24.1.2024

Helvi Hämäläinen - Suden kunnia

Helvi Hämäläinen Suden kunnia romaani suomi

Joku vuosi sitten luin Helvi Hämäläisen kiinnostavan historiallisen romaanin Kolme eloonherätettyä, jonka jälkeen uteloitti sitten tämä, suunnilleen samoihin aikoihin samoihin maisemiin sijoittuva pienoisromaani. 

Siis taas ollaan parin vuosituhannen takaisessa Juudeassa, nyt 60-luvun loppupuolella: Rooma hallitsee maata varsin mielivaltaisesti herättäen juutalaisväestössä kasvavaa vastarintaa, ja lukija toki tietää tulossa olevan kapinan, joka tulee päättymään Jerusalemin temppelin hävitykseen vuonna 70. Kirjan kertojana on Simon Accolainen, juutalaista syntyperää mutta Rooman armeijassa palveleva sotapäällikkö, jolle Rooman kunnia on aina ollut tärkeämpi kuin Jerusalemin...mutta ankaran moraalisena on helppo havaita että Juudean roomalaiset hallitsijat toimivat moraalittomasti ja myös Rooman kannalta typerästi: laki on joutunut arvottomiin käsiin (ja prokuraattorin vihamielinen suhtautuminen juutalaisiin kohdistuu toki myös Simoniin). 

Stoalaisuutta ei suoraan mainita, mutta Simon on kyllä stoalaisten hyveiden ruumiillistuma, ja tästä tuleekin kirjan keskeinen jännite: mikä on eettisesti oikea tapa toimia, kun valta ja laki on arvottomien raakalaisten käsissä? Simon pitää kiinni omista eettisistä arvoistaan ja kunniantunnosta, niin henkilökohtaisella kuin palvelemansa maan tasolla, ja samalla pyrkii hillitsemään niin roomalaisten harjoittamaa sortoa kuin alaistensa ylilyöntejä ja halukkuutta siirtyä kapinallisten leiriin...mutta toki tilanne kahden tulen välissä on kestämätön.

Stoalaisuuden henki lyö leimansa myös kerrontaan: siinä missä aiemmin lukemissani Hämäläisissä ilmaisu on varsin lyyristä, tässä ollaan toteavampia: asioiden arvot ja arvottomuudet huomioidaan, mutta niitä ei tietenkään pidä sanankääntein toisikseen muutettavan. 

Vahva eettinen ulottuvuus on kiinnostavaa, ja sellaisena kirjan problematiikka on tietysti pysynyt (valitettavan) ajankohtaisena, niin samalla alueella nykyään kuin muuallakin maailmassa...

Olen monesti ajatellut että barbaarit - ja Flaccus on heidän kaltaisensa - voisivat omistaa koko maailman veistokset, koko Rooman aarteiston, Jerusalemin temppelin ja sen aarteet omistamatta silti enempää kuin puusankonsa, metallittomat ja surkeat asumuksensa ja aseensa. Sillä tajuamatta kulttuurin arvoa raakalainen on sama raakalainen, elipä hän millaisen kulttuurin keskellä hyvänsä. Flaccukselle ei ole olemassa roomalaista oikeutta enempää kuin raakalaiselle roomalaisen hopeasepän työtä.

Tämä menee Helmet-haasteessa kohtaan 46. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta.

9 kommenttia:

  1. En tiennytkään, että Helvi Hämäläinen on kirjoittanut tämänaiheisia teoksia. No, tuon Kolme eloonherätettyä -teoksen nimen olen tainnut joskus kuulla. Alkoi hieman kiinnostaa. En ole koskaan Hämäläistä lukenut. Toisaalta tuntuu aika raskaalta aiheelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämäläinen on kai jäänyt yhden-kahden hitin kirjailijaksi, muu tuotanto on jäänyt syrjään...mutta nämä kaksi lukemaani historiallista romaania ovat kyllä olleet kiinnostavia mutta samalla sellaisia että eivät ehkä ihan osu muuhun suomalaisen historiallisen romaanin perinteeseen.

      Poista
  2. Ahaa. Tuota pitää kysyä sitten kirjastosta. Minulle tuli sukuperintönä Tatu Vaaskiven historiallinen romaani vuodelta 1943 nimeltään Pyhä kevät. Siinä on Elina Vaara-Vaaskiven aika pitkä elämänkerta-essee. En ollut tiennytkään, että Vaara oli Vaaskiven vaimo. Tässä esipuheesta viimeistä edeltäneeltä sivulta osa:
    "Oli kuin tuona viimeisenä syksynä kaikki pessimismin padot olisivat murtuneet ja hän nähnyt vain mustien syvyyksien tulvivan. Hän valitti, että hänen tajuntansa suunnattomasti paisuttaa kaiken negatiivisen, koko ajan laajentuen ja täyttäen synkillä kauhunäyillä. Ilman työtään hän oli suojaton."
    Vaaskiveäkin kannattaa tutkia. Hämäläinen oli vähän nuorempi kuin Vaaskivi, mutta tuo elämänkerta-essee on painettu Suomen jatkosodan aikana. Kovasti raamatullinen tuo teos on, mutta oletan että Vaaskivi on historiansa lukenut...

    VastaaPoista
  3. Anteeksi. On kamalan vaikeaa lisätä nimi kommentin perään. Mutta tulitpa antaneeksi aiheen syventyä Vaaskiveen ja Hämäläiseen. Google ei tunnu osaavan käyttää sivustoaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä sisäänkirjautumiset oikuttelevat, minullakin muiden blogeissa joskus toimivat ja joskus eivät...

      Mutta tuon Vaaskiven Pyhän kevään luin pari vuotta sitten (tai siis sen osan joka on olemassa, siitähän tuli vain kirjan alku valmiiksi), ja kiinnostava tulkinta oli myös se...ja varmaan Vaaskiveä pitäisi lukea enemmänkin.
      Ja Waltarin Valtakunnan salaisuus ja Ihmiskunnan viholliset ovat tietysti kanssa tuttuja, ja on näillä kolmella kaikilla vähän erilainen lähestymistapa aikakauteen ja miten sitä haluaa käsitellä.

      Kiinnostavasti tässä kirjassa Hämäläinen tuntuu suorastaan välttelevän perinteistä historiallisten romaanien houkutusta sirotella mukaan kaikenlaisia aikakauden tunnettuja henkilöitä ja tapahtumia kohdattaviksi: samoin kristittyjen olemassaolo mainitaan ohimennen yhdessä kappaleessa mutta mitään varsinaista osuutta näillä ei kirjassa ole.

      Poista
  4. No, nyt tuli aivan uutta, Helvi Hämäläisen historialliset romaanit!
    Olen lukenut vain Säädyllisen avioliiton ja Kadotetun puutarhan, ne esille nostetut ja paljon kohutut.
    Piti ihan käydä katsomassa, mitä kaikkea Hämäläinen on kirjoittanut. Pitkä rivi romaaneja ja runoja.
    Kiitos, että herätit uudelleen kiinnostukseni Helvi Hämäläiseen, Gregorius!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jesh, tuo on jännä ilmiö kun kirjailijan tuotannossa jää tunnetuksi pieni joukko kirjoja (kuten Hämäläisellä tuo kirjapari ja Sukupolveni unta) mutta sitä muutakin hyvin erilaista tuotantoa voi löytyä...
      Hämäläisellä on tosiaan aika laaja tuotanto, vaikka suuresta osasta en ole kuullut ikinä puhuttavankaan. Noiden wiki-mainintojen perusteella voisi joitain kuitenkin kuvitella jotain muita lukevani (historiallisia en tiedä onko enempää kuin nämä kaksi jotka olen lukenut).

      Poista
  5. Mielenkiintoinen postaus ja innoittavia kommentteja! Olen aina pitänyt Hämäläisestä, ja "Säädyllinen murhenäytelmä" oli oikea jysäys, kun sen ensi kertaa luin. "Sarvelaiset" ja "Kadotetun puutarhan" olen myös lukenut. Hämäläisen päiväkirjat liikkuvat samalla tasolla kuin Aino Kallaksen: niistä avautuu laaja näköala suomalaisen sivistyneistön elämään 1930-1950 luvuilla.

    Tatu Vaaskivi nousi myös esiin kommenteissa: "Yksinvaltias" ja erityisesti "Vaistojen kapina" ovat merkittäviä teoksia, joita sopisi edelleenkin lukea. Vaaskivi pyrkii suureen henkiseen synteesiin yrittämällä selittää, miksi kulttuurimme on muotoutunut tällaiseksi kuin se on. Vaaskiven nerous on valitettavasti vaipunut unhon suohon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on monia joita pitäisi lukea lisää, Hämäläisen päiväkirjat voisivat tosiaan olla kiinnostavia...

      Poista