31.7.2020

Platon - Valtio (klassikkohaaste)



Joku kuukausi sitten opintojen yhteydessä luin osia Platonin pääteoksesta Valtio, lähinnä niitä osia jotka liittyivät kurssille kirjoitettavan esseeni aiheeseen (Platonin sielukäsityksestä) mutta kun osia oli lukenut niin tokihan tämän voisi kokonaankin lukea, ja sijoittaa klassikkohaasteeseen, kun kyseessä nyt sattuu olemaan varsin merkittävästi eurooppalaiseen kulttuuriperimään vaikuttanut teos. Opiskelemani osat olivat englanniksi, mutta nyt luin Marja Itkonen-Kailan suomennoksen.

Muotona on Platonin suosima dialogi, jossa Sokrates ja lukuisa joukko muita keskustelevat keskenään ja siinä keskustelussa sitten avataan ja käsitellään kaikenlaiset ajatusmallit. Tai oikeastihan tässä varsinaisesti dialogilta kuulostavaa tekstiä on kirja alussa, aika nopeasti mennään malliin jossa Sokrates puhuu ja muut ovat jees-miehinä rytmittäen puhetta "olet oikeassa" "juuri näin" "kerro lisää" "täytyyhän tuo myöntää" -välikommentein. 
Platon käytti opettajaansa Sokratesta muissakin dialogeissa, ja oma hämäryytensä tulee siitä, että joskus Sokrates puhuu ilmeisesti niin kuin historiallinen henkilö puhui omana itsenään, joskus taas toimii puhtaasti Platonin äänitorvena eisttäen Platonin ajatuksia...ilmeisesti tässä ollaan enemmän jälkimmäisessä moodissa, ja sillä perusteella mitä Sokrateesta tiedetään (mikä, myönnetään, perustuu suurelta osin Platonin todistukseen), tämä olisi varmaan joissain kohdissa kyllä väittänyt äänekkäämmin vastaan...

Uskon näet, että on pienempi rikkomus surmata toinen tahtomattaan kuin antaa hänelle harhaanjohtava kuva siitä, mikä on kaunis, hyvä ja oikeudenmukainen valtiojärjestys. Tähän uhkayritykseen pitäisikin mieluummin ryhtyä vihollisten kuin ystävien läsnäollessa, joten sinun rohkaisusi ei nyt  ollut paikallaan.

Ja keskustelu sinkoilee tosiaan moneen suuntaan. Periaatteessa tässä suunnitellaan millainen olisi ihanneyhteiskunta mutta kun kaikki liittyy kaikkeen, käsitellään poliittisia järjestelmiä laajemminkin, yhdistellään niitä yksilöpsykologiaan (jonka yhteydessä sitten tulee sitä minua kiinnostanutta sielukäsitystä), etiikkaan ja kasvatukseen, ja toisaalta viitataan Platonin ideamaailmaan, tietoteoriaan, esitellään luolavertaus jne jne. eli aikamoinen valikoima aiheita, jotka kattavat (ja perustavat) aika ison osan filosofian perinnettä. Kovin systemaattisesti Platon ei asioita käsittele, ja ihan kauhean vakuuttunut en ole että näistä muodostuu siisti mikään siisti kokonaisuus (ainakin ilman huomattavaa määrää vaadittavia tarkennuksia) ja vastaväitteitä tulee mieleen kyllä huomattavasti enemmän kuin dialogissa esiintyville kanssakeskustelijoille, mutta sen verran ideatykitystä harrastetaan että ei ole ainakaan tylsää, ja pureskeltavaa löytyy.

Keskeisenä pointtina siis kysymys hyvästä yhteiskuntamallista ja hyvästä elämästä muutenkin, varhainen utopiamalli. En tosin ole ollenkaan vakuuttunut, että haluaisinko varsinaisesti elää tässä utopiassa, monet piirteet ovat kyllä tuttuja Huxleyn Uljaasta uudesta maailmasta, ja joitain kovin ristiriitaisiakin kohtia löytyy jotka vaatisivat lisäselvitystä. Ja tietysti huvitti Platonin taipumus "minulla on vasara ja kaikki ongelmat näyttävät nauloilta"-lähestymistapaan, jossa valtion johdossa olisi totta kai, tadaa, filosofit, vaikka toki jatkaakin pohdintaa että mitä sitten oikein on olla oikeasti filosofi...

- Niinpä me emme voi päästää tragediakirjailijoita valtioomme, koska he ihannoivat tyranniutta. Mutta viisaina miehinä he varmasti antavat tämän anteeksi meille ja kaikille muillekin, jotka ovat järjestäneet valtionsa samaan tapaan kuin me.
- Kyllä varmasti, ainakin nokkelaälyisimmät heistä.
- Muissa valtioissa he sen sijaan kiertävät, ja palkkaamalla käyttöönsä kauniita, mahtavia ja tenhoavia ääniä he keräävät koolle suuria väkijoukkoja ja vetävät näin valtioita kohti tyranniutta ja demokratiaa.

Mietinnät erilaisista yhteiskuntamalleista ja niiden yhteyksistä yksilöön ja kasvatukseen olivat kyllä kiinnostavia, ja kiinnostava yksityiskohta oli Platonin varsin kielteinen suhtautuminen demokratiaan (ja Aristoteleella oli samaa), tässä kielenkäytössä demokratia nähdään täysin populismin johdateltavissa olevana enemmistötyranniana. Ja joitain huvittavia ajatuksia, kuten tragediakirjailijoiden sulkeminen utopiasta pois jos eivät kykene oikeuttamaan olemassaoloaan (Aristoteleella olikin Runousopissaan vastausta tähän). Mutta noin muuten taitavan valtionvartijan kasvatukseen kuuluu tietysti sekä runoutta että urheilua.

Minua tietysti kiinnosti ne puheet sielukäsityksestä (joka siis on mallitus psykologiasta), kun siihen viittailivat kristilliset kirkkoisät varsin usein, mm. Evagrioksen luettelossa kuolemansynneistä, niiden tunnistamisesssa ja määrittelyssä viitataan usein Platonin kolmiosaiseen sieluun, joka esitellään tässä kirjassa (vaikka Platon itse siihen suhtautuukin epäluuloisesti harkinnan jälkeen, kun se sopii huonosti yhteen joidenkin muiden konseptiensa kanssa).
Ja Platonin (ja neoplatonismin) vaikutus on muutenkin hyvin merkittävä myöhäisantiikin maailmassa, jossa kristillisen teologian suuria linjoja vedettiin...ja vaikutus on myös ongelmallinen, kun platonismissa korostuu hengellisyyden ja ruumiillisuuden jyrkkä erottelu ja jälkimmäisen vähättely tai suorastaan haitallisena pitäminen, ja moinen fyysisyysvihamielisyys ei nyt kuitenkaan ole ihan koherenttia luomista ja inkarnaatiota korostavassa uskonnossa vaan veti kristinuskoa turhan manikealaiseen suuntaan...(mm. Tuomas Akvinolainen esitti tasapainoisemman ihmiskäsityksen, mutta Tuomas olikin enemmän aristotelisti)

Onhan tässä paljon sellaista mistä en ole lainkaan samaa mieltä, ja se onkin kirjan ansio, tuskinpa edes Platon on kaikesta tästä samaa mieltä, ajatuksia levitellään sellaisella laajuudella että seuraavilla vuosituhansilla varmasti riittää kommentoitavaa.

--------------------------------------
Tällä kertaa klassikkohaastetta emännöi Jane Kirjan jos toisenkin -blogissa.

Kirjablogien klassikkohaasteista tämän jo yhdestoista. Bloggaustauosta johtuen en ole joka kerta osallistunut, mutta melkein, edellisillä kerroilla nämä kirjat:

Elizabeth Gaskell: North and South
Henri Alain-Fournier: Suuri seikkailu
Francesco Petrarca: Sonetteja Lauralle
Johann Wolfgang von Goethe: Faust 
Bram Stoker: Dracula
Gustave Flaubert: Rouva Bovary
Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus 

Ja kahdestoista klassikkohaaste on luvassa taas ensi tammikuun lopulla, ja kun olen mennyt lupautumaan tämänkertaiseksi isännäksi, on osallistuminen siis suorastaan välttämätöntä.

