En ole ennen Paavo Haavikkoa lukenut (joitain yksittäisiä runoja on tullut vastaan), joten hyvä aloittaa vaikkapa tästä runokokoelmasta vuodelta 1966, jolla on hyvä nimi ja joka on vissiin tuotannon tunnetuimpia.
Runokokoelmaksi varsin paksussa teoksessa (yli sata sivua) tyyli on niukkaa modernia, joskus aforististakin (ja täältä löytyikin pari tuttua yhteydestään irronnutta lausahdusta, kuten parodian mahdottomuudesta). Minimalismia lievittää sarjallisuus, runot asettuvat muutaman yksilön sykleihin yhtenäisillä teemoilla, ja tietysti myös kirjailijan eittämätön taito kiteyttää ajatuksia hyvin tiiviiksi ilmaisuiksi.
Kohtalainen määrä aikansa yhteiskunnallisia ja poliittisia teemoja käsitteleviä runoja on ehkä omana aikanaan ollut ansiokasta, mutta kieltämättä nämä eivät ole ikääntyneet kovinkaan kiinnostavasti: ehkä niistä voisi jotain ajankuvia kaivella, mutta se mikä niissä olisi yleispätevää tulee esitetyksi paremmin muualla. Ansiokkaammaksi nousee myös lukumääräisesti runsas rakkausrunous, kun aihe säilyttää ajankohtaisuutensa. Niin, Haavikon puoliso Marja-Liisa Vartio oli juuri kuollut, tämän tiedon kautta tätä teosta luetaan ja näkyyhän se pitkin kirjaa, niin suorina viittauksia kuin yleisenä surumielisyytenä (ja myös muistoina, onnen hetkinä, erotiikkana, kaipauksena...) Tältä kantilta teos kyllä yhä puoltaa paikkaansa, ja tietysti erinomaisella kielen hallinnalla (vaikken nyt ihan täysillä tähän ihastukaan).
Helmet-haasteessa tämä menee kohtaan 8. Kirjan kannen pääväri on vihreä tai kirjan nimessä on sana vihreä, tietysti.
On jo uhkayritys kirjoittaa tällä käsialalla
josta ei tiedä saako siitä aamulla selvää.
Kun vielä lumisade turhaan muistuttaa minua
jostain mitä en minä muista.
Minäkin tunnen Haavikon vain joistakin hienoista yksittäisistä runoista. Kuten sanoit, hän käyttää kieltä todella taitavasti ja olisi kiva tutustua häneen enemmänkin, mutta reilut sata sivua on ehkä vähän liikaa.
VastaaPoistaRunokokoelmaksi tosiaan hieman tavallista paksumpi, mutta kun ilmaisu on voittopuolisesti niukkaa ja runot asettuvat sarjoiksi, niin ei se pituus tunnu.
Poista