjan nimi viittaa kasvukertomukselle ominaiseen viattomuuden loppuun, Portia kirjan lopussa ei ole enää sama kuin kirjan alussa. Ja toisaalta se viittaa siihen mikä Annassa ja Thomasissa on jo tapahtunut, jotain olennaista on jo kuollut.
Lukiessa tuli mieleen hieman aiemmin lukemani Henri Bergsonin teos Nauru, jossa tämä kommentoi naurettavuuden yleispiirteenä tietyn jäykkyyden, fyysisen tai henkisen, joka ei sovi yhteen eikä sopeudu ympäröivään maailmaan ja varsinkin sen jatkuvasti muuttuviin tilanteisiin, ja että nauraminen on sosiaalista ohjausta ja kontrollia, jonka pyrkimyksenä on osoittaa naurettavalle henkilölle tämä jäykkyys ja näin ohjata sopeutumaan ympäristöönsä ja tilanteisiin (hyvässä ja pahassa). 
 
Portian naivissa viattomuudessa epäilemättä on tätä, ja kuvitellessaan ympäristönsä nauravan hänelle, ei ole täysin väärässä. Ja samalla Bowenin suhtautuminen tähän viattomuuteen on ambivalentti, myös ympäristö tarvitsee suojelua nuorelta viattomuudelta, joka jäykkyydessään on kykenevä vahingoittamaan pehmeämpää, mukautuvampaa, kompromettoituneempaa maailmaa johon society, niin kuin erityisesti Anna sen ymmärtää, perustuu (ja ehkä lopulta kaikki ihmisten kanssakäyminen?)
En voi sanoa Bowenin ihannoivan, ainakaan sentimentaalisen sokeasti, viattomuutta: kyseessä on kuitenkin kasvukertomus. Mutta samalla täytyy kysyä mihin tässä kasvetaan...

"My father often used to explain to me that people did not live the way we did: he said ours was not the right way - though we were all quite happy. He was quite certain ordinary life went on - yes, that was why I was sent to Thomas and Anna. But I see now that it does not: if he and I met again I should havr to tell him that there is no ordinary life."
"Aren't you young to judge?"
"I don't see why. I thought when people were young that they were allowed to expect life to be ordinary."

Helmet-haasteessa tämä on itsestäänselvästi 1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa.

3.7.2021

Toisen kvartaalin luetut

Tuomas Mattila - Hammasratas
Beryl Bainbridge - The Girl in the Polka Dot Dress
Edogawa Ranpo - Le Lézard noir
Lauri Viljanen - Seitsemän elegiaa
Richard Brautigan - So the Wind Won't Blow It All Away
Philippe Delerm - Les eaux troubles du mojito
Paolo Cognetti - Sofia pukeutuu aina mustaan
Primo Levi - The Monkey's Wrench
Bernard Werber - Nos amis les humains
Raymond Chandler - Farewell, My Lovely
Josef Škvorecký - The End of Lieutenant Boruvka
Erri de Luca - Une fois, un jour
Aminana Sow Fall - Kerjäläisten lakko

G.K.Chesterton - St Francis of Assisi
Jean-Marie Gueullette - Pas de vertu sans plaisir
Dominique Cerbelaud - Les saints mystères
Wole Soyinka - Climate of Fear
Henri Bergson - Le rire

Romain Dutreix & Toma Bletner - Revue de presse
 
Summaan huhti-touko-kesäkuun luettuja: tietopuolelta on taas esillä enemmän valikoidut kuin kaikki luetut, varsinkin kun niitä on luettu myös artikkeleina, tai osina kirjoista, noita olen lukenut kirjamallisesti kannesta kanteen. Ja sarjakuvista vain blogiin päätynyt, eli aika paljon muitakin olen lukenut... 

Helmet-haaste on nyt ainoa jota olen aktiivisemmin seurannut, ja sitä on täytetty nyt 29 kohtaa, eli puolivälissä vuotta ollaan yli puolivälissä haastetta...joskin vaikka jäljellä onkin yhä joitain aika selkeitä ja helposti täyttyviä kohtia, on mukana myös muutama joista ei ole vielä tietoa, ja pari joiden täyttyminen vaikuttaa aika epävarmalta...
Nuo Chestertonin ja Bergsonin kirjat kävin hakemassa projekti Gutenbergista ja sieltä hain jotain muitakin, joista joku ehkä pääsee blogiinkin asti, jolloin onnistuisi osallistua Gutenberg-haasteeseen...
Ensi kuun lopulla onkin luvassa taas klassikkohaaste, ja muutakin luettavaa riittää.
 

mies nainen x
englanti 139 127 1 267
suomi 84 54
138
ranska 84 29 2 115
saksa 45 13
58
japani 43 12
55
italia 46 2
48
venäjä 28 7 1 36
ruotsi 24 12
36
espanja 12 7 1 20
norja 12 5
17
tsekki 14 2
16
unkari 8 2 1 11
arabia 7 2 1 10
tanska 7 2
9
puola 5 4
9
viro 7 1
8
kiina 3 2
5
portugali 2 2
4
islanti 3
1 4
serbo-kroatia 3 1
4
hollanti 1 3
4
muu

4 4
slovenia 2
1 3
slovakia 2 1
3
kreikka 3

3
iiri
1 1 2
latina 1 1
2
katalaani
2
2
bengali 2

2
turkki 1

1
albania 1

1
urdu 1

1
bulgaria

1 1
latvia 1

1
malta 1

1
persia 1

1

593 294 15 902