Helmet-haasteessa on vielä kohtai jäljellä, ja kun tämä tuli näköpiiriin ensisijaisetsi opintojen yhteydessä, sopii tämä siis kohtaan 8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi.
 

6 kommenttia:

  1. Olen lukenut Platonini niin kauan sitten, ettei mitään yksityiskohtaista ole juuri mielessä. Mutta runsas sanojen ja niiden merkitysten määrittely on jäänyt mieleeni muun ohella. Kirjoitukesi nostattaa nostalgisia muistoja ja halun ottaa etenkin tämän Valtion uusintalukuun. Minulla on tuo koko kirjasarja, mutta ne ovat Suomessa mökillä. Suomeksi haluan nämä ehdottomasti lukea!

    Kiitos siis tästä inspiroivasta kirjoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllähän termien määrittely on tärkeää, että kaikki osapuolet puhuvat samasta asiasta kun käytetään samoja sanoja...

      Pari muutakin Platonin lyhyempää teosta odottaa hyllyssä, vaikka noin muuten saatankin kallistua enemmän Aristoteleen suuntaan.

      Poista
  2. Oletpa lukenut todellisen klassikon. Monestakin syystä tämä olisi hyvä tuntea. Ehkä joskus, vaikkapa klassikkohaasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku katsaus Platoniin varmaan kuuluu yleissivistykseen, onko sitten oma teksti vai joku kommentaari...hyllyssä odottavat kanssa Symposium ja Sokrateen kuolema, jotka vaikuttaa myös varsin huomionarvoisilta teoksilta.

      Poista
  3. Koska olen lueskellut Valtiota vain sieltä ja täältä - aika lailla taiteisiin liittyviä kohtia - en pysty lisäämään mitään oleellista sanomaasi.

    Suosittelen (hah) niille, jotka eivät ehkä jaksa Platonia lukea alusta loppuun, englantilaisen Simon Blackburnin suppeahkoa teosta Platonin valtio (Ajatus kirjat, 2007). Sen kirjoittaja suhtautui Platoniin hyvin nuivasti ennen kuin alkoi kirjoittaa ko. teosta... ja sitten...

    Minua on Platonin (tai hänen tulkinnassaan) kiehtonut eniten (ehkä väärinkin ymmärtäen) muutaminen matemaatikkojen (esim. Roger Penrose) ajatus että kaikki totuudet ovat jo olemassa; ne pitää vain löytää. Siis että matemaattisia kaavoja ei tarvitse keksiä tyhjästä, koska ne ovat jo olemassa (vaikkei kukaan vielä olisi niitä esille kirjoittanut). Erään intialaisen matematiikkaneron elämää kuvaavassa filmissä tuo "platonismi" tuli hyvin esille.

    Ps.

    Jouduin kymmenkunta vuotta sitten erään ystäväni kanssa rankkaan ilmiriitaan kun hän väitti, että Platon on natsismin filosofi. Hän perusteli väitettä tyttärensä koulukirjalla. Pyysin kirjan nähtäväksi ja todella, siellähän niin sanottiin (Popperin ääriajatuksia toistaen)! Silloin ajattelin että mitäköhän kaikkea hieman väärässä olevaa lapsille opetetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein luulen että joku hyvä pohjustus kannattaa ottaa ennen kuin varsinaisiin kirjoihin tarttuu, nyt oli hyvä kun oli käynyt kurssin jossa kuitenkin oli keskeisiä ajatuksia tiivistetty (ja huomautettu jonkinasteisesta epäsystemaattisuudesta).

      Ja ajatus leviää tosiaan niin laajatsi että tuntuu että voisi olla pohjana hyvinkin monenlaisille ajatusmalleille, varmaan valikoiden noilla ajatuksilla voisi perustella natsismiakin (ja sinänsä tuntui että en varmaan haluaisi elää tässä Platonin esittelemässä ihanneyhteiskunnassa...)

      Poista