4.3.2022

Oiva Paloheimo - Lepakko

 
Tämä kirja tuli napattua viimeksi Suomessa käydessä kirppikseltä kovin vähäisillä ennakkotiedoilla: Oiva Paloheimon yhden runokirjan olen lukenut, Tirlittanin tiedän mutten ole lukenut, ja muuten mennään sillä että kannessa olevan enkelin ja kirjan nimen välinen kontrasti uteloitti: takakannenkaan yhden lauseen mittainen sisältökuvaus ei paljoa paljastanut (ja kirjaa lukiessa huomasin että takakannen laatija ei ole tainnut kirjaa lukea, ei se yksi lausekaan oikein tähän teokseen osunut).

Myrskysi, oli todella kauhea yö, oli tuollainen kevättalvinen myteri, joka varsin etäältä ja kaikkea muuta kuin uskottavasti ilmoittaa kevään ja kukkasten heräämisestä. Juuri tällaisella ilmalla, tasan kaksi vuotta sitten, Koistisen Mirjamin mökinraiskan molemmat katonlappeet lensivät ilmaan ja pudota läiskähtivät Teirilän pellolle, putosivat levälleen kuin kirjan kannet. Mutta itse kirjan sisältö, Koistisen Mirjamin ullakon salaisuudet, likaiset vaatteet, Musta Raamattu ja tyttöjen, piikariepujen, hätähuutokirjeet, kaikki kaikki lentelivät ympäri kylää. Eikä mitään niistä kadonnut eikä mitään niistä pimitetty, kaikki kaikki tuotiin häpeämättömästi Koistisen Mirjamille takaisin.

Nuo ensimmäiset rivit kertovat ehkä jotain sävystä: hämäläiskylän asukkaita kuvataan hieman ilkikurisesti, ja usein varsin myrkyllisesti: yhtään myönteistä ja positiivista henkilöä tässä omalaatuisessa moraliteetissa ei ole, ei edes päähenkilö, seitsemänvuotias Rafael Relle, jolle eksentrinen taiteilijaisä on kuollessaan jättänyt perinnöksi pistoolin ja oman enkelin. Ja vain enkelistään, Ringelettestä, Rafael välittää, melkein sosiopaattisuuteen asti, vaikka nuoresta orvosta välittäjiä kyllä riittää, onhan poika kaunis, älykäs ja selvästi paremman väen vesa (niin epäilyttävä kuin isänsä olikin, ei tämä ollut köyhä ja nimikin on ollut lehdissä).   
Ja aikanaan Rafael kasvaa, ja kuvioihin tulee yksi Annikki, ja enkelin ohella näköpiirissä alkaa olla myös niitä lepakoita...

Juu, en halua liikaa kertoa, koska teoksen kummastuttavuus on sille ansioksi, aika moneen otteeseen ihmettelin että mitäköhän olen oikein lukemassa: mitään maalaisrealismia tämä ei ole, vaan hieman vinksallaan olevaa, faabelimaista, allegorista tarinaa (allegorisuutta lisää viimeisessä luvussa kirjaan ilmestyvä ei-kovin-peitelty versio kirjailijasta itsestään, joka tulee jututtamaan päähenkilöä enkeleistä ja lepakoista, mutta mitä hänellä sitten on sanottavaa niistä...)

Jännä, omalaatuinen teos: kerronta on täynnä kiehtovia yksityiskohtia, ja laajemmissa teemoissa tuntuu myös olevan jotain viisautta, minkä verran ja minkäsuuntaista, sitä on vaikea arvioida. Ymmärrän kyllä että tämä on ehkä vähän liian vinksahtanut (ja sen verran ilkikurinen ja ilkeileväkin) että ei ole noussut suureksi klassikoksi, mutta itse kyllä viihdyin tämän parissa.

Helmet-haasteessa osukoon kohtaan 28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen: tätä hän on suurimman osan kirjasta.

6 kommenttia:

  1. Onpas kiinnostavan oloinen teos! Tykkään tuosta sitaatissa, siinä on hiljaista menoa ja meininkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jesh, tuon jatkona Teirilän emäntä on valveilla miettimässä mitä mieltä on elämästä ja erityisesti Teirilän isännästä, jonka unta myrskyt eivät häiritse...paljon "kunnon maalaisväkeä", mutta pinnan alla kuohuu kaikenlaista.

      Poista
  2. Tirlittanin olen lukenut, mutta tämä vaikuttaa kyllä niin tyystin toisenlaiselta että ei kiitos. Hyllystä löytyy kyllä yksi toinenkin Paloheimon kirja - Punainen lintu, jota en ole vielä avannutkaan. En tiedä, josko sekään on minun omintani. Täytyisi kai ensin etsiä hieman tietoa teoksesta, että uskaltaako siihen ylipäänsä tarttua. Jotkut kirjat kun on sellaisia että on mieluummin lukematta tai edes ajattelematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kävin Tirlittanin juoniselostusta vilkaisemassa, niin on tässä joitain samoja juonielementtejä käytössä, mutta sävy on varmastikin eri, ja tämä kirja ei päähenkilön alaikäisyydestä huolimatta ole lapsille...

      Ja sanoisin kyllä, että vaikka tässä onkin joitain piirteitä joista olisit varmaan kiinnostunut, niin yleissävy on sellainen, että ei ole sinun kirjasi.

      Poista
  3. Kappas vaan, muistiinpanoistani huomaan, että olen lukenut tämän kesällä 1978 ja verrannut Italo Calvinoon. Muistijälkiä ei enää ole kuin tunne siitä, että oli lukemisen arvoinen. Nyt rupesi kuitenkin kiinnostamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sanoit, niin joo, tiettyä Calvino-maisuutta tässä kyllä on.

      Poista