Selma Lagerlöf - Aarne herran rahat

Kirjaston vaihtohyllystä huomasin tämän hieman kärsineen teoksen, mutta kun olen aiemmin lukemistani Selma Lagerlöfin kirjoista pitänyt, niin otetaan lisääkin lukuun. 

Taas ollaan historiallisen romaanin parissa, tosin tällä kertaa reippaasti kaukaisemmassa ajassa, 1500-luvun Marstrandissa (eli Norjan puolella silloista rajaa). Ja lajityyppi lupailee alussa jonkinlaista proto- nordic noiria, alussa vieraillaan pappilassa, jossa iltaa viettää rikas herra Aarne, mutta ilmassa on uhkaavia enteitä. Ja vielä samana yönä talo yritetään polttaa, tarkoituksena peittää raaka ryöstömurha: Aarne herran raha-arkku on viety, ja koko talon väki raa'asti tapettu. Tai melkein: piilosta löytyy nuori neito Elsa, perheen kaukainen sukulainen joka on ollut talon tytären seuralaisena. 

Elsa päätyy kalakauppiaan huostaan, ja suruaan värittää halu saada kiinni perheen surmaajat, ja saada nämä vastuuseen. Tämä huvittaa suuresti Marstrandiin saapuneita varakkaita skotlantilaisia sotilaita, jotka Ruotsissa sotimisen jälkeen etsivät laivaa matkustaakseen takaisin kotimaahansa. Mutta kummasti meri on mennyt umpijäähän, eikä mikään laiva pääse liikkeelle, aivan kuin jotkut suuremmat voimat olisivat estämässä pakomatkalla...

Ihan ei siis dekkarina pysytä, kun mukaan tulee myös kummituksia ja muita yliluonnollisia aineksia. Ja lukija toki arvaa, mistä niitä Aarne herran rahoja kannattaisi lähteä etsimään, mutta eipä se menoa haittaa. Ja kyllä Elsakin sen pian hoksaa, mutta on siihen mennessä jo ehtinyt rakastua mieheen (ja mies Elsaan), mistä seuraa sitten vielä lisää kuohuntaa ja jännitettä...
Lagerlöf on tehnyt tästä varsin kiehtovan kauhusävytteisen dramaattisen jännärin: ei ehkä mitenkään erityisen syvällinen, mutta lajityypissään toimiva ja viihdyttävä teos.

Suomentajaksi tähän kirjaan oli merkitty pelkkä "J.", hieman oudosti kun tässä WSOYn valioromaani-sarjan muissa kirjoissa oli kuitenkin ihan nimekkäitä kääntäjiä, Hollo, Aho, Talvio, Koskenniemi...
Wiki paljastaa kääntäjäksi Jalmari Jäntin: kieli ei tosiaankaan ole kovin modernia eikä nykyistä standardisuomea (tai edes sellaista mitä Aho kirjoittaisi) mutta ehkä se on myös alkuteoksen ominaisuus, historialliseen tyyliin sopiikin arkaainen ilmaisuasu.

Helmet-haasteessa laitan vaikkapa kohtaan 37. Kirjailija on maasta, jossa haluaisit käydä: Ruotsissa voisikin käydä taas. 

Selma Lagerlöf - Gösta Berlingin taru (klassikkohaaste)

Olen tässä viime vuosina lueskellut aika ajoin Selma Lagerlöfin tuotantoa: Peukaloisen retket aikaa sitten lapsena (ja animaatiosarja on tietysti nähty), mutta joitain muitakin kirjojaan on sittemmin tullut luettua ja niistä pidettyä sen verran, että on ollut jo pitempään aikomus tarttua tähän nimekkääseen esikoisromaaniinsa. Eli ihan selvää klassikkohaastemateriaalia. Lukemani painos on Joel Lehtosen suomentama ja Georg Paulin kuvittama.

Nimihenkilö Gösta Berling toimii kirjan alussa pienen paikkakunnan pappina, mutta on herättänyt pahennusta juopottelullaan, ja piispantarkastuksessa saattaa Göstasta tulla virkaheitto...ja vaikka tapahtumat ottavatkin hetkellisesti positiivisemman käänteen, niin pappisura päättyy kuitenkin lyhyeen. Harhailu ei kuitenkaan kauaa kestä, kun Gösta päätyy ylläpidettäväksi yhtenä kahdestatoista kavaljeerista Ekebyn kartanoon, jota hallitsee rikas majurinrouva Samzelius, Vermlannin mahtavin nainen. Ja loppukirja sitten vietetäänkin tässä vermlannilaisessa kartanossa ja sen lähistöllä, kartanoilla ja kylissä. 

