Andrée Chedid - Nefritite

Tämä tuli vastaan kirppiksellä. Andrée Chedidia olen lukenut aiemminkin, mutta suomennettu tuotanto näkyy olevan aika vähäinen, yksi novelli antologiassa ja tämä romaani (suom. Saara Palmgren). 

Ja kuten nimestä voi päätellä, ollaan Egyptin historiassa varsin kutkuttavassa ajanjaksossa, faarao Ekhnatonin (/Akhenatenin) hallituskaudessa: reilu vuosi sitten luin Mahfouzin kirjan samasta aiheesta, ja Waltarin Sinuhe on tietysti aikoinaan tullut luettua...

Eli tapahtumasarja ja henkilöt ovat jo aika tuttuja: tällä kertaa puhujana ovat Nefritite ja kirjurinsa Bubastos, jotka kirjaavat muistonsa kun Horemheb on noussut valtaan ja Ekhnatonin ja Nefrititen rakennuttama uusi kaupunki on raunioina. Ja teemakin on tuttu, samanhenkinen kuin Mahfouzilla ja myös noissa aiemmin lukemissani Chedidin näytelmissä, ideologia ja sodan problematiikka.

Kirkas silmäni piti minua liian kauan uskossa, että rauhallisilla kansoilla on historiansa, että onnelliset kaupungit kestävät ikuisesti ja rakkaus elää kauan.
Ovatko ihmiset todellakin luodut sellaisiksi, että he oman luontonsa pakosta pyrkivät tuhoa kohti? Rakentaako ihminen yhä majansa tulivuoren reunalle?  

Ekhnaton on idealisti, rauhan ja armeliaisuuden tavoittelija ja kannattaja, ja Nefritite tämän vankkumaton tuki, rakastava puoliso, ja paikallinen utopia kukoistaakin muutamien vuosien ajan, mutta tämä ehdoton sisäänpäin kääntynyt pasifismi suistaa valtakunnan sekasortoon ja utopia sortuu raunioiksi erämaahan, osin ulkoisten paineiden ja osin sisäisten heikkouksien vuoksi.

Tämä aihe on tosiaan ollut Chedidillä aiemminkin esillä, ja probleemaan ei tarjota näppäriä mustavalkoisia ratkaisuja. Ja kun kirjailijalla on myös paljon runoilijantaustaa, niin tyyli on tässä varsin viehättävää...mutta luulen että olisin ehkä pitänyt tästä enemmän jos en tosiaan olisi lukenut noin vähän aiemmin tuota Mahfouzin hyvin samanhenkistä teosta (ja jonka moniäänistä kerrontaratkaisua pidän parempana).

Andrée Chedid - Théâtre 1 (Bérénice d'Egypte, Les nombres, Le montreur)

 

Täsmäiskuja Shakespearen sisarukset -haasteeseen: etsin ei-suomalaista (yllättäen siis taas ranskalainen, tarjonnassa helpoin) kuollutta naiskirjailijaa, jota en ollut lukenut aiemmin, koska tuollaista yhdistelmää haasteeseen minulla ei vielä ollut. Mieleentulevat Sarraute, Duras ja Sagan ovat jo tuttuja, joten piti etsiä sopivia nimiä Wikipediasta...

Libanonissa syntynyt, Egyptissä nuoruutensa viettänyt ja toisen maailmansodan jälkeen Ranskaan asettunut Andrée Chedid olikin nimenä etäisesti tuttu: poikansa Louis and pojanpoikansa Matthieu ovat tunnettuja laulajia (ja jälkimmäistä, taiteilijanimeltään -M-, olen kuunnellut enemmänkin), ja suvussa näkyy enemmänkin taiteilijoita olevan. Ja vaikka Andrée Chedid näyttääkin olevan tunnettu enemmän romaaneista ja runoudesta, niin havaitusti huomattavalla osalla ranskalaisia kirjailijoita näkyy olevan ainakin jonkin verran myös näytelmätuotantoa...

Tässä lukemassani niteessä on kolme näytelmää 60-luvulta, joista täytyy sanoa että viimeinen meni kyllä minulta ohi: Chedidin sanasto ei ole helpointa ja Le montreur meni niin abstraktiksi ja näyttämöllisillä ratkaisuilla kokeileviksi etten saanut siitä oikein mitään otetta mistä oli kyse, joten enemmän niistä kahdesta muusta.

Ensimmäinen näytelmä kertoo historiallisesta henkilöstä, Berenike IV:sta (joskin wikipedia-kuvauksen perusteella kuulostaa siltä että Chedid on ottanut huomattavia taiteellisia vapauksia tulkinnassaan), Egyptin hallitsijasta 57-55 eKr (tunnetumpi sisarensa Kleopatra, siis oikeasti Kleopatra VII, on myös mukana näytelmässä). 

