31.1.2020
Elizabeth Gaskell - North and South
Lähimpänä vertailukohtana tälle Elizabeth Gaskellin kirjalle tuli mieleen Kotiopettajattaren romaani, jonka Gaskell luultavasti olikin lukenut (ja Charlotte Brontë oli kirjailijan tuttu), myös siinä että tästä kirjasta on jotenkin varsin helppoa osoittaa sen puutteita ja heikkouksia vaikka loppupäätelmä olisikin positiivinen...
Teos oli hämmentävä jo ilmestyessään ja on jakanut mielipiteitä myös myöhemmin: lukemani teoksen esipuheessa mainitaan kaksi vallitsevaa keskenään ristiriitaista ortodoksiaa Gaskellin tuotannosta, toinen määrittää kirjailijan ansioiden olevan herttaisten idyllisten pienyhteisöjen viktoriaanisfeminiinisessä kuvaamisessa (tyyliin Cranford ja Wives and Daughters) ja yritykset poiketa tästä (esim. tämä North and South) ovat epäonnistuneita, ja toinen taas pitää Gaskellin ansioina yhteiskunnallisten olosuhteiden ja työläiskysymyksien käsittelyä ja julistaa lukemisen arvoisiksi vain tämän kirjan ja Mary Bartonin. No, Cranfordin olin aikoinaan lukenut ja se oli sen verran kiinnostanut että tähänkin on ollut tarkoitus tarttua jo pitempään...
Kirjan rakennetta, ja erityisesti sen alkua, voisi kuvata haahuilevaksi, osittain tämä ehkä johtuu siitä että teos julkaistiin alunperin jatkokertomuksena Charles Dickensin toimittamassa Household Words -lehdessä ja tiivis julkaisuahti ei ilmeisesti ollut kovin helppo, mutta erikoinen rakenne on ehkä harkittukin juttu (ja Kotiopettajattaren romaaninkaan alkuluvuilla ei ole oikein mitään tekemistä kirjan varsinaisen ytimen kanssa...)
Kirjan alussa Margaret Hale asuu tätinsä ja serkkunsa Edithin luona Lontoossa: Edith, kaunis, herttainen ja jokseenkin aivoton neitonen on tuotapikaa menossa naimisiin, joten Margaretinkin, fiksumman ja toimeliaamman neidon elämä on myös muuttumassa, mutta seurapiireissä on myös Edithin tuleva lanko Henry jonka kanssa Margaret tulee hyvin juttuun, samanlaiset luonteet, hyvä yhteisymmärrys ja muutenkin oikein sopiva mies...Edithin häiden jälkeen Margaret palaa vanhempiensa luo etelä-englantilaisen kylän pikkupappilaan, jonne myös Henry tulee vierailulle, mutta kosintaansa Margaret vastaa kieltävästi. Henry siirtyy loppukirjan ajaksi etäiseksi sivuhahmoksi, kun olemme vasta toisessa luvussa. Tämä kirja ei olekaan Austen-vaikutteinen seurapiiriromanssi vaikka siltä se hetken näytti.
Elämä jatkuu idyllisen kauniissa pikkukylässä, jossa Margaret puuhastelee ahkerasti kaikenlaista ansiokasta, mutta idylli järkkyy kun Margaretin isä aikoo luopua pappisvirastaan ja muuttaa pohjoiseen, Miltonin teollisuuskaupunkiin (lue: Manchesteriin). Ja todella tekee niin: kirja ei siis ole myöskään mikään Cranford-toisinto vaikka siltä hetken näyttikin.
Varsinaisesti kirja alkaa siis vasta Halen perheen saapuessa Miltoniin, ja Margaret alkaa tutustua kaupunkiin ja ihmisiin jotka ovat kovin erilaisia kuin mihin on tottunut: kirjan nimi jo viittaa keskeiseen kysymykseen, Englannin maaseutuisen idyllisen etelän ja teollisen ja dynaamisen pohjoisen välisiin eroihin ja vertailuihin. Teollisuuskaupungin olosuhteet olivat 1800-luvulla aika karut, ja näitä käsitellään kyllä runsaasti, mutta arvonsa sielläkin on...
Kuvioihin tulee tietysti myös muuan herra John Thornton, tehdaspamppu jonka kanssa Margaretilla on aluksi napit vastakkain mutta kuten lukija arvaakin, yhteistä säveltä löytyy myös, mutta suhteen kehittymisen tiellä on lukuisia sivujuonia ja mutkia.
Vaikka tuo Margaretin ja herra Thorntonin suhde kulkeekin aika lailla punaisena lankana kirjan läpi, fokus siirtyilee kyllä ahkerasti muihin sivujuoniin ja ajoittain narratiivi katkeilee talouspoliittisiin esitelmiin ja työläisten olosuhteiden pohdintoihin (joista osa esitettynä murteella), mutta kyllä se tarina koko ajan etenee. Romanssiksikin tämä ei ole ihan kliseisin: Cranfordissa jo kiinnitin huomiota että herttaisen pumpulisuuden seassa kyllä oli myös synkempiä sävyjä ja pistoja, ja niin tässäkin (spoilaan että sivuhenkilöitä kyllä kuolee kirjan aikana, useampi kuin yksi), ja joihinkin verrokkeihin verrattuna yllättävästi myös John Thornton pääsi olemaan näkökulmahenkilö varsin usein, siinä missä jotkut herrat Darcy tai Rochester eivät.
Ja lopulta täytyy sanoa, että vaikka tuota romanttista juonta kuljetetaankin, niin tämä on kuitenkin korostetusti bildungsroman, kirjan keskiössä on lopulta Margaret Halen kasvu ihmisenä, nuoresta neidosta pienissä seurapiireissä ennakkoluuloineen ja -käsityksineen vastuulliseksi, aikuiseksi ihmiseksi, ja samalla se tuo paremmin näkyviin myös vaikkapa Kotiopettajattaren romaanin ja Austenin kirjojen bildungsroman-luonteen (piirteen, jonka näiden huonot kopioijat helposti unohtavat, ja kirjoittavat yhdentekeviä romanssihöttöjä).
(Esipuheen kirjoittajakin totesi että lopulta Margaret Halen tarinan kannalta on oikeastaan samantekevää meneekö hän naimisiin John Thorntonin kanssa vai ei, tärkeä kasvu on jo tapahtunut avioliittostatuksesta riippumatta. Mutta Thorntonin tarinalle pitää myös saada päätepiste...)
Luin tämän kirjan, no, ihan muutenkin, mutta kun kirjablogistanin klassikkohaaste nyt sattui olemaan ajankohtainen niin laitan sen nyt siihen.
Koska klassikkomainetta tämä kuitenkin brittikirjallisuudessa nauttii, vaikka on jostain syystä jäänyt suomentamatta (ja sellaisena lienee merkittävimpiä aukkoja 1800-luvun brittikirjallisuuden piiristä).
Helmet-haasteesta otan tällä kohdan 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä.
En nyt täysin ihastunut, koska kyllä kirja haahuilee ihan liikaa, mutta onhan Margaret Hale tavattoman viehättävä päähenkilö ja kirjan rakenteet ja painotukset eivät mitenkään perinteisimpiä ole, joten kerronnassakin on yllätyksellisyyttä, joten ihan ilokseni luin: jonkinlainen linkki Jane Austenin, Charlotte Brontën ja Charles Dickensin välillä mutta silti erilainen kuin kukaan noista.
Kirja on luettu myös seuraavissa blogeissa: Tarinoiden syvyydet, Kirjojen pyörteissä, Matkalla Mikä-Mikä-maahan ja Sabinan knalli.
25.1.2020
Dino Buzzati - Muuan rakkaus
Useampi vuosi sitten luin Dino Buzzatin hienon kirjan Tataariaro, ja kun huomasin toisenkin kirjansa tulleen suomeksi (suom. Marja-Leena Mikkola) niin on ollut tarkoitus lukea, mutta sopivasti ei ollut tullut vastaan kuin nyt.
Ja, no, en sitten tiedä olisinko menettänyt paljoa vaikka olisi jäänyt lukematta...
Kirja kertoo Antoniosta, keski-ikäisestä milanolaisesta teatterilavastajasta, perheettömästä miehestä, joka hoitaa naisasiansa läheisessä rouva Ermelinan pyörittämässä yrityksessä (kulissina vaateliike, koska ymmärtääkseni julkiset bordellit olivat tähän aikaan tulleet laittomiksi). Täällä hän kohtaa nuoren Laiden, ei sinänsä mitenkään erityisen kauniin tai kiinnostavan tytön, joka sanoo olevansa Scalan ballerina, mutta kohtaamisesta seuraa toinen ja seuraava ja tuotapikaa Antonio kehittää varsin obsessiivisen suhteen Laideen ja tulee tämän vakituiseksi sugar daddyksi (termiä ei kirjan aikaan kai vielä tunnettu)
Ja, no, loppukirja on sitten Antonion pakkomielteistä, mustasukkaista kipuilua ja jahkaamista, kun suhde on (luonnollisesti) kurja, Laide tarinoi varsin epäuskottavasti menemisistään ja vedättää Antoniota miten mielii, mutta vaikka Antonio alennustilansa tajuaakin niin ei voi lähteä pois tai myöskään ottaa todenteolla selvää valehteleeko Laide, ja oikein kukaan muukaan henkilö ei ole tippaakaan luotettava, Antonio kuulee kyllä juoruja jotka samantien todetaan keksityiksi mutta jos kuitenkin, ja oma mielikuvitus täydentää vielä lisää...
Kirjan nimi on ironinen, ja loppupuolella yksi Laiden puolituttu (ja myös puolimaailman nainen) kommentoi suorin sanoin Antoniolle minkä arvoiselta tämän "rakkaus" Laidelle näyttää...
Tjooh. Tarinat arvokkaista miehistä jotka tuhoutuvat suhteessaan prostituoituun ovat vuosien varrella olleet tuttuja (ja kirja viittaa jo Zolan Nanaan ja elokuvaan Sininen enkeli...kirjana jälkimmäinen on monimielisempi), vaikka nykyaikana taitavat olla harvinaisempia (yleisempiä taitavat olla tarinat joissa kasvottomat hirviöt raa'asti hyväksikäyttävät viattomia tyttösiä, tai sitten jonkunaallonfeminismin hengessä nainen hyödyntää seksuaalis-taloudellista valtaansa kasvotonta patriarkaattia vastaan...Pretty Woman -fantasia on kai jo mennyt pois?)
Tietyllä tavalla tästä tuli mieleen se Tataariaro, jossa sotimisen herooiset unelmat kääntyvät yltiöbanaaliksi päämäärättömäksi ja hedelmättömäksi odotteluksi, ja tässä kiehtovan eroottiseksi suhteeksi tarkoitettu tuhoaa osallistujansa banaalisuudellaan...ja tyyli ei ole ihan ansiotonta, tajunnanvirtaisia osuuksia ja toden ja kuvitellun sekoittumista...
Mutta ei, en nyt kuitenkaan jaksanut tästä pitää tai kiinnostua, ehkä tällä oli enemmän ansioita julkaisuaikoinaan 1960-luvulla mutta nyt tuntui että aika on pahasti mennyt tästä ohi.
Helmet-haasteesta otan tällä kohdan 32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa (en osaa italiaa, vaikka ranskan kautta jotain siitä tajuaakin).
Ja, no, en sitten tiedä olisinko menettänyt paljoa vaikka olisi jäänyt lukematta...
Kirja kertoo Antoniosta, keski-ikäisestä milanolaisesta teatterilavastajasta, perheettömästä miehestä, joka hoitaa naisasiansa läheisessä rouva Ermelinan pyörittämässä yrityksessä (kulissina vaateliike, koska ymmärtääkseni julkiset bordellit olivat tähän aikaan tulleet laittomiksi). Täällä hän kohtaa nuoren Laiden, ei sinänsä mitenkään erityisen kauniin tai kiinnostavan tytön, joka sanoo olevansa Scalan ballerina, mutta kohtaamisesta seuraa toinen ja seuraava ja tuotapikaa Antonio kehittää varsin obsessiivisen suhteen Laideen ja tulee tämän vakituiseksi sugar daddyksi (termiä ei kirjan aikaan kai vielä tunnettu)
Ja, no, loppukirja on sitten Antonion pakkomielteistä, mustasukkaista kipuilua ja jahkaamista, kun suhde on (luonnollisesti) kurja, Laide tarinoi varsin epäuskottavasti menemisistään ja vedättää Antoniota miten mielii, mutta vaikka Antonio alennustilansa tajuaakin niin ei voi lähteä pois tai myöskään ottaa todenteolla selvää valehteleeko Laide, ja oikein kukaan muukaan henkilö ei ole tippaakaan luotettava, Antonio kuulee kyllä juoruja jotka samantien todetaan keksityiksi mutta jos kuitenkin, ja oma mielikuvitus täydentää vielä lisää...
Kirjan nimi on ironinen, ja loppupuolella yksi Laiden puolituttu (ja myös puolimaailman nainen) kommentoi suorin sanoin Antoniolle minkä arvoiselta tämän "rakkaus" Laidelle näyttää...
Tjooh. Tarinat arvokkaista miehistä jotka tuhoutuvat suhteessaan prostituoituun ovat vuosien varrella olleet tuttuja (ja kirja viittaa jo Zolan Nanaan ja elokuvaan Sininen enkeli...kirjana jälkimmäinen on monimielisempi), vaikka nykyaikana taitavat olla harvinaisempia (yleisempiä taitavat olla tarinat joissa kasvottomat hirviöt raa'asti hyväksikäyttävät viattomia tyttösiä, tai sitten jonkunaallonfeminismin hengessä nainen hyödyntää seksuaalis-taloudellista valtaansa kasvotonta patriarkaattia vastaan...Pretty Woman -fantasia on kai jo mennyt pois?)
Tietyllä tavalla tästä tuli mieleen se Tataariaro, jossa sotimisen herooiset unelmat kääntyvät yltiöbanaaliksi päämäärättömäksi ja hedelmättömäksi odotteluksi, ja tässä kiehtovan eroottiseksi suhteeksi tarkoitettu tuhoaa osallistujansa banaalisuudellaan...ja tyyli ei ole ihan ansiotonta, tajunnanvirtaisia osuuksia ja toden ja kuvitellun sekoittumista...
Mutta ei, en nyt kuitenkaan jaksanut tästä pitää tai kiinnostua, ehkä tällä oli enemmän ansioita julkaisuaikoinaan 1960-luvulla mutta nyt tuntui että aika on pahasti mennyt tästä ohi.
Helmet-haasteesta otan tällä kohdan 32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa (en osaa italiaa, vaikka ranskan kautta jotain siitä tajuaakin).
20.1.2020
Shakespearen sisarukset -lukuhaaste
Päätin että taas on aika lukuhaasteen, jonka julistan ensisijaisesti itselleni, mutta muutkin saavat osallistua, koska hyvien lukuvinkkien ilmestyminen nettiin on suotavaa.
Vuodenvaihteen lukutilastoissani kiinnitin huomiota siihen, että luen ihan mielelläni näytelmiä, mutta lukemistani näytelmistä melkein kaikki ovat miesten kirjoittamia, ja aika vaikea oli edes keksiä naisia näytelmäkirjailijoina, erityisesti muita kuin suomalaisia (siinä missä noin yleensä teatterin historiallinen kaanon on hyvinkin kansainvälinen).
Suomessa käydessäni kävin myös kirjastossa vilkaisemassa näytelmähyllyä että mitäkö löytyy, ja kyllähän sieltä löytyi aika paljonkin naisten kirjoittamia näytelmäkirjoja, pääsääntöisesti tosin uutta suomalaista ja teoksia joista en muista juuri missään kuulleeni (näytelmäkirjat eivät yleensäkään kauheasti blogeissa näy eivätkä kai muissakaan kirjallisuusarvostelmissa). Niitä lukemalla saisi siis ainakin vähän monipuolisuutta mutta valikoima oli vielä sen verran yksipuolinen, että en halunnut julistaa pelkästään kirjailijan sukupuoleen perustuvaa haastetta, otetaan vähän laajemmin vaikka naiskirjailijat ovatkin taka-ajatuksena:
Shakespearen sisarukset -lukuhaaste
1. Lukija-perushaaste
Haasteessa luetaan näytelmiä (dramaattiset monologit mukaanlukien) täyttäen seuraavia haastekohtia:
A. Naisen kirjoittama teos
B. Miehen kirjoittama teos
C. Suomalaisen kirjoittama teos
D. Ei-suomalaisen kirjoittama teos
E. Teoksen kirjoittaja on elossa (lukuhetkellä)
F. Teoksen kirjoittaja on kuollut
G. Teos kirjailijalta jolta en ole ennen lukenut mitään
H. Teos kirjailijalta jonka tuotantoa olen lukenut aiemmin (näytelmiä tai muuta)
Saman teoksen voi sijoittaa useisiin haastekohtiin, ja vâhimmäisvaatimus haasteen suorittamiseen on jokaisen haastekohdan täyttäminen, joka siis taitavasti tehdyillä valinnoilla hoituu kahdella näytelmällä
Esim. jos lukisin nyt jonkun William Shakespearen näytelmän niin saisin sillä kohdat BDFH ja jollain Leea Klemolan näytelmällä kohdat ACEG.
Jos intoa näytelmiin löytyy, niin haastetta voi jatkaa eri suuntiin:
2. Monipuolinen lukija
Haasteessa luetaan vähintään kuusi näytelmää merkiten yllämainittuja haastekohtia, niin että kaikilla kuudella näytelmällä on eri yhdistelmä haastekohtia (siis suomalainen elossa oleva mies, suomalainen elossa oleva nainen, ulkomainen kuollut mies jne).
Esim. jatkaisin edellisen Shakespearen ja Klemolan jälkeen toisella Klemolan näytelmällä, jolla saankin nyt kohdat ACEH, ja perään Maria Jotunia jolta saisin kohdat ACFH...
3. Perehtyvä lukija
Haasteessa luetaan vähintään kuusi näytelmää, joista viisi sijoittuu samaan haastekohtaan (siis viisi suomalaisen kirjoittamaa teosta, tai viisi naisen kirjoittamaa teosta, tai viisi teosta kirjailijoilta joita en ole ennen lukenut).
4. Historiallinen lukija
Teatterin historia on pitkä, siinä riittää ammennettavaa paremmin kuin monilla muilla kirjallisuuden aloilla, joten miksi ei ammentaisi?
Haasteessa luetaan vähintään viisi näytelmää, jotka ovat kaikki eri vuosisadoilta.
(2000-luku ja 1900-lukua pitäisi löytyä helposti, mutta 1500-1800-lukujakin on kyllä hyvin edustettuina antiikista puhumattakaan)
Ja enemmänkin saa lukea tai jahdata vaikka useampaa osiota haasteesta.
Haaste alkaa tämän postauksen julkaisusta ja jatkuu ensi vuoden tammikuun loppuun. Jos innokkaita osallistujia tulee niin mietin sitten jotain arvontaa, mutta kuten sanottu ensisijaisesti haluan itse lukea monipuolisemmin näytelmiä, ja soisin niistä näkevän enemmän bloggauksia muuallakin, erityisesti uudemmista.
(kiitokset Virginia Woolfille haastenimi-ideasta)
(kuva ei liity oikein millään tavalla mihinkään)
18.1.2020
Carson McCullers - The Ballad of the Sad Cafe (Surullisen kahvilan balladi)
Muistelen kuulleeni Carson McCullersin mainitun joidenkin muiden amerikkalaiskirjailijoiden yhteydessä, mm. William Faulknerin, Flannery O'Connorin ja Raymond Carverin, ja ilmeisesti keskeiset teoksensa nauttivat jonkinlaista klassikkoasemaa, joka tosin ei ole tainnut Suomen puoleen juuri levitä (vaikka niitä onkin suomeksi käännetty, niin myös tämän kokoelman niminovelli/pienoisromaani).
Tämä novellikokoelma, jossa niminovellin ohella on kuusi lyhyempää, kirjoitettu 1936-51, sattui tulemaan vastaan joten kokeillaan.
Ja, no, tämä oli aika surullinen kirja. Asioilla ei mässäillä, McCullers kirjoittaa hienovireisesti, hallitusti, hiotusti (kyllä Carver tulee mieleen) mutta lohduttomia ihmiskohtaloitahan tässä on, petoksia, kaipuuta ja pettymyksiä...
Niminovellin henkilöiden käytöksessä oli äkkiväärää hurjuutta ja joitain tekoja oli varsin vaikea ymmärtää mutta oma logiikkansa siinäkin, rakkauksien tuhoavista vaikutuksista (ja se oli ehkä leimallisimmin "southern gothic" tässä kirjassa).
Eniten pidin novellista Wunderkind, nuoresta pianistista, joka yhtaikaa nuoren viulistin kanssa on ollut musiikkiopiston ihmelapsia, mutta nyt viulistin ura on kiitänyt nousujohteisesti maailmalle ja pianistin, no, ei...
Madame Zilensky and the King of Finland on teoksen humoristisin tarina, vaikka numihenkilön mytomaanisuus antaakin traagisen vaikutelman, vaikka sen taustoja ei sen kummemmin paljastetakaan.
Jockeyn homokoodattu päähenkilö ja Domestic Dilemman perhe jonka äidillä on pahanlainen alkoholiongelma jne. jatkavat tunnelmaa.
Vaikka kirja oli lyhyt (reilu 150 sivua) sitä ei tehnyt mieli lukea nopeasti, mutta kyllä McCullers taitavasti kirjoittaa. Ehkä niitä romaanejaankin pitää kokeilla.
Helmet-haasteesta otan tällä kohdan 12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera (niminovelli on sovitettu näytelmäksi, josta on tehty elokuva, josta on tullut lukemaani niteeseen leffakansi).
15.1.2020
Oyinkan Braithwaite - My Sister, the Serial Killer
Tämä kirja päätyi luettavaksi mainos-blurbinsa perusteella.
Luin tämän jo viime syksynä, reissussa mukana ollut matkalukeminen olikin jo luettu ja edessä oli vielä useamman tunnin junamatka kotiin, joten käydääs kirjakaupassa katsomassa josko jotain kiinnostavaa löytyisi...tämän kirjan nimi on eittämättä huomiota herättävä, kirjailijasta Oyinkan Braithwaitesta en ollut ikinä kuullut mutta etunimen ei-anglofonisuus samoin erottui joukosta, ja kirjan kuvauskin vaikutti lupaavalta, erityisesti se mainos-blurb jossa teosta verrattiin Muriel Sparkin tuotantoon.
Spark ei ole ihan yleisimpiä verrokkeja (siinä missä jotain uusia Stephen Kingeja ja Bridget Joneseja on 13 tusinassa) mutta allekirjoittaneelle iso kehu, joten tämä päätyi sitten luettavaksi junamatkalle ja vähän sen jälkeenkin (teoksen noususta Booker-pitkällelistalle luin vasta myöhemmin).
Erinomaisen vetävä teos se olikin, ja ymmärrän Spark-vertauksen, vaikka päähenkilö kuulostikin aluksi hieman enemmän Barbara Pymin excellent womanilta: Korede, tehokas ja aikaansaava nainen jolle on helppo sälyttää vastuuta kaikesta, mutta joka yleensä jää kuvankauniin pikkusiskonsa Ayoolan varjoon, oman elämänsä sivuhenkilöksi.
Korede auttaa myös silloin kun Ayoola pyytää apua järjestämään asiat: Ayoolan poikaystävä on yrittänyt pahoinpidellä Ayoolaa, mutta itsepuolustukseksi sisko puukotti poikaystävänsä hengiltä, ja nyt pitää siivota ja hankkiutua eroon ruumiista...ja tämä on jo kolmas vastaava tapaus, ja kolmas kuollut poikaystävä (ja joku voisi kiinnittää huomiota siihen, että selityksiksi tarjotuista pahoinpitelyistä huolimatta Ayoolalla ei kertaakaan ole ollut mitään näkyviä vammoja, mutta Korede ei halua liikaa ajatella tätä asiaa).
Jälkien peittelyssä on työtä, koska Ayoola on aika vastuuton ja varomaton tekemisissään, ja tilanne kärjistyy kun seuraavakin poikaystävä on jo tyrkyllä, Tade, komea lääkäri sairaalassa jossa Korede on sairaanhoitajana ja johon Korede on salaa ihastunut...
Niin, tapahtumapaikkana on Lagos mutta aika suuri osa kirjasta menisi varmaan missä tahansa nykyaikaisessa suurkaupungissa (kunhan vain paikallinen poliisi on tarpeeksi tehoton ja korruptoitunut); toki kirjassa välähtelee myös perinteisempi paikallinen kulttuuri siinä missä Instagram ja Youtubekin mutta virkistävää lukea tällainenkin kirja Afrikasta...
Lajityyppitrilleriin on yhdistetty perhedraamaa, huumori on mustaa ja henkilöiden suhteissa satiirista otetta: itse asiassa tästä tuli eniten mieleen Fay Weldon. Kirja veti erinomaisesti mukaansa ja vaikka huumoria ja ironiaa viljellään ja laskisin tämän kyllä viihteen puolelle, niin mukana on kuitenkin myös vakavuutta ja eettisissä ongelmissa kyllä pureskeltavaa.
Vastikään lukemani Herbert McCabe tiivisti hyvin, että tärkeät eettiset ongelmat ovat lopulta kysymyksiä siitä kenet valitaan vahingoittumaan, toive että kukaan ei vahingoitu on eettisenä positiona arvoton, ja tässä kirjassa kyllä joudutaan ottamaan eettinen kanta, sitä voi kukin miettiä onko se sitten oikea...Ayoolan ja Koreden historiaakin kartoitetaan ja sieltä ja vallitsevasta kulttuurista (ja eirtyisesti sen sukupuolirooleista) voisi koota puolustuksia henkilöiden toimille, mutta kuinka pitkälle niitä puolustuksia voikaan venyttää...
Kirjan loppu oli hieman pettymys, ja mitä pikaisesti vilkaisin nettikommentteja, vaikutti etten ollut ainoa pettynyt: se jätetään avoimeksi sillai heikolla tavalla, josta tuntuu kuin kirjailija ei olisi itsekään oikein osannut päättää miten pääsee ulos luomastaan dilemmasta. Mutta muuten kyllä olen tyytyväinen lukuvalintaani.
Kirjan ovat lukeneet myös Omppu, Kirjaluotsi ja Minna.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)