Kirjan henki on varsin omalaatuinen: se sijoittuu jonnekin 1800-luvun puolivälin tienoille, kirjoitusajankohdasta katsottuna kuitenkin sen verran selvästi menneisyyteen, että vaikka Lagerlöfin nykyisyys ei mahdottoman kaukana olekaan, kerrontaa voi maalailla reippaasti legendamaisemmaksi, hahmoja paisuttaa elämää suuremmiksi ja näiden käytöksiä hieman erikoislaatuisemmiksi, tapahtumia melodramaattisemmiksi. Harvakseltaan mutta eittämättä mukaan tulee myös yliluonnollisia tapahtumia, ja muutenkin (kauhu)romantiikan henkeä on mukana. Tämä ei tietenkään ole Lagerlöfin tuotannolle poikkeuksellista, pikemminkin päinvastoin runsas  legendojen ja myyttien käyttö on ollut minulle vetovoimana. Ja oikeastaan tämä kirja on aika maltillinenkin tässä (mutta samalla ilmeisesti verrattuna muuhun aikakauden ruotsalaiseen kirjallisuuteen silti poikkeuksellinen). 

Varsinaista yhtenäistä juonta tässä on niukasti, kerronta etenee episodimaisesti henkilökuvina ja tapahtumina lähiseudun sosiaalisessa verkostossa, ja Gösta itse on usein sivuhahmona, ja joissain luvuissa ei sitäkään. Ja kuitenkin karismaattisena, älykkäänä ja energisenä, joskin usein myös holtittomana, häilyvänä ja vastuuttomana hahmona Gösta on usein katalyytti tai toimeenpaneva voima, joskus vaikkei olisikaan paikalla, ja jos tässä nyt jonkinlainen kirjan läpi kulkeva punainen lanka löytyy niin se on Göstan kasvukertomus suurempaan vastuullisuuteen. Mutta paremmin tämä oli silti kuvakudos Vermlannista, hieman mytologisoivien filtterien läpi katsottuna.  

Episodimaisuus toi myös hyvän lukurytmin: kirja jakautuu kahteen osaan ja sivuja on päälle 600, mutta päätin lukea kirjan luku päivässä -tahdilla, ensimmäisen osan marraskuussa ja toisen joulu-tammikuun vaihteessa, ja tällaiseen lukemiseen kirja sopi hyvin (vaikka loppupuolen viittauksissa kirjan alkupään tapahtumiin olikin joskus jo hieman vaikea muistella, että mihinkäs se episodi päätyikään, mutta ei se varsinaisesti ymmärrystä haitannut). 

Kuten sanottu, olen pitänyt Lagerlöfin tavasta käyttää myyttistä, legendamaista sävyä kerronnassaan, ja sitä riitti toki tässäkin. Mihinkään selvään muottiin ei asetuttu, kerronnassa liikuttiin sujuvasti seurapiiriromansseista melodraamaan ja kauhuromantiikkaan, komediasta tragediaan: mitään puolta ei liioiteltu joten tietty (hivenen synkeä) yhtenäisyys säilyy, mutta yhdistettynä episodimaiseen kerrontaan, ei oikein koskaan voinut arvata mitä seuraava luku tuo tullessaan. Mutta oli tässä kyllä myös pitkäpiimäiset hetkensä, ja luulen että erityiseen klassikkoasemaan on vaikuttanut, että tämä oli kirjailijan esiinmarssi: kirjana pidin enemmän esim. Ajomiehestä. Mutta luulen, että tämä ei jää viimeiseksi luettavaksi Lagerlöfiksi...

Ah toukokuu, sinä rakas, valoisa kuu, oletko milloinkaan katsellut lasta, joka istuu äitinsä polvella kuunnellen satuja? Sill'aikaa kun lapsi kuulee kerrottavan julmista jättiläisistä ja kauniiden prinsessain katkerista kärsimyksistä, pitää se päätään koholla ja silmänsä auki; mutta jos äiti alkaa puhua onnesta ja auringonpaisteesta, sulkee pienokainen silmänsä ja uinahtaa hiljaa uneen, painaen päänsä äidin rintaa vasten.
Katsos, sinä kaunis kuu, sellainen lapsi olen minäkin. Kuunnelkoot muut tarinata kukista ja auringonpaisteesta; mutta itselleni minä valitsen synkeät yöt, jotka ovat täynnä näkyjä ja seikkailuja, itselleni kovat kohtalot, harhautuneiden sydänten surunraskaat kärsimykset.

Helmet-haasteessa voisi olla vaikka 12. Kirjassa on ilkeä tai paha naishahmo.
Ja muita bloggauksia löytyi muutama.

---------------------------------------------------------

Klassikkohaasteessa taas mukana: pari kertaa on jäänyt välistä, mutta aiemmin haasteen puitteissa olen lukenut Rikoksen ja rangaistuksen, Rouva Bovaryn, Draculan, Faustin, Sonetteja Lauralle, Suuren seikkailun, North and Southin, Valtion, Viettelyksen vaunun, Gilgamesin, Kultaisen vasikan, Pinocchion, Arosuden, Rosencrantz and Guildensternin, Stonerin ja Minun kansani, minun rakkaani. Kaikki lukemisen arvoisia, vaikka kaikista en niin innostunutkaan, mutta sehän onkin tosi klassikoille ominaista.

Ja toki on hyvä lukea myös muiden postauksia klassikoista, bongaten niin kirjoja joita voisi itsekin kiinnostaa lukea, mutta myös saada joku käsitys joistain merkittävistä kirjoista, jotka ehkä voi myös jättää lukematta...koontipostaus tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen ilmestyy Tuulevin lukublogiin. 

Kirjabloggaajien joulukalenteri, 10. luukku

Tervetuloa kirjabloggaajien perinteiseen joulukalenteriin! Tuulevi oli vastuussa eilisestä luukusta ja on vuorossa taas huomenna, ja koko osallistujien lista löytyy Yöpöydän kirjoissa (ja Niina on myös tehnyt kalenterin visuaalisen ilmeen). 

Mutta minulla on tämänpäiväinen vuoro. Hyllyyn oli osunut sopivan temaattinen kirja, ja se antoi myös päivän: 10. joulukuuta, Alfred Nobelin kuolinpäivänä, jaetaan Nobel-palkinnot, ja 1909 Selma Lagerlöf vastaanotti kirjallisuuspalkinnon ensimmäisenä ruotsalaisena ja ensimmäisenä naisena. Olen Lagerlöfin tuotantoa lueskellut sieltä täältä (muutakin kuin sen Peukaloisen retket), ja pitänyt myös lukemastani sen verran että tulen varmaan lisääkin lukemaan.

Tällä Le livre de Noël (joulukirja) -kirjalla ei ilmeisesti ole varsinaista alkukielistä vastinetta, vaan ranskantajat ovat sen myös koonneet kahdeksasta jotenkin joulunaikaan sijoittuvasta tarinasta, jotka on eri teoksista poimittu (ja vähän vastaavia kokoelmia hieman eri kokoonpanolla on vissiin muitakin). Suoraan jouluun liittyviä tarinoita ei itse asiassa ole kuin kolme, mutta edustettuna on myös Lucian päivä ja uudenvuodenyö, ja talvi muutenkin...

Lagerlöf on hyödyntänyt tuotannossaan paljon legendoja ja myyttejä, ja niitä on tässäkin kirjassa mukana, pari ihan suoraa legendakertomusta (jotka olivat tuttuja Legendoja Kristuksesta -kirjasta), ja joissain muissa taas muuhun toimintaan limittyneenä tai novellin kerrottuna sisätarinana...

Joissain tarinoissa on myös hienoista kauhuvibaa, kuten tarinassa jossa mies on kierrellyt kyselemässä tuttaviaan vieraiksi jouluillallisille, mutta kaikilla on jo muuta suunnitelmaa, mutta kun hautuumaan laidalla sattuu näkymään pääkallo niin pyydetään se sitten illalliselle. Tai pastori joka uudenvuodenyönä päätyy eläinten uudenvuodenkokoukseen, ja mitä siellä tapahtuu...Lagerlöfin tarinointi ei ajallisesti voine olla uuskummaa, mutta lajityypin suosijat kyllä tästä vanhakummastakin varmaan pitäisivät.

Mutta onhan myös realismia: kirjan niminovelli lienee kirjailijan oma idyllinen lapsuusmuisto eräästä jouluaatosta, ja perheen tavasta, että jouluyönä voi kynttilän valossa keskittyä lukemaan uutta joululahjaksi saatua kirjaa. Ja kun kertoja kirjoja rakastaa, on tämä tapa tietysti erityisen nautinnollinen. Mutta mitäs nyt kun joululahjoista näyttääkin löytyvän vain jotain ompelutarvikkeita, eikä yhtään kirjalahjaa ole vielä kertojalle näkynyt tulevan...
Eräänlaista psykologista kauhua siis tässäkin, mutta toki sieltä lahjasäkin pohjalta löytyy vielä yksi paketti (perheenjäsenet ovat ehkä tämän suunnitelleet ihan tarkoituksellisesti). Mutta tässä onkin vielä yksi yllätys: kirja on kreivitär de Ségurin satukokoelma, ranskaksi. Ja vaikka kertoja onkin jo ranskaa alkanut opetella, niin kovin riittämättömältä tuo taito tuntuu kirjan teksin edessä...mutta kirjan kuvitus on niin mieltäkiehtovaa, että niitä katsellessa sujuu jouluyö, ja joulunpyhinä kaivetaan sanakirja esiin ja aletaan käymään läpi millaisia tarinoita niihin kuviin liittyy, ja pian ollaan opittu enemmän ranskaa kuin opettajan johdolla. 

Kun nyt on taas ollut esillä huolta lasten lukutaidosta, heikkeneviä Pisa-tuloksia jne. niin kai muistatte, että lukevalle lapselle kuuluu joulukirjalahja (ja niin myös omalle sisäiselle lapselle, joka voi näyttää hyvää esimerkkiä).