Lisää teoksia alagenrestä "ei-tyypilliset kirjat kirjailijoilta, jotka muistetaan nykyään yhdestä teoksestaan (jota en ole lukenut)": Joel Lehtonen on kyllä muutenkin jäänyt lukematta, vaikka muutama teos onkin ollut suunnitelmissa (ei tosin se Putkinotko ihan ensimmäisenä).
Mutta nyt sitten varsin varhainen runokokoelma, joka uteloitti nimellään. Lehtosen näkemykset monastisismista eivät tosin ole kovin ylevät, kun runoissa munkit mainitaan niin heidät rinnastetaan toistuvasti vankeihin...mutta tätä teosta, julkaisuvuosi 1914, edelsivät matkat eteläisempään Eurooppaan, ja paljon näissäkin runoissa ammennetaan välimerellisestä ja klassillisesta kulttuurista, mukana on Ranskan ja Italian romantiikan (ja hieman naturalismin) henkeä.
Mutta täytyy sanoa, että runoilijana Lehtonen ei tässä oikein vakuuta. Kieli on koukeroista "runoilijakieltä", ehkäpä dekadenttin itsetietoisuuteen saakka, mutta sille ryhtiä antava mitallisuus on joskus poissa ja ollessaan läsnä on varsin vaatimatonta, jopa heikkoa. Runot ovat pitkiä, usein eeppisiä ja aika moni nimetty naisen mukaan: jotkut uudelleenkerrottuja tunnettuja tarinoita (kuten Delila) ja jotkut ihan omia kertomuksia. Ja se kerronnallisuus on näissä se ansiokkain puoli, ehkä siis hyvä että Lehtonen keskittyi tämän jälkeen proosaan (joskin kirjojen nimistä huomaan että kiinnostus koukeroiseen kieleen näköjään säilyy).
No, Helmet-haasteessa saan kohdan 19. Kirjan nimessä on jokin talon osa (mitä, eikö teidän talossanne ole munkkikammioita?)
Angelica (ote)
Angelica! Niin katsoit kalpeana,
kun luotani sun syöksi tyly sana,
et tiedä mitä rakkauteni on!
Se, jota kutsui runo-taivaan ovi,
maan pääll' on tunnoton ja onneton.
Et tiedä, mitä tämä sydän on:
Raketti singottu taivohon!
Kuin satu, jot' ei ruumistuttaa sovi,
Kuin kupla hento, johon kuvansa
luo kaikki, ihailtava kiiruulla.
Kuin kulta-malja, joka kohta sakkaan
on juotava. Kuin sointu laulun rakkaan.
Vain ilta-pilvein puna aaltoihin:
se hetken hohtaa. Lieska helvetin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti