Taas on aika kirjablogien perinteisen klassikkohaasteen; kun mainitsin muutamalle tutulle bloggaajalle tämän kirjan, niin teos ei selvästikään soittanut kelloja, eli mahtaako kyseessä sitten ollakaan klassikko?
No, mennään ikä ja pioneeriasema edellä. Mattias Salamnius oli 1600-luvun loppupuoliskolla vaikuttanut pappi, josta ei henkilönä kovin paljoa tiedetä, mutta tuotannosta on jäänyt mm. tämä eeppinen runoelma vuodelta 1690. Jota pidetään yhtenä huomattavimista ja ansiokkaimmista suomenkielisistä kaunokirjallisista teoksista Ruotsin vallan ajalta. Teos tulee siis mainituksi suomalaisen kirjallisuuden historiikeissa, joten hyvillä mielin voin laittaa tämän klassikkohaasteeseen vaikka nykylukijat taitavatkin olla harvassa (seikka joka ei ole omaa mielenkiintoani tavannut rajoittaa, joskus päinvastoin).
Kirjan nimi kertookin jo sisällöstä, eli tässä reilun parintuhannen säkeen runossa käydään läpi evankeliumien tapahtumat, varsin uskollisesti niiltä osin kuin niitä on päätetty ottaa mukaan, mutta jotkut osiot saavat paljon huomiota ja toiset on melkein häivytetty pois. Jeesuksen syntymä ja lapsuus on varsin laajasti mukana, Luukkaan ja Matteuksen evankeliumeja harmonisoiden, joskin Elisabeth ja Johannes Kastajan osuus on jätetty kokonaan pois, samoin temppeliinvienti, ja Maria ja Joosef jäävät muutenkin vähemmälle huomiolle kuin miten evankelistat tarinaansa kertovat.
Julkinen elämä ja toiminta, ihmeet ja opetukset sitten lähinnä mainitaan ohimennen, ennen kuin päästään varsinaiseen asiaan, kärsimyshistoriaan joka käydäänkin sitten läpi pieteetillä, suunnilleen kaikki eri evankeliumeissa mainitut detaljit huomioiden. Tai tässäkin tapauksessa nimenomaan Jeesukseen keskittyen, esim. Pietarin kieltämiset on jätetty kokonaan pois.
Joihinkin muihin näkemiini evankeliumiversiointeihin verrattuna painotus onkin aika erikoinen: painotus on toisaalta itse Jeesuksessa tämän elämän aikana (tai siis vahvasti alkuun ja loppuun keskittyen), ja toisaalta tämän vastustajat, kuningas Herodes, ylipapit, pilkkaajat, Pilatus ambivalentimpana hahmona, ja Juudas Iskariot (opetuslapsista Juudas on tosiaan eniten huomiota saava henkilö), muut henkilöt huomioidaan lähinnä kun näiden osuus on tapahtumille olennaista. Mikä kyllä tuo kerrontaan omanlaistaan dynamiikkaansa, Jeesus on jatkuvasti aktiivisena päähenkilönä, juonittelevat vastustajat tuovat kamppailua ja muut sympaattiset toimijat on häivytetty taustalle...
Nämä saavat sitten hieman enemmän (ei paljoa, mutta enemmän) tekemistä kuoleman jälkeen ja ylösnousemusnarratiivissa, joka myös käydään varsin huolellisesti läpi.
Teos pysyy tosiaan hyvinkin uskollisena alkuteksteille, apokryfisillä lapsuusprotoevankeliumeilla tai kansanuskomuksilla ei ole sijaa tässä. Varsinaisia poikkeamia evankeliumien ulkopuolelle on mukana vain pari: kärsimyshistorian alussa käydään varsin laveasti läpi heprealaisten lähtö Egyptistä (minkä sisällyttäminen tähän kohtaan onkin teologisesti hyvin perusteltua), ja ennen ylösnousemusta Jeesuksen laskeutuminen Tuonelaan on myös tullut osaksi kerrontaa. Viimeisessä osiossa siirrytään myös jo osittain Paavalin teksteihin. Teksti kertoo siis kyllä oppineesta miehestä spontaanimman kansanrunoilijan sijaan.
Tuo kuitenkin kerrotaan kalevalaisella mitalla: lukemassani painoksessa, uusintapainos vuodelta 1963, vanhat kirjoitusmuodot oli säilytetty, onneksi sentään modernilla fontilla (varsinaisen näköispainoksen lukeminen olisi varmaan aika tuskaista), josta sai kyllä varsin hyvin tolkun ainakin jos luki ääneen. Ja kerronta olikin varsin taitavaa ja viihdyttävää mainion omalaatuisine ilmaisuineen, ja tuo vanhentunut ortografia tuo oman viehättävän kerrostumansa tekstiin.
Eli vaikka teos ehkä hieman kuriositeetti onkin, niin ei arvo ole vain vanhuudessa ja kuriositeettiudessa, Salamniuksen sanankäyttöä luki ihan mielikseen, ja teos oli hyvinkin lukemisen arvoinen.
Itze Jesus ilmestypi
Opetuslapsill' omillen
Sinä päivänä samana
Vijsi kerta juur visusti
Muulloin muodolla monella.
Näytti itzensä esinnä
Marialle Magdalasta
Cosca seisopi surulla
Läsnä haudan huocailepi.
Aivan itkepi ilotoin
Cosca catzopi tacansa
Löysi Luojan seisomasa
Eikä tiedä Jesuxexi.
Lausui Luoja laupiasti:
Mitäst sä valitat Vaimo?
Mitä itkein murehdit
Ketä etzit onnetoinen?
Luuli Maria Lujasti
Isännäxi Yrttitarhan
Sanoi suulla surkialla:
Löyd' en Luojani levosa
Pois on vietynä peräti
Engä tiedä custa etzin;
Jos olet ottanut Isändä
Sijrnyt toisehen siahan
Nijn sano sama minulle
Että ottaman menisin.
Jesus mainitzi: Maria
Tuli tästä tuttavaxi
Raboni racas sanopi:
Se on: suotu Mestarini.
Jesus vaimoa varoitti
Äläsä satu minuhun
Sano Vaivoin veljilleni:
Aica on minulla mennä
Tygö armahan Isäni
Ja myös teidängi Isänne
Joca on minun Jumalan
Että teidän Armollinen.
Täm' on Magdalan Maria
Jost' on Jesus Perkelettä
Seitzemen ulos ajanut:
Ensimmäissä ilmoittapi
Tällen itzensä elävän.
-----------------------------------------------------------
Klassikkohaasteessa ollaan mukana aika monennetta kertaa: mutta aiemmin haasteen puitteissa olen lukenut Rikoksen ja rangaistuksen, Rouva Bovaryn, Draculan, Faustin, Sonetteja Lauralle, Suuren seikkailun, North and Southin, Valtion, Viettelyksen vaunun, Gilgamesin, Kultaisen vasikan, Pinocchion, Arosuden, Rosencrantz and Guildensternin, Stonerin, Minun kansani, minun rakkaani ja Gösta Berlingin tarun. Ja hyvä piirre klassikoissa on, että vaikkei kaikista niistä aina niin pidäkään, niin kuitenkin niiden lukemisesta on jotain saanut, kontekstia muulle kirjallisuudelle ja kulttuurille jos ei muuta.
Ja klassikkohaasteessa pääsee lukemaan myös muiden postauksia, saada uusia näkökulmia tai muistutuksia vanhoista tutuista, tai bongata kirjoja joita voisi itsekin kiinnostaa lukea, mutta myös saada joku käsitys joistain merkittävistä kirjoista, jotka ehkä voi myös jättää lukematta...koontipostaus tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen löytyy Oksan hyllyltä.