Tämä kirja tuli poimittua täsmävalinnaksi viimeiseen puuttuvaan kohtaan Helmet-haasteessa: suomalainen dekkari. Näitä ei ollut sopivasti kertynyt hyllyyn ulkomailla ollessani, mutta kohdan saisi täyteen Suomeen palatessa, ja kun olin tietoinen näistä metropoliitta Panteleimonin dekkareista, niin päätin hakea sarjan ensimmäisen osan. Odotusaika vain venähti pitkäksi, kun 13 vuoden takaiseen kirjaan oli kirjastossa varausjonoa, ja sitten ne edelliset lainaajat päättivät pantata kappaleitaan viikkotolkulla, vaikka aika nopealukuinen kirja tämä oli. Ehdin jo arvella että kirjaan liittyi joku The Ring -tyyppinen kirous, etta tuoni korjaa kirjan lukijat ja siksi palauttaminen kestää, toisaalla arveltiin että ehkä jossain oli tämä lukupiirikirjana.
Mutta asiaan. Ollaan 50-luvulla Koskijärven kirkonkylässä jossain päin Suomea, jossa eräänä aamuna Valde Mikkinen, kylään asutettu karjalaisevakko jolle maistuu niin alkoholi kuin naisten seura (ja vastavuoroisesti) löytyy kuivuneen joen pohjalta kuolleena: ilmeisesti humalapäissään sillalta pudonneena. Mutta pian tulee ilmi että sillalla oli yöllä muutakin liikehdintää ja ehkä Mikkinen ei olekaan ihan ilman apua pudonnut kuolemaan...ja tokihan kylässä on kaikenlaisia mutkikkaita suhteita, ja useampikin henkilö on ehkä syystä tai toisesta ollut motivoitu tekoon. Juttua lähtevät ratkomaan rikoskomisario Palokoski ja paikallispoliisi Aulis Urhonen, ja poliisinrouva Elisabet Urhosella on oma panoksensa laittaa jutun selvittelyyn.
Dekkarilajityyppi on kyllä erittäin cozy, pienen kylän henkilökuviot saavat pääpainon kirjassa. Dekkarina tämä ei itse asiassa ollut mitenkään vakuuttavimmasta päästä, joskus murhajuoni tuntui melkein unohtuvan muun kuvailun ja säätöjen alle ja etenee lopulta varsin suoraviivaisesti, joskin parinkin ärsyttävän lajityyppikliseen kautta. Isommassa ja kiinnostammassa osassa oli miljöö, henkilöt ja aikakausi: sodan vaikutukset ovat vielä selvästi näkyvissä ja samalla etäisyyttä on jo otettu, ja kirkonkylässä riittää kyllä monella tapaa persoonallisia henkilöitä (joita cozy-tapaan kirjailija myös jossain määrin käyttää huumoria ja karrikoi). Monet henkilöistä saavat näkökulmansa mukaan kerrontaan, ja tavallaan tuntuukin että tässä nimenomaan luodaan paikkaa ja henkilökaartia ja dekkarijuoni on siinä vain pienimuotoinen yhteensitoja.
Ihan sympaattinen välipalakirja, ja näköjään Koskijärvellä tapahtuu murhia myös seuraavissa kirjoissa (toivottavasti muuttoliikettä riittää, etteivät kyläläiset pääse loppumaan). Bloggauksia löytyy ainakin Paulalta ja Hennalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti