Taas poimitaan minulle ennestään tuntemattomia kirjailijoita, mutta kun virolainen kirjallisuus on viime aikoina kiinnostanut. Mats Traat kuuluu samaan sukupolveen kuin mm. Kaplinski, Unt ja Valton, ja teoksia on näköjään muutama tullut suomeksi, moni tässä Neuvostokirjallisuutta-sarjassa (tämän kääntäjänä Eva Lille).
Vaan onpa surumielinen kirja. Ra on kirjailija, jonka pieni poika on kuollut tapaturmaisesti, ja suruaan lääkitäkseen hän haluaa uppoutua työhön. Eräs ystävänsä, sovhoosin agronomi, kutsuu hänet perheensä luo asumaan, mutta uudessakin ympäristössä historiallinen tarina 1200-luvun liiviläisistä etenee kovin takkuisesti, ja toisaalta maatilalla on pysähtyneisyyden ajassa omat murheensa, resursseja on vaihtelevan heikosti ja työntekijöissä paljon riitaisuutta ja välinpitämättömyyttä, mistä seuraa lisää huolta ja murhetta...
Tässäkin ammennetaan Viron varsin hankalasta historiasta, alkaen 1200-luvun saksalaisten ristiretkistä jossa maa otettiin valtaan (keskeisenä henkilönä Augustinus eli Akke, liiviläispoika joka otettiin vastoin tahtoaan saksalaisten panttivangiksi, käännytettiin kristityksi ja joka myöhemmin palaa pappina liiviläisten joukkoon, etsien asemaansa ja paikkaansa tässä historiallisessa myllerryksessä). Ja sittemmin Akken liiviläisten heimo on kuollut sukupuuttoon, ja melkein muutkin, ja rivien välissä tätä peilataan sitten nykyaikaan, venäläisiin ja koko Viroon...tavallaan yllättävää että tällainenkin kirja on ilmestynyt tässä Neuvostokirjallisuutta-sarjassa, koska kritiikki neuvostojärjestelmää vastaan on kyllä hyvin luettavissa (no, wikistä huomaan että tästä julkaistiin näköjään Virossa sensuroimaton painos 1990, eli siinä lienee aiheesta vielä enemmän).
Ja jännästi tämä on monilta osin varsin viehättävän idyllinenkin teos, mutta silti murheen ja melankolian juonne kulkee läpi kirjan...
