Taas aika summamutikassa valittuja runokirjoja: olen sentään yhden aiemman (tai siis myöhemmän) kirjan lukenut Sirkka Seljalta, ja siihen ihan kiinnostuneena näköjään suhtautunutkin, ja toki kirjailija on tunnettu yhtenä näistä 40-luvun nuorista runoilijatähdistä.
Tämä kokoelma on vuodelta 1957, ja kurkottaa kyllä moneen suuntaan: mitta on hyvin vapaa ja modernismiin päin ollaan kallellaan. Jotain viitteitä klassiseen mytologiaan, häivähdys luontorunoutta, sisäisiä kokemuksia ja intohimoja, ja ripaus unenomaisuutta: mihinkään yksittäiseen kategoriaan ei asetuta.
Ja samalla aika monta oli runoa joista en saanut oikein mitenkään kiinni, että mitä niissä tehtiin tai yritettiin tehdä. Joitain hyviä hetkiä oli mukana (erityisesti runoilijan ollessa kiihkeimmillään) mutta eniten viehätti sarja nimeämättömiä runoja kirjan nimen teemasta, enkelien siemenistä joita kylvetään ihmisiin...
Kun puut kadottavat lehtensä
lehtiensä pyöreyden ja suven
astuvat puut
- puiden alkuperäinen muoto
lehtien lihasta näkyviin.
Voittaa sittenkin voittaa
rajulla ponnistuksella
tämä kuolema meissä.
Ja sijaan
lehtien uinuvan lihan
astuvat enkelit
kapeat kulmikkaat pitkät
enkelit jotka tahtoo ja voi
joiden kapeissa käsissä
säilyy siemen läpi ohuen kuoleman
rannalta rantaan.
Hieno ote. Runo, jota ei voi juosta läpi, vaan jossa täytyy kävellä hitaasti läpi sanojen. Minäkin voisin tutustua Sirkka Seljan sanataiteeseen. Kiitos esittelystä!
VastaaPoistaJoo, tuossa on suoraa impaktia joka herättää huomion mutta vaatii myös tarkempaa lukemista että mitä siinä on...
Poista