Paavo Haavikko - Ylilääkäri

Tämäkin kansi on Kirjasammosta 

Kaksi lyhyttä näytelmää Paavo Haavikolta. 

Ensimmäisessä, kirjalle nimen antavassa kamarinäytelmässä, ylilääkärin vaimo juhlii 60-vuotispäiviään, sisarukset ja näiden lapset ovat kokoontuneet illalliselle, mutta ylilääkäri (näytelmän keskushenkilö, mutta samalla ainoa nimettömäksi jäävä) on järjestänyt juhlista varsin epämiellyttävän tapahtuman...ja taustalla on myös vaimon isän selvittämätöntä kuolinpesää, jonka ylilääkäri suo hyvin pysyvän selvittämättömänä toisten toiveista huolimatta. 

Jälkimmäisessä, Agricola ja kettu, ollaan historiallisessa aiheessa 1500-luvun puolivälissä. Kustaa Vaasa lähettää Mikael Agricolan Venäjän tsaarin luo rauhanneuvotteluihin, tsaari Iivana Julma suhtautuu neuvotteluihin enemmän oikukkaasti kuin yhteistyöhaluisesti, ja paluumatkalla sairas Agricola kuolee järven jäällä, nähtyään ketun jonka on nähnyt jo nuoruudessa ja jonka on kohdannut myös Kustaa Vaasan ja Iivana Julman hahmossa...

Eivät nämä kumpikaan tarinavetoisia näytelmiä ole, mutta varsin erilaisista konteksteista huolimatta kummassakin on keskeisenä ideana  suhteellisen tolkullisten henkilöiden yritykset neuvotella omapäisten ja kohtuuttomien auktoriteettihahmojen kanssa, varsin huonolla menestyksellä...(ja mieleen tuli että Haavikko oli kirjailijuuden ohella liikemies, talouskysymykset olivat näissä neuvotteluissa molemmissa esillä).

Jälkimmäisessä näytelmässä kiinnostivat myös uskonnolliset kysymykset: reformaatio oli tietysti täydessä vauhdissa, mutta Kustaa Vaasan intressi aiheeseen keskittyi tasan tarkkaan kuinka saada nyhdettyä kuninkaan kirstuun kirkoista kaikki vähänkin rahanarvoinen tavara, Turun tuomiokirkon kattoa myöten, ja vaikka Agricolalla olikin kiinnostus puhtaaseen oppiin, tuli hän kuitenkin varsin epäluuloiseksi siihen millaiseksi reformaatio oli muodostumassa.

3. JÄSEN: [...] "Pyhä Neitsyt", hän sanoi "jos Jumalalla ei ole äitiä, jota maailma muistaa, kasvaa maailmasta orpo, ja jos Jumalan äidillä ei ole äitiä jota alati muistetaan, unohtaa maailma mikä on sen suku, ja siitä kasvaa kevoton ja säädytön maailma." Ja hän rukoili Neitsyt Mariaa ja itki, ja kun reki liukui Kuolemanjärven jäälle, hän meni tajuttomaksi.  

Kiinnostavia tekstejä, vaikkei nyt suuriksi suosikeiksi nousekaan...mutta Helmet-haasteessa tällä saa kohdan 13. Kirjassa on syntymäpäivät. 

Paavo Haavikko - Puut, kaikki heidän vihreytensä

En ole ennen Paavo Haavikkoa lukenut (joitain yksittäisiä runoja on tullut vastaan), joten hyvä aloittaa vaikkapa tästä runokokoelmasta vuodelta 1966, jolla on hyvä nimi ja joka on vissiin tuotannon tunnetuimpia. 

Runokokoelmaksi varsin paksussa teoksessa (yli sata sivua) tyyli on niukkaa modernia, joskus aforististakin (ja täältä löytyikin pari tuttua yhteydestään irronnutta lausahdusta, kuten parodian mahdottomuudesta). Minimalismia lievittää sarjallisuus, runot asettuvat muutaman yksilön sykleihin yhtenäisillä teemoilla, ja tietysti myös kirjailijan eittämätön taito kiteyttää ajatuksia hyvin tiiviiksi ilmaisuiksi.

Kohtalainen määrä aikansa yhteiskunnallisia ja poliittisia teemoja käsitteleviä runoja on ehkä omana aikanaan ollut ansiokasta, mutta kieltämättä nämä eivät ole ikääntyneet kovinkaan kiinnostavasti: ehkä niistä voisi jotain ajankuvia kaivella, mutta se mikä niissä olisi yleispätevää tulee esitetyksi paremmin muualla. Ansiokkaammaksi nousee myös lukumääräisesti runsas rakkausrunous, kun aihe säilyttää ajankohtaisuutensa. Niin, Haavikon puoliso Marja-Liisa Vartio oli juuri kuollut, tämän tiedon kautta tätä teosta luetaan ja näkyyhän se pitkin kirjaa, niin suorina viittauksia kuin yleisenä surumielisyytenä (ja myös muistoina, onnen hetkinä, erotiikkana, kaipauksena...) Tältä kantilta teos kyllä yhä puoltaa paikkaansa, ja tietysti erinomaisella kielen hallinnalla (vaikken nyt ihan täysillä tähän ihastukaan).

Helmet-haasteessa tämä menee kohtaan 8. Kirjan kannen pääväri on vihreä tai kirjan nimessä on sana vihreä, tietysti.

On jo uhkayritys kirjoittaa tällä käsialalla
      josta ei tiedä saako siitä aamulla selvää.
Kun vielä lumisade turhaan muistuttaa minua
            jostain mitä en minä muista.