Luettavaksi valikoitui aika summittaisella valinnalla postuumi romaani Pyhä kevät. Tai oikeastaan vain kirjan alkupuoli on tullut valmiiksi, suunnitteilla oli ilmeisen massiivinen teos pääsiäisviikon tapahtumista Pyhällä Maalla n. vuonna 30, mutta tässä ilmestyneessä osiossa lukuisat henkilöt, Jeesus ja opetuslapset mukaanlukien, eivät ehtineet vielä edes Jerusalemiin asti...
Paljon pohjataan siis evankeliumeissa kuvattuihin tapahtumiin ja henkilöihin, ja näkökulmahenkilöt tulevat enemmän sivuhenkilöistä: Jerusalemia kohti matkustavat Jeesuksen ohella omista suunnistaan Pontius Pilatus, Herodes Antipas ja Herodias, Jairus, ja Jeesuksen seurueessakin huomiota saavat niin monet opetuslapset kuin myös vaikkapa seurueessa olevat naiset.
Ja henkilöt saavat kyllä runsaasti lihaa luittensa ympärille: evankeliumien esitettyjä tapahtumia, ja suoria muistumia Jeesuksen teoista ja puheista, lainataan suoraan (Johannes Kastajasta puhumattakaan), mutta näiden ympärille sitten kehitetään henkilöille taustaa, historiaa, omaa syvyyttä...ja tokihan näin korostuu myös kaikenlaiset ristiriidat ja heikkoudet, jotkut Vaaskiven tulkinnat henkilöistä ovat varsin yllättäviä, ja esim. Jeesuksen seurueesta tulee kyllä vahvasti esiin, että vielä on kovin rajallinen ymmärrys mitä tässä oikein ollaan tekemässä ja mistä siinä Valtakunnassa on oikein kyse (mikä toki onkin hyvin evankeliumien kuvausten mukaista, mutta se tulee kyllä vahvasti esiin).
Vaaskiven tyyli on hyvin rehevää ja yltäkylläistä, teksti vyöryttää yksityiskohtia, niin aistikokemuksia kuin historiallisia detaljeja: luultavasti liikaa jotakuinkin kaikille lukijoille (ja paikoin kirjailija eittämättä kuulostaa ihan vaan brassailevalta taustatietojensa määrän esittelijältä). Mutta kyllä se myös luo onnistuneesti tunnelmaa, kirjan alkuosien tapahtumissa on odottava, hieman painostava ja kasvavan jännittynyt tunnelma, ja sama tunnelma on myös kirjailijan tyylissä. Ja omakohtaisesti tunnelmaa kasvatti, että lukuolosuhteet sopivat hyvin kirjaan, luin tätä painostavan helleaallon kourissa...
Mutta on hyvin vaikea sanoa, miten hyvin tuollainen tyyli toimisi koko kirjan mittaisena, miten tyyli sopisi vaikkapa pitkäperjantaille vai tapahtuisiko siinä jotain muutoksia (tai ylipäänsä miten rytmitetty tai kuinka massiivinen teos tästä oli tarkoitus tulla).
Oma hankaluutensa paljon paikallisia ja historiallisia detaljeja vilisevässä tyylissä on toki myös, että tämä lukemani teksti oli Lönnrotiin konedigitoitu versio jonka tekstissä löytyi ihan runsaasti skannaukseen liittyviä typoja (siunaa -> siimaa, Saba -> Saha, Iisain -> lisäin jne) joten jotkut muutkin oudommat sanat saivat pohtimaan, ovatko ne oikein kirjoitettuja...
Maria Magdalenan patsas nimikkobasilikassaan Vézelayssa
Kirja ei ehkä ole ilmeisin valinta
naistenviikolle, mutta kyllähän kirjailija nostaa esiin tapahtumien naisia, omassa osassaan ovat niin Pilatuksen vaimo kuin Herodias, ja tosiaan Jeesuksen seurueessa olevat naiset (ei näiden kuvaus tosin mitenkään positiivista ole, mutta toki mietityttää miten kehittyisivät kirjan aikana...)
Ja tänään juhlitaan Maria Magdalenaa, joka tietysti tästäkin kirjasta löytyy, ja jota opetuslapset ja erityisesti seurueen muut naiset avoimesti halveksivat, huora mikä huora, rammat ja sokeat vielä ymmärtää mutta tuollaisten
paikka ei ole Messiaan lähellä....ja henkilönä myös kuvattu varsin omintakeisesti, suttuinen umpimielisyys antaa Magdalenasta melkeinpä vajaamielisen kuvan...ja tätä kautta on myös henkilö, josta erityisesti jäi kiinnostamaan, että mitenköhän Vaaskivi oli aikeissa tätä käsitellä. Jalkojen voitelu ainakin oli tulossa...
Maria Magdalenan reliikki Saint Maximinissa. Legendan mukaan evankeliumin tappahtumien jälkeen Magdalena saapui Provenceen ja asettui erakoksi läheiseen Saint Baumin luolaan, missä eli elämänsä viimeiset vuodet
Helmet-haasteessa tällä tosiaan otan toisen osuman kohtaan 47.-48. Kaksi
kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun,
Elina Vaaran tarjotessa sen ensimmäisen.
Ensi
aluksi Jairus oli tuntenut syvää vastenmielisyyttä
Magdalan tytärtä kohtaan. Näki selvästi, että nainen
oli porttojen tavoin kiihoittanut norsunluisella puikolla kulmakarvojensa
kasvua, niin että ne riippuivat kuin sysimusta sammal
hänen raukeanpaksujen silmälautojensa päällä; puuttui vain syyrialaisen
ilotytön patalakki! Ja typerä, vastenmielisen typerä hän
oli elottomine valkoisine silmämunineen, joissa vielä kuvasteli lapsensilmien
ohut sinerrys ja joiden porsliiniseen hohtoon mustat terät
melkein kokonaan hävisivät. Seuratessaan Jeshuaa nainen ei käyttänyt
hänestä koskaan muuta nimitystä kuin "rabbuuni" tahi "mestari".
Jairus luuli huomaavansa, että myös kalastajaveljekset Andreas
ja Simon hädin tuskin sietivät häntä seurassaan, sietivät samoin
kuin suvaitaan lempeätä eläintä, vasikkaa, joka on ilman talutusköyttä
lähtenyt seuraamaan ihmisryhmää. Esimies ei päässyt
tuntemuksesta, että Magdalan naisen olemusta ympäröi, ei kyyhkyslakkojen
ja värjäämöjen, vaan läävän uho. Mikä hänen nimensä oli?
Kuinka tahansa, hän oli kyyhkyskaupungin entinen lutka, tuon muuratun
kaupungin tyttäriä, jonka lähteissä Mooseksen sisar oli parantunut
pitalista, mutta joka oli kohta sata vuotta ollut ylen kuuluisa
veltoista, tylsistä ilotytöistään.
