Ivy Compton-Burnett - The Present and the Past

 

Tämä on toinen lukemani Ivy Compton-Burnettin kirja; pari vuotta sitten luin Two Worlds and Their Ways -teoksen. Vertaillaanpa näitä kahta, löytyykö näiden välillä yhtäläisyyksiä.

- Kirjan nimi on muotoa 'X and Y', jossa X ja Y ovat substantiiveja, yksikössä tai monikossa. Kyllä.

 

- Kerronta on melkein pelkkää dialogia. Kyllä.

 

- Kirja keskittyy täysin englantilaisen edvardiaanisen maalais-aatelin perhehuoliin. Kyllä. 

 

- Juonessa on melodramaattisia käänteitä, mutta oikeasti sillä ei ole juurikaan merkitystä, kerronta ei tee myönnytyksiä juonenkuljetukselle. Kyllä.

 

- Kerronta on koukeroista, hyvin muodollista, täynnä nyansseja ja hienovaraisia sävyjä, ja vaatii lukijalta jatkuvaa tarkkaavaisuutta. Kyllä. 

- Ironisuus, jatkuva analyyttisuus ja vihjailu ja perheen tiiviisiin keskinäisiin suhteisiin keskittyminen on lähes klaustrofobista. Kyllä.  

Kirjailijalla on oma tyylinsä, jota toteuttaa johdonmukaisesti, ja tämä on kirjailijansa kirja.

"Oh dear, oh dear!" said Henry Clare.

His sister glanced in his direction.

"They are pecking the sick one. They are angry because it is ill."

"Perhaps it is because they are anxious," said Megan, looking at the hens in the hope of discerning this feeling.

"It will soon be dead," said Henry, sitting on a log with his hands on his knees. "It must be having death-pangs now."

Another member of the family was giving his attention to the fowls. He was earnestly thrusting cake through the wire for their entertainment. When he dropped a piece he picked it up and put it into his own mouth, as though it had been rendered unfit for poultry's consumption. His elders appeared to view his attitude either in indifference or sympathy.

"What are death-pangs like?" said henry, in another tone.

(kirjan ensimmäiset rivit)

Tavallaan tuntuu, että Compton-Burnett pyrkii eristämään mahdollisimman puhdasta proosaa kaikesta muusta kirjallisesta kuona-aineksesta.

Juonivetoisuutta ei ole, tapahtumia sinänsä on mutta merkittävätkin juonenkäänteet saattavat sijoittua kerronnan ulkopuolelle, niin että ne esitetään vain mainintoina, tai sekoittuvat koukeroisten keskustelujen sekaan: mitään erityistä huomiota niille ei anneta. Kieli on hyvin hiottua, mutta mistään runollisuudesta ei voida puhua, lyyrisellä ilmaisulla ei ole sijaan tässä umpiproosassa. Henkilöissä on ehkä psykologista syvyyttä, mutta se esitetään täysin behavioristisesti puheena ja toimintana (kaiken muun puheen ja toiminnan seassa), ja kieltämättä henkilöt pyrkivät piilottamaan psykologiansa tehokkaasti...

Jos haluaa lukea kirjoja Tärkeistä Aiheista, polttavista yhteiskunnallisista ja filosofisista kiistakysymyksistä, niin, no, näissä kirjoissa kerrotaan edvardiaanisen maalaisaatelin pienimuotoisista perhehuolista...ilman omakohtaisuutta, dokumentaarisuutta tai tositarinaisuutta (Compton-Burnett on yhteiskuntaluokasta, joka ei näissä kirjoissa esiinny, perheenä tai palveluskuntana). Ja kuitenkin jos haluaa lukea modernia avantgardistista ja kokeellista kirjallisuutta, näissä on lähes pilkallista vanhanaikaisuutta...(joka ei toki kaikkia hämää, monien brittikirjailijoiden ohella mm. ranskalaisen nouveau romanin johtotähdissä oli Compton-Burnettin ihailijoita).

Jep, tämä on proosaa, ja mielekäs syy lukea tätä on että haluaa lukea juuri tätä, proosaa an sich.

 

Varmasti on monia lukijoita, joille tämä ei mene yhtään. Minulle silloin tällöin, sopivassa mielentilassa (ja kun en yritä lukea väsyneenä. Luultavasti äänikirjoinakin nämä olisivat aika kauheita, siinä määrin aktiivista huomiota tämä teksti vaatii).

 

"Will you give up the housekeeping?"

"Yes. I resent being supplanted, but I am glad to give it up. I don't mind the trivial task, but I dislike being known to do it. I am sensitive to opinion."

"Most people are like that."

"I don't think they can be, when I am."

"Don't you take any interest in household things? I take so much."

"I want to have a soul above them, and to be thought to have one."

"I have a soul just on their level. Do you think we have souls?"

"No," said ursula.

"Do you mind that?"

"Not yet; I am only thirty-two; but when I am older I shall mind it; when extinction is imminent. Now it is too far away."

 

Helmet-haasteessa taidan laittaa kirjan kohtaan 34. Kirjailijan nimessä on luontosana.

 

Ai niin, mitä tässä tapahtuu: Catherine Clare oli jättänyt miehensä Cassiuksen ja pariskunnan kaksi pientä poikaa kymmenisen vuotta aiemmin. Cassius on mennyt uusiin naimisiin Flavian kanssa, perhe on kasvanut kolmella lapsella mutta Flavia pyrkii kohtelemaan kaikkia lapsia tasapuolisesti. Nyt Catherine kuitenkin ilmoittaa, että ei voi olla erossa lapsistaan. Cassius ja Flavia toivottavat tämän tervetulleeksi, mutta tapahtumilla on monenlaisia seuraamuksia.

Ivy Compton-Burnett - Two Worlds and Their Ways

Muistelen Ivy Compton-Burnettin tulleen mainituksi Alan Bennettin kirjassa Epätavallinen lukija, yhtenä kirjailijana, jonka tuotannosta kuningatar Elisabeth ei pidä; syy on oletettavasti sama kuin kuningattaren kielteiseen suhtautumiseen Jane Austeniin, näiden molempien kirjailijoiden huomattavat ansiot ovat hienovaraisen nyanssisissa ihmis- ja erityisesti valtasuhteiden käsittelyssä, sellaisella tasolla joka kuningattarelle jää vieraaksi.

Muuten Compton-Burnett ei nykyvinkkelissä ole kauhean paljoa esillä, mutta kun olen diggaillut näistä 1900-luvun brittinaiskirjailijoista, niin nimi on tullut usein mainituksi: ei ehkä tunnetuin eikä varmaankaan suosituin, mutta arvostettu. Eikä vain kotimaassaan, huomasin että myös ranskalaisen nouveau romanin piirissä on luettu ihaillen Compton-Burnettia.

Jokunen vuosi sitten aloinkin lukea yhtä kirjaansa (muistaakseni A Father and His Fate) mutta hyydyin parinkymmenen sivun jälkeen: Compton-Burnettilla on varsin omalaatuinen tyyli, joka ei ole mitenkään helppolukuinen ja sillä kertaa se oli liian raskas...mutta jätti kiusaamaan sen verran, että kun tämä teos tarjolle tuli niin piti kokeilla.  Vaikka tälläkin kertaa teki mieli jättää kesken muutaman alkusivun jälkeen...

"My dear, good wife!" said sir Roderick Shelley.
The former replied without raising her head.
"The money subscribed divided by the number of subscribers gives you the average subscription. Twenty-four pounds, ten shillings and sixpence, divided by thirty-five. Would you do a sum like that in your head, Roderick? Or could you not do it at all?"
The latter expressed no opinion, indeed had none.
"Come, my pretty," he said.
"Fourteen shillings," said Maria Shelley, looking at him over the pencil. "Of course I am neglecting the pence."
Her husband repeated his words, neglecting the pounds and shillings also.
(kirjan ensimmäiset rivit)

Suuri osa kirjasta on dialogia. Muistelisin että tuo aiemmin aloittamani kirja oli melkein täysin dialogia, useilla puhujilla joista oli vaikea pysyä mukana, tässä oli sentään vähän selittävääkin tekstiä mukana, mutta pääpaino pysyy dialogissa, puhujia on useita (ja mukana myös pari jotka usein vaikenevat mutta joiden läsnäolo saattaa olla merkityksellistä) ja puhetyyli on hyvin muodollista, täynnä ironiaa, pieniä vihjeitä ja nyansseja, hyvin yksityiskohtaista klaustrofobisuuteen asti.

Kirjassa on juoni, eräänlainen: perheen kaksi lasta, jotka ovat olleet kotiopetuksessa, lähetetään kouluun, brittityyliin sisäoppilaitoksiin, ja siellä ollessaan sattuu sitten jotain ja kotona taas eräs korvakoru on kadonnut, mutta miten, ja pari muutakin juttua sattuu noihin liittyen, mutta voi ihan rehellisesti sanoa että juoni ei ole kovinkaan tärkeä.

Sinänsä mukaan on piilotettu hyvinkin melodramaattisia juonenkäänteitä, jotka sopisivat johonkin sensaatiohakuisempaan kirjaan tai saippuaoopperaan (vaikuttavimpana perheen aikamiespojan, joka toimii myös koulussa opettajana, suhde, tai mahdollisen sellaisen epäily, koulun toiseen opettajaan, josta tuleekin ilmi että tämä on perheen isoisän äpäräpoika) mutta tässä niiden dramaattinen potentiaali on varsin hyvin tukahdutettu koukeroisten ja yksityiskohtaisten keskustelujen sivumainitoihin, tarina on kerronnalle ja maailman todellisuudelle alisteinen eikä toisinpäin. Tältä kantilta myös voin nähdä yhteyksiä miksi tämä vetosi nouveau romanin tekijöihin, tässä on kyllä samaa kuin joku aika sitten lukemassani Nathalie Sarrautessa.

Ja toisaalta tunnistan että Elizabeth Bowen taisi kehittää omaa tyyliään Compton-Burnettin vaikuttamana, vähemmän dialogivetoisesti mutta kielen monimutkaisuus ja tapa jolla kaikki tärkeimmät asiat tapahtuvat jossain kerronnan ulkopuolella ja kerronnassa ne ovat mukana vain viittauksina löytyy molemmilta.

Ei tämä helppoa luettavaa ole, mutta oudon kiehtovaa kuitenkin: kirjailija on luonut tyylin ja toteuttaa sitä ehdottomasti. Joidenkin henkilöiden ajattelua ja vaikuttimia nähdään hieman kerrontana, toiset piirretään vain behavioristisesti puheensa perusteella, ja henkilöiden ja näiden välisten suhteiden kuvaus on kuitenkin täysin hallittua ja taitavaa. Ja kirja pursuilee ironiaa, mutta ei siltikään suostu asettumaan minkäänlaiseksi satiiriksi tai komediaksi. Hämmentävä teos, luulen että täytyy jatkaa Compton-Burnettin tuotannon parissa (jos näitä nyt jostain löytyy), ymmärtääkseni nämä piirteensä hallitsevat koko tuotantoaan.

"You would not have done such a thing yourself."
"I wonder if I should. I always wonder if I should withstand temptation. I never seem able to meet any. I should like to be put to the test. I am so interested in myself."
"I am not," said Maria, with a sigh. "I have never met a drearier subject. And I reproached those poor children for doing as I had done, when they did it for my sake!"
"As you did it for Roderick's. There must be a strain of pure nobility in you."
"It is a thing we must hide and be ashamed of."

Helmet-haasteesta, mitäs kohtia inulla vielä on vapaana...No, ainakin 1. Kirja on vanhempi kuin sinä (julkaistu 1949)