Olen aikoinani pari Erri de Lucan kirjaan lukenut, ja vaikka ne eivät nyt niin suurta vaikutusta tehneetkään, niin sen verran että kun tämäkin varsin ohut kirja sattui puistossa olevassa kirjanvaihtopisteessä olemaan, niin voisihan sen vaikka ottaa luettavaksi...
Satasivuisessa kirjassa kertoja katselee vanhoja valokuvia ajalta jolloin oli yhdeksän ja yhdeksäntoista välissä, ja luonnollisesti palaa muistelemaan noita aikoja, nuoruutta Napolissa. En tiedä ovatko muistot kirjailijan omia vai fiktiivisiä, muultavasti ainakin autofiktiota: kerrontatapa on kuitenkin varsin fragmenttinen, lyyrinenkin, lyhyissä luvuissa piirretään kuvia tunnelmista, tilanteista, henkilöistä niin että ainakaan perinteisestä muistelmasta ei ole kyse.
Kiinnostava on myös hillitty, olemassaoleva mutta vaikeasti määritettävä tunne, joka muistelussa välittyy: nostalgiaa se ei ole, mennyttä ei ihannoida eikä sinne kaivata, ennemminkin päinvastoin. Vaikkei tässä myöskään mitenkään kurjistellakaan, nuoruus on nyt oikealla paikallaan, vanhoissa valokuvissa tarkasteltavana.
Teokseen pätee aika lailla sama mitä olin huomioinut noista edellisistäkin lukemistani, tässä on joitain hienoja hetkiä ja kokonaisuus on oikein luettava ilman että se tekisi minuun mitenkään suurta vaikutusta.
No, otan Helmet-haasteesta kohdan 23. Kirja, jota luet ulkona.
