Vaikka klassikkohaaste oli jo viime viikolla, niin sopivaa kirjallisuutta luetaan muutenkin. Tänä vuonna vietetään pyhän Franciscus Assisilaisen juhlavuotta, kun on kulunut 800 vuotta tämän taivaallisesta syntymäpäivästä, ja sen johdosta tästä aihepiirin klassikosta on otettu uusintapainos.
Franciscus oli huomiotaherättävä henkilö jo eläessään, ja kuoltuaan hänet tunnustettiin hyvin nopeasti pyhäksi, ja hyvin vauhdikkaasti ilmestyi myös ensimmäiset hagiografiset elämäkerrat, mm. Tuomas Celanolaisen ja Bonaventuran. 1300-luvun alkupuolella ilmestyi myös fransiskaaniveli Ugolino di monte Santa Marian legendakokoelma Actus beati Francisci et sociorum ejus, ja muutamaa vuosikymmentä myöhemmin sen valikoitu italiankielinen käännös, I fioretti di san Francesco (kääntäjä tuntematon). Tästä italiankielisestä versiosta tuli sitten suosittu hengellinen lukemisto, ja Petrarcan ja Boccaccion aikalaisena myös italiankielisen kirjallisuuden varhaisia merkkiteoksia, ja asemansa fransiskaanisen hengellisyyden merkkiteoksena se on säilyttänyt tähän päivään asti. Seppo Teinosen suomennos (mainioine johdantoineen ja viitteineen) ilmestyi neljäkymmentä vuotta sitten, ja liikkunee divareissa harvakseltaan ja hyvään hintaan, ja tähän uuteen painokseen on liitetty paavi Leo XIV:n kirje 800-vuotismuiston johdosta.
Mikään perinteinen elämäkerta tämä ei ole, vaan sarja lyhyitä anekdootteja, legendoja ja kertomuksia mitä Franciscukselle ja tämän seuraajille tapahtui: varsin suuri osa tarinoista käsittelee siis muita varhaisia fransiskaaneja, vaikka Franciscuksen ominainen hengellisyys onkin jatkuvasti läsnä. Yhtenä keskeisenä ideana kirjassa on nimenomaan esittää Franciscuksen esimerkillinen ja erittäin pitkälle viety Kristuksen seuraaminen, imitatio Christi, ja tähän kuului myös ajatus että kuten Jeesus kokosi ympärilleen opetuslapset, samoin Franciscus kokosi seuraajansa, ja tämä yhteys tuodaan selvästi ilmi. Anekdoottien sarja ei siis kuitenkaan ole kronologinen eikä täydellinen, eli tämänkin seuraksi lienee hyödyksi tuntea muusta lähteestä Franciscuksen elämänvaiheet ja ehkä vähän myös aikakauden historiaa...
Keskiaikaisissa hagiografioissa korostetaan varsin usein monenlaisia ihmeitä joita pyhimys tekee, ja joskus ihmeitä suorastaan ylikorostetaan: joistain aikakauden pyhimyselämäkerroista mainitaankin, että niiden toimitusvaiheessa tuli kommenttia että mukana ei ole tarpeeksi ihmeitä, niitä pitää lisätä. Ja nykylukijalle monet tällaiset voivat olla aika rasittavaa ja tylsääkin luettavaa, kun pyhimyksen luonteenpiirteet ja elämänvaiheet, elämänmuodon ja vision pyhyys saattavat jäädä kokonaan sivuun ihmekatalogin alle. Tässäkin teoksessa toki ihmelegendoilla on oma osuutensa, mutta maltillisissa määrin, ja toisaalta Franciscuksen persoona ja tälle ominainen hengellisyys tulee kyllä myös esiin, mikä onkin varmasti edesauttanut teoksen jatkuvaa suosiota ja relevanssia.
Joskus on luonnehdittu pyhimyksiä henkilöiksi, joilla on niin voimakas ja erityislaatuinen uskonnollinen visio että se muuttaa heidän koko elämänsä uudenlaiseksi, ja ei vain heidän omaa elämäänsä, vaan vision ja sen toteutumisen väkevyys voi olla ohjaavana esimerkkinä myös muille ihmisille, muissa ajoissa ja konteksteissa (pyhän Antoniuksen elämä teki vaikutuksen Augustinukseen, Äiti Teresalle antoi sysäyksen Lisieux'n Teresan hengellisyys...), ja tässä mielessä Franciscus Assisilainen on eittämättä huomattava pyhä: hänen oma elämänsä todellakin mullistui, ja tämä mullistus ja sitä ohjaava hengellisyys on ollut tärkeänä esimerkkinä lukuisille muille.
Franciscuksen esimerkissä korostuu usein nimenomaan persoona, henkilökohtainen elämäntapa ja malli, teoissa näkyy sama kuin sanoissa. Joskus tätä on hieman kritisoitukin, että Franciscus itse teki hyvinkin monenlaisia asioita, joten seuraajiensa keskuuteen jäi myös paljon eriäviä näkemyksiä että millainen se seurattava esikuva ja elämäntapa nyt oikeasti pitäisikään olla, ja seuraavissa sukupolvissa sääntökuntaan tuli myös hajaannusta joka johti joskus myös keskinäiseen riitelyyn oikeasta perinnöstä. Tähän viitataan myös kirjan esipuheessa, ja kirjan tekijä itse vaikuttaa olevan varsin maltillisella ja sovittelevalla linjalla näiden kiistojen keskellä.
Toisaalta tällaista monimuotoisuutta kuvastaakin varmaan hyvin anekdoottikokoelma yhtenäisen teoksen sijaan, jälkimmäisessä kun pitää kohde saattaa jonkinlaisee muottiin. Franciscuksen hengellisyys ja siitä johtuva elämäntapa on eittämättä epäkonventionaalinen ja radikaali suhteessa tämän maailman yleisesti hyväksyttyihin ja maailmaa kahlehtiviin normeihin, ja tämän epäkonventionaalisuuden iloisuus välittyy näissä tarinoissa usein näkyvänä huumorina, mutta huumorin mukana välittyy tietysti myös aimo annos viisautta. Ja tällaisena tämä teos, ja Franciscus Assisilainen seuraajineen, ovat olleet inspiroivia sydänkeskiajalta tähän päivään saakka (mainitsen vaikka parin vuoden takaisen runokokoelman, jonka luin muutama kuukausi sitten, tai edellisen paavin nimivalinnan, esimerkkejä riittää)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti