31.7.2022

Carlo Collodi - Pinocchio (klassikkohaaste)

 
Tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen löytyi taas kirja, joka on toki nimeltään ja aiheeltaan tuttu, ja johon liittyviä viittauksia löytyy muusta kulttuurista vaikka millä mitalla (erityisesti tietysti Pinocchion nenän kasvu tämän valehdellessa on suosittu aihe). Mutta en ole varmaankaan ainoa, joka ei ollut Carlo Collodin alkuperäisteosta vuodelta 1883 lukenut, tai korkeintaan varsin versioituna mukaelmana (versioita on suomeksikin näköjään ilmestynyt useita, mitkä sitten mahtavat olla kokonaisia teoksia ja mitkä mukaelmia).
 
Walt Disneyn filmiversio vuodelta 1940 on tietysti tuttu, ja yksi suosikeistani Disney-animaatioista vaikka, tai ehkä koska, se on niin kummallinen, hivenen painajaismainen, ja usein aika epämääräinen ja haahuileva: perinteisesti näissä pitkissä animaatioissa on kussakin se yksi pahishahmo, Pinocchiossa niitä on viisi...ja toki päähenkilö oli hyvä hankkiutumaan ongelmiin ihan itsekseenkin. Merkillinen filmi niiltä ajoilta, jolloin Disney-tuotanto aktiivisesti kokeili formaattiaan. 

Ja alkuteksti on, kuten tavallista, vieläkin kummallisempi, oudompi, haahuilevampi, ja usein painajaismaisempi. Kuvaavaa on, että Samu Sirkan vastine saa tässä kirjassa vasarasta noin pari sivua ensiesiintymisensä jälkeen, ja muutenkin sattuu ja tapahtuu...

Perusjuoni on sama kuin elokuvassa: puuseppä Geppetto veistää maagisesta puunkappaleesta itselleen ottopojaksi puisen marionetin, joka koheltaa ja joutuu kaikenlaisiin vaikeuksiin, mutta lopuksi kun on saanut tarpeeksi läpikäydä vaikeuksia, ja ehkä oppinutkin oikeille tavoille, muuttuu toiveidensa mukaisesti oikeaksi pojaksi. 
 
Otollisesti olin lukenut aiemmin tässä kuussa Ségurin kreivittären lastenkirjan Les deux nigauds, ja sen yhteydessä esittänyt huomioita eri kulttuurialueiden tyypillisistä lapsikäsityksistä, koska tämä kyllä asettuu aivan samaan linjaan Ségurin kreivittären kanssa: lapsi tekee tyhmyyksiä ja sitten saa kärsiä ja hävetä niin kauan kunnes oppii oikeille tavoille, lapsuus on vaihe josta on toivottavaa oppia pois.
 
After the nose, he made the mouth; but before he had finished it, it began to laugh and poke fun at him. 
"Stop laughing!" said Geppetto; but he might as well have spoken to the wall. 
"Stop laughing, I say!" he shouted, menacingly.
The mouth stopped laughing, and stuck out its tongue.
However, as Geppetto did not want to spoil the puppet, he pretended not to see it, and continued his work. 
After the mouth, he made the chin, then the neck, the shoulders, the stomach, the arms, and the hands.
As soon as the hands were finished, Geppetto"'s wig was snatched from his head. He looked up, and what should he see but his yellow wig in the puppet's hands.
"Pinocchio! Give me back my wig at once!"
But Pinocchio, instead of giving back the wig, put it on his own head, and was almost hid under it. 
This cheeky, mocking behaviour made Geppetto feel sadder than ever before in his life. He turned to Pinocchio, and said, "You scroundel of a son! You are not even finished, and you already disobey your father! That's bad, my boy - very bad!" And he wiped away a tear. 
There were still the legs and the feet to make.
When Geppetto had finished the feet, he received a kick on the nose.
"It serves me right," he said to himself. "I should have thought of it before. Now it is too late."
 
Collodin kirjassa tuo periaate on vain vedetty vieläkin liioitellummaksi, fantasmagorisemmaksi ja konkretiassaan korostetummaksi: Pinokkio on syntyessään tabula rasa, kirjaimellisesti ei-ihminen, pelkästään ihmisen muotoinen kuva, jolla ei ole lainkaan sisäistä moraalin tuntoa, ja vasta kun sellaisen alkaa pikkuhiljaa kehittää ja käyttäytyä ihmisen tavoin, muuttuu oikeaksi ihmiseksi (käsitys, jota pidän itse asiassa moraalisesti kovin arveluttavana, koska se kieltää sisäsyntyisen jakamattoman ihmisarvon vaan katsoo, että ihmisarvo ansaitaan).
 
Tapahtumat ovat myös reippaasti maagisempia ja liioitellumpia, uhkat paljon uhkaavampia kuin pienimuotoinen sosiaalinen häpeä: henki on höllässä useampaan kertaan, ja varmaan siitä olisi päästy eroonkin jos ei olisi kovaa puuta oleva nukke (ja vaaratilanteita aiheutetaan tietysti myös toisille, ja joitain kuolemiakin tapahtuu, joskaan kaikki kuolemat eivät ole pysyviä...)
Ja onhan myös todettava, että vaikka moraalin tunto olisikin edellytyksenä tulla puunukesta oikeaksi ihmiseksi, niin kyllähän tässä myös monen aikuisen ihmisen eettinen käytös on, no, aika arveluttavaa. 

Opettavainen tämä tosiaan on, monet opetukset väännetään suoraan rautalangasta, että lapset jotka eivät ahkeroi koulussa muuttuvat aaseiksi joita sitten rääkätään kovissa töissä kunnes päätyvät nahkurin orsille yms. (ja tuo siis ei ole kirjassa kuvakieltä) mutta myös sadun omalaatuinen logiikka on vahvasti mukana; vanhojen kansansatujen, Grimmin ja kumppanien, hengessä liikutaan ja mukana on monta kohtausta jotka jäävät kyllä mieleen (ja ehkä pikku pilttien painajaisiin...)
 
 Kiinnostava teos kuitenkin. Luulen, että kirja on nykyasemassaan kyllä velkaa suosiossa Disney-versiolle, joka siloiteltunakin on onnistunut versio jossa on kuitenkin myös alkuperäistä rosoa jäljellä, ja uusiakin leffaversioita näkyy tulevan. Mutta kyllä tämän alkuperäisversionkin ilolla luin. 

------------------------------------------------------------------------
 
Klassikkohaasteessa olen ollut mukana usein, en ihan joka kerta mutta aiemmin olen haasteeseen lukenut Rikoksen ja rangaistuksen, Rouva Bovaryn, Draculan, Faustin, Sonetteja Lauralle, Suuren seikkailun, North and Southin, Valtion, Viettelyksen vaunun, Gilgamesin ja Kultaisen vasikan. Kaikki ovat olleet lukemisen arvoisia silloinkin kun joistain olen pitänyt enemmän ja joistain vähemmän.

Ja toki oma pointtinsa klassikkohaasteessa on lukea mitä muut ovat lukeneet, onko uusia ajatuksia tutuista kirjoista, onko kiinnostavan kuuloisia teoksia jotka pitää ottaa omalle lukulistalle tai sitten kirjoja jotka saavat jäädä jatkossakin lukematta mutta joista on kuitenkin hyvä tietää jotakin. Klassikkohaasteen kirjakooste löytyy Ankin kirjablogista.

Helmet-haasteessa voisin laittaa kirjan kohtaan 21. Kirja liittyy lapsuuteesi: kuten näkyy kirjaa en lukenut silloin, ja sen Disney-leffankin näin kokonaan vasta aikuisena, mutta tokihan näihin hahmoihin ja tarinoihin törmäsi usein muissa sarjiksissa ja vaikkapa Samu Sirkan joulutervehdyksessä...

25.7.2022

Tuula-Liina Varis - Muotokuvamaalarin tytär


Bloggaus ei ihan ehtinyt naistenviikolle, vaikka sen aikana tämän luin.
Tuula-Liina Varis on nimenä tuttu (ja olen joskus kirjamessuilla häntä kuullutkin) mutta toistaiseksi oli jäänyt lukematta, niinpä viime Suomen reissulla oli mukaan tarttunut tämä novellikokoelma. 

Viisi isompaa novellia, yksi lyhyiden juttujen sarja ja lopussa lyhyt kooste mietteitä kirjailijan työpäiväkirjasta. Ja kuten kansikin jo kertoo, keskiössä on sukupolvien väliset, usein varsin hankalatkin, suhteet sekä ajan tuomat muutokset elämään, oli kyse sitten lapsen kasvamisesta aikuiseksi (tai joskus siitä kieltäytyminenkin, joka onnistuu paremmin tai huonommin...) tai aikuisen vanheneminen (josta kieltäytyminen tapaa onnistua huonommin). Ikä ei ole vain numero, fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset muutokset kulkevat toisiinsa liittyen ja eivät ole kovinkaan usein hallittavissa...

Paljon huomiota saa vanhojen ihmisten kohtelu yhteiskunnassa, näkökulma voi olla niin sänkyyn sidotun vanhuksen, jonka luona käyvillä avustajilla ei ole aikaa kuin kaikkein välttämättömimpään, tai keski-ikäisen, jonka vanhemmat ovat omalla tavallaan jatkuvan avun tarpeessa, mutta muutokset voivat olla odottamattomia ja häiritseviäkin...kirjailija oli tämän ilmestyessä lähellä 70 ikävuotta (ja täytti vajaa kuukausi sitten 80 vuotta, myöhästyneet onnittelut), ja aihehan on toki muutenkin esillä ja ihan aiheesta, eikä se ainakaan helpottumisen ja selkenemisen merkkejä osoita.
Vakavista aiheista huoliimatta teksti on selkeän sujuvaa lukea. Varsinaisesti hauskaa tekstiä tämä ei ole, mutta väitän kuitenkin että kaikki kirjallisuus, jossa yhdistetään sujuvuus psykologiseen tarkkuuteen ja havainnoinnin selkeyteen sillä tasolla, mitä Varis tekee, on väistämättä jotenkin humoristista, vaikka sitten rivien välissä; tavalla jota pidän kyllä miellyttävänä.
 
Ajoittain tosin se selkeys on liioiteltuakin, alleviivaavaa: ensimmäisessä novellissa Nuket lukijalle tulee mieleen, että päähenkilö käyttää nukkeja yrityksissä jotenkin hallita elämää ja ympäröivää todellisuutta, ja sitten se ajatus kirjoitetaan suoraan auki. novelliin: samanlaista alleviivaavaa aukikirjoittamista löytyi muuallakin, ja tietysti se, että kirjan loppuun laitetaan osia työpäiväkirjasta, on myös vähän samaa. Vähän epämääräisempi avoimeksi jättäminen ja tulkinnanvaraisuuden käyttö olisi ollut tervetullutta. 
 
Oikeastaan mieleen tuli, että novellien sijaan minua kiinnostaisikin lukea Varikselta esseitä tai muuta samantyylistä kaunokirjallista asiatekstiä; kirjailijan tuotannossa keskeisessä osassa näkyykin olevan pakinat, kolumnit ja vastaavat tekstit, ja se näkyy kyllä myös tässä kirjassa, jonka keskeisissä ansioissa on paljon samaa kuin hyvissä pakinoissa...
Luulenpa, että Varikselta tartun seuraavaksi johonkin kirjoituskokoelmaan fiktion sijaan.

Helmet-haasteessa mennään kohtaan 36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää: sukupolvista on puhe, ja näiden elämää seurataan...

22.7.2022

Tatu Vaaskivi - Pyhä kevät

Täsmävalintoja Helmet-haasteeseen: Tatu Vaaskivi oli naimisissa aiemmin keväällä lukemani Elina Vaaran kanssa, ja Vaara on kirjoittanut tämän teoksen esipuheen. Ja Vaaskivi kuoli sen verran varhain, kolmikymppisenä vuonna 1942, että tuotantoa on ehtinyt Projekti Lönnrotiin.

Luettavaksi valikoitui aika summittaisella valinnalla postuumi romaani Pyhä kevät. Tai oikeastaan vain kirjan alkupuoli on tullut valmiiksi, suunnitteilla oli ilmeisen massiivinen teos pääsiäisviikon tapahtumista Pyhällä Maalla n. vuonna 30, mutta tässä ilmestyneessä osiossa lukuisat henkilöt, Jeesus ja opetuslapset mukaanlukien, eivät ehtineet vielä edes Jerusalemiin asti...
 
Paljon pohjataan siis evankeliumeissa kuvattuihin tapahtumiin ja henkilöihin, ja näkökulmahenkilöt tulevat enemmän sivuhenkilöistä: Jerusalemia kohti matkustavat Jeesuksen ohella omista suunnistaan Pontius Pilatus, Herodes Antipas ja Herodias, Jairus, ja Jeesuksen seurueessakin huomiota saavat niin monet opetuslapset kuin myös vaikkapa seurueessa olevat naiset.
 
Ja henkilöt saavat kyllä runsaasti lihaa luittensa ympärille: evankeliumien esitettyjä tapahtumia, ja suoria muistumia Jeesuksen teoista ja puheista, lainataan suoraan (Johannes Kastajasta puhumattakaan), mutta näiden ympärille sitten kehitetään henkilöille taustaa, historiaa, omaa syvyyttä...ja tokihan näin korostuu myös kaikenlaiset ristiriidat ja heikkoudet, jotkut Vaaskiven tulkinnat henkilöistä ovat varsin yllättäviä, ja esim. Jeesuksen seurueesta tulee kyllä vahvasti esiin, että vielä on kovin rajallinen ymmärrys mitä tässä oikein ollaan tekemässä ja mistä siinä Valtakunnassa on oikein kyse (mikä toki onkin hyvin evankeliumien kuvausten mukaista, mutta se tulee kyllä vahvasti esiin).
 
Vaaskiven tyyli on hyvin rehevää ja yltäkylläistä, teksti vyöryttää yksityiskohtia, niin aistikokemuksia kuin historiallisia detaljeja: luultavasti liikaa jotakuinkin kaikille lukijoille (ja paikoin kirjailija eittämättä kuulostaa ihan vaan brassailevalta taustatietojensa määrän esittelijältä). Mutta kyllä se myös luo onnistuneesti tunnelmaa, kirjan alkuosien tapahtumissa on odottava, hieman painostava ja kasvavan jännittynyt tunnelma, ja sama tunnelma on myös kirjailijan tyylissä. Ja omakohtaisesti tunnelmaa kasvatti, että lukuolosuhteet sopivat hyvin kirjaan, luin tätä painostavan helleaallon kourissa...
Mutta on hyvin vaikea sanoa, miten hyvin tuollainen tyyli toimisi koko kirjan mittaisena, miten tyyli sopisi vaikkapa pitkäperjantaille vai tapahtuisiko siinä jotain muutoksia (tai ylipäänsä miten rytmitetty tai kuinka massiivinen teos tästä oli tarkoitus tulla).
Oma hankaluutensa paljon paikallisia ja historiallisia detaljeja vilisevässä tyylissä on toki myös, että tämä lukemani teksti oli Lönnrotiin konedigitoitu versio jonka tekstissä löytyi ihan runsaasti skannaukseen liittyviä typoja (siunaa -> siimaa, Saba -> Saha, Iisain -> lisäin jne) joten jotkut muutkin oudommat sanat saivat pohtimaan, ovatko ne oikein kirjoitettuja... 

Maria Magdalenan patsas nimikkobasilikassaan Vézelayssa

Kirja ei ehkä ole ilmeisin valinta naistenviikolle, mutta kyllähän kirjailija nostaa esiin tapahtumien naisia, omassa osassaan ovat niin Pilatuksen vaimo kuin Herodias, ja tosiaan Jeesuksen seurueessa olevat naiset (ei näiden kuvaus tosin mitenkään positiivista ole, mutta toki mietityttää miten kehittyisivät kirjan aikana...)
Ja tänään juhlitaan Maria Magdalenaa, joka tietysti tästäkin kirjasta löytyy, ja jota opetuslapset ja erityisesti seurueen muut naiset avoimesti halveksivat, huora mikä huora, rammat ja sokeat vielä ymmärtää mutta tuollaisten paikka ei ole Messiaan lähellä....ja henkilönä myös kuvattu varsin omintakeisesti, suttuinen umpimielisyys antaa Magdalenasta melkeinpä vajaamielisen kuvan...ja tätä kautta on myös henkilö, josta erityisesti jäi kiinnostamaan, että mitenköhän Vaaskivi oli aikeissa tätä käsitellä. Jalkojen voitelu ainakin oli tulossa...


Maria Magdalenan reliikki Saint Maximinissa. Legendan mukaan evankeliumin tappahtumien jälkeen Magdalena saapui Provenceen ja asettui erakoksi läheiseen Saint Baumin luolaan, missä eli elämänsä viimeiset vuodet

Helmet-haasteessa tällä tosiaan otan toisen osuman kohtaan 47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun, Elina Vaaran tarjotessa sen ensimmäisen.

Ensi aluksi Jairus oli tuntenut syvää vastenmielisyyttä Magdalan tytärtä kohtaan. Näki selvästi, että nainen oli porttojen tavoin kiihoittanut norsunluisella puikolla kulmakarvojensa kasvua, niin että ne riippuivat kuin sysimusta sammal hänen raukeanpaksujen silmälautojensa päällä; puuttui vain syyrialaisen ilotytön patalakki! Ja typerä, vastenmielisen typerä hän oli elottomine valkoisine silmämunineen, joissa vielä kuvasteli lapsensilmien ohut sinerrys ja joiden porsliiniseen hohtoon mustat terät melkein kokonaan hävisivät. Seuratessaan Jeshuaa nainen ei käyttänyt hänestä koskaan muuta nimitystä kuin "rabbuuni" tahi "mestari". Jairus luuli huomaavansa, että myös kalastajaveljekset Andreas ja Simon hädin tuskin sietivät häntä seurassaan, sietivät samoin kuin suvaitaan lempeätä eläintä, vasikkaa, joka on ilman talutusköyttä lähtenyt seuraamaan ihmisryhmää. Esimies ei päässyt tuntemuksesta, että Magdalan naisen olemusta ympäröi, ei kyyhkyslakkojen ja värjäämöjen, vaan läävän uho. Mikä hänen nimensä oli? Kuinka tahansa, hän oli kyyhkyskaupungin entinen lutka, tuon muuratun kaupungin tyttäriä, jonka lähteissä Mooseksen sisar oli parantunut pitalista, mutta joka oli kohta sata vuotta ollut ylen kuuluisa veltoista, tylsistä ilotytöistään.

18.7.2022

Comtesse de Ségur - Les deux nigauds (kaksi hölmöä)

 
Kuten kannessa olevasta tarrasta näkee, on tämä ilmaiskiertoon tarkoitettu teos. Olen aikoinani lukenut ranskalaisen lastenkirjallisuuden klassikon Les malheurs de Sophie, ja tokihan voi kokeilla kirjailijan muutakin tuotantoa: tämä ilmestyi alunperin 1863, eli viitisen vuotta tuon Sophie-kirjan jälkeen.

Samassa hengessä mennään, eli nuori päähenkilö tekee tyhmyyksiä ja sitten saa kärsiä ja hävetä. Mutta siinä missä Sophie oli oikeasti pieni lapsi, ja kirja varsin episodimainen, tämänkertaiset Simplicie ja Innocent ovat jo teini-iän kynnyksellä, ja tässä on enemmän jatkuvaa tarinaa. Lapset ovat kasvaneet Bretagnen maaseudulla, mutta kärttävät nyt kovasti että haluavat Pariisiin, se on unelmien täyttymys...ja tätä kärtetään sen verran päättäväisesti, että vanhemmat myöntyvät, eivät lähde itse mutta lähettävät Simplicien Pariisissa asuvan tädin luo ja Innocentin opiskelemaan poikakouluun...
Ja sitten saa kärsiä ja hävetä. 

Toki päähenkilöillä on paljon "maalaistollot kaupungissa"-kommelluksia, ja luonteenvikojakin joiden kanssa joutuu kasvokkain. Ja samalla lasten täti on kyllä varsin...hankala persoona, ja Innocentin koulukin aika kauhea laitos, ja muutenkin Pariisi asukkainen näyttää runsaasti nurjia puolia ja ainakin minun näkökulmastani myös varsin kohtuutonta käytöstä...
Ja opettavainen tarina kun on kyseessä, niin onhan se myös tarkoituksellista, mutta joo, sitä kärsimystä, häpeää ja ongelmia tulee nyt sen verran kovalla syötöllä vailla suvantoja, että lukukokemus kävi aika raskaaksi. Sen verran, että vaikka kirja ei pitkä olekaan, niin kesken jättäminen silti houkutti...ja "no, ainakin tästä voi kirjoittaa blogiin" oli yhtenä motivaattorina loppuunlukemiselle :)

Tuolla Sophie-bloggauksessa pohdin jo kirjallisuuksien välittämiä lapsuuskäsityksiä, ja yhä niissä tuntuisi olevan pohjaa...ranskalaisessa kulttuurissa on hyvin esillä ajatus lapsista pikku hölmöinä, jotka ehkä jossain vaiheessa oppivat ihmisten tavoille, ja ennen kuin oppivat, aiheuttavat vahinkoa itselleen ja muille: lapsuus on jotain josta on opittava pois (ja toisaalta tuon kääntöpuolena tekemisissä on kuitenkin kohtalaisesti vapautta, hyväksytään luonnonlakina että lapset tekevät tyhmyyksiä ja aina saa kärsiä ja hävetä, aikuiselle on parempi olla liikoja välittämättä...) 
Ja kun nämä Segurin kreivittären kirjat ovat luonteeltaan opettavaisia, tämä ajatus korostuu erityisesti, sellaisella tasolla, jossa toisenlaiseen lapsuuskäsitykseen, kuten vaikka nokkeliin rationalistilapsiin tai filosofisiin villeihin, tottuneilla voi olla sulattelemista...

Helmet-haasteessa otan kohdan 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan (ainakin toteutetaan haave, oikeudenkäynti, alaikäiset päähenkilöt, en haluaisi olla mukana...) 
Ja hei, tämähän sopii naistenviikolle (kirjailija Sofian nimipäivä on tosin toukokuussa, ja Simplicien nimeä ei kalenterista kai edes löydy...)

7.7.2022

Amara Lakhous - The Prank of the Good Little Virgin of Via Ormea

 
 
Kun joku aika sitten kävin Roomassa, niin pitihän sieltä poimia mukaan myös jotain maan kirjallisuutta jollain luettavalla kielellä, ja tämä tuli mukaan (jotain muuta myös, siitä lisää myöhemmin). 
Vaikka paikallisuus onkin venyvää, tämä kirja sijoittuu Torinoon (ja kirjailija Amara Lakhous taas on syntyisin Algeriasta eli katselee italialaista kulttuuria maahanmuuttajan etäisyydellä). 

Päähenkilö Enzo Laganà on torinolaisen sanomalehden rikosreportteri, joka on suuntaamassa lomalle suomalaisen tyttöystävänsä, vaalean Tanian, kanssa, kun kaupungissa alkaa kuohua: viisitoistavuotias Virginia, hyveellinen, kiltti, puhtauden mallikappale, on raiskattu, raiskaajina kaksi romaninuorta läheisestä leiristä. Tai näin tyttö ainakin itse sanoo (kirjan nimi vinkannee pitääkö väite paikkansa). 
Tämä tietysti innostaa paikallisia poliittisesti radikaaleja tahoja järjestämään mielenilmaisukulkueen, jonka päämääränä on siivota romanisaasta kaupungista...ja Enzon esimiehet taas osoittavat huomattavaa selkärangattomuutta populismin edessä, mitä tulee rehelliseen uutisointiin.

Enzon kerrontaan limittyy myös mustalaisleirissä elävän Drabarimoksen kerronta, entisessä elämässään Patrizia oli sijoitusneuvoja pankissa, mutta lopen kyllästyneenä elämäänsä on nyt naamioitunut romaniksi ja elää näiden keskuudessa, ja on naisella laajempiakin juonia...

Hmm. Tehdään yhteiskunnallista satiiria populismista, journalistisesta vastuusta, muukalaisvihamielisyydestä (vaikea puhua maahanmuuttajista, jos Piedmontin sintit ovat asuneet alueella keskiajasta asti...), yhteiskunnan valtasuhteista, pankeista ja sijoitusmarkkinoista jne. 
Epäilemättä yhteiskunta antaa paljon suoraa materiaalia satiiriin, aiheet ovat hyviä ja niistä nousee ihan hyviä pointteja...ja, no, tämän kirjan lukijakunnasta varmaan huomattava osa on sillai sopivasti poliittisesti asennoitunutta että tämä kirja siloittelee heitä niin ahkerasti myötäkarvaan, että satiirisuus jää niin kovin helpoksi ja löysäksi, eikä tässä kirjassa kovin paljoa muuta annettavaa ole...Patrizia/Drabarimoksen puoli kirjasta oli se kiinnostavampi osa ja siitä olisi ehkä voinut saada kehiteltyä paremman kirjan, varsinainen päähenkilö Enzo taas oli aika turha klisee.

Lukihan tämän mutta ei kirja ollut niin hyvä kuin olisi voinut olla.
Helmet-haasteessa sai sentään muuten minulle hankalan kohdan eli 22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä (pari sähköpostia).

4.7.2022

Zep - Un bruit étrange et beau (outo ja kaunis meteli)

 
Sveitsiläinen sarjakuvapiirtäjä Philippe Chappuis, joka tunnetaan paremmin nimimerkillä Zep, nousi maineeseen vuosituhannen vaihteessa räävittömällä lastensarjakuvalla Titeuf. Ranskankielisillä markkinoilla se oli suurmenestys, ja käännöksiä on ollut runsaasti myös muualla, joskin ilmeisesti hieman vaihtelevalla menestyksellä: suomeksi tuli muutama albumi, muttei kai ikinä varsinaisesti suursuosikiksi noussut, ja esim. Yhdysvalloissa sarjaa pidettiin yleensä liiankin rankkana ja räävittömänä (vaikka samalla myönnettiin että sarjan lapset käyttäytyivät aika lailla niin kuin lapset käyttäytyvät, mutta fiktioon se ei ole sopivaa).
 
Titeufin seuraksi on tullut pari muutakin lastensarjaa, sekä myös aikuisemmalle väestönosalle karikatyyrista huumorisarjakuvaa blogeissa ja lehdissä, mutta hieman odottamatta 2010-luvulla Zep alkoi tehdä myös realistisella tyylillä sarjakuvaromaaneja. Ja vieläpä hyvin.
Ensimmäinen, Une histoire d'hommes, sopi aiheeltaan tunnetulle rock-entusiastille, lupaava bändi hajosi menestyksen kynnyksellä ja 15 vuotta myöhemmin bändin jäsenet kokoontuvat yhteen, kukin oli elänyt elämäänsä omalla tavallaan ja menneisyydessäkin oli vielä kaiveltavaa...

Mutta tämä toinen, Un bruit étrange et beau, oli aihevalinnaltaan hyvinkin yllättävä. Dom Marcus, alias William on 25-vuotiaana mennyt kartusiaaniluostariin, sääntökuntaan, jossa korostuu yksinäinen kontemplaatio hiljaisuudessa, irtaantuneena maailman hälystä...kunnes tulee ilmoitus, että rikas täti (joka jyrkästi vastusti Williamin kutsumusta) on muistanut tätä testamentissa, vaatimuksena että tämän pitää henkilökohtaisesti olla läsnä testamentin luennassa...ja kun luostarin eteläkäytävän katto kaipaa korjausta, niin William lähtee ulkomaailmaan ensimmäistä kertaa 26 vuoteen.
 
Ja matkalla täytyy tietysti kohdata uudestaan maailman häly, äänet, nähtävät, hajut, maut...ja muistot, ja pohdinnat mitä on tehnyt ja miksi. Saatava perintö osoittaa tädin omalaatuista huumorintajua ja että ei ole muuttanut mieltään (epäilemättä varsin arvokas Modiglianin alastonmaalaus "että sinulla olisi kuitenkin nainen" (spoileri, maalaa hiirellä näkyviin)), ja toisaalta, menomatkalla junassa alkaa keskustelu nuorehkon naisen kanssa, jolle on luvattu vain muutama kuukausi elinaikaa...

Olen ajoittain valitellut, että kristillisestä perinteestä ammentavaa sarjakuvaa tehdään lähinnä opettamaan lapsille asioita, ja lopputulos ei ainakaan aikuiselle lukijalle ole kovinkaan antoisa (eikä sarjakuvakerronnallisesti usein kovinkaan ansiokasta), missä on sarjakuvalliset vastineet vaikkapa O'Connorille, Bernanos'lle, Mauriacille, Andresille, Lagerkvistille, Chestertonille...no, Zep onnistuu vastaamaan tähän toiveeseen.
Albumi on vaikuttava meditaatio suurista aiheista pienillä elämillä esitettynä: kahdesta maailmasta, hiljaisesta ja aistien kyllästämästä, elämästä, kuolemasta, valinnoista, uskosta ja etsinnästä...ja se on nimenomaan meditaatio, joka jättää paljon avoimeksi ja suhtautuu elämän mysteereihin nimenomaan mysteereinä.
Joitain kompromisseja realismin suhteen tarinassa tunnuttiin tekevän (26 vuoden poissaolon jälkeen totutaan yllättävän sujuvasti miten asiat toimivat juna-aseman lippuautomaateista lähtien, tästä puolesta joku muu olisi ehkä yrittänyt repiä slapstick-huumoria, Zep ei ja hyvä niin), joitain toisia ehkä joku pitäisi epärealistisina mutta itse en olisi siitä niinkään varma (William heittäytyy tekemään joitain asioita aika impulsiivisesti, mutta toisaalta se on myös avoimuutta, luottamusta johdatukseen...ja ehkä vähän myös aistihumalaa).
   
Kaikin puolin erinomaisen suositeltava teos, ja ilahduttavasti tekijä lunastaa niitä lupauksia, joita jo varhain tullut menestys asetti...lukekaa. (Joudutte ehkä tekemään sen alkukielellä, en odota että tätä julkaistaisiin suomeksi). Minä taas etsin luettavaksi lisää Zepin aikuistuotantoa.
Kustantamon sivulta löytyy ensimmäisiä sivuja.
 
Helmet-haasteessa laitan kirjan kohtaan 42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä (kartusiaaniluostari ei ehkä ole kimppakämpistä tyypillisin mutta...)

"La mort m'a fait si peur, ce jour-là, que j'ai voulu croire en un Dieu plus fort qu'elle. Et j'ai fini par choisir une vie voisine de la mort. Pour m'habituer."

1.7.2022

Kevään luetut

Huhti-kesäkuussa tuli luettua seuraavia kirjoja.
 
Anonyymi - La passion du Christ
Muriel Spark - The Hothouse by the East River
Shusaku Endo - Verraton hölmö
Agota Kristof - Le grand cahier
Hannele Huovi - Gepardi katsoo peiliin
Arthur Conan Doyle - A Study in Scarlet & The Sign of Four
Christian Denis - Et si ça vous arrivait ?
Robert B. Parker - Paper Doll
Naguib Mahfouz - Miramar
Gabrielle Basset d'Auriac - La cellule fleurie
Scholastique Mukasonga - Ce que murmurent les collines
Elizabeth Taylor - A View of the Harbour

Les Désobeissants - Désobeir par le rire
Dhuoda - Manuel pour mon fils
Ruwen Ogien - La liberté d'offenser
Addy Pross - What Is Life? How Chemistry Becomes Biology
Erasmus - Praise of Folly
Timothy Radcliffe - Alive in God
Anne-Marie Delcombre - Mahomet: la parole d'Allah
Louis-Marie Chauvet - Les sacrements
Jean-Pierre Charlier - Comprendre l'Apocalypse 1&2
Georges Jean - Voyages en Utopie
Ignacio Ramonet - Median tyrannia
Michel Fédou - Les religions selon la foi chrétienne
 
Tietopuolta jäi enemmän bloggaamatta, ja tuossa ne kirjat jotka luin suunnilleen kokonaan (osittaisia, selailtuja tai yksittäisiä artikkeleja tai lukuja tuli sitten lisää), osa suoraan opintoihin ja osa muuten vaan huviksi ja hyödyksi.
 
Helmet-haaste etenee suunnilleen aikataulussa, luettuja kirjoja siinä on 30 (lukuhaaste-sivulla yksi on merkkaamatta, koska en ole lukenut vielä toista saman perheen kirjailijan kirjaa, vaikka se lukupinossa odottaa). Ja dekkariviikolle osallistuin kolmen kirjan voimin.

Klassikkohaaste on tulossa heinäkuun lopulla, en ole vielä luettavaa kirjaa valinnut mutta toki siihen parikin hyvää ehdokasta on jo tarjolla...Naistenviikollekin varmaan tulee ainakin joku reagointi, vielä en tiedä mikä ja kuinka suuri (viime vuonna listasin lukemista odottavia kirjoja, ja kahdestatoista kirjasta olen lukenut nyt vuoden aikana kymmenen).


mies nainen x
englanti 144 133 1 278
suomi 91 57
148
ranska 93 35 2 130
saksa 49 13
62
japani 45 13
58
italia 46 2
48
venäjä 29 7 1 37
ruotsi 24 12
36
espanja 12 7 1 20
norja 12 5
17
tsekki 15 2
17
unkari 8 2 1 11
arabia 8 2 1 11
viro 8 2
10
tanska 7 2
9
puola 5 4
9
islanti 3 1 1 5
kiina 3 2
5
muu

5 5
portugali 2 2
4
serbo-kroatia 3 1
4
hollanti 1 3
4
kreikka 3
1 4
slovenia 2
1 3
slovakia 2 1
3
persia 2 1
3
iiri
1 1 2
latina 1 1
2
katalaani
2
2
bengali 2

2
turkki 1

1
albania 1

1
urdu 1

1
bulgaria

1 1
latvia 1

1
malta 1

1

625 313 17 955