Kevyttä kesälukemista: Erich Fromm, saksalainen mutta Yhdysvaltoihin asettunut psykoanalyytikko kirjoittaa vapaudesta ja yksilön yhteiskunnassa suhtautumisesta siihen: mukana on fasismin psykologian analyysia (vuonna 1942, eli kun nk. tilanne oli päällä) mutta paljon muitakin kehityskulkuja Euroopan ja maailman historiassa...Tämä lukemani versio on brittipainos, amerikkalainen tunnetaan nimellä The Escape from Freedom, ja on näköjään suomennettu pariin otteeseen nimillä Vaarallinen vapaus ja Pako vapaudesta.
Kirjan nappasin hyllystä luettavaksi aiheen vuoksi, kun olen tässä viime aikoina muutenkin ollut kiinnostunut sananvapauden problematiikasta (kts. postaukset Revue de Pressesta ja Charlie Hebdosta) erityisesti sen uusissa kehityksissä.
En lähde nyt sen kummemmin erittelemään koko sisältöä, Frommin ajatuksia tai omia jatkomietteitä niistä: kirjan ajatusten pohjalta voisi pohtia onko uusmoralismi sadomasokistista tai onko sillä yhteyksiä kalvinistiseen ihmiskäsitykseen joko suoraan tai kapitalismin kautta mutta nyt en viitsi.
Sen sijaan nostan esiin ajatuksen kahdesta vapaudesta, niiden välisestä suhteesta ja tasapainosta tai sen puutteesta.
Fromm nostaa esiin eron negatiivisen ja positiivisen vapauden välillä: negatiivinen vapaus on vapautta jostain ("freedom from"), irtautumista ulkoisesta kontrollista tai auktoriteetin sanelemista säännöistä, kun taas positiivinen vapaus on vapautta johonkin ("freedom to"), mahdollisuuksia toimia ja toteuttaa itseään. Tilanteessa, jossa nämä kaksi eivät ole tasapainossa, jossa vallitsee laaja negatiivinen vapaus mutta puutteellinen positiivinen vapaus, seurauksena on ahdistusta ja turvattomuutta, kun ulkoisen auktoriteetin tuoma turvallisuus ja järjestys puuttuu, mutta positiiviset puolet rajoittuvat vain harvoihin (useimmiten heihin joilla on riittävästi varallisuutta).
Tämä negatiivisen ja positiivisen vapauden epätasapaino nimenomaan sananvapauden suhteen liittyy ajatuksiin joita olin pyöritellyt aiemminkin.
Sensuuri, ulkoiset instituutiot jotka sanelevat mitä saa tai ei saa sanoa/julkaista saattavat olla vaiennettuja, eli negatiivinen vapaus on edennyt hyvin, mutta sensuroivien instituutioiden sijaan on tullut sosiaalisesti hyväksyttävien ajatusten konformismi, mediat ja kuuluvuus ovat epätasaisesti ja valtasuhteiden mukaisesti jakautuneet, ja monet tahot, myös sellaiset jotka ovat aiemmin hyötyneet edistyvästä liberalismista ja laajasta sananvapaudesta, puolustavat saavutettuja etujaan parhaansa mukaan, vaikka sitten polkemalla vapauksia.
Mikä sitten on positiivinen vapaus, ja miten se on edistynyt nykyisessä yhteiskunnassa? Näen sinä tässä tapauksessa yhtäläisen, tasapuolisen mahdollisuuden osallistua julkiseen keskusteluun sen kaikissa muodoissa, tulla kuulluksi kokonaisena vastuullisena ihmisyksilönä ja täysipainoisena osana yhteiskuntaa. Ja tämän toteutuminen antaa kyllä odottaa itseään...
Ja mitä tälle voi tehdä? Normien ja lakien pohjalta on positiivisen vapauden kasvattaminen varsin hankalaa, lopulta isossa osassa on asenne, ihan yksilötasolla (aiemmin olen maininnut sananvapauteen liittyvän velvollisuuden kuunnella). Mutta samalla ainakin minusta on selvää että positiivinen vapaus ei edisty sillä että negatiivista vapautta vähennetään.
Frommin mukaan individuaatiossa ei voida palata aiempaan, vaikka turvallisuus houkuttaisikin emme voi palata äitimme kohtuun edes väkivalloin, yksilönä tämä on mahdotonta ja yhteisöinäkin totalitarismin lupausten ja käytännön välillä on perustavalaatuinen ero...
En kuitenkaan näe (eikä kai Frommkaan) että individuaation päämääränä olisi solipsismi, että yksilön kypsyys olisi suoraan verrannollinen yksilön isolaatioon, vaan ennemmin ihmisen kypsään ja täysipainoiseen osallistumiseen yhteiskuntaan.
Tämä negatiivisen ja positiivisen vapauden epätasapaino nimenomaan sananvapauden suhteen liittyy ajatuksiin joita olin pyöritellyt aiemminkin.
Sensuuri, ulkoiset instituutiot jotka sanelevat mitä saa tai ei saa sanoa/julkaista saattavat olla vaiennettuja, eli negatiivinen vapaus on edennyt hyvin, mutta sensuroivien instituutioiden sijaan on tullut sosiaalisesti hyväksyttävien ajatusten konformismi, mediat ja kuuluvuus ovat epätasaisesti ja valtasuhteiden mukaisesti jakautuneet, ja monet tahot, myös sellaiset jotka ovat aiemmin hyötyneet edistyvästä liberalismista ja laajasta sananvapaudesta, puolustavat saavutettuja etujaan parhaansa mukaan, vaikka sitten polkemalla vapauksia.
Mikä sitten on positiivinen vapaus, ja miten se on edistynyt nykyisessä yhteiskunnassa? Näen sinä tässä tapauksessa yhtäläisen, tasapuolisen mahdollisuuden osallistua julkiseen keskusteluun sen kaikissa muodoissa, tulla kuulluksi kokonaisena vastuullisena ihmisyksilönä ja täysipainoisena osana yhteiskuntaa. Ja tämän toteutuminen antaa kyllä odottaa itseään...
Ja mitä tälle voi tehdä? Normien ja lakien pohjalta on positiivisen vapauden kasvattaminen varsin hankalaa, lopulta isossa osassa on asenne, ihan yksilötasolla (aiemmin olen maininnut sananvapauteen liittyvän velvollisuuden kuunnella). Mutta samalla ainakin minusta on selvää että positiivinen vapaus ei edisty sillä että negatiivista vapautta vähennetään.
Frommin mukaan individuaatiossa ei voida palata aiempaan, vaikka turvallisuus houkuttaisikin emme voi palata äitimme kohtuun edes väkivalloin, yksilönä tämä on mahdotonta ja yhteisöinäkin totalitarismin lupausten ja käytännön välillä on perustavalaatuinen ero...
En kuitenkaan näe (eikä kai Frommkaan) että individuaation päämääränä olisi solipsismi, että yksilön kypsyys olisi suoraan verrannollinen yksilön isolaatioon, vaan ennemmin ihmisen kypsään ja täysipainoiseen osallistumiseen yhteiskuntaan.
(Ja tuosta tulee mieleen toinen vastikään lukemani kirja, Jacques Ellulin Conférences sur l'Apocalypse de Jean, jossa Ellul huomauttaa että vaikka Raamattu alkaakin paratiisista, sinne ei olla kuitenkaan palaamassa: suuntana ja päämääränä ei ole puutarha, jossa ihminen palaa olemaan yksinomaan ihminen vailla muita ominaisuuksia, vaan Johanneksen ilmestyksen mukaan Uusi Jerusalem, siis kaupunki, siis yhteisö jossa ihminen on muiden ihmisten keskuudessa)
Sinä sitten osaat taiten asetella sanasi ja tuoda esiin hienoja ajatuskuvioita.
VastaaPoistaKiitos, pohjana toki luettujen kirjojen hienot ajatuskuviot :)
PoistaTämä on asia, joka ajatteluttaa.
VastaaPoistaSamuli Paronen on kirjoittanut sellaisen mietelauseen, että kirjallisuuden taos on heikointa ali- ja ylikehittyneissä maissa. Alikehittyneissä ei ole mahdollisuuksia ja ylikehittyneissä ei ole aiheita. Pätisiköhän tämä sama jako vapauden tasoon eri maissa? Kun vapautta on saatu riittävästi ja ehkä vähän ylikin, niin ihmiset alkavat turhautuneisuuttaan luopua siitä ja kehitellä uusia vapautta riistäviä systeemejä.
Tuli mieleen että ehkä kirjallisuus, tai taide ylipäänsä, on vapautumisen muoto: se vaatii jonkin perustason josa ponnistaa (se kuuluisa oma huone) mutta ollakseen merkittävää siinä täytyy kuitenkin olla tietty sisäinen tarve kirjailijalla esittää että "minä olen!"
PoistaMutta jos tuo on tekijälle jo itsestäänselvyys niin syy tehdä on heikko...
Aika ajoin on mainittu kirjallisuudessa hyvin yleinen leimallinen keskiluokkaisuus, ehkä se onkin jollain tavalla sisäänrakennettua...
Fromm ammentaa kirjassaan paitsi Freudista myös jonkin verran marxismista eli myös luokkatietoisuutta on paljon mukana, ja esillä on varsinkin alempi keskiluokka jonka asema hierarkioiden murtuessa on huterin ja näin ollen myös vapauden uhkaavuus suurin.
Jostain kummasta syystä kirjoituksesi, ja Frommin ajatus kahdesta vapauden olemuksesta tuo mieleen Daren Acemoglun ja James A. Robinsonin mittavan teoksen Kapea käytävä.
VastaaPoistaSiinähän tutkijat laajan historiallisen aineiston perusteella päätyvät toteamaan, että vapaudelle jää kapea tila valtion ja yhteisön välissä. Valtio rajoittaa laeilla ja väkivaltakoneistolla yhteisön elämää ja estää yhteisön eri osapuolia tappelemasta keskenään. Yhteisön taas omine tapoineen ja tottumuksineen ja arvoineen estää valtion mielivallan. Tähän väliin jää vapauden kapea käytävä.
Tasapainotila elää koko ajan. Valtio pyrkii "anastamaan" lisää valtaa. Mutta myös yhteisössä pyritään moraalin ja arvojen jne painostuksella rajoittamaan yksilöiden elämää. Jotta vapauden käytävä ei menisi umpeen, molempien osapuolien (valtion vs yhteisö) toimintaa täytyy "vahtia". Yleensä yhteiskunta joutuu ongelmiin, jos jompikumpi osapuolista - valtio, yhteisö - saa ylivallan, täydellisen määrämisvallan.
Tocqueville myös kirjoitteli samansuuntaisia ajatuksia, että vaikka näkikin demokratian arvon niin oli sitä mieltä että se tarvitsee tasapainokseen muita toimijoita jotka eivät ole demokraattisia. Koska riskinä on enemmistötyrannia (ja liberalistina Tocqueville vastusti tyranniaa, oli tyranni sitten yksi tai monta).
PoistaJa Platon ja Aristoteles rinnastivat demokratian ja "mob rule"n, väkivallan sanan kirjaimellisessa merkityksessä joka ei ehkä niin suuresti eroa tavallisesta merkityksestä...
Mikä kai sitten vastaa tilannetta jossa valtio ja yhteisö sekoittuvat keskenään tavalla jossa ei ole enää vastavoimaa ja näin se käytävä myös menee umpeen, yhteisöllä on valtion aseet toteuttaa konformismiohjelmaansa.
Kiinnostava aihe, jota tuossa yllä on jo ansiokkaasti pohdittu.
VastaaPoistaOn kiinnostavaa, että samaan aikaan kun monia tabuja suorastaan revitellään mediassa, on yhä aiheita, joista on vaikea puhua (asiallisesti). Mitä ovat tämän päivän tabut?
Yhä vahvoja tabuja on tietysti vaikea nimetä näin yhteiskunnan sisältäpäin koska vahvimmat niistä ovat niin jyrkästi sisäistettyjä...
PoistaOlen aika ajoin siteerannut C.S.Lewisin tekstiä, jossa puolustaa vanhojen kirjojen lukemista juuri siksi että ne voivat nostaa esiin seikkoja, ilmiöitä ja ajatuksia joille nykyaika on sokea (ja ne asiat joille kirjoittajat ovat aikanaan olleet sokeita ovat meille ehkä helpommin huomattavia ja siksi vaarattomampia).
Myös vieraat kulttuurit tai jo erilaiset elämäkokemukset, aatemaailmat ja maailmankuvat voivat haastaa tämän, mutta sellaisten näkökulmien, jotka oikeasti voivat kyseenalaistaa konformismin, esiinkaivaminen vaatii tietysti yrittämistä juuri siksi että ne eivät ole suosittuja tai ehkä edes esillä.
Minua huvitti tänään Ylen nettisivuilla nähty juttu otsikolla "Valheenpaljastaja: Miten keskustella rokotteista kriitikon tai vastustajan kanssa?"
Tämä kun sisältää sisäänrakennettuna niin vahvan "sinä, valistunut lukija, olet tietysti niin tavattoman fiksu että ei suurin surminkaan voisi olla mahdollista että olisit rokotekriitikko tai -vastustaja, joku noista valheen alhossa elävistä raukoista tai muuten vaan idiooteista"-ennakko-oletuksen, että "keskustelun" lähtökohdat ovat heti hyvin huonot...
Samantyylisiä ajatuksia, joissa omaan kantaan suhtaudutaan neutraalina itsestäänselvyytenä, tulee bongailtua muutenkin ja niiden liepeiltä löytynee myös joitain herkullisia tabuja...
Onko siis niin, että ennen koronaa ihmisillä oli positiivinen vapaus edistää maapallon ekologista romahdusta lentomatkailulla ja koronan aikana heillä on negatiivinen vapaus valittaa siitä, kun ei saada koronapasseja, että pääsis tejatteriin ja konsertteihin?
VastaaPoistaMatkailu sinänsä kuvaa vapauksia...emme elä suljetussa diktatuurissa jossa matkustaminen olisi kiellettyä, eli negatiivinen vapaus on, mutta positiiviseksi vapaudeksi toteutuessaan se kuitenkin vaatii ainakin jonkin verran varallisuutta, usein vapaa-aikaa ja fyysistä riippumattomuutta, lähtöpaikasta ja kohteesta riippuen passin, viisumin, kielitaitoa...ja nämä eivät jakaudu tasapuolisesti.
PoistaJa ekologinen romahdus muistuttaa että vaikka olisikin vapaus, on silti eri kysymys onko vapauden käyttäminen ja miten kuinka hyvä tai huono asia...