Hiromi Kawakami - Strange Weather in Tokyo (Sensein salkku)

 

Ei ehkä ollut onnistunein valinta lukea tämä Hiromi Kawakamin suosittu kirja (joka on myös suomennettu nimellä Sensein salkku, huomasin sen jälkeen kun tämä jostain ilmaishyllystä oli mukaan tarttunut) heti tuon edellisessä postauksessa käsitellyn Zoyâ Pirzâdin kirjan jälkeen: näissä oli kohtalaisesti samaa, tavalla, joka tässä alkoi ärsyttää. 

 

Tsukiko, alkavasti keski-ikäistyvä nainen kohtaa sattumalta baarissa entisen japaninopettajansa, jonka nimeä ei aluksi edes muista, joten kutsuu tätä vain Senseiksi. Japani ei ollut Tsukikon lempiaineita eikä koulussa mitenkään loistanut, mutta kun sattuvat samassa baarissa ja muuallakin toisiinsa törmäämään, niin Tsukiko ja Sensei viihtyvät toistensa seurassa. Ja pikkuhiljaa (tosiaankin pikkuhiljaa) näiden kahden yksinäisen ihmisen suhde syvenee...

 

Ja, niin. Tässä kirjassa notkutaan baarissa, juodaan paljon olutta ja sakea, syödään...jatkuvat viittaukset ruokalajeihin alkoivat nopeasti ärsyttää: olen ihan huvikseni lukenut joitain ruokahifistelymangoja kuten Oishinbo, mutta tässä se pysyi ihan vaan namedroppailun piirissä, ja toi ikävästi mieleen tuon Pirzâdin kirjan, jonka henkilöiden ajatukset myös pyörivät usein ruoan parissa...ehkä iranilaisten naisten pitäisi lukea tämä kirja, voisivat huomata ettei siellä ikkunan takana sen kummempaa ole.

Tjooh. Luulen, että en olisi jaksanut tästä niin suuresti innostua muutenkaan, mutta nyt ainakin osui lukuhetkeen, jossa kirja värittyi epäedullisesti.
Positiivisempia arvioita löytyy runsaasti, tätä on luettu monessa blogissa (linkkien takana lisään linkkejä): Kiiltomato, Kirjaluotsi, Kirja vieköön...

No, Helmet-haasteessa saan tällä kohdan 44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi.