Saarinen & Vuokko-Syrjänen (toim.) - Pahoittelut rikinkatkun johdosta

Tämä novelliantologia herätti huomioni sen pompahtaessa näköpiiriini: Osuuskumman antologiat ansaitsevat aina ainakin olemassaolon huomioinnin, ja piirin tekijöiltä (vaikka eir kustantajalta) edellinen lukemani paketti Tämä jalka ei ole minun oli oikein antoisa. Ja tokihan helvetti aiheena kiinnostaa: Danten ja Miltonin ja Lewisin ja Gaimanin ja Careyn ja monen muun näkemykset myyttisestä paikasta/tilasta ovat tuttuja, ja parhaimmillaan aiheesta tosiaan saa hyvinkin kiinnostavaa juttua aikaan: mikä ja millainen helvetti oikein on, miten se toimii, miten se vertautuu muihin vaihtehtoihin, miksi se on jne. Samalla toki on todettava etten ehkä ole helpoin yleisö, kun aiheen käsittelyssä monenlaisia mestareita on jo nähty, joten odotustason laitan korkeaksi.

Novelliantologioilta on toki aina aiheellista odottaa epätasaisuutta, ja ei-niin-yllättäen sitä löytyy tässäkin. Mutta siinä missä tuo edellinen kehokauhukokoelma oli pääosin osumia, tässä mentiin useammin hutien puolelle. Yleinen ongelma oli, että käsitykset helvetistä pysyivät kovin kliseisinä, pinnallisina turistimatkoina ilman että aiheesta oli oikein mitään kiinnostavaa sanottavaa, ja vaikka helvetti-kliseeseen koplataan pyramidihuijauksia, tosi-tv:tä tai konsulttijargonia niin ei se olennaisesti syvennä klisettä (tai sano mitään kovin kiinnostavaa myöskään niistä toisista aiheista). Novellit ovat sujuvasti kirjoitettuja ja niin myös luettavia, mutta oikea inspiraatio tuntuu olevan haussa.

Pari kirjoittajaa käytti teemaa varsin nimellisesti, tehden toisenlaisen spefijutun jossa oli jotain helvetiksi nimitettyä mutta jonka olisi hyvin voinut jättää poiskin: mm. Frida Burnsin tarina oli aika kiinnostava, joskin olisi toiminut ehkä paremminkin jos helvetti-viittaukset olisi häivytetty kokonaan taustalle...ja nämä vain nimellisesti teemaan liittyvät tarinat eivät ainakaan vahvista antologiaa kokonaisuutena.

Ironisena käänteenä aiempaan kommenttiini pinnallisista turistimatkoista, kirjan ehkäpä kiinnostavin tarina, Toni Saarisen 'Irtiotto', toteutti juurikin tuon: ryhmä turisteja vierailee helvetissä, jossa löytyvät pakettimatkojen tutut elementit...pinnallisuus ja kliseisyys oli käännetty vahvuudeksi, ja siinä sivussa onnistuttu sanomaan hieman enemmän helvetistä, ja siinä sivussa myös ihmiselämästä yleensä (ja turismista yhtenä sen ilmentymänä).

Mainitsen myös Maija Nyströmin 'Ei mitään pestävää' huomionarvoisena novellina: helvetin idea liittyy elettyyn elämään ja muihinkin vaihtoehtoihin, kuten oikein on, eli tässä helvetissä on kiinnostavaa ideaa, ja toteutuskin toimii.

Mutta kirjana suosittelen siltikin ennemmin vaikka Dantea ja C.S. Lewisia. Vaikka uudelleenluettuna.

 Edit: otsikon nimet korjattu