Andrea Levy - Every Light in the House Burnin'

 

Joku vuosi sitten luin Andrea Levyn erinomaisen novellikokoelman Six Stories and an Essay ja pidin siitä sen verran, että tuotantoaan on pitänyt lukea lisää. Nyt sitten käsiin osui romaaninsa, ja luettuani huomasin tämän esikoisromaaniksi.

 

Ja, no, kirja jatkoi vakuuttamista että Levy kirjoittaa hyvin, ansioita on samoja kuin tuossa novellikokoelmassaan, eli taitavaa havainnointia ja kerrontaa, iskeviä sivalluksia huumorilla ja ilman. Mutta rakenteellisesti tämä romaani ei toimi. 

 

Ilmeisesti Andrea Levyn koko tuotanto ammentaa jamaikalaissiirtolaisten elämästä Englannissa ja fiktiivisyydestään huolimatta sisältää paljon elämäkerrallista aineistoa, niin tämäkin: lukiessa tuli mieleen että kirjan päähenkilö Angela Jacobs pohjautunee hyvin vahvasti kirjailijaan itseensä, ja kun kävin tuolta wikistä lukemassa kirjan luettuani henkilötietoja niin tutuiltahan nuo kuulostivat.

 

Angela Jacobsin vanhemmat ovat muuttaneet Jamaikalta Englantiin 40-luvun lopulla (Empire Windrush -laivan mukana 1948 saapuneet siirtolaiset ovat mitä ilmeisimmin jamaikalais-englantilaisittain historiallinen sukupolvi), ja perheen neljä lasta, joista Angela on nuorin, ovat syntyneet Englannissa. 

Kirja jakautuu kahteen tasoon joita seurataan vuoroluvuissa: vuoroin seurataan Angelan lapsuutta lyhyiden anekdootinomaisten tarinoiden sarjana ja vuoroin aikuista Angelaa, jonka isä alkoi ontua pari päivää ennen eläkkeellejäämistä ja pian tämän terveys alkaa heiketä hyvin nopeasti...

Ongelma on että näillä kahdella osiolla ei ole oikein mitään muuta tekemistä keskenään kuin samat henkilöt. Lapsuusmuistoissa isä on runsaasti keskiössä mutta esiin tuodaan ennemmin se, että kuinka vähän Angela lopulta tietääkään isästään ihmisenä (ei lapsena tietysti sellaista ajattele, ja isä taas ei juuri kerro mitään elämästä ennen Englantiin muuttamista eikä ihan kauheasti muutenkaan mitä tekee kodin ulkopuolella tai mitä ajattelee tai tuntee), joten odotin että tätä puolta tulisi enemmän esiin siinä aikuisen Angelan ja vanhenevan isän tasossa...mutta ei, se on oikeastaan laaja selvitys siitä kuinka huonosti julkinen terveydenhuolto toimi (kirjailija vaikutti purkavan huonoja kokemuksiaan tässä) eikä sitten oikein mitään muuta. Lapsuustaso taustoitti henkilöitä muttei muuten ollut mitenkään relevantti aikuistasolla, ja vastaavasti aikuistason tapahtumat eivät antaneet mitään lisävalaistusta tai uutta ymmärrystä lapsuuskokemuksiin. 

Niissä lapsuustarinoissa, joissa esillä on runsaasti niin etninen kuin taloudellisesti vaatimaton työväenluokkainen identiteetti, oli kyllä paljon hyvää materiaalia, ilokseni niitä luin ja niistä olisi varmaan kokonaisuutta hieman hioen saanut koottua mainion puolta lyhyemmän kirjan. Ja aikuistarinastakin varmaan yhden pitemmän novellin. Mutta tällä tavalla yhdessä niistä ei saanut toimivaa romaania.  

Mutta olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että Andrea Levy osaa kirjoittaa ja uskallan toivoa seuraavalta romaanilta enemmän, jahka joskus sellaisen tulen lukemaan...

Niitä myöhempiä romaaneja on neljä, ei enempää koska valitettavasti voin ottaa tällä kirjalla Helmet-haasteen kohdan 40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja.