Satunnaisia löytöjä taas. Moira O'Neill on irlantilais-kandalainen runoilija, jolta ilmestyi tämä runokokoelma vuonna 1900: teoksen nimessä mainittu Antrim on yksi Pohjois-Irlannin kreivikunnista saaren koilliskärjessä.
Tyylilajina on balladirunous: runot ovat laulumaisia, ei varsinaisesti kertovia mutteivät vailla dramaattista ainesta, ja paljon ammennetaan juurikin elämästä Irlannissa, sen luonnosta ja ihmisistä, ja kansanlaulun tyyliä tässä selvästi haetaan. En sitten tiedä onko O'Neill kääyttänyt kuinka paljon varsinaista folkloristista aineistoa näissä vai onko kyseessä vain valittu tyyli: mukana on kuitenkin myös pari runoa, jotka kuvaavat siirtolaisuutta Kanadassa (jonne O'Neill oli jo lähtenyt tämän kokoelman ilmestyessä) ja toisaalta pari runoa viittaa juurikin siirtolaisen kaiholla muistojen Irlantiin, eli oma elämä on kyllä näkyvissä kokoelmassa.
Kielessä käytetään murteellista kieltä, sellaisella tavalla että kuitenkin sain varsin hyvin selvän siitä ja antaen mukavaa lisäväriä tekstille. Jjoskin olisi ehkä kiva kuulla tämä myös ääneen lausuttuna: ei-standardikieliset sanat ja rakenteet vielä ymmärsin, mutta aika ajoin jouduin ihmettelemään miten tuo ja tuo sana rimmaavat keskenään, jommassakummassa on eri ääntämys kuin mihin olen tottunut, mutten tiedä kummassa...
Marriage
I met an' ould caillach I knowed right well on the
brow o' Carnashee :
"The top o' the mornin'!" I says to her, "God
save ye!" she says to me :
"An' och! if it's you,
Tell me true,
When are ye goin' to marry?"
"I'm here," says I, "to be married to-morrow,
Wi' the man to find an' the money to borrow."
"As sure as ye're young and fair," says she, "one day
ye'll be ugly an' ould.
If ye haven't a husband, who'll care," says she, "to
call ye in out o' the could?
Left to yerself,
Laid on the shelf,-
Now is yer time to marry.
Musha! don't tell me ye'll be married to-morrow,
Wi' the man to find an' the money to borrow."
"I may be dead ere I'm ould," says I, "for nobody
knows their day.
I never was fear'd o' the could," says I, "but I'm
fear'd to give up me way.
Good or bad,
Sorry or glad,
'Tis mine no more when I marry.
So here stand I, to be married to-morrow,
Wi' the man to find an' the money to borrow."
The poor ould caillach went down the hill shakin'
her finger at me.
"'Tis on top o' the world ye think yerself still, an'
that's what it is," says she.
But then was the day
Dan MacIray
Had me promise to marry.
So here stand I, to be married to-morrow,-
The man he is found, but the money's to borrow.
