Varsin erikoinen nimi houkutti tarttumaan kirjaan, koska kukapa ei joskus haluaisi soittaa tuota soittimista jalointa. Françoise Mallet-Jorisin pitkä essee on ilmestynyt Idée fixe -sarjassa, ja en tiedä onko koko sarjassa sama idea, koska tässä tosiaan on kyse idée fixesta: mietteet harhailevat moneen suuntaan, aina kuitenkin palaten ajatukseen kuinka mukavaa olisikaan soittaa haitaria.
Ei mitenkään erityisen hyvin, päinvastoin, mitään konserttivirtuositeettia ei kaivata vaan nimenomaan säestää tanssia tai laulua, jolloin ei niin suurta merkitystä olisi vaikka joskus tekisi virheitäkin: olisi taustalla mutta kuitenkin mukana siellä missä olisi ihmisiä, istumassa paikallaan mutta anonyymina, roolina: haitarinsoittaja voisi pitää tauon ja paikan ottaa toinen haitarinsoittaja.
Kuinka erilaista se onkaan kuin kirjoittaminen, jota tehdään yksin mutta silti itsensä jatkuvasti esiin tuoden. Lukijat eivät lukiessaan taputa käsiään ja virheet huomataan...
Ja samalla kirjailija toki tiedostaa, että jos oikeasti soittaisikin haitaria niin perfektionistiset taipumukset luultavasti tulisivat esiin ja pelkkä keskinkertaisuus taustasäestäjänä ei riittäisikään (ja silloin ei myöskään ehkä tarkastelisi kirjoittamista niinkuin tekee).
Essee tosiaan hortoilee paljon muuallakin, ja tuntuu että sitä on jonkin verran paisutettu että sivumäärä kävisi kirjasta, mutta hauska teksti tämä kuitenkin oli, ja kiintoisia ajatuksia on mukana...pitää ehkä katsoa jotain muutakin Mallet-Jorisin tuotantoa; jotain on näköjään tullut suomeksikin.
Un autre vie ! Dire qu'il y a des gens qui croient à une autre vie où ils se retrouveront avec leur même visage, leurs habitudes, leurs tics...Je crois à une survie, mais je ne peux pas croire à une survie personnelle. Ce serait trop fatigant, d'être encore une fois une personne. Non, dans une autre vie, je serai un ange, et je jouerai de l'accordéon. Mieux, je serai un accordéon. Là, plus rien à dire. Le choeur des anges en fera ce qu'il voudra, java ou cantique - c'est peut-être la même chose, dans une autre vie ?
[...]
Pourquoi cet Océan est-il avant tout, pour moi, musique ? Pourquoi l'harmonie est-elle avant tout l'harmonie, comme on dit le countrepoint ? Parce que je ne fais pas de musique, ou pas assez bien pour me sentir, dans la musique, une identité, une personnalité, sans doute. Dans une autre vie, je voudrais n'être qu'une voix, ou qu'un silence.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti