Normaalisti kirjoitan lukemistani kirjoista nopeasti, usein 1-2 päivän sisällä kun olen kirjan lukenut (aika julkaisuun voi olla pitempi jos ajastan), eli varsinaista bloggausjonoa ei minulla ole, ja tekstini perustuvat nopeisiin vaikutelmiin. Nyt poikkean tästä: luin Johannes Anyurun kirjan (suom. Outi Menna) jo kuun alussa, mutta sen jälkeen ei ole ollut mahdollisuutta kirjoittamiseen kahteen ja puoleen viikkoon.
Anyurun kirja keskittyy Antwerpenin lähiöön, joka tunnetaan vain sen postinumeron, 2070, nimellä: lähiö on leimallisesti alempien sosiaaliluokkien, erityisesti maahanmuuttajia asuinpaikka, ihmisten joiden juurettomuutta kuvastaa hyvin ettei alueella ole varsinaista nimeä (kirjan aikana jotkut tahot pyrkivät aktiivisesti luomaan '2070':sta identiteetin, joillekin muille sellainen on ehkä sanattomasti tullutkin ja toki moni pyrkii siitä myös eroon). Ja nyt suunnitelmissa on, että lähes koko lähiö purettaisiin uusien liikennejärjestelyjen tieltä, ja lähelle rakennettaisiin uusia asuntoja hieman korkeammille sosiaaliluokille, gentrifikaation hengessä ja nykyiset asukkaat siirtyisivät, no, jonnekin muualle, jonnekin kauemmas.
Kirjassa on monia ääniä ja kertojia, mutta keskeiseksi henkilöksi nousee Ruth, kongolaisen äidin ja belgialaisen isän tytär, joka on aikoinaan kasvanut 2070:ssa mutta työskentelee nykyisin hyvinpalkattuna konsulttina. Työalana on julkisen keskustelun piilovaikuttaminen ja ohjaileminen, eräänlainen hienostuneempi versio trollitehtaasta, jonka operaatioissa tehdään tarkoin suunniteltuja julkisia kommentointeja ja kannanottoja, joiden avulla saadaan yleinen mielipide heilahtamaan haluttuun suuntaan, mutta kommentoijat (joskus sosiaalisen median profiileja, jotkut näyttelijöitä jotka näkyvät medioissa ja fyysisissäkin tapaamisissa) ovat tarkasti rakennettua fiktiota, heitä ei ole olemassa. Ruth siis työkseen valehtelee. Ja nyt tehtäväksi on tullut vaikuttaa 2070:ssa niin, että alueen asukkaat ihan myötämielisesti jättävät kotilähiönsä ja lähtevät jonnekin muualle, että alue saadaan purettua.
Ruthin suhde vanhoihin kotikulmiinsa on varsin epämääräinen: sinne ei ole palattu aikoihin, ja hän pitää taustansa mieluummin henkilökohtaisena salaisuutena: jo nuorena tyttönä hänellä oli tapana väittää olevansa Ixellesistä (kaupunginosa Brysselissä) ja lapselleen Emille hän ei ole kertonut totuutta taustastaan tai lapsen isästä, teini-ikäisen Ruthin raskausaikana tapetusta arabiteinistä Miosta, paikallisesta huumediileristä joka jo kuollessaan alkoi saada jonkinlaista myyttistä auraa...mutta nyt varhaisteini Em on alkanut kiinnostua enemmän juuristaan, ja toisaalta 2070:ssa on kuulemma alkanut liikkua poltettuja levyjä, joissa puhuu henkilö, joka väittää olevansa Mio...
"Naisella on osoite ja sometili ja hän vastaa sähköposteihin. Hänellä on jopa sosiaaliturvatunnus ja passi, vaikka hän ei voi matkustaa EU:n ulkopuolelle. Jos joku haluaa soittaa hänelle, olemme järjestäneet sitä varten ääninäyttelijän." Ruth hymyilee. "Hän on todellisempi kuin monet niistä ihmisistä, jotka ovat oikeasti olemassa."