Bereniken isä, faarao Ptolemaios XII, läpeensä korruptoitunut, itsevaltainen ja välinpitämätön hallitsija, katsoo toisaalle kun Välimeren alueen uusi kasvava mahti Rooma valtaa Kyproksen, mutta kansan närkästyksen noustessa päättää poistua maasta uusien parhaiden kaveriensa luo Roomaan ja nimittää tyttärensä Bereniken hallitsijaksi. Berenike ei ole vallasta ja hovielämästä kovinkaan iloinen, ja hallitsijana alkaakin aktiivisesti purkaa korruptiota ja etäisyyttä hallitsijoiden ja kansan välillä...suosio kansan parissa kasvaa vaikka ongelmiakin on, mutta aikanaan Ptolemaios XII Rooman tuella palaa maahan ja Berenike päätyy mestauslavalle...

Jepjep, historiallisesta miljööstä huolimatta oli aika selvää että Chedid kirjoitti jostain lähemmästä kuin parintuhannen vuoden takaisista tapahtumista, mieleen tuli hakematta kylmän sodan tapahtumia tyyliin Prahan kevät, Allenden Chile jne (mutta kun näytelmä on kirjoitettu 1962, niin nuo eivät luonnollisestikaan olla inspiraatioina, vastaavia tapahtumasarjoja historiassa riittää muitakin).

Samantyylinen näytelmä on Les nombres, perustetaan historialliseen lähteeseen jota kuitenkin tulkitaan omaan suuntaan tarkoituksena kommentoida nykyaikaisia tapahtumia: tällä kertaa lähteenä on Raamatun Tuomarien kirja, Barakin ja Deboran sota Siseraa vastaan (Tuom. 4-5). Keskushenkilönä on profeetta Debora, vaikutusvaltainen neuvonantaja jota Barak ja muut läheiset haluavat mukaan sotaretkelle: Debora on haluton, ja myöhemminkin toimissaan pyrkii tekemään varsin omavaltaisesti ratkaisuja joiden katsoo edistävän rauhaa, mutta, no, tapahtumat menevät toiseen suuntaan...

Kummassakin näytelmässä, ja ilmeisesti Chedidin tuotanossa muuallakin, puheena on siis sodan problematiikka, synnyinmaansa Libanonin historia ja nykytila epäilemättä keskeisimpänä mielessä vaikka, kuten huomasin, kaukaiseen historiaan sijoittaminen antaa näille universaaliutta...

Ja kummassakin näytelmässä päähenkilönä on idealistinen, rauhaa tavoitteleva ja vaikutusvaltainen (muttei selvästikään tarpeeksi) nainen, jonka idealismi ei kuitenkaan tunnu riittävän...joskin samalla on havaittava että Chedid ei harrasta mitenkään yksioikoista sukupuolien mustavalkoista ideologista sijoittelua vaan henkilökaartissa on monia sävyjä, Bereniken puoliso Arkhelaos on ehdottomasti puolisonsa tukena, Deboran tuttavat Dan ja Asser sekä sotapäällikkö Sisera ovat lopulta aika ambivalentteja ja toisaalta Kleoparta on kieroilija ja Joseba, Jael ja Siseran äiti kaikki omalla tavallaan vauhdittavat sotaa yhtä innokkaasti kuin moni mieskin, tässä sodalla on myös naisten kasvoja.

Chedid selvästi on runoilija, käytetty kieli ei tosiaan ole ihan helpointa mutta erityisesti Les nombresissa ilmaisu on kyllä myös hyvin vaikuttavaa, ammennetaan Vanhan testamentin runollisesta tyylistä yms. samalla kun puheessa kuitenkin on myös luonnollisuutta ja arkisuuttakin. Mutta tekstin ohella huomiota kiinnitetään myös tapahtumien sovittamiseen näyttämöllä, erityisesti tuntuu kiinnostavan tapahtumien asettaminen rinnakkain: Bérénicessa koko näytelmä sijoittuu samoihin lavasteisiin, joissa palatsi ja katu ovat yhtaikaa rinnakkain näyttämöllä, ja näiden tapahtumia erotellaan vain valaistuksella, ja samoin Les nombresissa on rinnakkaisia tapahtumia yhtaikaa lavalla, erottelu valaistuksen avulla (ja Le montreurissa näytti olevan vielä enemmän erilaisia ratkaisuja näyttämöasettelussa...)

Ja tietysti vaikka näytelmissä idealismi jääkin reaalipolitiikan jalkoihin, niin loppuun jätetään prosessi että kuitenkin sotaa pitää vastustaa.

FOULE

Contre Sisera

Marche contre Sisera

Je t'apporte le glaive de mon frère

Ce bouclier, les bottes, le casque pour la bataille

JOSEBA

Voilà que mon faon ressemble à un jeune léopard !

Voilà que ma rose se dresse comme un cyprès !

DEBORA resistant encore

Tu me rends coriace et cérémonieuse, Joseba,

Où sont les heures où je me pressais contre toi ?

Je ne reconnais plus les miens

Dan, je ne te reconnais plus

Une éclipse a noirci la terre

Qu'elle se hâte de noircir le visage de Sisera !

FOULE

Avec cette lance l'ennemi m'a éborgné

Avec cette hache tu frapperas l'ennemi

Mon aïeule a tiré du coffre l'épée à deux tranchants

"Donne-le à Debora pour son côté gauche !"

Uudesta Helmet-lukuhaasteesta otan tällä kohdan 20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen: Berenike on faarao ja Debora profeetta (päätän nyt tulkita nuo ammateiksi)