Olipahan erinomainen teos. Kirjan perustana on yhteiskunnallis-sosiologinen pohdinta jossa yhdistyvät sosiaaliluokat, maahanmuutto, identiteetti, kulttuuri ja sen ilmaisu, mediat, yhteiskunnallinen keskustelu, ja näihin liittyvät valta-asemat (kuten ne tapaavat yhdistyä tosielämässäkin). Mutta Ruthin ja hänen työnsä kautta näihin kysymyksiin liittyvä epäluuloisuus, usein hyvin perusteltukin, kasvaa: jos keskeisen henkilömme työnä ja erityisenä taitona on valehtelu, on lukijallekin selvää että kertojaa on pidettävä epäluotettavana, samoin muita kirjan ääniä, ketä sitten eniten.
Samalla kyse on autenttisuudesta ja itsensä löytämisestä ja ilmaisusta, monien eri henkilöiden halusta olla jotain, että heillä olisi johonkin perustuva identiteetti ja ymmärrys keitä he ovat ja mihin he kuuluvat: sosiaalisista verkostoista niiden monissa muodoissaan, etnisyytenä, perheinä, uskontona, alakulttuureina, jengeinä, naapurustona... Ja yhteiskunnan haluttomuudesta tunnistaa ja tunnustaa näitä: kuinka paljon helpompaa onkaan jos ihmiset ovat vain jotain homogeenistä viskoositonta massaa, jota voi vapaasti käsitellä ja siirrellä miten haluaa, tai vastaavasti tulla nähdyksi vain yhden identiteetin varassa, niin että se määrittää kaiken. Mahdollisuudet vastustaa tätä massauttamista liittyvät aivan suoraan yhteiskunnalliseen valtaan sen monissa muodoissa: toisilla meistä ei ole mitään väliä keitä he ovat (/me olemme), keillä? Ja yhtenä välineenä käsitellä tätä on juuri myyttien ja uskonnollisuuden tasot: jos materiaalisessa maailmassa ollaan epätasapainossa, haetaan jotain muuta jossa olemassaololla olisikin jotain väliä.
Näiden teemojen perustalle nousee sitten tarina, joka on moniäänistä yhteisökuvausta mutta samalla mysteeri. Ruthin ympärille kehittyvästä salaisuuksien ja valheiden verkoista tuli mieleen vahvasti myös Philip K. Dickin scifiklassikko Hämärän vartija, soluttautuja-agentista joka saa tehtäväkseen tarkkailla omaa peitepersoonaansa, ja tietty häivähdys scifiä onkin harkittua: Anyuru oli kommentoinut että kirja sijoittuu noin minuutin päähän tulevaisuuteen, ja se, että tuo sanottiin kaksi vuotta sitten ei sitä varsinaisesti muuta. Tyylillisesti monen kertojaäänen käytössä on ajoittain vaikea pysyä mukana, varsinkin kun näitä selittävää ainesta voi olla niukasti, että kuka on kuka ja missä ajassa, ja kun mysteeri ja epäluotettavuus ovat perusoletuksia. Mitenkään juonivetoinen kirja tämä ei ole, mutta siinä kuitenkin on sisäinen narratiivinsa, jonka lukija voi palapelinä koostaa kerronnan fragmenteista, kunhan hyväksyy että kaikki palat eivät tunnu osuvan yksiin ja osa paloista jää puuttumaan...jos tämä häiritsee, niin häiritsee kirjakin, mutta minulle tämä sopii hyvin.
Kirjassa ei muistaakseni käyty kertaakaan Ixellesissä, se on symboli jostain muusta. Naamio (jota on ehkä myös se, että ruotsalainen kirjailija sijoittaa teoksensa Belgiaan).
Helmet-haasteessa saan tällä teoksella viimeisen puuttuvan haastekohdan, 11. Kirjassa on 400–500 sivua. Ja kirjasta löytyy vuoden parin takaa useita bloggauksia, linkkaan nyt Annelin, Annelin, Kaisan, Riston, Tiinan...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti